Pohjoisen kevätkierros

Kuvat ja teksti: Tomi Tähti

Etelän erittäin vaihtelevan talven jälkeen, yhtä mielenkiintoista kevättä tauottamaan, oli hyvä huhtikuun lopuksi lähteä pakoon hälinää, kivipölyä sekä pakokaasuja pohjoisen valkoisille hangille.

Täytyy myöntää että pelko siitä että pohjoisen lumetkin olisivat olleet heikoilla kantimilla oli takaraivossa, eipä helmikuun Pallas Kitecampilläkään lumeen syvyys ollut mikään päätä huimaava.
Rinteissä oli silloin jo rakkakiveä reilusti esillä ja alhaallakaan ei puoltametriä syvemmällä tarvinnut kaivaa löytääkseen sammalmättäät. Heikko talvi näkyi myös pohjoisilla leveyspiireillä.

Tällä reissulla onni oli siltä puolella, sillä olosuhteet eivät olleet heikentyneet pätkän vertaa ja viikon aikana sataneet lumisateet antoivat jopa todella maukkaat olosuhteet tunturista nauttimiseen. Tuulen nopeus vaihteli erittäin suotuisissa lukemissa 4-10m/s hujakoilla. Torstaina tuuli tunturissa tosin oli kovahko ja monet siitä syystä valitsivatkin Jerisjärvenjään pelialueekseen.

Torstaina oli myös pientä huippunopeus kisaakin paikalla olijoiden kesken viritelty ja mukavaa oli huomata että, niin monelta löytyi kilpailu henkeä kokeilemaan omia rajojaan. Naisten puolella parhaat rikkoivat 50km/h rajan ja miesten sarjassa ylitettiin 70km/h. Aina ei leikkimielisen kisan tarvitse tapahtua sertifioiduilla välineillä vaan voidaan jättää mahdollisuus pienelle epätarkkuudellekin. Hienoa että porukka oli innolla mukana.


Näkyvyys ei Jerisjärven jäällä ollut kummoinen, mutta se ei jarruttanut huippunopeus kokeilijoita.


Leijakurssin vetäminen ensikertalaisillekin onnistui mainiosti.

Olosuhteiden puolesta keikka oliki varmasti yksi parhaista mitä kohdalle on osunut, tuulta aurinko, ja tuoretta lunta. Pariin otteeseen piti oikein silmiä hieraista kun taivaan täydeltä tuli tavaraa alas, niin että ei tahtonut eteensä nähdä. Jumankauta täälä on ihan täysi talvi päällä vielä, eikä tietoakaan keväästä. Aivan huippua!


Pallaksella on aina ollut hyvä yhteishenki, tässä tapauksessa yhteishenki tarkoitti sitä että kun kuvaaja ehdotti hyppyrin rakentamista, niin Vaasan pojat olivat heti mukana toteuttamassa, kuvaajan katsoessa vierestä.


Lauantai päätettiin näissä merkeissä.


...ja sunnuntai aloitettiin näissä.

Sunnuntaina oli aika jatkaa matkaa joka onneksemme ei suuntaunut kohti kehä-kolmosen pölinäkeskittymää, vaan päästiin ottamaan vieläpä lisää etäisyyttä Suomen suurinpaan betoni palikkamaahan. Reilu parisataa kilometriä pohjoiseen Kilpparin rannalle illalla oli loppuenlopuksi oikein hyvä ajatus, toisena vaihtoehtona ollut Saariselkä jäi tällä kertaa kakkoseksi, johtuen jossain vaiheessa talvea kyytin poimitun mykoplasman aiheuttamasta voimapulasta. Saariselän suunnalla ei vaan ole maisemia katsottavaksi niin paljon kuin käsivarressa.


Vastaanotto Kilpparilla oli kohtuu komea.

Pintojen puolesta Kilpparilla olisi ollut tarjolla hyvää talvikiteä, järven pinta oli aika kelkkojen raiskaama mutta ei silti sellainen että, se ajonautinnon kokonaan olisi tappanut ja etelän järviin verrattuna silti aivan loistava. Muualla koskematonta pintaa tuntui riittävän ja kohtuu pehmeää pintaa oli hyvin. Jos Pallaksella pelipaikkojen saavutettavuus on riippuvainen siitä jaksaako aamulla nostaa perseen ylös vuoteesta, niin Kilpparilla saattaa joutua auton starttaamaan siirtyäkseen harrastuspaikalla, ei silti etäisyyksien ollessa lyhyitä se ei juuri haittaa.

Tuulta ei sunnuntaina tai maanantai ollut nimeksikään joten, hyvällä omalla tunnolla jatkoimme matkaa Norjan puolelle Senjan saarelle. Siinä missä Kilpparilla on talvi vielä parhaimmillaan niin Skitbotnenissa 50km pohjoisempana ollaan jo keväisissä tunnelmissa eikä lunta ole nimeksikään. Golf virta tekee kyllä ihmeitä, taitaa tulla kipakat pakkaset pohjoiseen kun se aikanaan lakkaa kulkemasta niin kuin ennuste kuuluu olevan.

Senjan saarella sitä vastoin lunta riitti ja sitä tuntui olevan reilusti enemmän kuin Suomen puolella arviolta parin metrin luokkaa. Tällä kertaa ei silti ollut asiaa rinteiden puolelle vaikka useampia aivan auton ovelta saavutettavia laskuja olisikin ollut tarjolla. Pohjoisen puoleisten rinteiden tarjotessa jopa ihan hyvä oloista lunta aivan parkkipaikalle asti. Etelä rinteet olivatkin sitten melkein kaikki vyöryneet alas.


Sukset jalkaan ja parisataa metriä verttiä ylös. Hyvällä lumella tuntui tämä seinä olevan ainakin ala-asemalla.

Senja teki monellakin tapaa positiivisen vaikutuksen alue oli tähän aikaan vuodesta rauhallinen ja kuvankauniiden vuonojen ja laaksojen läpi ajaessa helposti nousee ajatus mieleen että nykyinen asuinpaikka ei todellakaan ole ihmistä varten suunniteltu. Parhaita puolia alueella on helppo saavutettavuus. Vaikkakin kovin monta sellaista rinnettä jotka kohtuu varmuudella eivät olisi olleet vyöryherkkiä ei aivan tien vierestä noussutkaan niin muutama loivahkoki nyppylä löytyi. Eli ei silti ihan ilman opasta paikka kuitenkaan. Itse kuulun vahvasti niihin, jotka ehdottomasti oppaan rinteisiin tarvitsevat.

Senjan kierroksen jälkeen lyhyt kulttuurimatka Tromsan vilinään kuului yleisivistävästi matkaohjelmaan. Täytyy ihmetellä Tromsa kiteclubin päättäväisyyttä harrastaa lajia. Vaikutti aika haastavilta saavuttaa harrastupaikat alueella. Saatan olla väärässäkin, mutta hiukan helpompi silti ymmärtää miksi clubilaiset suuntaavat Pallakselle kevättä viettämään.
Kabiiniin yläasemaan lisäksi (jos siellä edes saa harrastaa) Toisella puolella vuonoa oli ylänkö josta oletettavasti voisi löytyä suurempi pelialue.

Paluu kilpparille tarjosi vielä tämän talvikauden viimeiset tuulet juuri ennen Suomen rajaa sijaitsevalla ylängöllä. Lumi oli hyvää ja tilaa riitti. Talvi kausi oli hyvä paketoida näissä olosuhteissa ja alkaa suunnittelemaan kesä koitoksia.


Tosiaan tuo mykoplasma vähän jarrutti menoa, niin jouduttiin hiukan lähempää ja helpommin saavutettavaa kuvattavaa hakemaan.


Jäi vuoret haaveeksi tällä kertaa mutta, kyllä ne kauempaakin katsoen nautinto olivat.

Tomi.T