Tee se itse: telttakota

Teksti ja kuvat: Antti Aatsinki

Ajatuksena oli tehdä kodasta mahdollisimman matala, mutta siellä pitäisi mahtua seisomaan. Korkeudeksi tuli n.2.1m ja halkaisija 3.5m. Syy tähän oli se, että suuri pohjapinta-ala ja matala korkeus kestää ainakin teoriassa paremmin tuulta. Kodassa ei myöskään olisi tarkoitus pitää avotulta, joten "vetoakaan" ei tarvitse syntyä. Kodan kattoon tuli aukko kaminan savutorvelle. Helmaan ompelin n. 35cm "liepeet". Oviaukkoon tein sääskiverkon, koska lämpimällä säällä ovea on pakko pitää auki. Kuvat  kertokoon loput.

Ensimmäinen pystytys. 

Tässä vaiheessa kodassa ei ole vielä liepeitä eikä sääskiverkkoa.


Toisella kerralla testattiin sissikaminaa. Voin vakuuttaa, että hyvin tarkenee. Ennemminkin ongelma on se, että miten pitää tarpeeksi pientä tulta. Tässä vaihessa liepeet on lisätty.

 


Kesällä testattiin sääskien kestävyys. Täysin tiivishän kota ei voi olla, mutta kyllä se sääsket piti ulkona yllättävän hyvin. Sääskiverkko lisättiin tässä vaiheessa(myös savutorven aukkoon).


 

Tarvikeluettelo

Pääkangas: Nylon laavukangas(hopeapinta sisäpuolella).
Huppu keskisalolle: Jotain vahvaa kangasta esim. cordura. Samaa kangasta voi käyttää kiinnityslenkkien vahvikkeena.
Kiinnityslenkit: 20mm hihnaa + tikapuusoljet kiristämiseen..
Myrskynarut: 3mm nyöriä+kiristimet.
Vetoketjut: 10mm ja 6mm metriketjua.
Sääskiverkko: Tiheä verkkokangas.
Savutorven läpivienti: lasikuitukangas+ 2mm rst vaijeria.

Painoa koko komeudella on 2,5kg(ilman maakiiloja ja keskisalkoa)

Tähänkin projektiin kaikki tarvikkeet löytyi shelbystä. Hintaa en muista tarkalleen, mutta vajaa 100€ muistaakseni.


Päivitykset:

27.4.2014

Hetkellisessä mielenhäiriössä menin leikkaamaan kodan kappaleiksi, eli kaikki saumat auki. Syynä ei ollut hermoromahdus vaan muutamien parannusten teko. Leikkasin/ompelin saumat tarpista tuttuun "ketjukäyrään" ja kodan huipun tein uusiksi. Eilen kävin tekemässä testipystytyksen ja voin sanoa, että muutos kannatti. Kota on nyt erittäin helppo pystyttää kireäksi myös ilman myrskynaruja. Nyt vain ompelen liepeet takaisin ja teen hupun huipulle.

Muutamia kuvia testipystytyksestä.

 

 

6.5.2014

Liepeet on ommeltu takaisin ja huppua muokataan sopivaksi

Huppu ei vielä istu ihan täydellisesti ja sulku/avausmekanismi on vielä suunnittelussa.

7.7.2014

Hupun sulkumekanismi aiheutti vähän päänvaivaa, mutta nyt se on valmis. Sääskiverkko oveen ja hupun aukkoon myös tehty.

Testauksen kohteena oli myös tuulen ja sateen kesto. Sattui sopivasti tuulinen ja sateinen päivä.

Tuuli kävi puuskissa lähellä 10 m/s. Kota pysyi vakaana, tosin kangas alkoi jo vähän heilua. Laitoin 4 myrskynarua paikoilleen ja heiluminen loppui siihen.  

Lähes koko päivän ja yön kestänyt sade tuli hiukan teippaamattomista saumoista ja vetoketjusta läpi. Pohjapressun päältä löysin aamulla muutamia pisaroita saumojen kohdalta, mutta pisarat olivat tippuneen aivan kankaan reunasta(maanrajasta). Oleskelutilassa ei ollut pisaraakaan. Ainakaan toistaiseksi en näe tarvetta teipata saumoja.

Lähipäivinä kota lähtee mukaan avotunturiin. Saas nähdä ilmeneekö tosi toimissa jotain puutteita.


20.7.2014

Tunturireissu tehty pari viikkoa sitten. Sadetta ei tullut yhtään, mutta reipas tunturituuli(vajaa 10m/s) puhalsi päivällä lähes koko ajan. Tuulen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Ötököitä oli aivan älyttömästi, mutta kota pitää ne ulkona 100 prosenttisesti. Toistaiseksi en keksi kotaan mitään paranneltavaa.

29.11.2014

Askartelin kotaan yhden ilmanvaihtoräppänän. Malli on tuttu helsportin tuotteista. Räppänässä on kolme asentoa: täysin auki, sääskiverkolla suljettu ja täysin kiinni.

Tein kotaan myös pohjan. Materiaalina on tavallinen kevytpeite muotoon leikattuna ja ommeltuna. Kevytpeitteestä tehty pohja on hyvin edullinen, mutta toimii ihan hyvin. Pohja kiinnitetään kuminyöreillä samoihin kiiloihin millä kota on maassa kiinni. Nyörit kulkee liepeiden alta ulos(ei oikein näy kuvissa). Pohjan oviaukon "sektori" on myös käännettävissä sivuun, eli oviaukon edustan voi halutessaan pitää maapohjalla.

24.12.2014

Kota oli koko joulun pystytettynä takapihalla. Testailin kaminaa ja samalla kodan toimivuutta kovalla pakkasella. Lämpötila oli joka päivä n. -25 astetta. Kaikki toimi ihan hyvin, mutta kodan kangas menee todella jäykäksi. Kangas kesti muuten normaalia käsittelyä, mutta pakkauspussiin en sitä uskaltanut sulloa jäisenä. -15 asteen lämpötilassa kangas muuttui täysin normaaliksi.


Artikkelisarja: 
Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä
Runo_Jorma
Offline
Viimeksi kirjautunut: 9 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 13.12.2012 - 09:02

Miten paljon ompelukokemusta vaatii telttakankaan ompelu? Tai miten hankalaa on?

Isot kappaleet tottakai hieman vaativampia käsitellä, mutta onko esim. Kangas liukasta tms.?

Nimim. Itselläkin ollut samanlaisia ideoita mielessä.

Samuli Pehkonen
Käyttäjän Samuli Pehkonen kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 8 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 21.05.2015 - 20:19

[quote=Runo_Jorma]Miten paljon ompelukokemusta vaatii telttakankaan ompelu? Tai miten hankalaa on? Isot kappaleet tottakai hieman vaativampia käsitellä, mutta onko esim. Kangas liukasta tms.? Nimim. Itselläkin ollut samanlaisia ideoita mielessä.[/quote]

Kannattaa suunnata Antin blogiin, jossa on esitetty useitakin kysymyksiä teltan tekemiseen liittyen: 

http://vaellusrinkka.blogspot.fi/p/telttakota.html