Raahen saaristo on Vuoden Retkikohde 2016

Vuoden Retkikohde 2016 yleisöäänestyksen on voittanut Raahen saaristo. Voittajaan voi tutustua tarkemmin käynnissä olevilla GoExpo-messuilla Helsingissä 4.-6.3.2016.

 
Tämän vuoden kilpailun teemana olivat retkeilyvesistöt. Kilpailussa haettiin luontoretkeilyyn sopivaa vesistöä, jossa on viime vuosina kehitetty aktiivisesti ympärivuotisia retkeilypalveluita, kuten reittejä, rantautumis- ja nuotiopaikkoja, kanoottien, retkiluistimien ja muiden retkeilyvälineiden vuokrausta sekä erilaisia retki-, majoitus- ja ruokailupalveluita. Voittaja ratkesi yleisöäänestyksessä, johon osallistui ennätysmäärä, yli 6500 retkeilijää.
 
Maankohoaminen muovaa maisemaa
 
Raahen kaupungin edustalla oleva saaristo on noin 24 neliökilometrin suuruinen alue, josta suurin osa kuuluu Natura 2000 verkoston luonnonsuojelualueisiin. Raahen saaristo on Pohjanlahdella ainoa merkittävä saaristo Kalajoen Rahjan ja Oulunsalon välisellä alueella. Raahen saariston saaret ovat loivapiirteisiä koostuen huuhtoutuneesta moreenista, kivikoista, sorasta ja hiekasta. Saaristo on maankohoamisen ja varhaisten elinkeinojen kuten laidunnuksen, kalastuksen ja merenkulun
muovaama maisemallisesti arvokas kokonaisuus.
 
 
"Merenkurkun ja Pohjanlahden rannikot muodostavat kansainvälisestikin ainutlaatuisen maankohoamisen alueen, jolla kasvien, eläinten ja ihmisten elinolot muuttuvat jatkuvasti. Uusia saaria syntyy ja entiset suurenevat tai kasvavat kiinni toisiinsa", kuvailee Raahen kaupungin markkinointisihteeri Annekristiina Tuovinen.
 
 
Retkeilijän palveluihin panostetaan
 
Kilpailun voittajana Raahen saaristo saa saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin. jolla on tarkoitus kehittää aluetta edelleen. Palkintoraha käytetään konkreettisiin asioihin, jotka parantavat retkeilykokemusta ja edesauttavat kohteen markkinointia.
 
"Tuleviin kehityskohteisiin Raahen saaristossa kuuluvat mm. kajakkilaiturin rakentaminen, melonta- ja pienveneilykartan tekeminen sekä saaristoretkeilyn esittelyvideo", Tuovinen visioi.
 
Läheisen sijainnin ja helpon saavutettavuuden vuoksi Raahen saaristossa on runsaasti virkistyskäyttöä niin kesäisin kuin talvisinkin. Saaret soveltuvat hyvin veneily- ja melontaretkeilyn kohteiksi ja useisiin saariin on veneelläkin kohtalaisen helppo rantautua. Saaristossa on useita autiotupia ja laavuja, jonne retkeilijä voi mennä ympärivuotisesti. Talvisin jääolosuhteiden salliessa jäällä ja saarissa ulkoilee runsaasti väkeä hiihtäen, kävellen tai luistellen.
 
Alueella on kattavat palvelut retkeilijöille. Pikkulahden Palvelut Oy järjestää saaristoon melonta- ja sup-kursseja sekä retkiluistelu-, hiihto- ja melontaretkiä. Lisäksi yritys tarjoaa retkeilyvälineiden vuokrausta sekä majoitus-, kokous- ja ruokailupalveluita Iso-Kraaselin saaren vanhassa luotsituvassa.
 
Lisätietoa:
 
 

 

Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä