Snoukkaa, skeittaa ja surffaa - näin tehdään Kalifornia-kolmonen Suomessa

Reippaan ulkoilupäivän sytykkeeksi riittää toisinaan yksi ärsyttävä biisinrenkutus.

Teinitelevisiosarja O.C:n tunnuslaulu California alkoi soida Matti "Masa" Hännisen mielessä, kun hän sai viime perjantaina idean. Valtteri Raiski oli juuri soittanut ja houkutellut seuraavana päivänä surffireissulla hyiseen Itämereen. Epävarmat kelit ja ennustettu räntäsade ei itsessään houkutellut, mutta touhuun voisi tulla järkeä, jos yrittäisi suorittaa niin sanotun Kalifornian kolmosen. Niinpä vuorossa oli kolmen ässän ohjelma: snoukkausta, skeittausta ja surffausta yhden päivän aikana.

"Alun perin taisimme tehdä tämän ensimmäistä kertaa Silan Juhan kanssa joskus 2000-luvun puolivälissä vähän helsinkiläisille surffaajille vinoillaksemme. Länsi-Suomihan on vähän kuin Kalifornia. Täällä voi harrastaa täysipainoisesti kaikkia näitä lajeja lyhyillä etäisyyksillä", Pirkanmaalla ikänsä asunut Hänninen naureskelee.

Lauantaina taivaan täyttävästä harmaasta huolimatta - tai ehkä juuri siksi - autot pakattiin täyteen lautoja, märkäpukuja, kuumaa teetä ja Kalifornian aurinkofiilistä. Tunnelmaan päästäkseni kuuntelin itse Phantom Planetin biisin pari kertaa jo etukäteen. Marissa ja Ryan tulvahtivat mieleeni melkein ensitahdeista. Tämä ei voi olla kuin hauska reissu.

 

Vaihe 1: Snoukkausta Mustavuoressa

lumi

lumilautailu, Mustavuori 

Aktiivipäivä alkoi kahden jälkeen iltapäivällä kahdesta syystä. Ensinnäkin työhommat piti hoitaa, toiseksi tuuliennusteet näyttivät sopivahkoa tuulta vasta illalle.

"Pimeä tulee vasta vähän ennen yhdeksää. Ei siis ollut mikään kiire lähteä turhan aikaisin. Toisekseen kaikki osallistujat ovat aikuisia miehiä, joten toinen vaihtoehto olisi hengailla vaan kotona koko ilta. Onhan tämä hauskempaa",  Masa sanoo ajellessamme kohti Tampereen länsilaidalla sijaitsevaa monitoimikeskusta.

Taivas on tummanpuhuva, kun saavumme Mustavuoren laskettelurinteille. Kosteahko lumi alkaa olla jo paikoin ruskeaa, mutta hyppyrit ovat vielä jäisessä, eli hyvässä kunnossa. Hissit on jostakin syystä pantu jo kesäteloille, joten joudumme haikkaamaan vauhdit. "Bläkärin" laen näkymät eivät aivan vedä vertoja vaikkapa Mammothin kansallispuiston maisemiin, sillä katse tavoittaa horisontissa viipyilevän aavan erämaan sijaan Kolmostien. Toki autobaanan huminan voi kuvitella tuulen suhinaksi, sillä Kaliforniahan on parhaimmillaan mielikuva ja asenne, ei paikka.

Jibbailusessioissa vanhatkin nuortuvat. Japan airit, mutet, satakasikymppiset ja kuusibonkit lähtevät pienen lämmittelyn jälkeen ihan tuosta vain. Volttiakin suunnitellaan, mutta liika innokkuus voi koitua kolmen lajin päivän alkutaipaleella kohtaloksi. Niinpä parin handplantin jälkeen pakkaamme kamat ja lähdemme matkalle kohti rannikkoa.

