Yksi nousu hiihtohissillä vastaa yhden kilometrin automatkaa

Raikas ulkoilma tuntuu laskettelijan kasvoilla. Lihakset ovat terveen väsyneet. Ympärillä ystäviä ja perheenjäseniä. Laskettelun on oltava hyvä asia. Onko aina niin? Hiihtohissien sähkömoottorit, lumitykit, parkkipaikan autot, lentokoneet, voimalinjat ja polttoaineet kertovat toisenlaisesta todellisuudesta.

Jokainen laskija törmää joskus kommentteihin laskettelun ja hiihtohissien epäurheilijamaisesta lähtökohdasta. Moottori vie ylös ja painovoima tuo alas. Helppohan siinä on nautiskella. Pieni totuuden siemenkin hiihtohissien kyseenalaiseen rooliin liittyy. Hiihtohissi tekee raskasta työtä, jonka fysiikkaa ei voi kiistää tai kiertää.

Hiihtokeskuslaskemisen energiankulutusta on selvitetty esimerkiksi Rukalla ja Pyhällä osana keskusten ympäristöohjelmia.
- Jokaisen hissinousun osalta Rukalla kuluu sähköä nyt noin 0,65 kilowattituntia. Yhden laskettelupäivän kulutus on meillä jokaista laskijaa kohti noin 7 kilowattituntia. Hissit, rinteet ja muut muuttujat vaihtelevat kuitenkin suuresti, kertoo Rukan rinnejohtaja Manu Laari.

Hissinousuille jaettu sähkönkulutus muodostuu itse hiihtohissin lisäksi erityisesti lumetuksesta ja valaistuksesta. Jokainen laskija kuluttaa siis hissinousulla ja sen jälkeen hoidettavaa rinnettä rasittamalla hieman alle kilowattitunnin sähköä.

Rukan alle kilowattitunnin lukema ei ole huono. Rukalla on suuret volyymit ja korkeat käyttöasteet. Rukalla mitattuja lukemia pyöristämällä päästäänkin lähemmäksi nykylaskettelun todellisia keskiarvoja.

Nyrkkisääntönä voi ajatella yhden laskettelun hissinousun kuluttuvan yhden kilowattitunnin verran energiaa. Onko se sitten paljon?

Yksi kilowattitunti vastaa noin kilometrin ajoa henkilöautolla. Yhden laskettelupäivän energiankulutuksella jokainen laskettelija ajaisi siis autolla yli kymmenen kilometriä. Vaihtoehtoisesti samalla sähköllä lämmittäisi sähkösaunan.

Henkilöautoton ja saunaton kaupunkilainen voi taas ajatella laskettelupäivän sähkönkulutuksen vastaavan yhden viikon ajalta kotitietokoneen käyttöä tai perinteisen sähkövalon jatkuvaa polttamista. Yli sata päivää kauden aikana rinteissä viettävä aktiivilaskettelija rinnastuukin laskettelun energiankulutuksensa vuoksi ympäristön näkökulmasta aktiiviseen yksityisautoilijaan tai tosi kovaan himosaunojaan.


 

Luonnollinen keinolumi

Laskettelijan energiankulutuksessa on hiihtohissien lisäksi huomioitu myös lumetuslaitteet ja rinteiden valaistus. Ne ovat hiihtohissin tavoin kiinteä osa hiihtokeskuksia ja laskemista.

Lumitykkejä olisi helppo syyttää laskemisen ympäristöongelmista. Meluava ja maisemaan vaikuttava laite vaikuttaa luonnottomalta. Laskettelukeskuksen tykkilumi on kuitenkin teoriassa luonnollista. Suurimman työn lumetuksessa tekee edelleen pakkanen.

Tykkilumi mahdollistaa lisäksi koko kauden kestävän lumipohjan tekemisen. Tykkilumella rakennettua rinnettä voidaan päivittäin käyttää ja huoltaa rinnekoneilla. Tykkilumesta nautitaan koko kauden ajan eikä vain alkukaudesta.

Lumetusta selvemmin energiaa kuluukin hissinousuissa. Hissinousu kuluttaa joka nousulla energiaa jota ei muuten kuluisi. Laskettelukeskusten hisseihin on kuitenkin totuttu eikä niitä osata enää edes ajatella yhtä luonnottomina kuin lumitykkejä.


