Talvimetrejä Silvrettalla ja kausi kunnolla käyntiin

kesittyny ilme

(kuva: Stefan Leyh)

Vaikka olin jo lokakuun lopussa Patagoniassa ottanut vähän varaslähtöä laskuhommiin, niin varsinaisen hiihtokauden jouduin tänä vuonna aloittamaan varsin jälkijunassa. Ennen tammikuun loppua ja paluuta Aconcaguan reissulta en ollut käynyt päivääkään Euroopan lumilla. Mieli teki siis kovasti jo mäkeen, varsinkin kun olin lukenut Alppien alkukauden runsaista lumisateista.

Vasta helmikuun puolen välin tienoilla ehdin piipahtamaan muutaman päivän Chamonixissa, jossa pääsin vihdoin sivaltamaan kauden ensimetrejä. Kävimme randolla Salovaaran Mikan kanssa Aguilles Rougesin puolella. Pitkä kuiva kausi ja vielä päälle pari tuulista päivää pitivät tietysti siitä huolen, että unelmapyydaa ei ollut laskettavissa, mutta kausi sai silti alkunsa.

Maltillinen avaus

Lyhyen ensituntuman jälkeen olikin siirryttävä ”tositoimiin”, sillä kauden ensimmäinen rando-opastus odotti Itävallan ja Sveitsin rajamaastoissa, Silvrettaryhmällä. Lumi- ja vyörytilanne oli juuri sillä viikolla heikohko, koska pitkän kylmä jakson päätteeksi satanut lumi ja vallinnut tuuli olivat tehneet olosuhteista kavalat.

Reissumme tukikohtana oli Chamanna Tuoi, Silvrettaryhmän eteläpuolella Sveitsissä. Pieni hytte on Sveitsin vuorimajoille uskolliseen tyyliin vaatimaton mutta toimiva. Vielä kun majan pitäjät olivat ystävällisyydellään parasta luokkaa, niin minun oli hyvä yrittää ottaa paras irti varsin haasteellisista olosuhteista.

Itse reissun hiihdot saivat sellaisen varovaisen leiman, kun lumivyörytilanne oli huono ja vieläpä vaaraa oli paikanpäällä poikkeuksellisen vaikea arvioda. Eipä ole ihme, että samaisena viikonloppuna tapahtuikin lukuisia vyöryonnettomuuksia. Onnistuimme kuitenkin löytämään jonkin verran pehmeää lunta, ja vaikka pariin otteeseen jouduimmekin kääntymään ennen huippua takaisin, oli mukana muutama hieno onnistumisen elämyskin. Varsinkin terävän Signalhornin nousu sai ryhmämme suut messingille.

 viimeset metrit

Viimeset metrit Signalhornin huipulle (kuva: Stefan Leyh)

Jamtalin korkkaamattomat rinteet

Seuraava opastus oli sekin Silvrettalla. Tällä kertaa vaan lähestyttiin vuoria Itävallan puolelta Jamtal nimisesta laaksosta ja majaa pidettiin Jamtalhyttellä yhdellä Alppien suurimmista majoista. Palvelut olivat siis kohdallaan, mutta Sveitsiläisen pikkumökin romantiikasta oltiin kaukana.

Vyörytilanne oli ennen tätä reissua ehtinyt tasoittua ja tällä puolen Silvrettaa oli pehmeää lunta tarjolla runsaasti. Löysimme jokapäivälle hyvää uratonta laskettavaa ja vaikka viimeiselle päivälle keli vetikin sinkkiin olimme tyytyväisiä nautituihin puuterielämyksiin.

valkonen taivas

Aamutunnelmia (kuva: Stefan Leyh)

Kaikenkaikkiaan oli hienoa taas päästä vähän hiihdon makuun ja virkistää mieleensä seuraavat tosiseikat:

Randohiito on mielettömän hieno ja monipuolinen laji

Lasku korkkaamattomassa puuterissa vetää aina fiiliksen kattoon

Maisetmat lumen peittämillä vuorilla ovat satumaisia

:)

el paso

Solassa Sveitsin ja Itävallan rajalla (kuva: Stefan Leyh)

kiipeemista

Jyrkkää pätkää Jamtaljochin-solalle (kuva: Stefan Leyh)

Guarda

Viimeisten metrien sujuttelua nättiin Guardan kylään Engadinin laaksossa (kuva: Stefan Leyh)

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=39978.0

juusojänkä