Mitä kello on?

Minä pidän tästä kaupungista. Vaikka rakennukset ovat rapistuneita, täällä on siistiä. Missään ei haise pahalle, yleiset vessat ovat jopa viihtyisiä, eikä matkan aikana ole kertaakaan tullut sellainen olo, ettenkö haluaisi koskea yleisiin paikkoihin. Katselen ulos pikkubussin ikkunasta matkalla kisapaikalle. Ikkunasta näkyy vanhanaikaisen näköinen pieni tori, pienine kojuineen, talojen ympäröimänä. Huomenna on viimeinen alkuerien kisapäivä. Siihen pitäisi vielä keskittyä, mutta sitten kyllä aion mennä tarkemmin tutkimaan kaupunkia. Niin, ja pitäisihän sitä kai sukeltaa ensin tänäänkin.

Aurinko paistaa ja yritän pukeutua kisapukuuni. Puvun lahje takertuu teipattuun nilkkaani, ja joudun korjaamaan teippausta.  Paljonko aikaa lähtöön? Olenko aikataulussa? Nilkkoihin asti ulottuva pitkälahkeinen uimapukuni on niin kireä, että varaan sen pukemiseen puoli tuntia aikaa. Tarkistan kellon. Etsin varjon ja venyttelen. 22 minuuttia aikaa lähtöön. Järjestelen kaikki tarvitsemani tavarat viereeni. Räpylä, uimahattu, nenäklipsi, uimalasit, kaulapaino, saippua.

Lähtölaskentani alkaa tasan kello 11:00 ja minulla on kymmenen sekunnin aikaikkuna lähteä sukellukseeni. Kisaradan päätyyn saa siirtyä 10 minuuttia ennen suoritusta, ja altaaseen noin 6 minuuttia ennen. Koska kisaräpyläni jalkatasku on erittäin tiukka, pystyn pitämään räpylää jalassani korkeintaan 8 minuuttia. Jos sukellukseni kestää korkeintaan kolme ja puoli minuuttia, voin laittaa räpylän jalkaan noin neljä minuuttia ennen lähtöä. Haluaisin kuitenkin olla altaassa jo viisi minuuttia ennen lähtöä. Hmm.. aikataulutus ei ole mahdollinen. Päätän meneväni altaaseen vasta neljä minuuttia ennen lähtöä.

Tarkastan kellon. 15 minuuttia aikaa lähtöön. Käyn avustajani kanssa suorituksen läpi. 12 minuuttia aikaa lähtöön. Tavarat mukaan ja siirrytään altaalle. Hätäännyn, räpylä on vielä kassissa. Myöhästyn aikataulusta. Miten olin voinut jättää räpyläni kassiin. Räpylän ottamiseen kuluu ainakin 15 sekunttia aikaa. Saippua? Kysyy avustajani. Saippua? Onko sekin kassissa?

– Ei hätää. Vielä on hyvin aikaa. Ehdimme kyllä, avustajani rauhoittaa. Totta. Hän on ihan oikeassa. Kaikki varusteeni ovat vierelläni. Rauhoitun. Kastelen hiukset ja laitan uimalakin päähän. Siirrymme radan päätyyn ja istun hetkeksi rentoutumaan.

5 minuuttia ennen lähtöä siirryn altaan reunalle. Kastelen varpaat ja avustajani kastelee räpylän. Hieron varpaani tarkasti saippualla, jotta saan kiskaistua tiukan räpylän jalkaani. Teippi on karhea, ja on jäädä jalkataskun reunaan kiinni. Taitan reunaa hieman ja saan teipatun jalan ongelmitta räpylään. Nilkka tuntuu tukevalta. Kello? Neljä minuuttia aikaa lähtöön. Laskeudun altaaseen. Pysyn aikataulussa ja seitsemännen sekunnin kohdalla laskeudun pinnan alle ja aloitan sukelluksen.

Nousen pintaan. Otan kiinni rataköydestä ja hengitän kolme kertaa voimakkaasti. Olo on hyvä. Seuraavan 15 sekunnin aikana poistan kasvoiltani uimalasit ja nenäklipsin, näytän OK merkin kädellä ja sanon , I am OK, kuten säännöissä määrätään. Tuijotan tuomaria ja hymyilen. Hieno sukellus. Odotan korttia. Sen pitäisi olla valkoinen, eli hyväksytty suoritus. Minuutti tuntuu pitkältä. Lopulta, valkoinen kortti. 192 metriä. Ou jee! Elämäni pisin sukellus, uusi Pohoismaiden ennätys, uusi Suomen ennätys ja aivan varmasti finaalissa. Tuntuu hyvältä!

Hassua, miten näinkin merkityksettömästä asiasta voin tulla aidosti hyvin iloiseksi. Olo on mahtava, mutta tänään en halua katsoa enää kertaakaan kelloon. Huomenna sitten vasta.

Koko kisapäivän ja Suomen joukkueen fiiliksiä voit seurata osoitteesta: vapaasukellusmmkisat.blogspot.fi
Lisää kuvia ja päivityksiä dokumenttiprojektimme tiimoilta löytyy osoitteista: blog.elinamanninen.com ja elinaandjohanna.com

Johanna

Käyttäjän Johanna kuva

Johanna