Vapaalaskuiltamat painottaa tänä vuonna kotimaista ohjelmaa

Suomalaisen laskuleffan ensi-ilta, laadukkaita kuvateoksia, lyhäreitä, jyrkänlaskua. Vahvistuksia Ruotsista. Ja tietysti metrilakutiski! Vapaalaskuiltamien ohjelma on tänä vuonna runsas.

Iltaohjelma alkaa yhdeksältä Juhlasalissa, kun ensimmäiseksi näytetään ruotsalainen Let´s Go Get Small, jossa Peak Performancen vapaalaskijat Henrik Windstedt ja Dave Treadway haluavat päästä laskemaan Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa vuoren, jota ei ole aiemmin laskettu. Dokumentaristinen tarina on hieman erilainen tavallisiin sankaritarinoihin verrattuna. Selviää, että esimerkiksi Windstedt kokeilee tällä reissulla ensimmäistä kertaa jäärautoja...

Sitten siirrytään suomalaisen tuotannon pariin. Ensin koemme Kilke-elokuvan trailerin, tekijöinä Setämiesten eli Tempun ja Reunan hiihtotiimi. Luvassa on setämäistä liirailua.

 


Kuvakaappaus Col de l´Aiguille Verte -lyhäristä.

 

Trailerin jälkeen esitetään Col de l´Aiguille Verte -niminen lyhytelokuva, jossa Miku Merikanto, Pekka Pakkanen, Sami Haapasalmi ja Mikko Heimonen laskevat normaalisti kiipeilyreittinä pidetyn seinämän Chamonix´ssa. Kyse on tiettävästi suomalaisen ensilaskun dokumentaatiosta.

Seuraavaksi pääsemme katsomaan Pyhän tarjoaman Nietos Photo Challenge -kuvakisan avoimen sarjan finalistien teokset. Karsinnat käytiin jo aiemmin, ja nyt finaalissa palkintopöydän arvokkaista tuotepalkinnoista taistelee neljä videota. Finaalissa kilpailevat Lyngenin kolme vuodenaikaa, Kids With Guns, Paluu - Return ja villin kortin Laskusuhdanne -video.

Sitten seuraa tauko, kahvia, juomaa, lakua, suksisaleihin tutustumista, vesilasillinenkin ehkä. Tauolla suosittelemme esimerkiksi Pette´s Ponytail -juomaa, Ron de Jeremy -rommeja yläkerran aulassa sekä savuisia yllätyksiä alakerran baaritiskeillä. Sekä tietysti nakkimukeja, muuta pientä purtavaa ja Namitaxin nelimetristä metrilakupöytää!

 


Vuoden 2012 voittaja Junnu Lainetta haastavat Nietos Photo Challengessa tänä vuonna muun muassa Tero Repo ja Real Skifin tiimi. (Kuva: Antti Laiho)

 

Pilkkeen ensi-ilta huipentaa illan

Yhdeltätoista iltaa alkaa tiivistyä. Ensin näemme Nietos Photo Challengen kutsusarjan multimediateokset. Luvassa on tätä tilaisuutta varten tehdyt teokset suomalaisilta huippukuvaajilta.

Kutsusarjaan osallistuvat tänä vuonna viime vuoden voittaja Junnu Laine, Tero Repo, Teemu Lahtinen ja Jaakko Posti. Video-osaamista tarjoilee supersuosittu Real Skifin jengi omalla teoksellaan.

Voittaja nettoaa merkittävän tuhannen euron palkintoshekin, eivätkä muutkaan osallistujat jää nollille.

 

Kutsusarjan jälkeen ilta huipentuu neljään vuoteen ensimmäisen suomalaisen vapaalaskuelokuvan ensi-iltaan. Piirun alle puolen tunnin mittainen Pilke on dokumentarismiin flirttaileva laskuleffa, jossa esiintyvät muun muassa Skipe Oivo, Ape Majava, Antti Leuku, Niklas Hollsten sekä useat muut laskijat.

Pilkkeen ohjaaja Matti Möttönen odottaa ensi-iltaa kiinnostuneena.

"En ole vielä ehtinyt jännittää. On mielenkiintoista nähdä ja kuulla porukan reaktiot. Itellä on kuitenkin vaikeaa muodostaa leffasta mielipidettä, kun näkee enää vain virheet ja parannuksen kohteet. Odotan kuitenkin innolla ensi-iltaa. Muistoissa on vielä Virneen ensi-ilta ja ensimmäiset Vapaalaskuiltamat, jolloin oli loistava tunnelma ja hyvä meininki. Jos edes lähelle päästään, on ilta todella onnistunut."

Pilke on mahdollista ostaa omakseen myös Suksisalista Relaan ständiltä sekä Skiexpoilta lauantaina ja sunnuntaina Scandinavian Outdoor Storen osastolta.

 

Ilta jatkuu elokuvan jälkeen aamuneljään asti. Ainakin.

 

LIPUNMYYNTI

Lippuja joka vuonna loppuunmyytyyn tapahtumaan on vielä jäljellä. Ennakkolippuja voi ostaa osoitteesta relaa.com/vapaalaskuiltamat.

Lippuja myydään myös perjantaina Nietoksen osastolla Skiexpoilla Bistron alueella kello 12-17 sekä Vanhan yo-talon aulassa kello 15-18. Liput 15e/kpl, perjantaina niitä myydään vain käteiselle.

Edit 22.20: Lisätty Pilkkeen ohjaajan kommentit.

Arttu Muukkonen