Lumi

share

Sunnuntai, 10 astetta, vesisade, keskikesä. Mitä tekisin? Menen tietenkin jääkiipeilemään Espooseen.

share

Kesän ensimmäinen hiihtokokemukseni tuli eilen Matinkylästä, Espoosta. Paikka tunnetaan ehkä paremmin kauppakeskus Isosta Omenasta tai korkeista kerrostaloista kuin laskettelumahdollisuuksistaan. Matinkylässä sijaitsee kuitenkin myös vähemmän tunnettu, mutta vaarallinen vuori, M2. Tuon vuoren jyrkät rinteet hohtavat valkoisena myös keskellä kesää. M2 vuoren huippu kohoaa peräti kahden jalan korkeuteen ympäröivän tasangon yläpuolelle. Harva laskija tai edes kiipeilijä on uskaltanut yrittää vuoren valloitusta. No, todellisuudessa kaikki luonnonlumi oli jo kaikonnut niin Matinkylästä kuin muualtakin. Matinkylässä on kuitenkin jäähalli. Olin etsinyt kesällä auki olevaa jäähallia, ja Matinkylän harjoitusjäähalli oli edelleen auki. Jään hoitotoimenpiteet tuottavat sivutuotteenaan lunta, joka halleista yleensä kipataan johonkin takapihalle. Niin nytkin: hallin pohjoisseinän takaa löytyi lumikasa, vaikka lämpöä oli +25 ja aurinko paistoi! Oli siis aika ottaa minisukset käyttöön ja vallata tämä "M2" kasa! Olisin toki ottanut mieluiten oikeat sukset, mutta näin pienellä lumikasalla minisukset ovat ehkä sopivammat. Minisuksien ongelma on se, että tasapainon pitäminen on todella vaikeaa, ainakin minulle. Mutta minisukset helpottivat tässä tapauksessa rinteeseen pääsyä. Olimme nimittäin liikenteessä polkupyörillä, ja minisuksia on helpompi kuljettaa pyörällä. Vaikka itse laskeminen ei tällä kertaa paljoa kuntoa kohottanut, niin parinkymmenen kilometrin pyörälenkki Matinkylään teki hyvää.

share

Meikäläisen osalta leikki Loganilla loppui pari päivää sitten ilmeisesti keuhkoputkentulehduksen aiheuttamaan vuoristotautiin. Alas tultiin n. 4100m:n korkeudella King Colilla sijaitsevasta kakkosleiristä helikopterin avustuksella. Varusteita oli kuitenkin saatu jo n. 4800m:n korkeudella sijaitsevaan Football Field nimiseen kolmosleiriin.

share

  Mt. Loganilta Kanadasta saatiin hieman nihkeitä uutisia. Retkikunnan kippari ja puuhamies Juho Risku on evakuoitu vuorelta helikopterilla vuoristotaudin takia. Mies on turvassa ja voi jo paremmin. Muut jampat ovat vielä vuorella ja heillä viimeisten tietojen mukaan kaikki mallillaan.   Juho palailee asiaan vuolaammin jahka viestiliikenneyhteydet sallivat ja olo vahvistunut. Mitään hätää ei siis kenelläkään ole.

share

(Satelliittipuhelinmailitse päivitystä retkikunnan tilanteeseen.) Täällä Kluane Lakella edelleen istutaan passissa, odottelemassa. Muonanhankintapäivämme aikana pääsi osa porukkaa lentämään Loganin suuntaan, mutta sen jälkeen ei Kluane Lakelta eikä Kluane Lakelle ole ollut sään takia lentoja. Tänään näyttää suht' lupaavalta, huomisellekin on luvassa ok keliä, joten olemme optimistisia, että päästään lentämään pelipaikoille. Jos sunnuntaina ollaan edelleen täällä jumissa, otetaan käyttöön plan B.

share

Viimeisten viikkojen aikana ajattelin jo, että taitaapa olla suksikausi paketissa, sillä ilmat olivat jo kesäiset ja kalliot odottivat kiipeilijää. Pyyhkäisin kuitenkin pitkäksi viikonlopuksi Chamonixiin ja otin hiihtovarusteet ikäänkuin varoiksi mukaan, vaikka piti enemmänkin liikkua kiipeilytossuilla.  

share

Les 2 Alpesin kesäleirit lähestyvät jälleen. Lumilauta huoltoon, laskuvaatteet pesuun ja aurinkorasvaostoksille! Viime kesän leirit menivät loistavasti, aurinko paistoi ja luntakin satoi! Katsotaan kuka tänä vuonna saa parhaat gogglerusketusrajat!

share

  Juho Risku, Mt. Logan -retkikunnan johtaja, päivitteli satelliittipuhelinmaililla kuulumisia myöhään eilen illalla Suomen aikaa. Retkikunta on jumissa Kluonu Lakella sään takia. Tänään tiistaina saattaa olla pieni rakonen päästä taivaalle ennen seuraavan matalapaineen saapumista. Sen on puolestaan ennustettu kestävän useita päiviä. Juho kertoi, että he pääsivät täydentämään muonavaroja paikan päällä. Se oli hyvä juttu, että "ei tarvitse syödä kuormasta jo tässä vaiheessa". Relaa seuraa retkikunnan etenemistä ja toivoo suotuisia säitä!

share

Kehnojen yhteyksien takia retkikunnan kuulumiset välittää Relaa.com: Mt. Logan -retkikunta on lentää heilauttanut Atlantin yli Kanadaan. Ensimmäisen stoppi oli Vancouver, mistä matka jatkui Whitehorseen. Sieltä hankittiin tarvikkeita ja etenkin tuhti satsi ruokaa porukalle. Kuivamuonaa löytyi kivasti, ”vaikka makujen suhteen jouduttiinkin tekemään kompromisseja”, raportoi retkikunnan johtaja Juho Risku.

share

Suruviesti veti suomalaisen vapaalasku- ja kiipeily-yhteisön hiljaiseksi eilen illalla, kun tieto Ilkan menehtymisestä Denalilla saavutti Suomen. Ilkka oli kokenut vapaalaskija ja tottunut liikkumaan isoilla vuorilla. Monet muistavat myös hänet taitavana valokuvaajana.

share

Toukokuun 20. päivä ja Kauniaisissa voi edelleen hiihtää! Granin hiihtokeskus on aarre. En enää muista, kuinka monta kertaa olen kirjoittanut kauden viimeisestä laskusta täällä. Pelkästään tänä vuonna! Mutta mäessä on vieläkin lunta. Lunta on tosin vain pieni pläntti. Juuri sopivasti päästäksemme kokeilemaan minisuksia. Ostin viime viikon Bolivian matkalle minisukset siltä varalta, että oikeat sukseni hukkuisivat lentoyhtiöltä. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja minisuksia ei siis tarvittu. Mutta jotenkin niitä olisi päästävä kokeilemaan, varsinkin kun pienenä en koskaan tullut niillä hiihtäneeksi. Täytyy sanoa, että niillä on paljon vaikeampi hiihtää kuin olisin kuvitellut. Jos olisin oikeasti tarvinnut varasuksiani Boliviassa - yli viiden kilometrin korkeudessa jyrkällä jääseinällä - huonosti siinä olisi käynyt. Pienen kokeilun jälkeen aloimme kuitenkin oppia, kuinka näillä suksilla hiihdetään. Mutta se ei silti ollut helppoa. Olen varmaan jumiutunut alppisuksien hiihtotyyliin, ja on vaikea oppia mitään uutta. Suksia oli joka tapauksessa erittäin hauska kokeilla. Ja rinteessä oli tänään hyvin lämmintä, yli 20 astetta. Lisäksi lapset löysivät sulaneen lumen alta kaikenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi kolmisenkymmentä golf-palloa. Tämä kerta voi nyt todellakin olla se kauden viimeinen lasku täällä. Olisi hauska päästä hiihtämään vielä kesäkuussa, mutta kymmenen päivää tuntuu liian pitkältä ajalta jäljellä oleville ohuille lumisille kohdille.

share

Kuten jossain kohtaa tuli mainittua Logan saattaa olla kylmä paikka. Yks ehkä haastavimmista ja mulle jossain määrin uusista (kiinnostavista) jutuista on ollu varustautuminen tuota kylmää vastaan. Tottakai kylmässä on tullut kiivettyä aikasemminkin; hullu mieshän pätkii jäätä vaikka -35 asteen pakkasessa (joka talvi)... mutta entä sitten kun mukaan laitetaan vielä kylmempää, kova tuuli ja kahdeksan tuntia muuttuu reiluksi pariksikymmeneksi päiväksi? Siinä tarvitaan vähän erityisvarustusta.

share

Kokousviikko täällä Washington DC:ssä alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolla työt jatkuvat Kaliforniassa. Mutta tärkeimmät asiat ensin, välissä on nimittäin viikonloppu! Mikä olisikaan hauskempaa kuin lentää 16 000 kilometriä Boliviaan? En tosin tiedä, millaiseen seikkailuun matka vie. Jo pelkkä lentokenttä Bolivian isoimman kaupungin, La Pazin, vieressä on 4061 metrin korkeudessa. Paluulennolla täytyy välittömästi tehdä välilasku tankkausta varten, koska kone ei pysty nousemaan kentältä raskaalla polttoainekuormalla. Ja mielenkiintoiset paikat Boliviassa ovat vielä paljon korkeammalla. Bolivian ainoa virallinen laskettelukeskus, Chacaltaya, sulkeutui lopullisesti muutama vuosi sitten. Ilmaston lämpeneminen lienee tosiseikka, jos jäätiköt 5400 metrin korkeudessa sulavat. En tiedä pystynkö liikkumaan korkeassa ilmanalassa ilman useamman päivän totuttelua. En tieda saapuuko oppaani paikalle. Enkä tiedä saapuvatko matkatavarat perille. Niiden hukkuminen on itse asiassa varsin todennäköistä lyhyen vaihdon vuoksi. Ja kaiken kukkuraksi en tiedä pääsenkö maahan, koska Bolivian rokotusvaatimuksista löytyy varsin ristiriitaista tietoa. Lienee todennäköistä, että makaan viikonlopun päänsäryssä hotellihuoneessani. Lumelle asti pääseminen olisi jo iso voitto, mutta en halua toivoa liikaa. Paikka on vain liian korkealla, ja viikonloppu on liian lyhyt aika totutteluun. No, Bolivia on kuitenkin mielenkiintoinen maa, ja näköalat La Pazissa uskomattoman hienot. Matkatavaroiden suhteen keksin ottaa mukaan varasukset. Sukset, jotka mahtuvat käsimatkavaraani: minisukset! Jos oikeat sukseni eivät saavu perille, voin ottaa minisukset mukaan. Vaikka sukset onkin tarkoitettu lapsille, ehkä niillä voi kuitenkin hiihtää sen verran, että voin sanoa hiihtäneeni Boliviassa.

share

Teksti: Jenni   Suomi-ahistus kaikkosi äkkiä, kun päästiin Pyhälle. Ihan käsittämätön määrä lunta!! Viimeksi pikkutyttönä muistan nähneeni tuon määrän lunta tunturissa, ja vielä mihin aikaan vuodesta! Ja mikä parasta, lisää vaan tuprutti taivaalta.  

share

Näin se aika kuluu. Huomasin just, että meillä on jäljellä alle kaks viikkoa laukasuun. Lähtö on siis 22.5. ja tarkoituksena olisi valloittaa ensimmäisinä Suomalaisina Mt. Logan. Ainakin mun käsityksen mukaan me ollaan ensimmäisiä - jos tää käsitys on väärä, niin saa korjata. :-)

share

Kiinnitetään sukset reppuun, vuokrataan fillari vajaalla parilla eurolla, hypätään sen selkään ja ajetaan rautatieasemalle. Ranskalaisen tekniikan ihmeellä TGV-junalla sitten 316 km/h lähimpään sisälaskettelukeskukseen. Helppoa, eikö? Eikä keskus ollut mikä tahansa keskus. Vaan Snowhall, Ranskan ja Amnevillen ylpeys, maailman isoin, lähes 600 metrinen halli. (Sattumalta tuo on myös ehkä yksi maailman loivimmista rinteistä. Mutta kuka näitä nyt mittailisi.) Mäessä oli kuitenkin hauskaa, ja tuli nyt edes vähän urheiltua. Ja jälleen yksi viikonloppu keski-Euroopassa hiihtämässä. Paluumatka Pariisiin ei kuitenkaan sujunut kommelluksitta. Eikä Pariisin metroa voi suositella suksien kanssa.

share

Japanin-reissu jatkui Hakubasta kohti Hokkaidon saarta. Ja meikäläisen selkä on saakelin soirona. Noh.. Hokkaidolle päätettiin mennä laivalla Sendain satamasta, jonne viime vuoden tsunami iski täydellä voimallaan. Alueelta löytyy tuhoutuneita rakennuksia edelleen, mutta japsit olivat siivonneet paikat täällä todella hyvin! Silti tsunamin voiman voi aistia edelleen täällä. Tsiigatkaa kuvat alhaalta.

share

Etsin epätoivoissani edes pientä lumiplänttiä. Olen Oulussa, 600 kilometriä pohjoiseen kotoa. Mutta täällä on lunta vähemmän kuin kotimäessä. On silti pakko yrittää löytää hiihdettävää. Raahasin sentään sukseni mukaan tällekin reissulle. Viimeisen parin vuoden aikana en ole ollut työmatkalla kuin muutaman kerran ilman suksia. Ja matkustan sentään lähes joka viikko. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään hieman lunta. Vierailin samalla kahdessa Suomen pienimmässä hiihtokeskuksessa, Köykkyrissä ja jo kymmenen vuotta sitten suljetussa Heinäpäässä. Ja törmäsin Mörköön! Tästä blogista löytyy tekstin ja kuvien lisäksi myös video osoitteessa http://youtu.be/3w18Uvg71ho.

share

Joillekin se on kesämökin laittaminen, toisille moottoripyörä, puutarha tai musiikin harrastaminen. Meistä useimmilla on jokin asia, jota tehdään täysillä. Siihen uhrataan enemmän aikaa tai rahaa kuin muu elämä ehkä sallisi. Se on se aihe, josta voisi keskustella loputtomasti, projekti jota rakennetaan joka ilta autotallissa. Minulle se juttu on laskettelu. Ja projektini on käydä suksilla kaikkialla, missä maailmassa on lunta. Ja vähän muuallakin. Tähän mennessä kuudella eri mantereella ja kymmenissä eri maissa. Välillä yritän epätoivoisesti löytää suomalaisesta kaupunkimaisemasta edes pientä lumiplänttiä, joskus taas olen isoilla vuorilla. Tämä artikkeli on blogini suomenkielisen version ensimmäinen kirjoitus.

share

Teksti & kuvat: Mikko Lampinen   Viime bloggauksesta on taas vierähtänyt tovi. Alppireissun jälkeen meni muutama viikko Tampereella.   Sittemmin ollaan oltu rapiat 2 viikkoa Lyngenissä, jossa kelit ja lumet oli komeimmat miesmuistiin. Lyngenissä uudet monot ja sukset tuli todenteolla ajettua sisään Huippuvuorten reissua varten. Kuntopiikki vaikuttaisi muutenkin olevan hyvin kohdillaan talven huipennusta ajatellen.  

Sivut