Miksi vuorikauris on niin taitava kiipeilijä?

Vuoristossa elävät nelijalkaiset ovat suorastaan kadehdittavan taitavia tasapainoilijoita ja kiipeilijöitä. Mihin niiden ylivertainen liikehdintä kallioilla ja jopa puiden oksilla oikein perustuu? Sopeutumiseen.

Vuorikauriiden, lumivuohien ja vastaavien nisäkkäiden kiipeilytaitoja ei ole juurikaan tutkittu tieteellisesti, mutta taidot perustunevat niiden kehittyneeseen tasapainoaistiin ja lihaksiston hallintaan, sanoo eläinfysiologian professori Esa Hohtola Oulun yliopistolta. 
”Selvää on, että tasapaino, aistit ja jalkojen rakenteet ovat näiden lajien evoluution myötä sopeutuneet yhä paremmin jyrkillä rinteillä kiipeilyyn. Salaisuus on lihaskoordinaatiossa ja tasapainoaistissa.”

Nykyvuoristolaiset nisäkkäät ovat taitavampia kiipeilijöitä kuin niiden esi-isät. Kuten kaikissa luonnonvalinnan prosesseissa, myös vuoristossa heikoimmat putoavat ja vahvimmat säilyvät.
”Huonon tasapainon omaavat vuohet – jos eivät nyt suorastaan putoile – joutuvat kuitenkin useammin saaliksi. Näin niiden geeniosuus populaatiosta vähenee, ja motoriikaltaan taitavammat yksilöt yleistyvät.”

Vuoristossa elävien elimistö on yleensä sopeutunut korkeaan ilmanalaan. Amerikkalaisten lumivuohien (Oreamnos americanus) hemoglobiiniarvot eivät poikkea tavallisista sorkkaeläimistä, mutta itse hemoglobiinimolekyylit ovat kehittyneitä. Ne pystyvät siis saamaan happea elimistöönsä tehokkaammin matalassa hapen osapaineessa kuin niiden merenpinnan korkeudella elävät sukulaislajit.


Vuorikauris on hyvä kiipeilijä kilistä pitäen. Kuva: Antti Laiho

 

Sorkkien pohjat kuin kiipeilytossut

Lumivuohella, kuten muillakin vuoristossa elävillä nisäkkäillä, on vahvat jalkalihakset ja sorkissa hämmästyttävän hyvä pito. Sorkissa on kaksi varvasta, jotka leviävät painon alla ja tuovat lisää tukea. Ovaalin muotoisessa sorkassa on karkea kumimainen polkuantura, joka antaa kiipeilytossumaista pitoa, kun kauris etenee vaikeakulkuisessa maastossa.

Kehittyneet lihakset, tasapainoaisti ja sorkat takaavat paremman elämänlaadun, sillä mitä vaikeakulkuisempiin paikkoihin vuorikauris pystyy nousemaan, sitä varmemmin se saa jatkaa heinän syömistään vailla huolta petoeläimistä. Yleensä vuorien saaliseläimillä on reviirillään selkeä pakopaikka, eli vaikeakulkuinen jyrkänne, jonne ne pääsevät saalistajiaan karkuun.

Evoluutio on muokannut lumivuohista ketteriä ja vahvoja. Ne pystyvät loikkaamaan yhdellä ponnistuksella jopa 3,5 metriä hyvin pieneltä kalliokielekkeeltä toiselle.

Myöskään kilit eivät ole synnyttyään avuttomia, vaan luontaisia kiipeilymestareita.
”Taito on siis paljolti synnynnäistä,” Hohtola sanoo.

Ihmisen silmään vuoriston eläimet näyttävät hurjan rohkeilta, kun ne tasapainoilevat pelottavan näköisissä paikoissa. Eläimet eivät kuitenkaan ole adrenaliini-narkkareita, vaan toteuttavat geeneistään kumpuavaa etenemistekniikkaa.
Eläimillä ei useinkaan ole korkeanpaikankammoa. Kotikissat tepastelevat parvekkeen kaiteella kuudennessa kerroksessa – se on omakohtainen havaintoni. Toisaalta koirat voivat pelätä portaikkoja. Lumivuohella ja vuorikauriilla ei varmasti ole kammoa”, Hohtola sanoo.



Muita taitavia eläinmaailman kiipeilijöitä

Oravat
Terävät kynnet, jäntevä vartalo, hyvä tasapainoaisti, pitkä häntä tasapainottamassa etenemistä

Gekko-liskot
Liskoilla on varpaissaan erityisiä lamelleja, eli levymäisiä ulokkeita, joissa on mikroskooppisia karvoja. Niiden avulla ne pystyvät kiipeämään pystysuoraa liukasta pintaa pitkin.

Apinat
Simpansseilla on kokoonsa suhteutettuna erittäin voimakkaat käsilihakset. Myös niiden peukalot ja isovarpaat ovat evoluution myötä sijoittuneet niin, että ne saavat helposti vankan puristusotteen.

Myös hyönteisten ja hämähäkkien joukosta löytyy taitavia kiipeilijöitä.



Helihiihto on vuoristokauriin kannalta haitallista

Helikopterilla pörrääminen vuoristossa ei tee hyvää kauriille. Vaikka vaikeakulkuisissa paikoissa on usein unelmien laskuja, kalapaikkoja tai vaellusreittejä, kannattaa miettiä mitä lentäminen tekee niiden alueiden alkuperäisille asukeille. Vuoristokauriit ovat arkoja eläimiä, ja helikopterin säksätys saa ne hylkäämään reviirinsä, varsinkin jos alueella lennetään säännöllisesti.

Jos kauriit ajautuvat pienemmälle alueelle, on saalistajien helpompi hakea lihaksikasta paistia. Elintilan kaventuminen vaikuttaa myös populaation kokoon.

Myös emo-poikasparit rikkoutuvat helikopterin aiheuttaman metelin vuoksi – imettävillä emoilla ei ole tutkimusten mukaan vahvaa äidinvaistoa stressaavissa olosuhteissa.

Lähde: Mountain Goats: Ecology, Behavior, and Conservation of an Alpine Ungulate (Marco Festa-Bianchet ja Steeve D. Cote)
 

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=41867.0

Arttu Muukkonen