Vapaasukeltaja hakee täydellistä rentoutta

Vapaasukelluksessa on kyse sukeltamisesta ilman happilaitteita. Aion haastaa vapaasukeltaja Johanna Nordbladin haastattelun aluksi hengenpidätyskilpailuun.

Testaan ennen puhelua omaa kykyäni. Netistä sekuntikello esiin, pari henkäystä sisään ja ulos, sitten suu ja nenä kiinni. Tasan 45 sekuntia menee, joista viime hetket tuntuvat jo pahalta. Nordblad naurahtaa, kun esitän haasteen. Kauanko saa valmistautua? 20 sekuntia, saman verran kuin itsekin. No, kyllä tollanen neljä minuuttia menee.

Selvä, kisa loppui jo ennen kuin alkoikaan.

 

Toisaalta ei ihme. Nordblad on tehnyt maailmanennätyksen vuonna 2004 pituussukelluksessa räpylöillä (158 metriä). Hänen ei-kisaennätyksensä staattisessa hengenpidätyksessä – siis siinä lajissa, jossa maataan paikoillaan kasvot veteenpäin – on 6 minuuttia 39 sekuntia. Maajoukkueen vakiojäsen on aina ollut arvokisoissa vähintään finaaleissa eli kahdeksan parhaan joukossa. Mitaleille hän on yltänyt useasti.

Mutta se kilpailemisesta ja tuloksista. Vapaasukellus on nimittäin hyvin henkinen laji. Ennen sukellusta täytyy rentoutua niin täysin kuin mahdollista - huono valmistautuminen estää hyvän suorituksen. Silloin ei vain pääse eteenpäin, koska ei tunnu hyvältä.

Juuri rentoutuminen kiinnostaa lajissa myös Nordbladia. Ilman hyvää fiilistä ei kroppa ole valmis ottamaan happea keuhkoihin niin paljon kuin mahdollista. Jos pallea, rintakehä tai mikä tahansa kehon osa on kireä, ei ole hyvä fiilis.
"Se prosessi, mikä pitää käydä läpi ennen kuin sukeltaa, on äärimmäisen mielenkiintoinen. Kun se menee hyvin, ja sitä kautta myös sukellus onnistuu, on jotenkin tosi mahtavaa. On niin hyvä olo, ettei tarvitse edes suunnilleen hengittää."

Nordblad kiinnostui vapaasukelluksesta melkeinpä viimeisellä mahdollisella hetkellä - hän oli valmistumassa laitesukelluskouluttajaksi, ja jäljellä olivat enää yksi teoriatunti ja lopputentti. He olivat menossa uima-altaalle, kun kouluttaja sanoi, että kokeillaanpa vapaasukellusta.
"Olin kokeillut joskus vain sukeltamista, en ollut ajatellut sitä lajina. Sukelsin varmaan 75 metriä ja totesin, että tämä on tosi siistiä! Päätin, etten kanna enää ikinä yhtään pulloa, koska ei niitä tarvitse mihinkään!"

Täyskäännös tapahtui 13 vuotta sitten. Sen jälkeen Nordblad on kokeillut laitesukeltamista vain kerran ystävän pakottamana.
"Sanoin että tulen, jos kannat pullot."

 


Johanna Nordblad Riihimäellä valmistautumassa sukellusharjoitukseen. Kuva: Elina Manninen

 

Ei tarvetta hengittää

Nordblad kilpailee vapaasukelluksessa hengenpidätyksessä ja pituussukelluksessa sekä räpylöillä että ilman. Syvyyssukellusta hän on kokeillut, mutta ei harjoitteluolosuhteiden vuoksi kilpaile siinä. Hän pystyy sukeltamaan noin 50 metrin syvyyteen.

Kun tavallinen ihminen ehkä pyrkii välttämään veden alle joutumista ja ehkä pelkääkin sukeltamista, puhuu Nordblad vedenalaisesta maailmasta täysin eri sävyyn.
"Viihdyn vedessä todella hyvin. Siellä on kaunista ja kivaa, tuntuu hyvältä olla pinnan alla. Siellä on rentoa ja mukavaa. Ja on pakko ollakin, koska ilman rentoutta ei voi sukeltaa. Veden alla olo on niin hyvä, ettei tarvitse hengittää."

Syvyyssukeltamisessa alkaa maailma pienentyä. Kun sukeltaa alaspäin, maailma alkaa mennä kasaan ja paine alkaa puristaa ympärillä. Varsinkin Suomessa on niin pimeää, että tunne muusta maailmasta katoaa.
"Ja kun kääntyy takaisin ylös, alkaa maailma ja olo avautua, se on ihanaa."

Vapaasukeltajat suhtautuvat myös eri tavalla hengitykseen. Kun olo on rento ja keuhkot täynnä happea, ei ole mitään hätää - happea riittää useiksi minuuteiksi. Kyse ei siis ole hengenpidättämisestä, vaan sukeltamisesta.
"Niin, koen, että sukeltaessani en vain yksinkertaisesti koe tarvetta hengittää. On vain niin hyvä olla, ettei tarvitse edes hengittää. Vasta loppuosa sukelluksesta voi mennä hengenpidätykseksi, silloin pitää jo miettiä asiaa."

 

Hapenpuutetta ei sukeltaessa tunne, vaan hiilidioksidin osapaineen määrän.
"Elimistössä ei ole mittaria, joka mittaisi hapen määrää. Siksi sen määrän vaikutus ei tunnu miltään. Kroppa reagoi hiilidioksidin osapaineeseen. Siihen tottuu tunnustelemalla oikein tarkasti, että miltäs tämä sitten tuntuu."

Toinen tunne, joka sukelluksessa nousee pintaan, on maitohapon sietokyky. Liikkuvissa kilpailulajeissa sukeltajat pyrkivät saamaan maitohapon tuotannon käyntiin mahdollisimman nopeasti - sehän on hapetonta energiantuotantoa, eli sukelluksissa hyvää voimaa. Toisin on hiilidioksidin osapaineen nousun kanssa - korkea osapaine helpottaa hapen imeytymistä lihaksiin.
"Käytännössä olen sukeltanut sellaisia suorituksia, että kun potkitaan räpylöiden kanssa, ovat jalkani olleet niin maitohapoilla, etteivät ne enää liiku. Maitohapon määrä on niin suuri, ettei sitä voi verrata mihinkään muuhun urheilulajiin."

Maitohapon tuotannon saa käyntiin sukellusrefleksin ansiosta. Kilpailusuorituksia ennen ei tehdä yleensä lämmittelysukelluksia, vaan pyritään elimistön shokkireaktioon, siihen että refleksi käynnistäisi maitohapon tuotannon mahdollisimman nopeasti.

 


Räpyläsukellusta. Kuva: Elina Manninen

 

Jos yrittää liikaa, sattuu

Jos sukeltaja ei tunne itseään, vaan yrittää puskea liian pitkälle, on edessä tajunnanmenetys, alan termein BO, eli black out. Kilpailuissa on aina tuomari ja sukeltajat varmistamassa kilpailijan suoritusta. Jos tajunta menee, nostetaan sukeltaja vedestä ja annetaan luonnon hoitaa tehtävänsä. Elokuvamaista kasvojen läpsimistä pitää välttää.
"Ihmisen kasvoilla on reseptoreita, jotka reagoivat ilmaan ja ihminen alkaa hengittää. Sitä voi tehostaa puhaltamalla kasvoille ilmaa. Mutta läpsiminen haittaa, koska kroppa on jo valmiiksi suojautumistilassa."

Mikä vapaasukelluksessa on haastavinta? Onko se hengityksen pidättäminen?
"Se ei ole niin vaikeaa. Haastavinta on pystyä arvioimaan itseään objektiivisesti, ei niin että on mielikuva että tuntuu hirveältä. Mielikuva voi olla täysin eri tuntemus kuin miltä oikeasti tuntuu. Jos mielikuvalla antaa vallan, ollaan vaikeuksissa. 

Mitä tapahtuu, jos yrittää puskea liian syvälle väkisin?
"Jos yritän sukeltaa syvyyttä 50 metriä ja 20 metrin kohdalla tuntuisi, että tästä ei tule mitään, voisin mennä ehkä metrin vielä syvemmälle, mutta sitten olisi pakko kääntyä takaisin. Joku toinen voi puskea vielä 25 metriin, mutta jos paineita ei ole tasannut rauhassa, voivat tärykalvot puhjeta ja sitten on pakko lähteä ylös. Vesi on niin luonnollinen elementti, että ihminen ymmärtää milloin pitää tulla pois."

Nordblad ei siis pelkää veden pinnan alla olemista, se lienee jo selvää. Silti pelko on mukana lajissa. Pelottaako sukeltaminen? Pelkäätkö koskaan, että et pääse takaisin ylös? Jälleen vastaus on eri näkökulmasta kuin tavallisella polskuttelijalla.
"En pelkää. Jos pelkäisin, en pystyisi olemaan rentona ja sukeltamaan. Mutta viimeinen metri pelottaa. Sitä viimeistä metriä syvemmälle tai pidemmälle ei voi mennä. Se pitää löytää, ja sitten lähteä takaisin ylös."

