Lumilautailu on selvinnyt ilolla ja tyylillä, sanoo tutkija

1990-luvulla Riitta Hänninen harrasti lumilautailua. Aikaa kului rinteissä. Lumilautailu tarjosi ystäviä, joilla oli kiinnostava arvomaailma ja asenteet.
“Ainakin nyt 2010-luvulta tarkasteltuna olen siis selvästi old school”, Hänninen naurahtaa arvioidessaan itseään lumilautailijana.

Rinteistä tie vei kuitenkin yliopistoon.
Yliopistoon mentyäni lumilautailu väheni ja etäännyin pitkäksi ajaksi lumilautakulttuurista." Nyt Hänninen on kuitenkin palannut lumilautailun pariin ja yhdistänyt korkeakoulu-uransa vanhaan harrastukseensa. Lopputuloksena on Suomen ensimmäinen lumilautakulttuuria tutkiva väitöskirja.

Lumilautailua tutkittiin toki jo Riitan itsekin lautaillessa 1990-luvulla. Näkökulmana olivat silloin vielä alakulttuurin ja alakulttuurisen vastarinnan käsitteet.
“Euroopassa lumilautailua tutkittiin ensimmäisenä 1990-luvulla Norjassa. Tutkimuskohteena oli Hemsedalin tiivis elämäntapalautailijoiden yhteisö”, Hänninen tarkentaa.

Norja olikin tuolloin luonnollinen paikka lumilautailututkimuksen käynnistymiselle, sillä Terje Haakonsen oli lyönyt itsensä läpi yhtenä ensimmäisistä lumilautailustaroista.

Harvoin on mahdollista päästä keskustelemaan lumilautakulttuurista väitöskirjan tasolla, joten nyt on vuorossa kulttuuritieteellinen näkökulma suomalaisille tärkeään harrastukseen ja elämäntapaan.
 

New leisure toi vilpittömän iloisuuden tekemiseen

Aluksi pyydän Hännistä valitsemaan yhden lumilautailua eniten kuvaavan termin.
“Innostus ja tekemisen ilo ovat keskeisimmät asiat."

Monissa vapaa-ajanharrastuksissa pyritään iloitsemaan tekemisestä, mutta lumilautailussa kyse on keskeisemmästä tekijästä. Ilo on koko lajin taustalla ja juuri tekemisen ilon maksimoimiseksi laji on kehitetty muiden harrastusten rinnalle.

Lumilautailun juuret ovat samassa Yhdysvalloissa syntyneessä The New Leisure -liikkeessä kuin surffauksella ja skeittauksellakin, The New Leisurella tarkoitetaan erityisesti esimerkiksi Kaliforniassa 1960-luvulla vaikuttanutta hauskanpitoa korostanutta uudenlaista liikuntaa ja vapaa-ajan viettoa."

Ensimmäisten lumilautojen rinnalla jälkihipit kehittivät tuolloin myös esimerkiksi maastopyöräilyn. New leisurea voidaankin pitää lautalajien lisäksi monien action- ja extremelajien taustavoimana. Lumilautailun, skeittauksen ja surffauksen kohdalla yhteys New leisureen näkyy kuitenkin voimakkaimmin.

 


Ode Siivonen chillailemassa Mustikkamäellä Tamokissa. Kuva: Aadne Olsrud
 

Vastakkainasettelujen aika ei ole ohi

Jälkihipit kehittivät siis lautalajeja Kaliforniassa 1960-luvulla. Alppihiihdossa taas seuratoimintakin on käynnistynyt jo 100 vuotta aikaisemmin. Kun ensimmäiset lumilautailijat vasta kokeilivat puuterikäännöksiä Kaliforniassa, niin laskettelussa kierrettiin jo keppejä FIS:n maailmancupissa ja olympialaisissakin oli oltu mukana jo 30 vuotta.

Nykyään lumilautailun ja laskettelun harrastajat viettävät aikaansa samoissa rinteissä, hyppyreissä ja reileissä. Puuterilumella vapaalaskijat ovat vapaalaskijoita laskuvälineestä riippumatta ja yhdessä kiivetään sekä ylös että lasketaan alas.

