Kiipeily

share

  Juho Risku, Mt. Logan -retkikunnan johtaja, päivitteli satelliittipuhelinmaililla kuulumisia myöhään eilen illalla Suomen aikaa. Retkikunta on jumissa Kluonu Lakella sään takia. Tänään tiistaina saattaa olla pieni rakonen päästä taivaalle ennen seuraavan matalapaineen saapumista. Sen on puolestaan ennustettu kestävän useita päiviä. Juho kertoi, että he pääsivät täydentämään muonavaroja paikan päällä. Se oli hyvä juttu, että "ei tarvitse syödä kuormasta jo tässä vaiheessa". Relaa seuraa retkikunnan etenemistä ja toivoo suotuisia säitä!

share

Kehnojen yhteyksien takia retkikunnan kuulumiset välittää Relaa.com: Mt. Logan -retkikunta on lentää heilauttanut Atlantin yli Kanadaan. Ensimmäisen stoppi oli Vancouver, mistä matka jatkui Whitehorseen. Sieltä hankittiin tarvikkeita ja etenkin tuhti satsi ruokaa porukalle. Kuivamuonaa löytyi kivasti, ”vaikka makujen suhteen jouduttiinkin tekemään kompromisseja”, raportoi retkikunnan johtaja Juho Risku.

share

Suruviesti veti suomalaisen vapaalasku- ja kiipeily-yhteisön hiljaiseksi eilen illalla, kun tieto Ilkan menehtymisestä Denalilla saavutti Suomen. Ilkka oli kokenut vapaalaskija ja tottunut liikkumaan isoilla vuorilla. Monet muistavat myös hänet taitavana valokuvaajana.

share

Kuten jossain kohtaa tuli mainittua Logan saattaa olla kylmä paikka. Yks ehkä haastavimmista ja mulle jossain määrin uusista (kiinnostavista) jutuista on ollu varustautuminen tuota kylmää vastaan. Tottakai kylmässä on tullut kiivettyä aikasemminkin; hullu mieshän pätkii jäätä vaikka -35 asteen pakkasessa (joka talvi)... mutta entä sitten kun mukaan laitetaan vielä kylmempää, kova tuuli ja kahdeksan tuntia muuttuu reiluksi pariksikymmeneksi päiväksi? Siinä tarvitaan vähän erityisvarustusta.

share

Näin se aika kuluu. Huomasin just, että meillä on jäljellä alle kaks viikkoa laukasuun. Lähtö on siis 22.5. ja tarkoituksena olisi valloittaa ensimmäisinä Suomalaisina Mt. Logan. Ainakin mun käsityksen mukaan me ollaan ensimmäisiä - jos tää käsitys on väärä, niin saa korjata. :-)

share

Kuvat kertokoon! Pääsiäisenä oltiin kavereiden kanssa kalliokiipeilemässä Espanjassa Lleiden suunnilla. Kotikylämme oli nimeltään Vilanova de Meia. Lähistön seinien lisäksi kävimme Terradetsissä jonne oli noin kolmen vartin ajomatka. Espanjalainen opas Fabio Levi asui kanssamme koko reissun ajan, kuskasi meitä ja liidasi suurimman osan reiteistä. Meistä ei kukaan ollut aikaisemmin käynyt suunnilla niin päädyimme, että ihan ajansäästönkin takia opas oli hyvä ratkaisu. Ja ratkaisu osoittautui oikeaksi koska olisimme todennäköisesti päätyneet aivan liian vaikeille reiteille.

share

Vietin viime viikonlopun tienoilla neljä päivää upeissa talvimaisemissa jääkiipeilystä ja retkeilystä nauttien. Korouoma sijaitsee noin 140km Rovaniemeltä Posion suuntaan. Korouoman parkkipaikalta on noin puolen tunnin kävely hyvää polkua pitkin alas laaksoon. Ihan kivaa urheilua - varsinkin kun kantaa kaikki ruuat, retkeily- ja jääkiipeilyvarusteet. Tällä reissulla ensimmäisen yön vietimme majatalossa Autissa ja kaksi viimeistä kodassa lähellä jääputouksia.

share

Tähän alkuun pyydän teitä kuvittelemaan minut päästelemässä muutaman riemunkiljahduksen. Olen niin onnellinen kun olen pystynyt taas palaamaan erilaisten aktiviteettien pariin. Toipuminen alkaa olla siis erittäin hyvässä vaiheessa ja fysioterapeuttinikin totesi, että "jalka on valmis". Nyt ongelmana lähinnä on se, että miten maltan olla tekemättä liikaa. Lajeja mitä tällä hetkellä haluiaisin ehtiä normaalin viikon sisällä tekemään on seinä- ja jääkiipeily, työmatkafillarointi, jooga, lenkkeily, sali, lenkkeily ja hiihto. Joku välipäiväkin pitää viikossa olla.

share

Tämä vuoden työrupeama alkoi tutulla vuorella, kun olin Adventure Partnersin Maipo - Aconcagua expedition oppaana. Tämä oli minulle jo 6. reissu Aconcagualle, josta saalis minulla oli tähän mennessä ollut hyvä - 4 huiputusta. Kyseeessä oli siis normi-reissu? Mitä vielä, sillä opastaminen tällä 6960m korkealla vuorella on aina yhtä mielenkiintoista ja jännitys säilyi tällä kertaa aina kolmiviikkoisen rupeaman viimeisille päiville asti.

