Älä usko sesonkeihin, ne huijaa kuitenkin!

Huutia sille joka päätti sammuttaa hissit.

Vai että hissit kiinni ja sesonki loppu? Ja paskat, ajattelin, ja pummasin kaverilta kyydin ounasvaaralle ja laskin koelaskun alas kaksi viikkoa sitten. Puolustusvoimien lomapuku toimi oikein "ookoosti" laskuasuna, kun ei kerran ylämäkeen tarvinnut hikoilla. Viikon sotaharjoitus pakotti taukoilemaan, mutta tänään piti kokeilla miten ummikko jaksaa kävellä rinnettä ylös ja vielä laskea alas sen jälkeen. En uskaltanut edes googlailla kukkulan korkeutta ettei pupu tulisi pöksyyn.

Tarkastin varusteet, ostin tölkin epäterveellistä sokerijuomaa Siwasta, ja ajoin "Kiimakontin" parkkiin Ounasvaaran juurelle. 

Kun varustus oli ns. tsek, nappi korvassa ja reppu selässä, oli aika alkaa kävely. Onneksi monoissa on joku nappi joka vähintäänkin placebona toimi kävelyn helpottamisessa.

Olin valmistautunut siihen että tulisi hiki, väsy ja happivaje kun en osannut ajatella ettei Ounasvaara ole ihan sama kuin se pikku kukkula Le Tourissa joka tuli käveltyä puoleenväliin pari kertaa, kun piti saada vähän oikean laskemisen makua hiihtoreissuun. Oikeasti Ounasvaara osoittautui aika helpoksi ja tämä ensikertalainen sai juhlia... ja ihmetellä että miksi en ole jossain oikeilla vuorilla tekemässä tätä. Ehkä intin jälkeen, lomat on niin loppu ja slut ettei kannata edes haaveilla vähään aikaan.

Eikä urheilukomennustakaan saa ellei kyse ole kiipeilykisoista, joita ei keväällä taida enään edes olla. Hermot menee. Ja juttu jatkuu.

Lumi on niin loskaista että vaikea saada vauhtia alle. Vauhtia saa ojentajilla ja kohta sitä onkin taas ihan tarpeeksi.

Lumi ylittää odotukset mennen tullen luoden sellaisen mahtavan surrfausfiiliksen. On se kivaa se laskeminen. Kiitän itseäni läskien lankkujen ostamisesta taas kerran ja jatkan taakse nojaten, nauttien täysin olostani. Loska lentää kaaressa vaikka tällainen keijukainen laskee. Mageeta. Lumettomia kohtia väistellessä aika kuluu nopeasti ja rinne loppuu äkkiä kesken. Pakko vetää uudestaan, kiipeilijällä ei jalkapäiviä muutenkaan kerry tarpeeksi.

Joku tekee uukkarin parkkiksella ja kaksi hämmentynyttä naamaa katselee jotain hullua, joka kuudentoista celsiusasteen helteellä jaksaa vielä lasketella.

Toinen nousu on edellistäkin helpompi, ja laskeskelin että jos kävelyyn menee about vartti ja laskemiseen minuutti tai kaksi, tulee rinne/hissiaikaa melkein yhtä paljon kuin Talmassa. Talmassa joutuu vaan seisomaan ne 10 minuuttia jonossa. On tää siistiä.

Toisella kerralla huipulla tulee vastaan kaksi maastopyöräilijää. Pyöräilijä on ujo eläin, eikä tule lähemmäksi. Nautin epäterveellisen sokerijuoman ja otan pari kuvaa jonkun paikallisen töllöttäessä hullua hellelaskijaa. Viimeinen lasku saa alkaa ja laitan monot kiinni skimboihin ja alan sauvomaan. Toinen lasku on täydellinen, tuntuma on saavutettu ja tekee mieli leikitellä.

Teen "tosi mageen" hypyn jostain kummusta ja laitan loppuun vielä piruetin. Kolmas lasku houkuttaa, mutta kaverit alkoivat jo kassulta ajelemaan Pure burgeria päin, siispä kamat vaihtoon, sukset puhtaaksi lumesta, sisään kiimakonttiin ja matka jatkuu kohti hampurilaistaivasta. Melkein harmittaa jättää rollo intin jälkeen, mutta seuraava etappi, syyskuusta eteenpäin, on alle tuhannen kilometrin päässä nix'istä. jees.

maunoooh