Yhteinen ympäristö asettaa laskettelijat ja lumilautailijat väkisin lähelle toisiaan, mutta pitkän ja erilaisen historian vuoksi lajeissa on pysyviä erojakin. “Laskettelun ja lumilautailun kulttuurinen lähtökohta on vain täysin erilainen. Kyse on tutkijan näkökulmasta tarkasteluna ja tutkimushavaintojen pohjalta selvästi erilaisista ilmiöistä. Lumilautailulla ja muilla The New Leisure Movementin synnyttämillä uusilla lajeilla on erilaiset lähtökohdat, arvopohja ja tavoitteet kuin perinteisemmillä urheilulajeilla."
 

Rusinat kauppapullasta

Jälkihippien parissa syntyneellä ilmiöllä on luonnostaan omat haasteensa nykyaikaan kuuluvan kaupallisuuden kanssa.
“Kaupallisuus on kaksiteräinen miekka. Se on tullut osaksi aivan kaikkia nuorisokulttuureja ja harrastuksia. Se voi kehittää lajia ja palvella kulttuuria. Mutta samalla se on selvä uhkakin esimerkiksi lumilautayhteisön ja -kulttuurin perusasioille. Lumilautailu näyttää kuitenkin selvinneen kaupallisuuden rynnistyksestä harvinaisen hyvin
.”

Lumilautailun syntyhistoriassa vastakulttuuritoiminnalla oli selvä rooli. Vastakulttuurin ja Kalifornian hippijuurien seurauksena lumilautailu kehittyi pitkään hyvin epäkaupallisena.

Lumilautailu elikin lopulta 30 vuotta ennen voimakkaamman kaupallistumisen alkamista. Vertailukohtana voi tarkastella esim. new school –laskettelua, joka kaupallistettiin heti lähtökuopissaan Mike Douglasin myydessä pelkän idean uudesta laskettelumuodosta eniten tarjoavalle suksivalmistajalle.

Nyt kaupallisuus on kuitenkin keskeinen osa lumilautailuharrastustakin.
“Lumilautailu on onnistunut aika ainutlaatuisesti säilyttämään itsenäisyyttään ja arvojaan kaupallisuudesta huolimatta. Kaupallisuutta osataan tavallaan hyödyntää lajin ja lautakulttuurin ehdoilla.”

Jälleen lumilautailua voisi verrata new school -lasketteluun. Lumilautailussa kaupallisesti tunnetuin nimi lienee Shaun White, josta suurimmalle osalle tulee ensimmäisenä mieleen oma henkilökohtainen halfpipe ja siellä harjoitellut uudet jättitemput. Siis laskeminen. New schoolin vastine on Jon Olsson, josta tulee suurimmalle osalle ensimmäisenä mieleen miehen lempiauto Lamborghini. Ei laskeminen. Tällaiset erot kaupallisenkin puolen äärimmäisissä ilmenemismuodoissa saattavat selittyä pienillä tekijöillä lajien pitkässä historiassa ja perusarvoissa.

Lumilautailijat osaavat tavallaan poimia rusinat pullasta kaupallisuuden osalta”,Hänninen tiivistää tutkimushavaintojaan.

Kaupallisuus ei ole myöskään tullut osaksi lumilautailua käsittelevää tutkimustoimintaa. Riitta Hänninen on tutkinut lumilautailua kymmenen vuotta ilman yhteydenottoja lautailijoita palvelevista keskuksista tai lautavälineiden jälleenmyyjiltä, maahantuojilta ja valmistajilta.
“Itselleni onkin aina tärkeintä tehdä tutkimusta itse lumilautailijoiden parissa eikä alan kaupallisten yritysten parissa.

 


Teemu Tiiro ja noboard Tamokissa. Kuva: Arttu Muukkonen

 

Tehdään se tyylillä

Pelkkä iloluonteinen tekeminen ei välttämättä riittäisi pitämään lumilautailua pystyssä omana itsenäisenä kulttuurinaan. Lumilautailua määrittävätkin sen rinnalla muutamat muutkin keskeiset tekijät.
“Lumilautailussa kulttuurina kyse on paljolti asenteesta, eli siitä miten tehdään, eikä siitä mitä tehdään
."

Lumilautailija haluaa tehdä asioita tietyllä tyylillä.

Tyyli on iloisuuden tavoin esillä nykyään monessa muussakin harrastuksessa kuin lautalajeissa. Mutta tyylinkin rooli lumilautailussa on keskeisempi ja perinteisempi. Lumilautailu ei syntynyt siitä, että piti päästä mäkeä alas talvella. Sitä varten olisi ollut jo laskettelu.