share

Osallistuin viime viikonloppuna Suomen Alppikerhon järjestemälle seikkailijan ja kiipeilijän ensiapukurssille. Kurssin vetäjänä toimi LL Heikki Karinen. Niille joille Heikki ei ole tuttu niin pienenä esittelynä voisi sanoa, että hän on toiminut retkikuntien lääkärinä lukuisilla reissuilla kuten Everestillä sekä Pohjoisnavan hiihtovaelluksella. Hänen niin sanottu CV on kyllä erittäin vaikuttava. Käytännön esimerkit hänen lukuisilta reissuilta tekivät kurssista hyvin antoisan. Erityisen selväksi tuli se että, turvallisuusasioita kannattaa ja pitää suunnitella huolellisesti.

share

  Montakohan niitä matkapäiviä viimevuonna tuli täyteen. 250 jälkeen ei kait enää lasketa. Tuntuu siltä, että viimeiset 12 kuukautta ovat olleet yhtä taipaleella.

share

Reilut neljä vuotta sitten majaillessani Chilessä asetin tavoitteekseni kansainvälisen vuoristo-oppaan tutkinnon. Kun lokakuun kymmenentenä nousin lentokoneeseen Frankfurtin kentällä, olin menossa päättämään tätä pitkää projektia. Edessäni oli matka Patagoniaan suorittamaan opaskurssin viimeistä osaa, loppukoetta.  

share

Minulle on nyt kuluneen vuoden aikana iskenyt jonkinlainen vuoristotauti. Kyseessä on ilmeisesti jotain mistä ei ole helppo parantua. Ystäväpiirissäni on monia, joilla on sama tilanne ja varmasti monet teistäkin tietävät mitä tarkoitan. Vuoret eivät ole olleet osa elämääni aina joten näkökulmani on aika erilainen verrattuna esimerkiksi vuoristo-oppaaseen tai ammattilaisvapaalaskijaan. On jotenkin mielenkiintoista huomata, miten miten iso kaipuu minunlaisella liikkujalla voi olla vuorille. Mistäköhän tämä johtuu?

share

Tervehdys kotisohvalta! Toivottavasti monien viikonloppuun kuului jotain kivaa ulkoilmapuuhaa. Uusille lukijoille tiedoksi, että toissaviikonloppuinen maastopyöräilyretkeni päättyi vähän ikävästi. Minulta murtui sääriluu ja koko jalka on nyt komeassa punaisessa kipsissä. Minulla oli nyt viikonloppusuunnitelmissa parin yön melontareissu Inkoon suunnilla. Kajakkiin mahtuminen olisi ollut hieman ongelmallista niin ajattelin sitten kuitenkin jäädä kotiin. En saa varata painoa jalalle ollenkaan arviolta kuuteen viikkoon. Ennuste on onneksi ihan hyvä, sillä murtuma on siisti.

share

  Chamonix-Mont Blancin oli osoitteeni kesäkauden 2011. Vuorikiipeilyn mekaksihan sitä paikkaa myös kutsutaan – eikä syyttä. Blancin massiivilla Ranskan Alpeilla on merkittävä rooli paitsi vuorikiipeilyn myös vuorilla opastamisen kehitykselle. Chamonix on myös se paikka maailmassa, jossa työskentelee eniten oppaita maailmassa. Kesän 13 työviikkoa siellä oli minulle, opaskoulunsa Argentiinassa käyneelle kokelaalle, retki opastamisen alkulähteille.

share

  Tervehdys reippailevat kanssaihmiset! Luette ensimmäistä blogipostaustani Relaa.comissa, joten lienee hyvä aloittaa pienellä esittäytymisellä ja kertoa ulkoilutaustani. En ole tunnettu kilpaurheilija enkä kova tekijä missään lajissa. Olen vaan ehkä astetta aktiivisempi puuhaamaan monenlaisia juttuja, joista tässä blogissa jatkossa kerron.

share

Vekkulin sitkeiden teknisten haasteiden kanssa painiskellessa on mukava päästä kertomaan pari hyvääkin uutista - meillä on uusi bloggaaja ja uusi kirjeenvaihtaja. Olemme kutsuneen bloggaajajoukkoomme Anne Dahlgrenin. Anne tunnetaan keskimääräistä paremmasta energiatasostaan ja hämmentävyyteen saakka monipuolisesta ulkouilutaustastaan. Anne fillaroi. Anne surffaa. Anne kiipeilee. Anne purjehtii. Anne juoksee. Anne seikkailukisailee. Anne laskettelee. Ja iloksemme nyt myös bloggaa Relaa.comiin. Tervetuloa, Anne!

share

  Chamonix, syyskuu 2011Yö oli ollut myrskyinen, mutta päätimme lähteä yrittämään kohti huippua aamuseitsemän jälkeen. Lähdimme liikkeelle Cosmiquesin majalta, Aiguille du Midin tuntumasta. Tuuli navakasti, mutta keli oli vielä siedättävän rajoissa ja taivas vain puolipilvinen.

Sivut