Sata sysimustaa kilometriä

Vuonna 2006 tein lyhyen jutun Suomessa järjestettävistä sadan kilometrin pituisista kävelytapahtumista. Niitä oli kaksi. Pidin ajatusta muutaman masokistihullun päähänpistona. Kuitenkin asia palaili aika ajoin mieleeni. Millaista se olisi? Pystyisinkö siihen?

Neljä vuotta rohkeutta kerättyäni seisoin Sysimustan satkun lähtöviivalta. Vatsassa pörräsi perhosfarmi. Vaikeinta koko hommassa on ymmärtää, miltä vuorokauden kävely tuntuu. Se on tosi pitkä aika, nukkuakin pitäisi välillä. Aika harva ollut liikkeellä vuorokautta putkeen muuten kuin inttitarinoissa.

Jep jep, jalkaa toisen eteen, hyvin se menee. Aika kuluu kummasti, kulkija vajoaa hassuun kävelyflowhun. Kävelyhän on ihmiselle ominaista, jokainen kävelee joka päivä. No big deal.

Kilometrit muuttuvat kymmeniksi, jalat kipeytyy, mutta spiritti pysyy yllättävän korkealla. Huoltopisteitä sijaitsevat kymmenen viidentoista kilometrin välein. Pitää vaan keskittyä seuraavaan huoltopisteeseen, se on varmaan jo tuossa ihan kulman takana.

Lyhyt tauko, namia suuhun ja matka jatkuu. Jalat kipeytyvät entisestään. Tuntuu vähän raskaalta tämä kävely.

Ensimmäiset 40 kilometriä menevät yllättävän hyvin. Mutta seuraavat kymmenet kilometrit ovat todella vaivalloisia. Polven koukistajat kiristävät ja penikat huutavat kivusta, siis sääressä.

Keskeytän 71 kilsan kohdalla. Aikaa haaskaantui kuutisentoista tuntia.

No tulihan testattua, ei tarvitse enää uudestaan kiusata itseään. Jalat palautuvat yllättävän mukavasti.

Seuraavana päivänä kesken jäänyt homma rupeaa kaivelemaan.

 

Sysimusta satku on järjestetty jo 11 kertaa

Vastaavia itsensärääkkäystapahtumia järjestetään nykyään paljon. Tavallisten maratonien lisäksi on yhä enemmän maastojuoksumaratoneja ja ultrajuoksuja. Haluan kuitenkin tehdä selvän pesäeron maratonien juoksemisen, ultrajuoksemisen ja sadan kilometrin kävelyiden välille.

Maratonille pitää treenata, jalkojen tulee kestää ja pitää olla halua juosta, ultramatkoista puhumattakaan. Mutta sadan kilsan kävelyyn, vaikka se hullulta tuntuukin, voi saada jonkinlaisen tarttumapinnan ihan maallikkokin. Kyllähän sitä nyt perkele 100 kilometriä kävelee, jos on pakko!

Kerkesix ry:n järjestämä Sysimusta satku allaa olla jo klassikko. Vuonna 2012 se järjestettiin 11. kerran. Kyseessä on tapahtuma, jossa on tarkoitus vuorokauden aikana kävellä 100 kilometriä vuoden kurjimpaan aikaan. Lisäksi lähtöaika on valittu niin, että kaikkein sysimustimmat hetket osuvat sopivasti aamuyölle. Tämä koettelee fyysisen jaksamisen lisäksi aikalailla pääkoppaa. Siitä huolimatta monet palaavat uudelleen ja uudelleen – eräänkin sankarin kerrotaan kävelleen Sysimustan yhdeksän kertaa.

 


Huoltopiste ja odotettu levähdys oman laatikon ääressä.

