Suomalaispartiolaiset vuorikiipeilemässä Nepalissa: hikeä ja hankea

Teksti: Eero Mäkitalo & retkikunta

Kuvat: Retkikunta


Kansainvälinen partioliike juhli sataa vuottaan vuonna 2007. Sen kunniaksi Nepalissa Langtangin kansallispuistossa sijaitseva Urkema Peak ristittiin uudelleen partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin mukaan. Sen jälkeen herkkusienen muotoiselle Baden-Powell Scout Peakille (5826 m) on pyrkinyt partioryhmiä ympäri maailman.

Vuonna 2010 suomalainen partioretkikunta oli ensimmäinen eurooppalainen ryhmä huipulla. Tämän matkan innostamana Suomen partiolaisten keskuudesta löytyi tänä vuonna uusi innokas ryhmä samalle vuorelle.

Lähdön hetkeksi päätettiin huhtikuu 2012. Valmistelut käynnistettiin vuotta aiemmin. Partiolaisista rekrytoitiin suunnitteluryhmä, jonka jäsenillä oli retkeily- ja vuorikokemusta. Mukaan kutsuttiin myös vuoriosaaja partion ulkopuolelta, Laskuvarjojääkärikillan jäätikkökouluttaja Sami Johanson. Hänestä oli apua ennakkosuunnittelussa, koulutuksessa ja paikan päällä.

 

Talviretkeily oiva tausta vuorikiipeilyyn

Syksyn ja talven aikana koottiin retkikuntaan 32 partiolaista. Iältään he olivat 18–29 vuotta. Ryhmä valmistautui ja kouluttautui etukäteen kolmena viikonloppuna. Baden-Powell Peak on nepalilaismääritelmän mukaan ns. trekking peak, eli mitään kovin teknistä kiipeilyä ei tiedossa ollut. Sen sijaan ohueen ilmanalaan, säähän ja olosuhteisiin liittyvät haasteet olivat samat kuin vaativammillakin vuorilla.

Treenivaiheessa opeteltiin köysistönä toimimista sekä kiinteissä köysissä laskeutumista ja nousemista. Kaikilla lähtijöillä oli vankkaa kokemusta retkeilystä ja talvikeleistä, joten niissä ei onneksi tarvinnut lähteä ihan perusasioista.

 

 

Matka oli osa Suomen Partiolaisten ja Nepal Scoutsin kehitysyhteistyöprojektia, joka juontaa juurensa 1980-luvulle. Matkalla oltiin myös käynnistämässä uutta nyt alkavaa kehy-projektia, johon on saatu myös Ulkoministeriön hanketukea. Retkikunta pyrki tekemään matkalla hyvää muutenkin. Vierailu- ja lahjoituskohteina olivat orpokodit, koulut ja paikalliset partiolaiset. Matkan lahjoituslistalla olikin kaksi läppäriä, kännyköitä, urheiluvälineitä, koulutarvikkeita ja tietenkin trekin jälkeen kasatut ylijäämävarusteet.

Huhtikuisena lauantaina Helsinki-Vantaan lentokentällä oli hyvin valmistautuneita ja koulutettuja partiolaisia valmiina kohtaamaan Nepalin matkan haasteet. Haasteet alkoivatkin heti, sillä lento Helsingistä Delhiin oli teknisen vian vuoksi peruttu. Lentoyhtiö sai junailtua meidät kuitenkin matkaan Bangkokin kautta Katmanduun.

 

Viidakkoon ja norsusafarille

Alkumatkaan kuului parin päivän vierailu Nepalin kansallisella partioleirillä. Suurleiri järjestettiin toista kertaa. Viidakkomaiset olosuhteet ja yli neljänkymmenen asteen lämpötila karaisivat retkikunnan äärimmäisiin oloihin jo kättelyssä. Suurimpina elämyksinä leirillä olivat Nepalin pääministerin tapaaminen ja elefanttisafarit viidakossa.

Trekki vuorelle alkoi Katmandusta 100 km pohjoiseen, Syabru Besistä (1400 m). Sinne matkaaminen bussilla oli kokemus. Koukeroinen ja kapea serpentiinitie piti matkaajat jännityksessä, sillä ajatuskin rotkoihin putoamisesta piti hereillä. Tie oli silti kuulemma parantunut kolmen vuoden takaisesta, pitkälti Langtangin alueen suosion nousun myötä.

