Kontrastia vuoristo-oppaan töihin alpinismin parista

Viimeisten kuukausien aikana olen ollut vuorilla ahkeraan. Mielenkiintoisia päiviä rakkaan ammattini parissa ja unohtumattomia hetkiä asiakkaiden kanssa. Olen keskittynyt opastukseen ja opasfirmani toiminnan kehittämiseen. Vuorikiipeilijä-minä on jäänyt vähän paitsioon ja ehkäpä siksi myös blogiin on tullut vähän kovin vähän uusia tarinoita.

Tämän viikon alussa oli kuitenki aika ottaa etäisyyttä töihin ja kehittää näkökulmaa suksialpinismin parissa.

Tarina menee jotakuinkin näin:

Viime viikonloppuna minulla muutaman päivän jää- ja mikstakiipeilyopastus Blancin massiivissa. Hieno keikka, mutta tässä blogituksessa ei puhuta töistä joten aloitetaan uudestaan.

Pettersonin Niko, kymenlaakson tasankojen kasvatti ja Chamonixin vapaahiihtäjä oli jo muutamaa viikkoa aiemmin kutitellut minua viesteillä, jostain seikkailullisesta hiihdosta. Viimevuoden Paradison keikasta olin oppinut, että Nikolla on aina pahat mielessä ja kannattaa seurata tarkkaan mitä miehellä on suunnitteilla. Tällä kertaa miehen mielessä oli lähteä laskemaan Domes de Miagen pohjoisseinä.

Maanantai sopi meille molemmille laskupäiväksi jakelit näyttivät silloin olevan suotuisat. Olin mukana, tottakai! Onlihan meidän yhteiset hiihdot keskimäärin menneet hyvin, suorastaan loistavasti. (Tosin muita kun se Paradiso ei oltukaan vedetty kimpassa.) Lady Fortuna oli jälleen heittänyt Kymenlaakson ukot yhteiseen reissuun.

Sunnuntaina nousimme pitkän taipaleen Plan de Glacierin majalle, vahva illallinen siellä napaan, muutama tarina menneistä miä-siä kielellä, viimeiset speksit hytten pitäjiltä seuraavan päivän mäkeen ja pari tuntia unta.

Aamun sarastaessa sujautimme Miagen pohjosseinän edessä olevalle jäätikölle, josta edessä oli noin 1200 metriä jyrkkää töppyrän huipulle.

Nippu tunteja ja toinen hikikarpaloita myöhemmin saavutimme vuoren huipun ja näkymät palkitsivat raskaan työn raatajat, sillä ilma oli mitä mainioin.

Sukset jalkaan huipulla ja kärjet kohti laaksoa. Laskimme huippuharjannetta pohjoisesta tulevalle ilmavalle Metrier-harjanteelle, jota luisuttelimme varovasti siihen asti kunnes pääsimme äärimmäisen jyrkän lyhyen pätkän kautta sisään isolle seinälle.

Vuoren seinämä on valtava ja vallitsevalla lumenlaadulla sai jyrkässä rinteessä olla tarkkana. Hiihto meni kuitenkin hyvin ja alemmissa osissa pääsimme jopa leikittilemään kevätfirnissä.

Suu oli messigillä molemmilla ukoilla meidän jäätikölle päästyämme – Paradisolla alkanut hyvä karma oli jatkunut.

Kerrassaan hieno kokemus. Reitti oli juuri sopivan haastava ja esteettinisesti vaikuttava. Pääsin sopivasti irti ammattirutiinista. Taas on ammennettavaa asiakkaille ja motivaatiota etsiä uusia haasteita ja seikkailuja.

Mihinköhän seuraavaksi...

Ja kuvat:

Siellä se Miagen seinä vihreän laakson päässä möllöttää

Aamutunnelmia reitin alaosilta

Niko tekee latua

Vuoren huipulla. Yeah!

Talvesta - kesään. laskua huippuharjanteella

Niko steppaa sisään pääseinämälle

Niko vääntää ässää seinämän alaosissa.

juusojänkä