 

Muutamaa muutakin vastaavaa tapahtumaa on järjestetty vuosien varrella, mutta ne eivät ole jääneet elämään. Peräkylän ponnistus ry järjestää Paloheinässa 100 kilometrin tapahtuman, mutta se on pääosin juoksijoille. Samainen yhdistys touhuaa myös Mammuttimarssia. Se on saavuttanut arvostetun aseman, mutta suunnistuksineen, kamojen kantamisineen ja vesitönylityksineen se saattaa tuntua vaikeasti lähestyttävältä. Vastaavia pienempiä tapahtumia on taatusti Suomenniemi pullollaan.

Sysimustalle satkulle mahtuu vuosittain mukaan vain reilu 50 kävelijää, eli bussilastillinen. Ilmoittautuminen on yleensä elokuun puolessa välissä ja paikat tuppaavat menemään ensimmäisen yön aikana. Kannattaa siis olla kärppänä jos mielii mukaan.

Bussikyyti lähtee Espoosta ja pudottaa kävelijät yleensä Räyskälän lentokentän kulmille, josta on tarkoitus kävellä takaisin Espooseen. Tie on päällystettyä autotietä. Mukaan annetaan kartta ja huoltopisteillä odottaa oma huoltolaatikko, johon voi laittaa reissuevästä, juotavaa, vaatteita, kuka mitäkin.

 

Uusi yritys

Viime kerrasta viisastuneena minulla on nyt pohdittu strategia: rauhallista kävelyä tasaiseen tahtiin koko matka, lyhyillä tauoilla. Homma on aina helpompaa, kun tietää mitä tekee.

Järjestäjillä on selkeä näkemys asioista jo etukäteen. Tapahtuma on järjestetty yksitoista kertaa ja lähes aina se on kulkenut jotakuinkin samalla kaavalla. Ensikertalaisia osallistujista on kuusi kymmenestä. Heillä keskeyttämisprosentti on kokeneempia korkeampi.

Suosituimmat virstanpylväät leikin keskeyttämiseen ovat 60 ja 70 kilometrin huoltopisteet. Keskeyttäminen ei ole harvinaista eikä häpeällistä, kaikista lähtijöistä 60 prosenttia ei jaksa maaliin.

Sysimustalle tullaan nimen omaan kävelemään. Järjestäjä ei jaa palkintoja eikä tapahtumaa voita kukaan – paitsi kaikki ne, jotka voittavat itsensä, pääsivätpä maaliin tai eivät. Tämä takaa tapahtumalle mukavan reippaan ja leikkimielisen lähtökohdan.

 

Vahvat vanhat naiset

 


Tiimimme vielä kasassa.

 

Kävelijää on joka lähtöön, nuorempaa kollia ja vanhempaa rouvaa. Jostain syystä vanhemmat miehet puuttuvat lähtijälistalta.

24 tunnin kävelyyn on osattava jakaa voimat. Nuori uho päätyy yleensä tummumiseen. Tämä näyttää olevan vanhojen naisten laji. He tuntevat kehonsa, osaavat kuunnella sitä, eikä heillä ole tarvetta todistaa mitään. Go ladies!

Oma kumppani keskeyttää 53 kilometrin kohdalla tulehtuneen akillesjänteen takia. Onneksi löydän jatkoseuraa parista iäkkäämmästä rouvasta, joilla askel käy kevyesti ja juttu luistaa.

Toisin kuin viime kerralla ovat jalat yllättävän hyvässä kunnossa, ja jatkuva särkylääkkeiden syönti pitää pikkukivut loitolla. Sää hieman kiusaa: vettä sataa noin puoli vuorokautta putkeen, välillä kaatamalla. Tämä tuo pientä lisämaustetta, sillä märät kengät porautuvat jalkapohjan orvasketeen hetkessä.

 

Jaksan kuitenkin pitää lapsenomaisen innostuksen päällä ja odotan seuraavaa huoltopistettä jokaisen kurvin jälkeen, vaikka hyvin tiedän sen olevan vielä kaukana. Itseään on pakko jotenkin pystyä huijaamaan. Muuten järki voittaa ja matka keskeytyy.

