Vinkkejä ekologisempaan lentämiseen

Relaan ekoekstra etsii keinoja entistä ympäristöystävällisempään lasketteluun. Monilla laskettelijoilla laskettelumatkojen pitkien lentojen päästöt muodostuvat kaikkia muita lasketteluun liittyviä päästöjä suuremmiksi. Monilla näiden lentojen päästöt muodostavat suurimman osan kaikista elämisen päästöistä.

Pitkät lentomatkat kuormittavat väkisin ympäristöä. Haastavasta lähtökohdasta huolimatta lennettäessäkin on vielä mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöasioihin. Finnairin ympäristöjohtaja Kati Ihamäki antaa helpot ohjeet lentomatkan ympäristövaikutuksien huomioimiseen silloin, kun matkakohde on jo valittu ja päätös lentämisestä tehty.

- Lennä aina oikeaan suuntaan. Suosi uusia lentokoneita. Suosi ruuhkattomia lentokenttiä.

Lentämisen päästöt kasvavat huomattavasti, jos osa matkasta lennetään väärään suuntaan. Karttapallo on hyvä apuväline suorien lentoreittien valitsemisessa. Siitä näkee helposti, ettei esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Kanadaan kannata lentää liian etelästä esimerkiksi Lontoon kautta.

Jokainen lentokonesukupolvi aiheuttaa noin 20 prosenttia vähemmän päästöjä edellisen sukupolven lentokoneisiin verrattuna. Lentokoneita käytetään usein monen konesukupolven ajan. Joku siis lentää aina vanhoja lentokoneita, joiden päästöt ovat yli puolet suuremmat kuin samaan aikaan käytössä olevilla uusilla lentokoneilla. Uusien koneiden suosiminen on selvä ekoteko.

 

Matkavaroiden määrä minimiin

Lentokenttien ruuhkat ovat verrattavissa autoteiden ruuhkiin kaupungeissa. Ruuhkakentällä lentokoneiden moottorit käyvät turhaan rullailtaessa pitkiä matkoja kiitoradoilla ja omaa vuoroa odottaessa. Ilmassa joudutaan tekemään kiertolenkkejä ja odottamaan omaa laskeutumisvuoroa.

- Laskettelijoiden kannattaa muistaa suunnan, koneen iän ja ruuhkattomien kenttien lisäksi myös matkatavaroiden määrä. Maailmalla on ollut tapauksia, joissa suksien tai muiden erikoismatkatavaroiden takia lisääntynyt tavaramäärä onkin vaatinut oman erillisen matkatavarakoneen lennättämisen matkustajalennon perässä. Laskijan kannattaa selvittää esimerkiksi suksien ja lumilautojen vuokraamismahdollisuudet perillä, Ihamäki sanoo. 


Artikkelisarja: 
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=38146.0

Markku Jussila