Lapland Classic vaellus 2017

Sunnuntai, 27. elokuu 2017 - Torstai, 31. elokuu 2017
Ylläs

Lapland Classic on vaellustapahtuma kauniin Pallas-Yllästunturin kansallispuiston halki. Tapahtuma alkaa puiston eteläpäästä Ylläkseltä ja päättyy reilun sata kilometriä pohjoiseen perinteiseen Hetan saamelaiskylään. Vaelluksen aikana tutuksi tulevat niin kansallispuiston upea tunturiluonto kuin kylien perinteet ja alueen kulttuuri.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on Suomen kolmanneksi suurin kansallispuisto, joka pitää sisällään mahtavat tunturit, luonnontilaiset metsät ja monimuotoiset suot. Näet Pallastunturit – Suomen kansallismaiseman, hengität Euroopan puhtainta ilmaa ja tutustut kolmeen luontokeskukseen, jotka esittelevät peräpohjalaista maanviljelys- ja pohjoista poronhoitokulttuuria.

Vaelluksella kylästä kylään yövymme pienissä hotelleissa, erämaahotellissa, kotimajoituksessa sekä kodikkaissa mökeissä. Osallistujat kantavat mukanaan vain päiväreppunsa (retkieväineen), muusta varusteiden kuljetuksesta yöpaikkojen välillä sekä maittavista aamupaloista, retkieväistä ja päivällisistä huolehtii järjestäjä. Välttämättä et tarvitse aikaisempaa vaelluskokemusta, vaan hyvää kuntoa ja seikkailunhalua. Vaellus kulkee merkittyjä retkeilyreittejä pitkin taukopaikkojen kautta.

Valittavanasi ovat seuraavat reitit:

Lapland Classic Original – Hetta - Äkäslompolo 142 km
Lapland Classic Pikkumutka – Pallas - Hetta 74 km

Kaikki vaellukset sisältävät: Ensimmäisen yön majoituksen Lapland Hotels Pallas hotellissa sekä viimeisen yön majoituksen Hetan majatalossa puolihoidolla (aamiainen ja illallinen). Lisäksi joka ilta saunan, vaelluksen ajan täysihoidon (aamiainen, retkieväät, illallinen), majoitukset ryhmähuoneissa ja/tai kahden hengen huoneissa, kuljetukset, matkalaukkukuljetukset, vaelluksen opastuksen sekä infotilaisuuden ennen vaelluksen alkua.

Foorumit: