Relaa kerää talvi- ja kevätkuvia kuvagalleriaan, lähetä omasi!

On jälleen aika kerätä viime talven ja kevään ulkoilukuvia relaalaisten ihasteltavaksi.  Nyt on mahdollista lähettää myös linkki tekemääsi videoon, julkaisemme myös liikkuvaa kuvaa.

Kuvagalleriakutsu koskee koko kevättä 2015 - nyt saa lähettää siis sekä talvi- että kevätkuvia. Mukaan mahtuu niin laskemista kuin maastopyöräilyä, retkeilyä ja muita lajeja tietenkään unohtamatta!

Teemme gallerian myös siksi, että edellisestä kesäkuvagalleriasta oli jäänyt sähköpostisäätöjen vuoksi muutama upea kuva julkaisematta, ja haluamme saada ne pikimmiten esiin. 

 

Lähetysohjeet kuville

Jos haluat kuvasi mukaan galleriaan, tee näin:

Lähetä ottamasi kuva tai kuvia (1-5 kpl) sähköpostilla osoitteeseen kuvat at ulko fi. Otsikko mielellään muotoa Kevätkuvagalleria 2015 - Oma nimi

Kuvien olisi toivottavaa olla pitkältä sivultaan vähintään 1500 pikseliä. Myös 1000 pikselillä pääsee peliin mukaan.

Kerro kuvatekstissä lauseella tai parilla kuvasta. Tekstistä olisi hyvä ilmetä missä kuva on otettu, milloin, mitä olette tekemässä ja että oliko kivaa, tylsää, mukavaa vai vaikeaa. Merkitsethän myös kuvaajan nimen kuvatekstiin, vaikka se olisi sama kuin sähköpostin lähettäjällä.

Lähetä kuvat 31.5.2015 mennessä.

Pyydämme kuviin vain kertajulkaisuoikeuden galleriaan liittyen.

 

Lähetysohjeet videolle

Lähetä linkki (suosittelemme käyttämään Vimeota tai Youtubea) tekemääsi videoon. Kuvaile parilla lauseella mistä videossa on kyse, ketkä siinä esiintyvät ja kuka on tehnyt videon.

Lähetä video viimeistään 31.5.2015.

(Huomioithan, että Vapaalaskuiltamien videosarja on jälleen tulossa laskuvideoille, ja sinne toivotaan ennenjulkaisematonta materiaalia.)

Pyydämme videoon vain upotusoikeuden Relaan sivuille.
 

 

Kuvat ja videot kerätään galleriaksi, joka julkaistaan Relaan sivuilla kesäkuun alussa.

Keräämme ensi syksynä myös kesän ja alkusyksyn kuvia, joten jos et ole vielä ehtinyt ulkoilemaan, muista ottaa kuvia myös tulevilta seikkailuilta!


Katso hienot aiemmat kuvagalleriat oikeasta sivupalkista!

Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä