Skiexpo tuo talven Messukeskukseen – lue Relaan tärpit

Ensi lumi satoi myös pääkaupungissa maahan sopivasti Pyhäinpäivän viikonlopuks, joilloin Skiexpo avaa jälleen hiihtokauden Messukeskuksessa.

Lumesta ei tosin Messukeskuksessa tulisi puutetta vaikka sää olosuhteet eivät suosikaan, sillä tapahtumaan tuodaan marraskuun ensimmäiseksi viikonlopuksi yhteensä 200 kuutiometriä lunta Vuosaaren, Salmisaaren, Paloheinän, Malmin ja Konalan jäähalleista. Tapahtumaan rakennetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa maastohiihtohiihtoladut aidosta lumesta, joilla kävijät pääsevät hiihtämään 35 metriä pitkän messusprintin ja samalla testaamaan Suksistudion uusimpia välineitä ja varusteita. Lunta riittää myös Skiexpon ja BoardExpon Rail Games -alueelle, jossa kisaillaan reilimestaruudesta perjantaina ja lauantaina. 

Skiexpon ohjelmalavalla Snow Stagella on tiedossa menevää ohjelmaa koko tapahtuman ajan. Luvassa on mm. uuden talvikauden uutuusvaatteita esittelevä Skiexpo Fashion Show, Fightback-puheenvuoro Pekka Hyysalolta sekä vapaalaskija Antte Lauhamaan vinkit turvalliseen tunturilaskuun. Suosittu Instagrammaaja Eeva Mäkinen puolestaan kertoo talviretkeilystä sekä esittelee näyttäviä kuvia omilta reissuiltaan.
 
Tapahtuman ohjelma on kokonaisuudessaan nähtävissä osoitteessa: www.skiexpo.fi
Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä