Onko leijalautailun harrastamisessa mitään järkeä?


IKSURFMAGIN päätoimittaja Rou Chaterin mielipide nettilehden uusimmassa julkaisussa sai mut mietteliääksi. 



”I think kiting ranks as the most addictive, most frustrating and most exhilarating sport all at the same time.”

Charter siis väittää, että leijalautailu on kaikista lajeista addiktoivin, turhauttavin ja samaan aikaan innostavin laji. Miten mikään laji voi samaan aikaan turhauttaa ja innostaa? Ja jos Chaterin väite pitää paikkansa, onko leijalautailun harrastamisessa oikeasti mitään järkeä?

 

Tuumaampa asiaa vähän tarkemmin. 

Nyt on taas se aika vuodesta kun jännittää. Nyt jännittää talven tulon aikataulu Suomeen. Kyllä se sieltä tulee, mutta milloin? Viime talvena se tuli Helsinkiin tammikuussa, pari vuotta takaperin jo marraskuussa. Mutta kyllä se sieltä tulee niin kuin on tullut viimeisten 29 vuoden aikana. Ja sit pääsee leijahiihtämään ja opettamaan leijahiihtoa, jes!




Talvikauden 2014 todistusaineistoa Ylläkseltä. 

Kun talvi saadaan aluille, alkaa jännitys tuulisista päivistä. Että sattuuhan ne lajissa tarvittavat tuuliset päivät omille vapaapäiville tai loma-ajoille. Ja jos vapaapäivänä tai lomalla tuulee,  jännittää, että onhan tuulen suunta sopiva lähimmälle harrastuspaikalle.

Leijan nosto ja lasku on aina vähän jännittävää, varsinkin itsenäisesti. Ja kyllä mua aina jännittää ruuhkaisilla harrastuspaikoilla etten härsi* pahasti tai kukaan muu ei härsi päälle.



härsi* = tehdä vahingossa jotain, millä kuumottaa, säikäyttää tai vahingoittaa muita ulkona liikkujia tai itseään henkisesti tai fyysisesti

Kun harrastamisen alkeet on hallussa, moni harrastaja kerää rohkeutta lisätä vauhtia ja kokeilla ensimmäisiä hyppyjä. Ja taas jännittää.



Lajiin liittyvä jatkuva jännittäminen on siis selkeästi ensimmäinen syy epäillä, onko lajin harrastamisessa mitään järkeä.

 


Kuvassa Timo lähtee hyppyyn leijaa luuppaamalla, mikä aina vähän jännittää kokenuttakin kaveria.   

No sitten tullaan harrastuspäiviin, kun ennusteet lupaavat hyvää keliä, porukka järkkää itsensä harrastuspaikoille, valmistelevat harrastusvälineet käyttökuntoon ja virittävät mielensä huippulukemiin heittämällä viimehetken läppää muiden harrastajien kanssa tai kuuntelemalla musaa kuulokkeista. Kun kaikki on valmista ja olisi aika siirtyä vesille leijasurffaamaan tai jäälle leijahiihtämään, keli loppuu. Tai hyytyy. Tai nousee liian kovaksi. Voi perse. Olo on turhautunut.

Hei oikeesti, onko mitään järkeä harrastaa lajia, missä joudut turhautumaan melko usein?


Juttelin tässä yksi päivä saksalais-tanskalaisen pariskunnan Gabin ja Peterin kanssa, jotka ovat harrastaneet surffausta 80-luvulta asti. Ensin purjelautailua, sitten leijalautailua ja nyt lainelautailua. He kuvasivat hyvin lainelautailun etuja leijalautailuun: simppelimpi välinevarustus ja mahdollisuus rentoiluun lineupissa. 



On täysin totta, että lainelautailussa on simppelimpi välinevarustus. Leijalautailussa ei pääse liikkeelle pelkällä laudalla vaan tarvitaan leija ja tuulta vauhdin keräämiseen. Mutta ennen kaikkea lajissa tarvitaan aikaa oppia ja omaksua leijan turvallinen käsittely.  Ja on myös totta, että meiltä leijasurffaajilta puuttuu lineup vesillä, missä odottaa ja ottaa rennosti. Leijaillessakin voi toki välillä pysähtyä pitämään taukoa leija ilmassa tai lumella/vedessä, mutta täytyy myöntää, että ei sitä ”taukoa” voi verrata lineupissa hengailuun. Niin pitkään kuin olet kiinni leijassa eikä sitä ole varmistettu maahan, tuntuma leijaan pitää säilyttää. Ja siinä on kyllä rentous kaukana. 



Lajissa, missä ei voi ottaa suorituksen aikana rennosti, joutuu jännittämään ja turhautumaan, on kyse riippuvuudesta, mitä ulkopuolisen on vaikea varmasti ymmärtää. 



On ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia kokemaan jännitystä, turhautumista ja useamman tunnin mittaista suorittamista ilman taukoa. Näitä ihmisiä kutsutaan addiktoituneiksi lajiharrastajiksi, joita löytyy myös leijasurffaajien ja leijahiihtäjien harrastajista. 



Mutta on meillä leijasurffaajilla ja leijahiihtäjillä myös lineup eli kokoontumispaikka. Se on kesäisin rannoilla ja talvisin parkkipaikoilla. Lineupissa me odotellaan keliä, jutellaan muiden kanssa ja otetaan rennosti. Ja jännitetään. 



 


Leijasurffaajat venttaamassa keliä leijasurffaajien "lineupissa" rantakalliolla Hangossa keväällä 2011. 

Kyllä se Chater oli oikeassa. Leijailu addiktoi, turhauttaa, mutta saa aikaan myös järjetöntä onnistumisen iloa.



Ja kyllä tämän lajin harrastamisessa vähän järkeäkin on. Mutta vain vähän. 






Käyttäjän MarttaK kuva

MarttaK