Suomalaiset surffifilmit avasivat kesän

Pohjoistuulet puhaltavat lämpimät kesäilmat Suomesta jonnekin etelämmäksi. Toukokuu on vaihtumassa kesäkuuksi, mutta Helsingin kaduilla näkyy villapaitoja ja takkeja.

Dubrovnik baarin ovella joku kuitenkin tervehtii lipunmyyjää iloisella 'Aloha'-huudahduksella. Eikä ihme, sillä paikka on täynnä nuoria iloisia surffaajia. Heidät on houkutellut paikalle ensimmäinen Helsingin Surffileffailta.

Surffileffailta keräsi Dubrovnikiin ja Andorran leffasaliin lähes 200 surffin ja surffifilmien ystävää. Suurin osa oli jo surffannut Suomessa tai surffimatkoilla, mutta joukossa oli myös paljon vasta surffikipinän saaneita tulevaisuuden surffaajia.


Kuka väittää ettei Suomessa ole surffaajia? Surffileffaillassa heitä oli lähes 200.
 

Laatuleffoja löytyy sekä Suomesta että maailmalta

Surffileffaillan avasi itävaltalaisen Andreas Jaritzin ja Mario Hainzlin pitkä dokumenttielokuva The Old, the Young and the Sea. Se kertoo eurooppalaisen surffikulttuurin synnyn lisäksi myös eurosurffin ja merien nykytilasta. Eurooppalainen surffikulttuuri voi hyvin ja erityisesti koko Atlantin rannikko Ranskasta Portugaliin ansaitsee oman erityisen paikkansa globaalissa surffikulttuurissa Kalifornian, Indojen ja Austraalian rinnalla. Merien tilasta ei valitettavasti voi sanoa samaa.

Surffileffaillan toisessa näytöksessä nähtiin viimeisen vuoden vaikuttavimmat suomisurffilyhärit. Relaa.comin surffifilmiraati oli valinnut näytökseen Jussi Korkeelan ja Niko Lehtolan Wildbunch-kollektiivin videon Norge sekä Janne Vartian, Elvis Muhosen ja Waltteri Vanhasen Three Lines -kollektiivin videon Riding Waves of Winter Gloom.


Norge avasi illan kotimaisten surffileffojen osuuden.
 

Norge kuvaa onnistuneesti pohjoisen surffauksen haastavuutta ja surffaajien luonnetta. Ennakkoluulottomuus auttaa löytämään iloa vaikeissakin olosuhteissa. Joskus surffilaudankin voi vaihtaa lumilautaan sillä tärkeämpää on hyvän lautailun ilo kuin yhden asian väkisin vääntäminen.


Toisena kotimaisena nähtiin Riding Waves of Winter Gloom.
 

Riding Waves of Winter Gloom uskaltaa puolestaan nostaa tekijänsä rohkeasti esille. Se avaa surffauksen lisäksi siinä esiintyvien surffaajien syvimpiäkin ajatuksia ja arvoja.

Norge ja Riding Waves of Winter Gloom saivatkin ansaitusti illan suurimmat suosionosoitukset. Toivottavasti niiden esimerkki innostaa uusiakin tekijöitä laadukkaiden surffifilmien tekemiseen.

Illan päätteeksi nähtiin Chris Burkardin matkakertomus Russia - The outpost vol 1. Matkadokumentissa joukko amerikkalaisia surffaajia matkustaa eristyksissä olevaan Venäjän Kamchatkaan etsimään uusia surffiaaltoja. Elokuva osoitti surffikulttuurin olevan muutakin kuin surffausta. Vaikka aallot matkalla jäivätkin osittain löytämättä, niin surffaajat iloitsivat uuden kulttuurin ja villin luonnon kohtaamisesta.
 

Vuoden kuluttua lisää surffauksen kontrasteja ja iloja

Hyvän palautteen ja useiden toivomuksien myötä Relaa.comin porukka päätti järjestää surffileffaillan jälleen ensi keväänä. Tarkka ajankohta valitaan myöhemmin, mutta tavoitteena on avata surffileffoilla taas ulkoilijoiden kesäkausi.


Hang loose! Ensi vuonnakin lähetetään Helsingistä terveisiä eteläisemmille surffirannoille.
 

Maailman kuuluisimman surffileffatapahtuman, San Sebastianin Surfilmfestibalin, toiveesta pyrimme ensi vuonnakin tuomaan Helsingissä esille sekä globaalia surffikulttuuria että sen erityislaatuista pohjoista ulottuvuutta. Niiden yhdistelmä muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka kiinnostaa suomalaisten surffaajien lisäksi myös surffaajia kaikkialla muuallakin maailmassa.

Surffaus Suomessa on täynnä kontrasteja, jotka sekä muokkaavat lajia että tekevät siitä entistäkin mielenkiintoisemman. Surffileffaillan nimikin tarkentuu muotoon Kontrasti - Helsingin surffileffailta. Tai ulkomailta saapuville upealta kuulostavaksi nimeksi Kontrasti - Helsinki Surf Film Fiesta. Tavataan siis surffifilmien ja surffihenkisen illanvieton merkeissä jälleen ensi vuonna.

Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä
Relaa
Käyttäjän Relaa kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 10 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 29.08.2011 - 11:59

Tässä Norge niille, jotka eivät ole sitä vielä nähneet:

---------------------------------------
Elämä on ulkona. Relaa netissä.
---------------------------------------

Relaa
Käyttäjän Relaa kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 10 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 29.08.2011 - 11:59

Tässä Riding Waves Of Winter Gloom niille, jotka eivät ole sitä vielä nähneet:

 

---------------------------------------
Elämä on ulkona. Relaa netissä.
---------------------------------------