Voisiko laskettelu olla kuten retkeily

Hissinousujen, lumetuksen ja valaistuksen vuoksi hiihtokeskuslaskeminen on tulevaisuudessakin paljon sähköä kuluttava ulkoiluharrastus. Sen energiankulutusta ei pystytä innovaatioillakaan poistamaan.

Toisaalta kymmenen kilometrin autoiluun tai reilun viikon sähkövalon polttamiseen verrattava energiankulutus ei kuitenkaan kuulosta  pahalta. Arjessa kuluu jatkuvasti isompiakin energiamääriä. Autot liikkuvat satoja kilometrejä viikossa ja sähkösauna lämpiää muulloinkin kuin lauantaina. Miksei siis voisi lasketellakin?

Laskettelun yhteydessä on muistettava sen ydin. Laskettelun ei pitäisi olla vaihtoehto autoilulle tai sähkösaunomiselle. Laskettelun pitäisi muistuttaa ulkoilua, liikuntaa ja harrastustoimintaa eikä autoilua.

Moni muu ulkoilu- ja liikuntamuoto ei itsessään kuluta energiaa ollenkaan. Laskettelun vaihtaminen niihin olisi siis aina ekologisempaa.

Ympäristöystävällisyyden näkökulmasta laskettelijan pitäisikin pohtia myös laskemisen määrää. Ympäristö kiittäisi laskupäivien vähentämisestä ja korvaavista harrastuksista. Itselleen voi asettaa yksinkertaisia kysymyksiä. Kuinka usein voin viettää täysin hissittömiä laskettelupäiviä ja kiivetä omin lihasvoimin ylös? Mitä voisin harrastaa laskettelupäivien tilalla?

Aktiivilaskettelijan elämäntyyli saattaa olla lähellä kiipeilijää tai polkupyöräilijää. Kiipeily ja polkupyöräily onnistuu ilman keskuksiin matkustamista tai hiihtohissiä. Lumilautailija voi puolestaan harkita rullalautailua tai surffaamista. Niissäkään ei tarvita hissiä. Esimerkiksi kiipeily, polkupyöräily, rullalautailu ja surffaus tarjoaisivat siis monissa paikoissa mahdollisuuden harrastaa laadukasta ulkoilua ja liikuntaa ilman sähkönkulutusta osana itse liikuntasuoritusta. Ehkä useamman laskettelijan kannattaisi kokeilla niitä laskettelun korvikkeena.

 

 

Auto on monelle tärkeä lasketteluväline

Laskettelupäivä ei valitettavasti muodostu vain hissinousuista ja laskuista. Laskettelun suurimmat ympäristövaikutukset liittyvät nimittäin laskettelukeskukseen matkustamiseen.

Yksi laskettelupäivä perillä laskettelukeskuksessa aiheuttaa siis noin kymmenen kilometrin autoilua vastaavan energiankulutuksen. Hiihtokeskukseen on kuitenkin yleensä yli kymmenen kilometriä matkaa. Laskettelukeskukseen autoillessa matkojen ympäristövaikutus ylittääkin helposti itse laskettelun ympäristövaikutukset.

Yksin autoillessa matkan ympäristövaikutukset ovat moninkertaiset. Mutta vielä nelihenkisen autoseurueenkin kohdalla itse laskettelun ympäristövaikutukset vastaavat ainoastaan 25 kilometrin päässä olevaan laskettelukeskukseen ajamista. Usein nelihenkinen seuruekin on kuitenkin ajanut kauemmaksi kuin 25 kilometrin päähän. Autoilu on heilläkin ylittänyt itse laskettelun energiankulutuksen.

Matkojen ympäristövaikutuksissa skaala on leveä. Julkisen liikenteen tai tehokkaiden kimppakyytien avulla matkojen osuus saadaan pienimmilleen.

Suomen ympäristöystävällisintä laskettelua tapahtuu lähellä ihmisten koteja ja hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Kaupunkikeskukset ovat tässä etulyöntiasemassa. Niissä laskettelu kokonaisuudessaan kuorimittaa ympäristöä kaikkein vähiten riippumatta kaupunkikeskuksen käyttämien hissi- ja lumetusratkaisujen energiatehokkuudesta tai keskuksen ostaman sähkön tuotantotavoista.

