Relaan uusimmat bloggaajat: maailmanparantaja, hiihtohullu ja pari vuorikiipeilijää

Relaassa on hiljattain aloittanut neljä uutta bloggaajaa. Heistä viimeisin, Kapua-hyväntekeväisyyshankkeen Mama Kapua, Suvi Aarnio, julkaisi tänään ensimmäisen kirjoituksensa Kapuan matkassa -blogissa. Tervetuloa kööriin, Suvi!

 

Muita Relaa untuvikkoja ovat hulluuden kynnykselle saakka intohimoinen hiihtomies Jari Arkko, kiipeilijä-meloja-patikoija Matti Kivinen sekä niin ikään vuorilla viihtyvä Juho Risku.

 

Juho on kirjoittanut – sen minkä vuorireissun päältä Kanadasta on voinut – Mt. Logan -retkikuntablogiin. Suomalaisensinousua ja -laskuja tavoitellut ryhmä pakkailee parhaillaan kamoja valtameren takana ja palaa Suomeen pian. Juho tirauttaa blogiin loppuyhteenvedon dramaattisesta reissusta lähiaikoina.

 

 

Kapua paketoi kaukomatkailun ja kehitysyhteistyön

Kapuan matkassa -blogin avaa Suvi Aarnio. Kapuan upeista taustoista ja tavoitteista voi lukaista tuoreesta bloggauksesta. Relaassa iloitaan, että voimme seurata seuraavan Kapua-hankkeen kehitystä alusta loppuun.

 

Haku Guatemalaan keväällä 2013 suuntaavaan porukkaan on yhä käynnissä, joten vikkelät maailmanparantaja-seikkailijat ehtivät vielä jättää hakemuksensa. Haku päättyy perjantaina 22. kesäkuuta 2012. Jahka ryhmä on valittu, sen keskuudesta valitaan blogiin kirjoittajia ja kuvaajia, joiden avulla kaikki relaalaiset pääsevät tavoittelemaan Keski-Amerikan korkeimman vuoren huippua ja tutustumaan ruohonjuuritason kehitysyhteistyöhankkeeseen.

 

Suvi kertoo viettävänsä joka päivä monta tuntia ulkoilmassa. Syketaso säilyy tällä hetkellä aika rauhallisena.

 

 

”Elämäntilanteeni määrittää pitkälle ulkoiluni laadun, eikä siihen paljon extremeä mahdu”, naurahtaa Suvi, opiskelija, yrittäjä ja pienten lasten äiti.

 

Tilanteen salliessa Suvi hyppää pyörään selkään tai juoksulenkille ja nauttii omasta ajasta ja yksinolemisesta. Mieli halajaisi pitemmille reissuille, joita hän on aiemmin tehnyt runsaasti, myös Kapua-ryhmien mukana muun muassa Nepaliin.

 

”Kaipaan vuorille. Nautin haasteista, joita ylämäki tarjoaa ja siitä, kun henkeni salpaantuu huipulta avautuvasta maisemista. No, myönnetään, kyllä se taitaa salpautua myös siitä ohuesta ilmasta”, Suvi vitsailee.

 

 

Planet skier hiihtää aina ja kaikkialla

Jari Arkko, intohimoisen hiihtomies viimeisen päälle, pitää Relaassa Planet skier -blogia. Jari on nähty hiihtämässä niin talvisin isoilla vuorilla kuin kesällä espoolaisen jäähallin takapihalla lumikasassakin. Mutta mitä kuuluu laskettelijan kesään?

 

”Laskettelua, tietenkin!” täräyttää Jari. Varmemmaksi vakuudeksi mies kertoo olevansa Venetsiassa – luonnollisesti sukset mukanaan! Lunta on ”toistaiseksi” löytynyt kehnonlaisesti.

 

Hiihtelyn lisäksi aikaa riittää perheellisellä miehellä muuhunkin ulkoiluun.

 

”Kävely on liian hidasta makuuni, eikä juoksu ei oikein sovi fysiikalle, mutta pyöräilystä pidän. Myös kiipeily on varsin rakas laji, etenkin silloin, kun pääsee kiipeilemään ulos”, Jari kertoilee.

 

Reissuja on tiedossa jälleen rutkasti.

 

”Juhannuksena lähdemme perheen kanssa Riksgränsenille. Heinäkuussa aion käydä katsastamassa brittein saarten sisähiihtokeskuksia muun lomailun ohessa. Elokuussa puolestaan olisi tarkoitus lähteä kaverin kanssa Argentiinaan.”

 

bolivia, vapaalasku, freeskiing, cordillera real, relaa.com, relaa

 

Jari toivoo suomalaisille enemmän rohkeutta kokeilla uusia lajeja. Hän uskoo, että vaihtelu voisi tehdä hyvää. Uusia teemoja hän ehdottaa myös Relaa.comiin.

 

”Lukisin mielelläni artikkeleita erikoisista lajeista tai kohteista. Keskustelufoorumin aktiivisuus puolestaan on vain meistä foorumilaisista kiinni. Välillä olisi kiva nähdä enemmän keskustelua ajankohtaisista tapahtumista”, Jari aprikoi.

 

Bloggaaja hänestä tuli valokuvausharrastuksen kautta.

 

”Se lähti halusta näyttää kuvia muille. Mutta nyt myös kirjoittaminen on kivaa, varsinkin jos onnistuu kirjoittamaan riittävän huumoripitoisesti.”

 

Loppukaneettinaan Jari haluaa muistuttaa relaalaisia siitä, miten hieno luonto ja ulkoilumahdollisuudet Suomessa on.

 

”Aina ei tarvitse mennä lentokoneella, että pääsisi urheilemaan tai nauttimaan ympäristöstä. En kyllä ole varma, olenko aina itsekään noudattanut tätä neuvoa”, hän myöntää.

Pikku-Matti painaa isoille vuorille

Matti Kivinen kirjoittaa ”Pikku-Matti maailmalla” -blogia. Matti on kiipeilymiehiä henkeen ja vereen, mutta pitää myös melomisesta ja patikoinnista. Hänet on nähty myös tyylikkään fillarin selässä kotimaisemissaan Turussa.

 

”Minulle rakkainta ulkoilua on vuorilla liikkuminen pienellä porukalla. On todella hienoa olla pienenä ihmisenä jättiläismäisten vuorten varjossa. Mitä suurempi seinä, sitä parempi, mutta kyllä koto-Suomestakin saa ihan hyviä seikkailufiiliksiä. Yritän harrastaa kaikkia kiipeilyn osa-alueita täysillä”, Matti kertoo.

 

Seuraavaa iso tavoite Matilla onkin edessään jo aivan lähiviikkoina. Hän suuntaan loppukesästä Kazakhstaniin kiipeämään Khan Tengri (7010 m) -nimistä vuorta pitkän ja tiukan treenikauden päätteeksi.

 

”Kazakhstanin reissu on tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Sen jälkeen vietän viikon Kuusamossa vaeltaen ja meloen tyttöystävän kanssa. Sitten lokakuussa olen lähdössä Jordaniaan tutustumaan Wadi Rumin alueen kiipeilymahdollisuuksiin. Lisäksi aion viikonloppuisin ehtiä melomaan ja kiipeilemään lähiseuduilla”, luettelee Matti.

 

Hän näkee, että suomalainen outdoorkulttuuri on viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittynyt tuntuvasti.

 

”Silti, jos vertaa esimerkiksi Keski-Eurooppaan, ollaan lapsen kengissä. Suomalaiset mieltävät outdoorlajit helposti jotenkin extreemiksi. Kynnys lähteä harrastamaan voi olla suuri, vaikka kyse ei olisi muusta kuin kävelystä Nuuksiossa”, Matti arvelee.

 

Hän on Planet skier -Jarin kanssa samoilla linjoilla, että uusien lajien kokeileminen voisi auttaa ihmisiä löytämään sen oman jutun, joka innostaisi ulkoilemaan.

 

”Jokainen voisi viedä vaikka työpaikaltaan porukan tutustumaan omaan lajiinsa”, Matti ehdottaa.

 

”Relaa.comista löytyy paljon hyödyllistä tietoa ulkoilulajien aloittamisesta ja harrastamisesta. Sivusto on merkittävä osa suomalaista ulkoilukulttuuria. Jos palvelua haluaisi parantaa, voisi yksi keino olla kerätä tietopankki eri ulkoilualueista Suomessa. Välillä tuntuu, että varsinkin Etelä-Suomen pienemmistä ulkoilualueista on varsin vähän tietoa saatavilla”.

 

Matti kertoo aloittaneensa bloggaamisen, jotta voisi tekstin ja kuvien välityksellä jakaa hienoja kokemuksia, rohkaista muitakin lähtemään ulos – ja miksei kokeilemaan jotain uutta lajiakin.

 

”Luonnossa on hienoa liikkua. Olipa se sitten iltapäiväkävely lähimetsässä vai kuukauden kiipeilymatka Antarktiksella. Siellä voi pysähtyä, unohtaa kiireen ja stressin, keskittyä rauhallisuuteen”, Matti summaa.

 

Relaan muihin bloggaajiin kuuluvat Anne Dahlgren ja Juho Lukkari. Anne on monipuolinen himoliikkuja, jonka touhuista saamme lukea Neito pihalla -blogista. Juho puolestaan on vuoristo-opas, joka ylläpitää Zona Aggreste -blogia.

 

Head Possen blogissa seurataan Suomen aktiivisimman vapaalaskutiimin huikeita hiihtoreissuja ympäri maailmaa. Tiimiin kuuluvat Ape Majava, Juha Hautsalo, Mikko Lampinen, Juho Karhu ja kokelasjäsen Jenni Kaipainen. Head Possen suositussa blogissa nähdään usein Mikon upeita hiihtokuvia.

 

Lisäksi Relaan blogeista löytyy pari vielä lopullista muotoaan hakevaa kumppaniblogia, Alppien lumitilanne ja Paromcamps, sekä toimituksen blogi.

 

Olethan pannut merkille, että kaikki Relaan rekisteröityneet käyttäjät ovat tervetulleita aloittamaan oman bloginsa Relaassa. Jos ajatus puhuttelee, lähetä sähköpostia osoitteeseen info@ulko.fi, ja saat tarkemmat ohjeet. Ja eikun blogauttamaan!

 

 

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40964.0

Artturi Kröger