Kilpailusuorituksia varten pitää treenata myös maksimisukelluksia. Aiemmin Nordblad teki myös harjoituskaudella pitkiä sukelluksia, mutta pitkään sukeltaneena hänen ei enää tarvitse tehdä niitä kuin ennen kisoja tuntuman vuoksi. Pitkät sukellukset ovat myös rankkoja elimistölle.
"Pitää tuntea itsensä, ettei tule pintaan sata metriä liian aikaisin mutta ettei myöskään tule pintaan kaksi metriä liian myöhään. Se on vaikeinta kilpasukelluksessa, että tietää kuinka pitkään on mahdollista mennä ilman, että menee liian pitkälle."

Kilpailemisen ohella Nordblad harrastaa sukeltamista puhtaasti omaksi huvikseen. Yksi suosikkitavoista on kelluminen.
"Kun pistää oikein paksun lämpimän märkäpuvun päälle ja menee vain kellumaan uimahalliin sukeltajien vuorolla. Sitten kun on kellunut niin pitkään, ettei haluaa tehdä jotain, käännyn pää alaspäin kellumaan. Sitten taas toisin päin. Ja toisin päin. Kun sitä on toistanut 45 minuuttia, ei enää tunne kummin päin vedessä kelluu. Se on mahtavaa."



Johanna Nordblad. Kuva: Elina Manninen


Viisi vinkkiä - näin harjoittelet hengenpidätystä

Johanna Nordblad antaa vielä vinkit, miten toimisto-olosuhteissa voi harjoitella parempaa tulosta hengityksenpidätyksessä.
1. Älä koskaan kokeile hengenpidätystä yksin veden alla. Toimistossa voi varovasti kokeilla.
2. Hengitä pari minuuttia tavallisen rennosti, mieluiten makuulla.
3. Hengitä sitten neljä viisi kertaa niin syvään kuin pystyt - jotta näet kuinka täyteen saat keuhkosi.
4. Sitten puhalla keuhkot tyhjäksi pari kertaa.
5. Vedä keuhkot täyteen ilmaa, sulje silmät ja pidätä henkeä.
Aluksi ei tunnu miltään, mutta sitten tekee mieli hengittää. Ota ensimmäiseksi etapiksi pallean nykäisy. Pallea siis puristuu ja laukeaa. Se on normaali hengitysrefleksi, ja se kannattaa osata ottaa vastaan.

Siitä käynnistyy sukellusrefleksi. Tulee hieman jännä olo, kun kropan säästötoimenpiteet alkavat. Voi tuntua hassulta jaloissa ja käsissä.

 

Haluan testata omaa hengenpidätystäni Nordbladin vinkkien perusteella uudelleen.

 Asetun makaamaan työtuolin sijaan lattialle mukavasti. Hengitän pari minuuttia kaikessa rauhassa, kunnes alan testailla keuhkojen tilavuutta. On yllättävää, kuinka pinnallisesti tavallisesti hengitän. 

Parin tyhjennyksen jälkeen vedän keuhkot täyteen ilmaa. Mutta en uskallakaan kokeilla vielä! Tässähän piti olla rentona. Rauhoitan itseni uudelleen. Happi, ja silmät kiinni.



Alan tarkkailla itseäni. Olo ei ole hassumpi. Pääsen yli siitä, että en saa happea, sillä saan sitä koko ajan keuhkoistani.

Yhtäkkiä alkaa tuntua hyvältä, suorastaan luontevalta. Lasken hiljalleen kymmeneen uudelleen ja uudelleen. Tunnen pienen nykäisyn palleassa, mutta en ole varma oliko se se, mistä Nordblad puhui.



Hetken päästä alkaa tuntua siltä, että pitää hengittää. Aika parani tasan minuutilla. Työhuonekollegat katsovat ihmeissään. “Tuohan meni tosi hienosti!”. Seuraava tavoite on rikkoa kahden minuutin raja. 

 

---
Johanna Nordblad pitää Relaassa blogia Vapaasukellusta MM-kisoista Serbian MM-kisojen ajan . Ensimmäinen postaus: Kisakuumetta.

Nordbladin sisko, valokuvaaja Elina Manninen - jonka kuvia tässäkin jutussa on - kuvaa siskoaan läpi kisojen tulevaa julkaisuaan varten. Lisätietoja www.elinaandjohanna.com/


Arttu Muukkonen

Arttu Muukkonen

Johannan kisablogi on muuten erittäinkin lukemisen arvoinen!

Uusimmassa postauksessa kerrotaan, miltä se pitkälle sukeltaminen tuntuu. Jo lukeminen tuntui kurkussa melkein ahdistavalta.

http://relaa.com/vapaasukellusta-mm-kisoista/ensimm%C3%A4inen-kisap%C3%A...