Lainelautailu tarkoittaa Suomessa autossa istumista huonossa säässä yleensä siksi, että rantaan päästyään huomaa, että keli ei olekaan hyvä. Myös Phantom Planetin videolla ajetaan paljon. Matkalla Poriin näemme pääosin vain suomalaista mäntymetsää ja peltoaukeita. Phantomit reissaavat keikkabussillaan läpi jylhien ylänköjen. Mutta mitäpä siitä. Tärkeintä on matka.

 

Vaihe 2: Skeittausta Teboilin bänkillä

 

Käymme tarkastamassa aaltotilanteen Porissa. Yksinäinen meloja yrittää surffailla varpaan korkuisilla aalloilla: muutkin ovat näemmä kuulleet palmujen kutsun. Yyterin laajoilla rantadyyneillä pilkistelee siellä täällä valkoista. Lunta. Ranta on sumussa, vaimea kohina peittää rannalla arpovien ajatukset. Vielä ei ole tuuli kääntynyt.

Minullekin on varattu märkäpuku mukaan, mutta meri ei tässä vaiheessa esittele vetovoimaansa. Vieno tuuli puhaltaa vanhan untsikan saumoista läpi. Phantom Planetin videossa valo on paljon keltaisempi. Täällä tulee mieleen lähinnä keskiharmaa.

Kello on sen verran, ettemme ehdi enää Porin sisäskeittihalleihin ja ajoissa takaisin. Eikä se oikeastaan sovi ulkoilupäivän periaatteeseen. Vettä sataa hiljalleen, mutta Teboil-huoltoaseman pihalla on tunnettu bänkki. Sinne siis, kun ensin on vertailtu vaihtoehtoja.

"Kelailu, arpominen ja mietiskely ja yleinen asioiden jauhaminen kuuluvat tähän hommaan itsestään selvästi," Masa kuvailee monelle ulkoilulajin harrastajalle tuttuja perinteitä.

Pikkukivet rahisevat Valtterin skeittilaudan laakereissa, kun keskimmäistä ässää otetaan haltuun. Raiski suorittaa ollieita, grindejä ja muita hassuja sanoja, vaikka grippi on aika huono.

"No joo, ehkä lumilautailu oli vähän tarkoituksenmukaisempaa", Valtteri sanoo.

California-videolla hengaillaan muun muassa soitinkaupassa eri soittimilla pelleillen. Me pyörimme Kotipitsa-valokyltin valaistuksessa dieseliä tankkaavia rekkoja väistellen. Nyanssieroja, sanon.


Vaihe 3: Surffausta räntäkelissä


Kaksi ensimmäistä lajia on selvitetty parahiksi, kun ilta alkaa tummua. Käymme katsastamassa veden liikkeet. Vähän on siinä ja siinä, mutta aaltoja kuitenkin. Ajatus on selkeä.

"Kun tänne asti on ajettu, niin tietysti mennään veteen," Valtteri sanoo.

Meren pauhu on yltynyt iltapäivästä. Sinänsä Saimaan rannalla kasvaneena jo kunnon tuuli ja kohina on kunnioitusta herättävää kuunneltavaa. Vieläkin eksoottisempaa on näky, jota todistan. Alienin näköiset, märkäpukuun pukeutuneet miehet astelevat päättäväisin askelin meriveteen. Se on noin viisiasteista, luulisin.

Menen itsekin lopulta veteen. En saa yhtään aaltoa, vaikka yritänkin meloa sen, mitä jäisillä sormilla pystyy. Varpaistani on kadonnut jo tunto, kun suuntaan takaisin rantaan. Olen aikanaan oppinut, että kylmä kangistaa kroppaa, mutta se ei estä sinänsä liikkumista, vaan tekee siitä hitaampaa.

Phantom Planetin musiikkivideo on lähes kokonaan hidastettu. Se ärsytti vähän, kun katsoin sitä kodin lämmössä. Nyt, iltapimeässä kylmissäni rantavedessä vaanivia teräviä kiviä puutuneilla jaloillani väistellessäni tunnen taas yhteyttä kalifornialaispoikiin.

