Pohjoiseen

 

Suksikausi oli ollut hyvä, Alpeilla hyvää lunta oli riittänyt kylmän sään vallitessa pitkään kevääseen. Ilma lämpeni kuitenkin huhtikuun puolessa välissä nopeasti ja Alppien tuntumaan oli tullut kesä kertaheitolla.

 

Talvikauteni ei vielä kuitenkaan ollut ohi, sillä kävimme vielä kuvaamassa päivän verran hiihto-oppaan toimintaa Keski-Sveitsissä. Lisäksi minulla oli seuraavana aamuna aikainen lento Tromssaan, ja edessä vajaan kahden viikon mittainen suksisessio pohjoisessa. Helteinen sää sohjoinen lumi Alppien rinteillä olivat kuitenkin laskeneet hiihtomotivaatiotiota ja mietin, että oliko Norjanreissussa mitään järkeä.

 

Kuvauskeikan jälkeen oli hirveä kiire. Minulle ei jäänyt kuin reilu kaksituntinen aikaa pakata suksipussi Norjaa varten. Oli suunattava märät kamat kassissa lentokentälle, Oslon kautta Tromssaan ja väsyneenä jäämeren rantojen kevääseen. Kontrasti Keskieuroopan loppukevääseen oli vaikuttava, sillä pohjolassa lunta riitti vielä merenpinnantasolle asti ja lämpötila laaksossa oli juuri ja juuri plussan puolella.


En tuntenut Pohjois-Norjaa entuudestaan hiihtomielessä, eikä minulla ollut oikein selvää kuvaa mitä tulisi vastaan. Hiihtokaverini Coloradon poika Erik Besselman tuli vielä kauempaa ja yhtälailla keltanokka Tromsssassa. Onneksi minua eikä tätä Steam Boatin ski patrollia kumpaakaan juuri haitannut tarkempien tietojen puuttuminen vaan olimme valmiita hyppäämään seikkailuun.


Alkuun meitä auttoi hienosti Tromssan paikallistuntia Perttusen Markus. Hän brieffasi minua niin vyörytilanteen kuin laskumahdollisuuksienkin suhteen. Lisäksi saimme kuuman tipin ottaa hiihtoauto Rent-a-Wreckistä ja lainasimmehan vielä Markuksen telttaakin. Niin ja hiihdimmehän me myös porukassa sekä Markuksen, että hänen tyttöystävän Annien kanssa. Molemmille: Tusen tak för alt!

 

Syy minkä takia olin lähtenyt Norjaan kirkastui kirkastui minulle päivä päivältä. Ajelimme sinne minne nenä osoitti, hiihtelemme mäkiä, jotka olivat molemmille yhtä tunntemattomia. Tutuiksi tulivat niin Tromssan lähiseudut, Kvalöyan saari, Lyngen, Tamokin laakso kuin Malangenin niemimaakin.

 

Alkoi tuntua, että olimme juuri oikeassa paikassa okeaan aikaan, sillä näillä arktisen rannikon rinteillä hiihtomahdollisuudet olivat rajattomat ja päivänvaloa riitti lähes vuorokauden ympäri. Nautimme täysin siemauksin rent-a-wreckin, lainatelttamme ja suksiemme meille suomasta vapaudesta. Kävimme pitkillä randoilla, laskimme muutaman napakan kurun ja oikeastaan kaikki tapahtui häkellyttävän hienoissa maisemissa.

 

Tuntui vähän siltä, että olin liian tottunut Alppien todellisuuteen ja matka näille seuduille, jossa on verrattaen vähän ihmisiä ja paljon vapautta sekä luontoa teki minulle oikein hyvää. Oli suurenmoista seurata aamukahvilla teltan edessä vuonon vedessä molskivia pyöriäisiä tai seurata hirven sekä ahman jälkiä skinnaillessa tunturiin.

 

Samaan tapaan kuului reissuumme paikallinen meininki. Amerikan Erkki piti Norjan ruskeasta juustosta, muttei mätitahnasta. Laskun jälkeinen olut jäi meiltä sivu suun, kun olimme marketin kassalla kello 20.01. Missasimme melkein katkaravun myyntiautonkin, mutta saimme sen laina-romullamme 30km takaa-ajon jälkeen kiinni. Yhtä hyvää onnea meillä ei ollut vuonosta itse poimittujen simpukoiden suhteen. Sillä alkupalalla söimme enemmän hiekkaa kun äyriäistä...


Hiihtoloma kului varkain ja oli palautettava rent-a-wreck, noustava lentokoneeseen ja palattava kotiin. Naama oli kuitenkin, niin Coloradon miehellä kuin minullakin virneessä. Reissu oli mennyt yli odotusten ja molemmille kelpaisi varmaan myös seuraava reissu pohjoiseen. Tromssan seudullehan voisi tulla muunakin ajankohtana, sillä myös kalliotakin löytyy näissä samoissa maisemissa...



Kurunlaskua Malangenin niemimaalla (kuva Annie Boman)

Erkki puikkaa kallioiden välissä


Erkki Stora Hollanderin topissa


Lyngenin vuoria


Tauolla meren rannalla


Malangenin rinteillä


juusojänkä

Markku Jussila
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 7 kuukautta sitten
Liittyi: 15.08.2011 - 21:35
Re: Pohjoiseen

Amerikan Erkki piti Norjan ruskeasta juustosta, muttei mätitahnasta.

Nehän tykkäävät Isossa Lännessä vaahterasiirapista ja muista makeisista. Juusto on tavallaan tosi harhaanjohtava termi tuolle norjalaisten juustoksi ristimälle aineelle.

Macharza
Offline
Viimeksi kirjautunut: 5 päivää 18 tuntia sitten
Liittyi: 09.08.2008 - 19:29
Re: Pohjoiseen

Hieno tarina ja itsellä oli vähän samanlaiset tunnelmat ensimmäisen Lyngenin keikan jälkeen.
Siellä pitäis viettää huhtikuu joka vuosi!

Artturi Kröger
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 11 kuukautta sitten
Liittyi: 30.08.2011 - 15:09
Re: Pohjoiseen

[quote=Molto bene]Siellä pitäis viettää huhtikuu joka vuosi![/quote]

Eipä! :)