Kuolleet suomalaiskiipeilijät olivat ahneita elämälle

Kiipeilijät Antti Ahola ja Juha Hirvonen menehtyivät Aiguille de Blaitièren länsiseinämällä Chamonix'n lähistöllä 25. heinäkuuta 2014. Ranskan Alpeilta välittynyt uutinen oli tyrmistyttävä sekä omaisille että suomalaiselle kiipeily-yhteisölle, jonka ytimeen pidetyt miehet kuuluivat. Antti oli kuollessaan kaksikymmentäviisivuotias, Juha hieman päälle nelikymppinen.

Suru on suuri. Kestää vielä kauan ymmärtää, että he eivät ole enää keskuudessamme.

Antilla oli nuoresta iästään huolimatta jo viidentoista vuoden kiipeilykokemus. Muistan, kuinka törmäsin häneen aikoinaan Tapanilan Kiipeilykeskuksessa. Nuori laiha kundi touhusi otteita seinään tukka pystyssä ja silmät suurina, mutta ei ollut koskaan liian kiireinen vaihtaakseen muutaman ystävällisen sanan – hymy huulillaan. Myöhemmin hän jatkoi työtään kiipeilyn parissa Salmisaaren Kiipeilyareenalla ja loihti harrastajien iloksi lukemattoman määrän uusia reittejä.

Pitää syödä että jaksaa kiivetä. Juha ja Antti kiipeilyreissulla Indian Creekissä, Jenkeissä. (Kuva: Olli Aleksi Koiso-kanttila)

Antti ei malttanut pysyä aloillaan. Kiipeilyhallien hiljaiset kesät sallivat reissumiehelle kuukausien kiipeilyturneet milloin minnekin. Hän ahmi uusia reittejä. Ruttuiseen vihkoon huolellisesti kirjattu tikkilista kasvoi häkellyttävän nopeasti. Myöskään sooloaminen, ilman varmistuksia kiipeäminen, ei ollut hänelle vierasta.

Myös Juha oli kokenut kiipeilijä. Hän viihtyi etenkin kallioiden trädireiteillä, ja sittemmin myös jää- ja alppikiipeilyn parissa. Juhaan tutustuin hänen kiipeilyharrastuksensa alkumetreillä, kun kuljimme yhtä matkaa milloin Jaanankalliolle, milloin Rollareilla. Talvisin auton keula kääntyi usein Valkealan metsien jää- ja mixtareittien suuntaan. Juhan Kiassa kyyti oli tasaista, kuten rauhallisen päättäväiseltä mieheltä saattoi odottaakin.

Yhteistä Antille ja Juhalle oli paitsi kova hinku kiivetä ja silmien ystävällinen pilke, myös huikea fyysinen kunto. Antti oli kuin toisella planeetalla varttunut, niin loputtomalta hänen energiansa vaikutti. Juha puolestaan oli rakentanut vuosikausien ultimate-harrastuksella vaikuttavan peruskuntonsa ja kestävyytensä.

Oli hienoa saada seurata, miten molempien veijareiden ulkoilu monipuolistui. Hallitseva kiipeilyharrastus sai rinnalleen uusia tapoja nauttia vuorista.

Juha hypisteli ensimmäisellä alppikiipeilyreissullaan Lyngenissä vuosia sitten randohiihtosettiäni. Hän kävi tekemässä kimppakämppämme takapihalla muutaman hapuilevan käännöksen. Jalassa oli kiipeilybootsit. Se oli menoa, vaikka ei heti siltä näyttänytkään. Myöhempinä vuosina hän nousi suksille esimerkiksi Chamonix'ssa. Vapaalaskun lisäksi Juha innostui varjoliidosta, josta hän pääsi skarppina jannuna jyvälle nopeasti.

Anttikin alkoi haikailla suksille. Aluksi tavoite oli vain välttää hangessa rämpinen ja hiihdellä kiipeilyreittien juurelle ja sieltä pois. Pikkuhiljaa vapaalasku alkoi kuitenkin miellyttää yhä enemmän omana lajinaan. Sain isännöidä Antin hiihtotreenireissuja pariinkin kertaan talvikodissani Pyhällä. Sieltäkin Antti sai uusia ystäviä ja vuorikavereita. Kauden lopetimme vain muutama kuukausi sitten Norjassa yhdessä randoillen. Me muut hekottelimme epäuskoisina laduntekokoneemme staminalle, kun katselimme Antin loittonevaa selkää kaukana edessämme.

Antti ja Juha ehtivät touhuta yhdessä ja kiivetä samassa köydessä monta kertaa, milloin missäkin: Pohjoismaissa, Yhdysvalloissa ja Alpeilla. Yhteispeli sujui, töppönen nousi. Elämä maistui ja nauru raikui.

Epäuskoisen surun rinnalle nousee kiitollisuus, että saimme näihin velikultiin tutustua, ja nauttia heidän lämpimästä seurastaan niin vuorella kuin illalla patojen ääressäkin.

Pidetään silmät auki Chamonix'n vuorilla liikkuessamme. Kun taiturimaisesti lentävät mustat alppinaakat kiepsahtavat jälleen kiipeilijöiden seuraksi, niistä parilla saattaa olla vähän enemmän virtaa kuin muilla. Jätetään niille molemmille vähän keksin murua kiven päälle. Ja toiselle yksi rööki.