Lumilautailu syntyi siitä, että mäkeä haluttiin päästä alas erilaisella uudella tyylillä. Tyylin etsintä ja uusi tyyli ovat syntyhetkestä asti olleet osa lumilautailukulttuuria.

Tyylien keskeinen ja luonteva merkitys näkyy myös lumilautailun suvaitsevaisuudessa. Tyylejä tulee ja menee erilaisina trendeinä. Pääasia itsenäisen lumilautakulttuurin kannalta on kuitenkin se, että tyylejä on ja niihin kiinnitetään luonnostaan paljon huomiota ja niiden muutos suvaitaan.

Tyylin rinnalla myös lumilautailijalle tärkeä itse tekeminen näkyy rinteiden ulkopuolellakin. Erilainen tekeminen, säätäminen, kokeileminen ja puuhastelu kuuluvat asiaan.

Pitkän linjan lumilautailijoiden kannalta tyylin ja itse tekemisen merkitys omassa kulttuurissa avaavat uudenlaisia ovia. Jos iän myötä lautaileminen käy mahdottomaksi, niin oman tyylisilmän voi hyödyntää jossakin muussa toiminnassa, jossa pääsee tekemään itsekin asioita.

Lumilautailun parista onkin tullut paljon esimerkiksi graafikoita. Omalla tavallaan he ovat ikuisesti mukana lumilautailukulttuurissa, vaikka lauta pääsikin varastosta enään harvoin mäkeen.

Tyyli ja suvaitsevaisuus toimivat myös ohjenuorana uusille lumilautailusta kiinnostuneille aloittelijoille.

“Kannattaa luottaa siihen että lumilautailijat ovat suvaitsevaisia ja arvostavat juuri sinun tyyliäsi ja olemustasi. Yleistä sanontaa mukaillen kannattaa olla oma itsensä ja tehdä omaa juttuaan, siitä se tyylikin vähitellen muodostuu. Suvaitsevaisuus on yksi lumilautailun keskeisistä arvoista, vaikka se ei nyt ihan aina tuntuisi näkyvänkään. Selkeä pyrkimys suvaitsevaisuuteen on lumilautakulttuurissa kuitenkin olemassa.”


Keski-ikäinen ikinuori

Lumilautailukulttuuria kuvaa hyvin myös innostus ja sen synnyttämä korkea motivaatio”, Hänninen jatkaa lumilautailijoista tekemistään havainnoista. Lumilautailun kohdalla innostus ei ole aikaan sidottu väliaikainen juttu. Lumilautailukulttuurissa jonkinlainen korostunut innostus on aina mukana.

Innostus liitetään usein nuoriin. Vaikka lumilautailu on jo keski-ikäinen laji, niin nuoruus on siinä edelleen mukana.

“Tieteellisen tutkimuksen mukaisilla käsitteillä lumilautailua on helpoin ymmärtää ja tutkia nuorisokulttuurina. Lumilautailuun liittyy selvästi nuorisokulttuureille tyypillisiä ominaispiirteitä ja tuntomerkkejä."

Lumilautailun kohdalla sen vanhenemista ei kuitenkaan tarvitse pelätä.

“Lumilautailukulttuuri on ollut välillä kovalla koetuksella. Se on selvinnyt itsenäisenä omana kulttuurinaan niin kovista myllerryksistä ja haasteista, että uskon sen elävän omanlaisenaan kulttuurina vielä pitään tulevaisuudessakin."

Nyt saamme siis nauttia lumilautailua seuraamalla keski-ikäisestä itsenäisestä nuorisokulttuurista. Tulevaisuudessa lumilautailu taas viihdyttää meitä eläkeikäisen nuorisokulttuurin traditioilla.

On hienoa, jos lumilautailu säilyttää vuosien mittaan kaikki Hännisen tutkimuksissaan havaitsemat ominaispiirteensä. Suomalainen talviulkoilukulttuuri laajemminkin hyötyy tällaisesta elinvoimaisesta lajitoverista.
 

 

Riitta Hännisen väitöskirja Puuterilumen lumo. Tutkimus lumilautailukulttuurista luettavissa netistä lähiaikoina.

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=42879.0

Markku Jussila