 

 

Lähestyminen vuorelle oli monimuotoinen. Alku oli jylhää viidakko- ja vesiputousmaisemaa, missä pari ensimmäistä päivää meni t-paita- ja shortsilinjalla. Ruuhkaa poluilla ei esiintynyt verrattuna suosituimpiin turistireitteihin. Roskaisia rinteitä tai leiripaikkoja näkyi vain muutamia, muistuttaen kuitenkin siitä että parannettavaa olisi täälläkin.

Joukkomme oli lähestymisellä pitkä letka. Retkikuntaan kuului yksi opas matkanjärjestäjältä, yksi sherpojen esimies, sirdar, kolme kiipeilysherpaa, viisi paikallista sherpaa, kaksi keittiöesimiestä, iso keittiötiimi ja lukuisia kantajia. Henkilökunnan tarkka lukumäärä lienee ollut kahden- ja neljänkymmenen välillä, sillä kantajat vaihtelivat ja olivat freelance-tyylisiä.

Majoitukseen käytettävät teltat olivat hyvää retkikuntalaatua muutamista repeytymistä huolimatta. Ruokailut järjestettiin kahdesta isosta harjateltasta yhdistetyssä ruokailuteltassa.

 

 

Langtangin alueen ylin asuttu kylä, kaunis Kyanjin Gompa (3500 m), ihastutti kolmantena trekkipäivänä. Sen ympärillä avautui melkein 360 astetta lumihuippuja. Siellä vietimme pari vapaapäivää leväten ja tehden akklimatisointinousun Kyanjin Ri'lle 4500 metriin.

 

Himalajan takatalvi povaa vaikeuksia

Retkikunnan kuntokoulu oli tehnyt tehtävänsä, kaikki olivat hyväkuntoisina vuorella. Gompalla alkoivat tosin sairastelut, monilla oli vatsatautia ja kuumeilua. Pari lepopäivää auttoivat ja retkikunnasta vain viisi jäi lepäämään toipilaina alemmas. Loput 27 lähtivät vuoren perusleiriin vajaaseen 4000 metriin.

Kun base campista piti lähteä ylös high campiin 5000 metriin, roikkuivat pilvet alhaalla vieden näkyvyyden kokonaan. Lumisade jatkui edellispäivien tapaan. Tämä tiesi pakollista vapaapäivää korttipelejä pelaten.

 

 

Sherpamme pyysivät meidät mukaan puja-seremoniaan, jossa toivottiin paitsi jumalilta paitsi turvaa ja menestystä retkikunnalle, myös sään selkenemistä. Lumisade ei hellittänyt seuraavinakaan päivinä. Kun sherpatkaan eivät uskaltaneet lähteä siinä säässä ylöspäin harjannereitin haastavuuden takia, tarkoitti se että varapäivämme olivat käytetty.

Olimme kiperän päätöksen edessä. Meille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin hylätä huiputusyritys tällä kertaa ja suunnata alaspäin.

Jo aiempina aamuina Gompalla olimme ihmetelleet paikallisten äänekästä kulkuetta, joka lähti läheiselle luostarille suitsukkeet palaen. Lopulta selvisi, että kulkue meni luostariin toivomaan buddhalta lumisateiden loppumista, jotta satokausi pääsisi alkamaan.

 

 

Paikalliset syyttivät asiasta ilmastonmuutosta. Heidän mukaan se on lisännyt lumisateita vuorella. Tämä aihehan on ollut tapetilla jo vuosia vuorisäistä puhuttaessa. Oli niin tai näin, retkikuntamme joutui nyt pettyneenä todistamaan Himalajan myöhästyneen kevään runsaat lumisateet. Tällä reissulla emme huipulle pääsisi yrittämään.

Sääoloista huolimatta matka oli nuorille ikimuistoinen elämys retkeilystä, vuoristosta, matkailusta, Nepalista ja Aasiasta. Kansainväliset kokemukset ja uudet ystävät ovat yksi voima, joka on kantanut partioliikettä sen satavuotisen historian ajan. Ja tulee kantamaan jatkossakin. Toivottavasti myös seuraavalla Suomen Partiolaisten Nepalin matkalla. Ehkä kolmen vuoden päästä? 

Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä