Kesäloman viimeisen viikonlopun kunniaksi ummikko suuntaisi auton nokan kohti Evoa, ja otti matkaansa mukaan innokkaan ystävänsä, jonka retkeilykokemus on vielä ummikkoakin vähäisempää. Alun perin tämä samainen viikonloppu oli tarkoitus viettää jossain paljon pohjoisempana, mutta realismi iski päälle ja totesimme, että kahden yön metsäretken takia ei ehkä kannata kuitenkaan ajaa älyttömiä matkoja. Totesimme, että hienoja paikkoja löytyy etelämpääkin, ja päädyimme testaamaan Evoa.

Ennakkovalmistelut suoritettiin leväperäisesti parilla Whatsapp-viestillä, joilla varmistettiin, että teltta, keitin, kartta sekä jotain ruokaa ja vettä oli matkassa mukana. Paremmalla organisoinnilla olisimme välttyneet useamman hukkakilon kantamiselta, sillä nyt molemmilla oli mukana vähän sitä sun tätä varmuudeksi. Ja rinkat painoivat sen mukaisesti.
 
Saavuimme Evolle varsin myöhään illalla. Perille päästyämme huoleton valmistautumisemme kävi taas ilmi, sillä kummallakaan ei ollut selkeää ajatusta, mistä aloittaisimme vaelluksemme. Päädyimme kuitenkin Niemisjärvelle, koska siellä oli kartan mukaan useita yöpymispaikkoja. Niemisjärven alue osoittautui oivaksi yöpymispaikaksi, ja teltan pystyttämiseen soveltuva alue löytyi alle kilometrin päästä parkkipaikasta. Koska hämärä jo uhkasi, niin tämä oli meille sopiva ensimmäisen päivän etappi. Saimme teltan rivakasti pystyyn, ja nälkä talttui ystävälliseltä kalastajaporukalta saamallamme lohella. Voi kuinka maistuikin nuotiossa kypsennetty tuore lohi hyvältä!

Varsinaiselle taipaleelle starttasimme seuraavana aamuna. Kahden päivän aikana maisemat vaihtelivat kauniista järvinäkymästä tylsään talousmetsään. Matka taittui vaihtelevasti maastosta riippuen. Paikoitellen etenimme reippaasti metsäteitä pitkin, kun taas välillä kiipeilimme kaatuneiden puiden ylitse ja vaapuimme kivikkoisilla poluilla hitaampaan tahtiin. Reittimerkinnät olivat osittain hyvät, mutta välillä puolestaan puutteelliset. Onneksi meillä oli kartta mukana, ja muutaman kerran päädyimme kurkkaamaan myös kompassiin, vaikka se oli pakattu rinkkaan lähinnä vitsimielessä. Jostain takaraivosta onneksi kumpusi muistikuva siitä, miten kyseinen kapine toimii. Lämpimästi suosittelen karttaa ja kompassia mukaan otettavaksi, sillä kaikkialla reittimerkinnät eivät ole kunnossa ja harha-askelia saattaa tulla. Kokemusta on.

Puhelimen tallentaman datan mukaan kävelimme reissullamme yhteensä 28 kilometriä. Hiukan lisääkin olisi mennyt, mutta sen verran oli painoa selässä, että tuo riitti hyvin tälle viikonloppureissulle. Vaelluskengätkin alkoivat hiukan kalvamaan kantapäätä, vaikka eivät uudet olekaan, minkä vuoksi lisäkilometrit eivät houkuttaneet. Taivalisimme muutenkin rennolla tahdilla vähän väliä mustikoita ja puolukoita poimien ja ruhtinaallisia kahvipausseja pidellen. Matkan pituus ja vaellusnopeus jäivät toissijaisiksi kiinnostuksen kohteiksi luonnosta nauttimisen sijaan. Reissusta jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis, eikä tainnut jäädä tämä reissu ummikon ystävällekään viimeiseksi vaellukseksi.

Evolta opittiin seuraavaa:
 
  • mieti vaelluskaverin kanssa pakkaamiset etukäteen ja tee työnjako pakattavista tavaroista
  • mieti etukäteen jonkinlainen reittihahmotelma ja aloituspaikka
  • ota aina mukaan kartta ja kompassi, äläkä luota pelkkiin reittimerkintöihin
  • pakkaa mukaan rakkolaastaria

Ummikko