Mikroseikkailu piristää kehoa ja mieltä

Sunnuntai näytti jo ensimmäisiä hämäriä aikeitaan ja isot lumihiutaleet mäjähtelivät vasten tuulilasia, kun huristelimme kohti Hämeenkyrön takamaastoja. Olemme kaverini Antti Leukun kanssa koko talven puhuneet, että pitäisi rakentaa lumimaja ja mennä sinne yöksi, kun kerran talven muut reissut ovat olleet kovin vähissä. Pääsimme reissuun kuitenkin vasta huhtikuun alussa, ja lumet alkavat olla Etelä-Suomessa vähissä. 

Niinpä olimme pakanneet autoon laavun, ja suunnaksi otimme Antin mökin tilukset, joille talvimyrskyt ovat kaataneet useaita mäntyjä. Iltahengailun ohella tarkoituksenamme oli suorittaa hieman raivaustöitä, jotta saamme polttopuita rakovalkeaa varten.

Ehdimme perille ennen illan pimenemistä. Antti pisti moottorisahalla tohinaksi, minä keskityin ihmettelemään laavun ominaisuuksia. Pienen raivaamisen jälkeen alkoivat liekit loimottaa kohti taivasta ja laavu oli löytänyt muotonsa.

 


Polttopuun roudausta.

Mikroseikkailu antaa hengähdystauon arkeen

Meidän reissuamme voi kutsua mikroseikkailuksi. Termin lanseerasi englantilaisseikkailija-luennoitsija Alastair Humphreys, joka on muun muassa pyöräillyt maailman ympäri, melonut 800 kilometriä jokea pitkin ja juossut ties missä aavikoilla ja maratoneilla. Viime vuonna hän päätti kuitenkin isojen seikkailujen sijaan tutustua lähiympäristöönsä. Humphreys kertoo kirjoituksissaan ja videoissaan, että kotimaan kiertäminen ja lyhyet reissut antavat paljon ja avaavat silmät katsomaan kodin lähialueita arjen sijaan mahdollisina seikkailuina.

Toki mikroseikkailut ovat vähän kuin skinnailua lähimetsikön mäissä. Ei niissä ole Alppien Haute Route -henkisiin vaelluksiin verrattuna mitään järkeä, mutta kun vaihtaa näkökulmaa, alkaa pienistä yksityiskohdista löytyä suurempia kokonaisuuksia.

Sitä paitsi jo kevyt iltareissu kavereiden kanssa lähimaastoon tekee ihmeitä. Eikä ihme. Jos uskoo evoluutiopsykologiaa, on ihmisen paikka metsässä petoja pelkäämässä, eikä kuivan huoneilman täyttämässä laatikossa, jota myös kerrostaloasunnoksi kutsutaan. Keinovalo pitää aivoja surisemassa yömyöhälle asti, kun on töitä ja hommia. Välillä niistä hommista on hyvä karata tuulettumaan, eikä aina tarvitse suunnata baariin.

 


Iltahengailua.


Toimiva valonlähde se on kännykän salamakin.

Loimulohen lisäksi kannattaa muistaa makkarat

Mikroseikkailussa on paljon hyviä puolia. Olen aina ollut sitä mieltä, että tärkeintä retkeilyssä ovat eväät. Harmittavan usein olemme nauttineet vaelluksilla kuivamuonaa ja käppänää leipää ilman tuoreita vihanneksia, mutta koska nyt leiripaikkamme oli helposti huollettavissa, olimme valmistelleet illaksi hieman laadukkaammat einekset. Antti oli fileoinut lohesta pari palaa loimulohta varten. Lisäksi mukaan tarttui karitsanpaistia, jonka piilotimme nukkumaan käydessämme hiilloksen alle piiloon.

Ennen lähtöä Tampereelta teimme myös runsaat fetasalaatit valmiiksi. Ajatuksena oli alun perin valmistella kaikki vasta kohteessa, mutta eihän aina tarvitse tehdä asioita niin mutkikkaasti.

Ilta sujui kuten tavallisellakin jotoksella leirinuotion äärellä. Tosin makkaran sijaan valvoimme loimulohen hidasta valmistumista ja ihmettelimme lumisateen vuoroin voimistumista ja vuoroin laantumista. Leuku oli jo syönyt nälkäänsä salaatit, kun loimulohet valmistuivat muutaman tunnin hehkulämmityksen jälkeen. Täytyy muistaa seuraavan kerran ottaa vähän makkaraa alkupaloiksi…

Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Suomen parhaasta asuinkaupungista oli aivan hiljaista. Kuutamo valaisi hiljaista järvenselkää ohuen lumipilven takaa. Parhaimmillaan otsalampun sijaan valonlähteenä käytettyä kännykän salamavaloa ei tarvinnut käyttää iltatouhuihin ollenkaan.


Näkymä hampaidenpesupaikalta.

Selkäpuolelta viileähkö yö

Pakkasta oli muutama aste, kun aloimme täyttää ilmatäytteisiä makuualustoja. Olin ihmetellyt, miten reissuautomme takapaksi oli niinkin täynnä, mutta selitys löytyi, kun Antti alkoi täyttää alustaansa, joka oli käytännössä uimapatjan veroinen lötkäle.

Toisaalta lyhyelle retkelle ja seuraavan aamun työvuoroa ajatellen se oli aivan oikea valinta. Turha kärsiä, jos ei ole pakko. Oma muutaman sentin lämmöneriste oli ihan ok, mutta se muuttui yöllä vielä paremmaksi, kun jostain syystä vierustoverin patja oli aamuyön tunteina tyhjentynyt. Kuulemma vähän tuntui lumi viileältä selän puolella.

Totta puhuen en itsekään nukkunut pelkkää Ruususen unta, sillä makuupussini oli hieman liian lämmin vallitseviin keliolosuhteisiin. Aiemmin aivan liian monta yötä paleltuani otin talvimakuupussini mukaan, mutta lumisateen ansiosta lämpötila jäi yölläkin roikkumaan lähelle nollaa. Parempi pieni hiki kuin horkka, väitän silti.

Aamulla heräsimme seitsemän aikoihin, söimme yöllä hyvin paahtuneen paistin aamupalaksi, pakkasimme kamamme ja köröttelimme aamuruuhkassa muiden arkiorjien tapaan Tampereelle.

Minusta tuli mikroseikkailujen – tai siis yhden yön reissujen, miten niitä nyt haluaa kutsua – kannattaja. Harvoin on 14 tuntia antanut yhtä paljon hyvää fiilistä ja piristystä arkeen. Ei haitannut, vaikka luennolla joku ihmetteli voimakkaan savun hajun alkuperää.

 

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40392.0

Arttu Muukkonen