Muutkin ilmestyvät pian lautoineen autoille.

"Oli kyllä tosi kylmää, ei siellä kauan viihtynyt." Valtteri sanoo riisuessaan neopreenia yltään.

En siis ollut kylmyyden tunteineni aivan yksin. Hieman horkkatärinöissämme pohdimme, minkä pohjalle tämä reissu ja sen järkevyys oikeastaan perustui.

"Se biisihän rakentuu oikeastaan yhteen lyhyeeseen looppiin. Onko se edes biisi?" Masa pohtii.

Järki löytyy viimeistään Hesburgerista, joka palvelee myöhäisillan nälkäisiä harrastajia. Hampurilainen kaakaolla kuulostaa oudolta valinnalta, mutta kieltämättä lämmin juotava houkuttelee enemmän kuin kylmä kola. Joskus pitää vähän hytistä. Silloin roskaruokakin maistuu perustellulta.

 

 

Kommentti
Paljon pelkoa, mutta ehkä tyhjästä

Surffin jälkeen.
Vedestä pois päässeenä.

Monet ulkoilmaurheilulajien harrastajat suojelevat toisinaan mustasukkaisesti lajiaan. Omista harrastuspaikoista ei hiiskuta julkisesti, koska sen koetaan lisäävän harrastajien lukumäärää. Suomen aalloilla neljä ihmistä on jo ruuhka, joten niitä ei mielellään jaeta. Kun tulee lisää harrastajia, menetetään ne vähätkin aallot, kun aloittelijat palloilevat laudat poikittain kokeneempien surffaajien tiellä.

Siksi on parempi, ettei tästä puhuta. Mitään. Huoli vaikuttaa ylimitoitetulta.

 

Suomessa on noin parisensataa aktiivista surffaajaa. Sitäkin useammat ovat kokeilleet lajia, mutta yhtä monet kokevat lajin olevan lämpimien vesien harrastus. Nostan tässä kohtaa käteni ylös.

Sain viime viikolla mahdollisuuden kokeilla suomisurffia. Kokemus oli hauska, mutta vähän turhan viileä. Enkä nyt ihan aallollekaan päässyt. Surffaus on vähän kuin vapaalasku Suomessa. Ihan jees, mutta paljon enemmän intohimoa kuin harrastamista.

Ja juuri intohimo on se tekijä, miksi pelko surffipaikkojen ylikansoittumisesta vaikuttaa pirujen maalaamiselta seinille. Leppeällä kesäkelillä surffaaminen on Suomessa käytännössä mahdotonta. Aallot vaativat syntyäkseen perinteisesti ajatellen huonoa säätä, eli kylmää, tuulista ja sateista keliä.

Jos joku näkee sen vaivan, että selvittää rannat, hankkii auton, märkäpuvun ja tilpehöörit, selviää kokeneiden vääränlaisista surffilaudoista ja löytää lopulta sopivan pelin, opettelee riittävät surffaustaidot - aloittelija ei Suomen tyrskyissä pärjää - sekä jaksaa huristella tuulen perässä rannikolle ja odottaa hyisessä vedessä niitä yhtä tai kahta sopivaa aaltoa, jotka saattavat illan aikana tulla ja saa surffattua sen 20 metriä, niin hei, eikös siinä ole koossa jo saman verran intohimoa kuin kokeneemmillakin lainelautailijoilla?

 

Todennäköisesti tämän kehityskulun läpikäytyään kyseinen aloittelija ei ole enää hätäinen kaikkimullehetinyt-sankari, vaan aidosti lajista innostunut tyyppi. Eikös meistä jokainen ole joskus ollut sellainen?

- Arttu Muukkonen

Inspiraatiovideo:

 

Katso kuvaesitys klikkaamalla kuvia jutun yläosassa oikealla!

 


Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40483.0

Arttu Muukkonen