Suomessa onkin useita hyviä kaupunkikeskuksia. Pääkaupunkiseudulla julkisilla kulkuneuvoilla pääsee esimerkiksi Talmaan ja Serenaan. Tampereella suosittuja lähimäkiä ovat Hervanta ja Mustavuori. Jyväskylässä on Laajavuori.
 

Majoitu lähelle hissejä

Ympäristöä kuorimittavien automatkojen keskittäminen on yksi tapa vähentää autoilun ympäristövaikutuksia. Pohjois-Suomen keskuksissa huoneisto tai mökki sijaitsee parhaimmillaan hissien välittömässä läheisyydessä. Siellä päivittäinen rinteille autoilu jää kokonaan pois.

Kauempana oleviin laskettelukeskuksiin lomalle matkustettaessa ympäristökuorma muodostuukin ensisijaisesti vain pitkistä meno- ja paluumatkoista. Ympäristövaikutuksia arvioitaessa nämä pitkät matkakilometrit voidaan sitten jakaa monelle laskettelupäivälle.

Jos 500 kilometrin päässä olevaan keskukseen autoillaan yksin viideksi laskupäiväksi, kertyy jokaista laskupäivää kohti ajomatkaa huikeat 200 kilometriä. Mutta nelihenkinen seurueen autoillessa kuudeksi laskupäiväksi 600 kilometrin päähän autokilometrejä kertyykin enää 50 km/laskupäivä. Täysi auto ja mahdollisimman pitkä perilläoloaika pienentävät tehokkaasti laskettelun suhteellista ympäristövaikutusta.


Käytä lentokonetta autoakin harkitummin

Kotimaassa laskettelua on helppo tarkastella autoilun kautta. Aktiivilaskijan talviin kuuluvat kuitenkin usein myös kotimaan mäkiä isommat vuoret. Niiden vuoksi matkustetaan yleisimmin Ruotsiin, Norjaan ja Alpeille. Yhä useampi haluaa tosin kokea myös Japanin tai Pohjois-Amerikan puuterilumen.

Lentäminen onkin tuttua monelle laskettelijalle. Joillekin se on jokavuotista.
-
Lentäminen ei ole ilmaston kannalta kaikkein ekologisin tapa matkustaa, toteaa Finnairin ympäristöjohtaja Kati Ihamäki  laskettelumatkojen ja lentämisen ympäristöasioista keskusteltaessa.

Lentämistä ekologisempia vaihtoehtoja ovat ilmastonäkökulmasta juna, bussi tai kimppakyydit henkilöautoilla. Nopeasti liikkuvat matkustajalaivat taas olisivat usein lentokonettakin epäekologisempia.

Lentokoneen käyttöä laskettelumatkoissa on helppo ymmärtää. Lentokone on erittäin tehokas kulkuneuvo. Sen avulla pääsee etenemään kauas nopeasti ja vaivattomasti.

Ympäristön kannaltakaan lentokone ei ole ainutlaatuinen saastuttaja. Ympäristövaikutusten osalta lentokonetta voi nimittäin verrata hyvin esimerkiksi tavalliseen henkilöautoon. Tuhannen kilometrin lentomatka voi olla suunnilleen yhtä ekologinen kuin tuhannen kilometrin matkan ajaminen henkilöautolla.

Lentämisen epäekologinen maine ei johdukaan varsinaisesti lentokoneista ja lentokoneiden tekniikasta. Ilmailun korkeat päästöt riippuvatkin ensisijaisesti lentomatkustajien kohdevalinnoista. Nykyihminen haluaakin matkustaa todella kauas kotoaan. Moni valitsee lomaansa varten matkakohteen tuhansien kilometrien päästä. Kauas on pitkä matka ja silloin päästöt ovat valtavat kulkuvälineestä riippumatta.



 

Yksi reissu Japaniin vastaa kymmentä matkaa Norjaan

Ekologisen laskettelun ytimessä ovatkin kohdevalinnat. Tärkeintä on pyrkiä laskettelemaan mahdollisimman lähellä.

Meno-paluu esimerkiksi Müncheniin vaatii vähintään 3000 kilometrin lentämistä. Samoilla kilometreillä voisi tehdä Lapin keskukseen kaksi laskettelumatkaa.

Pohjois-Amerikkaan lentäminen vaatii yli 13 000 km lentämistä ja Japaniin lentäminen yli 15 000 kilometriä. Alpeille matkustaisi samoilla lentokilometreillä useita kertoja. Pohjoismaissa laskettelemalla ei edes pystyisi yhden kauden aikana autoilemaan yhtä pitkiä matkoja. Pohjois-Amerikan ja Japanin laskettelumatkat aiheuttavat aina todella suuret päästöt verrattuna lasketteluun lähempänä.

Lentomatkat Alpeille vastaavat siis kuukauden kotimaan laskettelun energiankulutusta. Alpeilla pitäisikin malttaa viipyä aina kuukausi, jotta sinne matkustamisen ympäristövaikutus jäisi suhteessa varsinaista laskettelua pienemmäksi. Lyhyemmillä alppireissuilla matkojen ympäristövaikutus on paljon suurempi kuin itse laskettelun ympäristövaikutus. Pohjois-Amerikassa ja Japanissa pitäisi samalla ympäristövaikutusten suhteellisuusperiaatteella viettää aina koko talvi. Muuten laskettelija on ympäristön näkökulmasta lähinnä pelkkä lentomatkustamisen harrastaja.

Entistä harvemmin tehtävät ja huomattavasti totuttua pidemmät laskettelulomat voivatkin tarjota mahdollisuuden ekologisempaan lasketteluun. Jokainen voisi olla hiihtopummi muutaman kerran elämässään.

Yli kuukauden kestävä hiihtopummimittainen laskettelumatka tarjoaisi varmasti upean kokemuksen. Sen jälkeen yhden tai kahden viikon pikalomat eivät ehkä enää houkuttelisikaan lentämään Alpeille. Ympäristökin kiittäisi erilaisesta valinnasta.



 

Helihiihto ei ole aina ökyilyä

Helikopterihiihto eli heliski on laskettelun luksusta. Mielikuvissa kirkkaan värinen heko säksättää ja kuljettaa varakkaat laskettelijat koskemattomille offpiste-rinteille.

Kyseenalaisesta imagostaan huolimatta helihiihtokin voi ansaita paikkansa nykyaikaisessa laskettelussa. Se ei välttämättä olekaan kokonaisvaikutuksiltaan niin epäekologista kuin ökymielikuvat antavat ymmärtää.

Ekologisia helikopterit eivät ole. Tyypillinen laskupäivä helikopterilla vastaakin ympäristörasitukseltaan monen viikon rinnelaskettelua. Hissikeskuksen kymmenen autokilometrin sijaan yhden helipäivän kulutuksilla henkilöautoa ajaisikin monta sataa kilometriä.

Helihiihdon vaikutus on kuitenkin yksittäisiä päiviä ja automatkoja laajempi. Helihiihto voi tarjota mahdollisuuden pysyä lähellä koti. Moni voisi korvata pienellä määrällä laadukkaita helihiihtopäiviä kokonaisia kaukomatkoja Japaniin, Pohjois-Amerikkaan tai Alpeille. Hyvää helihiihtoa on tarjolla esimerkiksi Pohjois-Ruotsin Kittelfjällissä ja Riksgränsenillä. Helihiihtoreissu niihin on huomattavasti ekologisempi kuin lentomatka Japaniin tai Pohjois-Amerikkaan. Helihiihtoreissu Ruotsiin saattaa olla jopa Keski-Euroopan alppimatkaakin ekologisempi.

Helihiihdon luksusta muistuttaa myös rinteiden kiipeäminen omilla lihasvoimilla. Itse kiivetessä luksus tulee ainutlaatuisista maisemista ja koskemattomasta lumesta. Itse kiipeäminen tai heliski lähialueella antavatkin viitteitä laskettelun tulevaisuudesta. Lasketella voi myös perinteistä ekologisemmin. Ja samalla se voi olla entistäkin laadukkaampaa laskettelua.

Artikkelisarja: 
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=38145.0

Markku Jussila