 

Artturi Kröger

Relaa
Käyttäjän Relaa kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 8 kuukautta 3 viikkoa sitten
Liittyi: 29.08.2011 - 11:59

Tähän säikeeseen voi halutessaan jättää tervehdyksensä pojille ja/tai heidän omaisilleen, tai jakaa kenties jonkin yhteisen muiston kohtaamisista Antin tai/ja Juhan kanssa.

Relaa julkaisee yhteenvedon onnettomuuden faktoista heti, kun saa vahvistettua tietyt tapahtumakulkuun liittyneet yksityiskohdat. Toivomme, että se edistää kiipeilyn turvallisuutta, ainakin riskien hahmottamista.

Osanotot vielä kaikille, joiden elämää Antin ja Juhan poismeno koskettaa. Nämä ovat surullisia aikoja.

---------------------------------------
Elämä on ulkona. Relaa netissä.
---------------------------------------

Rekotin
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 9 kuukautta sitten
Liittyi: 01.08.2014 - 15:42

RIP - En kavereita erityisen hyvin tuntenut, mutta muistan aina kun aloittelin kiipeilyn joskus 2009 ja aloin käymään Salmisaaressa aamutuimaan ennen duuneja pienillä boulderkiikuilla. Sain aikaseksi kunnon flapperin ja Antti oli siinä seinän takana tekemässä reittejä kurssiseinälle, joten pakkohan sitä oli käydä innoissaan näyttämässä. Antti heitti sen perinteisen viekkaan hymynsä ja ilmeestä näki, että noita tulee kuule lisää vielä paljon :)

Kaikista Salmisaaren reiteistä myös Antin reitit ovat olleet ne, jotka ovat jääneet mieleen. Eniten mielessä lienee ollut ylimmän kerroksen terassilla ollut 6B joskus 2011 tjsp (ulkomaille muuton myötä Salmisaaressa käyntiin tuli parin vuoden tauko) joka meni siitä hänkin vasemmalta puolelta ja oli käytännössä monoa ja pockettia koko reitti, mutta keskellä oli yksi kunnon kahva ikäänkuin antamassa toivoa... jonka jälkeen jälkeen sormea sai taas vääntää kunnolla toppiin asti. Kaverin kanssa sitä hakattiin ja lopulta vissiin päästiinkin ja pääteltiin päivä siihen, sormet ihan ristissä. Alakerran tiskillä oli Antti, jolle piti toki mennä sanomaan, että ei helvetti mikä reitti ja Antti luonnollisesti tokaisi, että "No nii, eikö ollu ihan sairaan siisti!".

Aleksi Mehtonen
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 9 kuukautta sitten
Liittyi: 28.07.2011 - 21:30

Tutustuin Anttiin kiipeilyareenalla ja muistan aina sen hymyn ja iloisuuden kun astuin ovista sisään ja näin Antin joko rakentamassa reittiä, ohjaamassa asiakkaita tai muuten vaan hengailemassa. Alla olevan kuvalinkki kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Hän nautti työstään.

https://www.dropbox.com/s/42k76vp7751a03w/rip_anttiahola-1.jpg

Hän oli aina valmis juttelemaan melkeinpä mistä tahansa, mutta aiheet aina siirtyivät kiipeilyyn ja tuleviin reissuihin. Se elämänilo vain paistoi ja tarttui muihin. Silloinkin, vaikka hän oli laskenut lähes kaikki vapaalaskureitit saman päivän aikana mitä Pyhätunturi pystyi tarjoamaan välittömässä läheisyydessä, hän puhkui innostuneisuutta ja oli valmis istahtamaan alas ja vaihtamaan kuulumisia iltasella läheisessä kahvilassa. Antti kannusti kehittymään ja se vaikutti minuun.

Jotenkin tämä ikävä tapahtuma voi opettaa meitä elämään ja nauttimaan siitä mitä meillä on. Unohtaa riidat ja eripurat. Mennä innostuneena kohti omia valintoja ja tavoitteita. Pyrkiä nauttimaan niistä hetkistä joita vietämme ystäviemme, sukulaisten, äidin, isän, veljen, siskon tai kenen tahansa seurassa. Elämä on herkkä asia ja toivottavasti me kaikki pystyisimme elämään täysillä.

Kiitos Antti. Lähdit aivan liian aikaisin.

VL.
Offline
Viimeksi kirjautunut: 8 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 05.06.2006 - 08:27

Raapustelin muutaman sanan tuonne meidän blogiin:

http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2014/08/giro-dei-dolomiti-kesa-2014_14...

Lähinnä Antista, todella ikävä tapaus. Osanotot vielä.

fedi1888
Offline
Viimeksi kirjautunut: 7 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 29.12.2006 - 00:20

Kiitos Antti m.m. sentteistä mitä lainasit salmikssen p-automaatiin. Pistän niitä parhaalla näkemälläni tavalla kiertoon eteenpäin, kun en niitä voi sinulle takaisin maksaa.
Riemuja toispuoleiselle seinälle!
/F