Kirja-arvostelu: vuorikiipeilijän treeniraamattu

 

Steve Housen ja Scott Johnstonin Training for the New Alpinism: A Manual for the Climber as Athlete on odotetuin vuorikiipeilykirja vuosikausiin. House on yksi sukupolvensa parhaista vuorikiipeilijöistä: UIAGM-opas, joka on tunnettu äärimmäisen kovaa kuntoa vaativista nousuistaan Alaskan ja Himalajan isoimmilla vuorilla. House tunnetaan myös räväköistä näkemyksistään.

Kirjan toinen kirjoittaja Scott Johnston on valmentaja. Maailman-cup-hiihtäjien lisäksi hän on valmentanut Housea. Treenattuaan Johnstonin valmennuksessa suunnitelmallisesti 600–900 tuntia vuodessa House nosti selvästi tasoaan ja kiipesi suuren osan uransa kovimmista reiteistä – reiteistä, joista hänet tunnetaan.

Kiinnostavaksi kirjan tekee myös Housen kiipeily- ja treenihistoria Mark Twightin kanssa. Tight kirjoitti 15 vuotta sitten edellisen äärialppinismin virallisen tenttikirjan, Extreme Apinismin. (Twight tunnetaan lentävistä lausahduksistaan, kuten tästä: "Mitä eroa on sporttikiipeilyllä ja alppikiipeilyllä? Mitä eroa on baletilla ja sodankäynnillä?") Teos ravisteli lukemattomia alppikiipeilyn harrastajia. Twightin ääni kuuluukin Housen kirjassa esipuheesta lähtien.

Housen ja Johnstonin kirjan promovideotraileri löytyy täältä.

 

Järkälemäinen treeniensyklopedia vuorikiipeilijöille

Ennakkotilasin kirjan suurin odotuksin Amazonista parilla kympillä. Ajattelin kirjaa tilatessani, että kyseessä on moderni versio Extreme Alpinismista. Oletin sen paljastavan maailman luokan starojen jedi-trikit, joilla kiipeily nostetaan vähintäänkin nextille levelille.

Oli melkoinen yllätys, kun posteljooni toimitti pulskan 464-sivuisen Patagonian kustantaman manuaalin. Se on massiivinen! Hetken kirjaa ja sen sisällysluetteloa selattuani seurasi lisää yllätyksiä: kyseessä ei todellakaan ole Extreme Alpinism vol 2. Parempi vertailukohta on esimerkiksi Joe Frielin Triathlete’s Training Bible sillä erolla, että kuvat pyöräilijöistä ja uimareista on vaihdettu kiipeilijöihin.

Kirja on hyvin kirjoitettu, siinä on erittäin hienoja värikuvia ja havainnollistavia taulukoita. Perusteet urheilufysiologiasta käydään läpi, jonka jälkeen kirja opastaa, kuinka suunnitellaan ja toteutetaan systemaattinen treeniohjelma. Lisäksi käydään läpi ravitsemusta, kestävyysurheilijan voimaharjoittelua, aklimatisoitumista ohueen ilmaan sekä henkistä valmentautumista kiipeilyyn. Vaikka kyseessä on pääasiassa urheilufysiologiaa käsittelevä oppikirja, on se sellaiseksi erittäin selkeästi ja helppolukuisesti kirjoitettu.

 

Maailmanluokan vuorigurujen esseet ja anekdootit viihdyttävät

Omasta mielestäni kirjan paras anti on useiden maailmanluokan kiipeilijöiden ja laskijoiden kirjoittamat esseet, muistelmat ja anekdootit. Treenaamista ja kiipeilyä käsitteleviä kirjoituksia ovat kirjoittaneet muiden muassa Ueli Steck, Andreas Fransson, Mark Twight, Peter Habeler ja Will Gadd. Nämä piristävät kirjoitukset pitävät välillä melko teoreettisenkin kirjan viihdyttävänä.

Kenelle kirja sopii? Eniten siitä saa irti vuoristokiipeilijä, joka pystyy ja haluaa treenata satoja ja taas satoja tuntia vuodessa ja aikoo voittaa kymmenen vuoden kuluttua Kultaisen hakun. Vaikka ei olisikaan kiinnostunut sykemittaritreenaamisesta, ylämäkeen juokseminen tai harjoitteludatan analysoimisesta, kirja tarjoaa paljon mielenkiintoista luettavaa vuorikiipeilyn harrastajalle. Treenivinkeistä hyötyvät erityisesti retkikuntakiipeilyä isommille vuorille suunnittelevat, esimerkiksi ravitsemuksesta ja aklimatisoitumisesta. (Jälkimmäistä on ruodittu myös Relaan foorumilla.)

 

Osattiin sitä ennenkin treenata: Ricardo Cassin, Herman Buhl, Anatoli Boukreev...

Kautta aikojen vuoristokiipeilyä seuraaville tasoille puskeneet kiipeilijät ovat treenanneet kovaa. Ricardo Cassin teki kiipeilyn lisäksi päivittäin nyrkkeilyuransa aikana opittuja kuntotreenejä ja olikin tunnettu ylivertaisen vahvana kiipeilijänä aikanaan. Herman Buhl puolestaan treenasi systemaattisesti kotitörmillä Wilde Kaiser -vuoristossa ja teki ensinousun yli 8000 m korkealle Nanga Parbatille – yksin ja ilman lisähappea.

Neuvostoliitossa vuoristokiipeilyä opiskeltiin ja treenattiin systemaattisesti yliopistossa liikuntatieteiden alla. Yksi tämän koulukunnan tunnetuimmista kasvateista, Anatoli Boukreev, legendaarinen voimanpesä, oli täysin omassa luokassaan Himalajalla. Annapurnalla sittemmin menehnyt Boukreev tunnetaan myös yhtenä Into Thin Air -kirjan hahmoista.

Vuorikiipeilyssä pääsee todella pitkälle vain kavereiden kanssa mahdollisimman paljon aikaa vuorilla viettäen ilman erityistä treeniohjelmaa. Mutta jos tavoitteena on tehdä uusi reitti Rupal Facelle tai rikkoa Ueli Steckin ennätykset Alppien pohjoisseinillä, tarvitaan tämän kirjan neuvoja. Kyseessä on nyt köyden terävästä päästä mentoroinnin suuntaan siirtyvän Steve Housen soihdunojennus seuraavalle sukupolvelle.

 

Keskustelua kirjasta käydään Relaan foorumilla täällä.

Jutun kuvat aukeamia kirjasta.

anttioksanen