Jokaisen 10 kilometrin jälkeen ilmenee useita hyviä syitä lopettaa. Hyviä syitä jatkaa on vähän.

Minua kannattelee julkinen uho Facebookissa ja sieltä tullut kannustus. Jalat kipeytyvät joka kohdasta, rakot riivaavat joka askeleella ja jäljellä oleva matka tuntuu loputtomalta. Matkanteko on lähinnä kivun sietoa. Jos pystyt tämän kanssa jatkamaan matkaa niin olet voitolla. Lisäksi oli selvää, että kun tää homma on paketissa, niin tänne ei tarvitse tulla enää koskaan.

Tasaisen vauhdin strategia toimii ja loppumatkasta kuittaan monet minut aiemmin ohittaneet. Maaliin pääsen yllättävän hyvissä voimissa ja pystyn jopa juoksemaan suurimman osan viidestä viimeisestä kilometristä. Aikaa reissuun kului 21 tuntia.

Perillä olo on huojentunut, jopa liikuttunut. Päällimmäinen ajatus on, että onneksi tämä on nyt tehty, ohi.

Seuraavana iltana sängyssä makoillessani tulee ajatus, että josko ensi vuonna yrittäisi päästä matkan hieman nopeammin. Muisti lyhyt on ihmisen!

 


Maalissa kirmailua. Satanen täynnä!

 

 

Taustaa Hämeen retkireitiltä ja Reitti 2000:lta

"Rationaalisesti ajatellen Sysimusta Satku on pahimman luokan ajantuhlausta, jossa ei ole pienintäkään järjen hiventä. Kuitenkin jokin saa ihmiset palaamaan yhä uudestaan samalle uralle tutustumaan omiin rajoihinsa." - Kerkesix Ry

Sysimustan satkun tapahtuman johtaja Jarmo Aho, mistä koko homma on saanut alkunsa?

Vuonna 2003 päätimme järjestää 100 kilometrin vaelluksen. Eri veijareilla oli ollut mielessä tämän tyyppisen reissun tekeminen. Osa porukasta oli vaeltanut esimerkiksi Hämeen retkireittiä 100 kilometrin pätkän Riksusta Tammelaan muutaman päivän aikana.

Samoihin aikoihin Rouhiaisen Juki oli kävellyt Reitti 2000:n soolona ja kirjoittanut siitä hauskan matkakertomuksen. Erilaisista vaihtoehdoista kasaantui voimakas tarve toteuttaa reissu ja suunnittelujen jälkeen päädyttiin tiepohjiin tukeutuvaan reittiin Lopelta Kauniaisiin. Erityisen tärkeänä tuolloin pidettiin reissun etenevää luonnetta, eli matka olisi kävely kotiin. Ei siis ympyräreitti, jossa lähtö ja maali olisivat samassa paikassa.

Nyt tapahtuma järjestetty yksitoista kertaa melko samalla kaavalla, onko tulevaisuudessa tarvetta muuttaa tai laajentaa tapahtumaa?

Toistaiseksi tapahtuma on järjestetty perinteitä kunnioittaen. Satku on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella ja elää jatkossakin. Tulevaisuus on auki, mutta erilaisia hahmotteluja on tehty. Toistaiseksi tapahtuma on haluttu pitää pienenä, eikä Satkua ole juurikaan mainostettu. Satkun pitää olla hauska sekä tekijöille, että osallistujille.

Mitä olet oppinut näiden 11 vuoden aikana?

Satkulle näyttää olevan kysyntää vuodesta toiseen. Satku järjestetään taas ensi lokakuussa. Sillä aikaa voit katsella esimerkiksi kannustavia kuvia kävelijöiden jaloista.

Lisäinfoa tapahtuman sivuilta.

Ja, jotta ensikertalainenkin olisi olla katu-uskottava, kannattaa opetella lyriikat ulkoa, niin osaa ne sitten ulkona.

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=42657.0

Juha Viitala