Kausityöläiset pakkasivat jälleen laukkunsa

Pitkä liuta hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisia, hiihdonopettajia, eräoppaita ja muita osaajia vaeltaa syksyisin etelästä pohjoiseen. Kausityöläiset pitävät Lapin talven liikkeellä. Ilman heitä matkailu- ja ohjelmapalveluiden tarjonta olisi laihanlaista.

Osa junantuomista kausiduunareista on lappilaistunut. He jäävät pohjoiseen kauden päättyessä. Jotkut heistä työllistyvät rakennuksille ja muihin kesäsesonkitöihin, mutta moni keskittyy marjastamiseen ja kalastamiseen työttömyystuella elellen.

Koska kesäisen Lapin vetovoima ja työskentelymahdollisuudet laahaavat edelleen, kausityöläisten enemmistö palaa keväällä etelään töiden perässä.

Hiihdonopettajasta leiriohjaajaksi

Anna Bengts Pyhän hiihtokoulun edessä

Anna Bengts työskenteli talven hiihdonopettajana Pyhätunturin hiihtokoululla. Edellinen talvi hänellä vierähti Sierra Nevadan maisemissa Espanjassa samoissa hommissa. Työmatkat Bengts sujutteli murtsikoilla, kuten liikunnanopettajalle sopiikin.

”Tykkään hirveästi hiihdon opettamisesta. On mahdottoman siistiä saada tehdä sitä työtä, mitä haluaa. Ja pääsee suksille!” hihkaisee Bengts, entinen ratalaskija, leveä hymy huulillaan.

Bengtsillä oli kauden mittaan monta lippistä: tarpeen mukaan hän muuntui paikallisen seikkailupalvelufirman jääkiipeilynohjaajaksi, ravintolan blokkariksi ja lähikaupungin koulun liikunnanopettajan sijaiseksi.

”Pidän vaihtelusta. En tiedä, miten jaksaisin tehdä yhtä samaa työtä, vaikka se olisi mielenkiintoistakin”, hän aprikoi.

Hiihdonopettajan työssä vaihtelevuus syntyy niin asiakkaista kuin sesongin vaiheistakin.

”Kausi alkaa yleensä suht' rauhallisena joulukuussa. Sitten tuleekin uusi vuosi ja venäläiset. Hiihtoloma-aikaan saapuu paljon suomalaisia, ja pääsiäisenä puolestaan erityisen runsaasti lapsiperheitä. Asiakkaita on siis eri-ikäisiä ja -tasoisia. Lisäksi välineet vaihtelevat lumilaudasta alppisuksiin ja telluihin, ja myös kelit vaihtelevat”, valaisee Bengts työn monipuolisuutta.

Täksi kesäksi Bengts pakkaa laukkunsa ja muuttaa Keski-Suomeen. Mukana seuraa tunturissa talven ohjelmointityötä tehnyt aviomies Markus. Hän nauttii Annan tapaan laskemisesta ja kiipeilystä. Jälkikasvua heillä ei ole.

”Kesäisin toimin leiriohjaajana. Työskentelen usein perhekuntoutuskursseilla, joille osallistuu sairaita lapsia. Järjestän ohjelmaa myös lasten sisaruksille ja vanhemmille”, Bengts kertoo.

Lomaakin energinen Bengts aikoo ehtiä pitämään kesäleiriviikkojen välissä. Ohjelmassa on ainakin purjelautailua, kiipeilyä ja rentoa hengailua.

Kenelle intensiivinen kausityö voisi sopia? Kaikille, arvelee Bengts.

”Kausityöläisyys voisi tuoda mukavaa vaihtelua toimistotyöntekijällekin, tarjota mahdollisuuden viettää erilainen välivuosi. Se voisi herätellä. Lasten kanssa muuttaminen on tietenkin vähän monimutkaisempaa mutta ei mahdotonta – on paljon esimerkkiperheitä, joilta se on onnistunut hienosti”, Bengts rohkaisee.

 

Nykynomadi nauttii vaihtuvista maisemista

Tiivis työtahti hitsaa kausityöläisporukasta usein yhtenäisen, jolloin hommien paiskiminen sujuu ja maistuu. Läheisiksi tulleiden työtovereiden hyvästeleminen kauden päättyessä puolestaan saattaa tuntua haikealta. Osaa heistä ei välttämättä koskaan enää tapaa.

Elämän toistuva pakkaaminen ja purkaminen ei ole tuntunut Bengtsistä raskaalta.

”Tykkään kovasti, että saa vaihtaa paikkaa vuodenajan mukaan. Minulle sopii tällainen saamelainen elämäntapa”, hän sanoo intoa äänessään.

Aina kaikki ei kuitenkaan mene kitkattomasti. Esimerkiksi työpaikan löytäminen kauden vaihtuessa ei ole itsestäänselvyys, ja usein asiat vahvistuvat vasta viime hetkellä.

”Lisäksi etenkin ulkomaille muutettaessa monet arkiset asiat, kuten nettiliittymän ja auton hommaaminen, saattavat olla yllättävän hankalia”, Bengts tietää.

Ensi syksy ja talvi ovat Bengtseille vielä mysteeri.

”Olemme viihtyneet Pyhällä tosi hyvin, mutta kiva olisi nähdä muitakin hiihtopaikkoja”, pohtii pesunkestävä nomadi.

 

Safarioppaasta baarimikoksi

luosto, maastopyörä, maastopyöräily, dh, downhill, alamäkipyöräily, hotelli

Ville Eskonen kurvaa paikalle järeällä alamäkiajoon suunnitellulla maastopyörällä. Moottorikelkkasafareja talvikauden Luostolla opastanut Eskonen on lopettanut työt ja keskittyy tästä eteenpäin fillarointiin ja mäenlaskuun. Koulutukseltaan Eskonen on matkailupuolen restonomi.

”Tämä oli ensimmäinen kausityötalveni. Aiemmin olen painanut hommia kesät ja syksyt, talvet olen laskenut”, Alpeilla ja Japanissa kausilaisena hiihdellyt Eskonen kertoo.

Eskonen muistelee lämmöllä Rovaniemen Erottajan Shelliä ja sen ymmärtäväistä pomoa, joka aina lupasi ottaa takaisin töihin hiihtokauden päättyessä. Hyvin Eskonen on tullut juttuun myös luostolaisen talvityönantajan, ohjelmapalveluyritys Snowgamesin, kanssa.

”Propsit työnantajalle. Työvuorolistat oli tehty niin, että töitä oli välillä reilusti, sitten kunnolla vapaata. Safarioppaan työ mahdollisti, että melkein joka päivä pääsin mäkeen pariksi kolmeksi tunniksi”, Eskonen myhäilee.

Puuteria Luostolla ei ollut ehkä aivan Japanin malliin, mutta lumitalvi oli paras miesmuistiin. Eskosen mukaan. Hän kävi randoilemassa myös naapurissa, Pyhätunturissa.

”Ollut ihan helmi talvi! Huonoa lunta ei tarvinnut laskea yhtenäkään päivänä”, Eskonen iloitsee.

 

Vakaa parisuhde arvossaan

Eskonen tietää, että kausityöläisyys sopii parhaiten pariskunnille. Sitkeä sinkkukin pärjää, mutta kaukosuhde voi olla hankala.

Luostolla Eskosen viihtymistä helpotti tyttöystävä Margit, joka työskenteli paikallisen hotellin palveluksessa. Pariskunta touhusi yhdessä myös rinteessä. Margit laski viime talvena elämänsä ensimmäiset muttei kuulemma viimeiset offilaskut.

Sympaattisena supliikkimiehenä Eskosen oli helppo solahtaa Luoston kausilaisporukkaan. Uusia ihmisiä tapaa koko ajan, mikä on hänen mielestään ainoastaan hyvä asia.

”Sosiaalisuutta kausityöläisyys edellyttää. Monessa paikassa kausityöläisten majoituskin on kommuunihenkinen. Nuoremmat voivat olla aika biletyshenkistä, vanhempi väki on vähän rauhallisempaa”, Eskonen naurahtaa.

Kausilaisuus vaatii myös halua painaa välillä pitkää päivää. Tiukka työrupeama palkitaan usein pitkillä vapailla, ainakin Eskosen firmassa.

Miinuspuolia sesonkityöstä ei ole vaikea keksiä. Tai ainakin yhtä sellaista.

”Se ainainen perkeleen muuttaminen!” Eskonen parahtaa.

”Kun ikä alkaa olla kolmenkympin hujakoilla, olisi kiva, että ei tarvitsisi kantaa koko ajan kamoja uuteen paikkaan. Toivottavasti jostain löytyy hyvä kotitunturi, jossa voisi elellä ja työskennellä vuoden ympäri.”

Yksi ehdokas on Käsivarsi ja Kilpisjärvi. Sinne Eskonen suuntaa kesäksi tyttöystävineen, viime kesän tapaan.

”Illat pidän siellä baaria, päivät ajelen fillarilla ja kalastelen – ja ehkä käyn Lyngenissä hiihtelemässä. Eiköhän tästä hyvä kesä tule!”

Ensi talvesta Eskonen arvelee, että saattaa hyvinkin palata Luoston kelkkareiteille ja offareille.

 

Hissimies-haltijasta yleismies-saunamajuriksi

Jarno Härkönen, pyhä, pyhätunturi, pyhäjärvi, orava, lapin orava, pyhän-haltijan

Jarno Härkönen tienaa talvisen leipänsä monen muun kausityöläisen tapaan parista eri työstä. Monivuotinen työ Luostotunturissa rinnetyöntekijänä ja huoltomiehenä sai kuluneena talvena rinnalleen mökkikylän isännän eli haltijan tehtävät Pyhätunturissa, Pyhäjärven rannalla.

Mökkikylän isännöinti osoittautui mittavaksi aluevaltaukseksi. Hommaa oli pirusti, vieraat viihtyivät, mutta kaikki ei aina mennyt aivan nappiin. Esimerkiksi sähkölämmityskustannukset osoittautuivat odotettua korkeammiksi. Härkönen ei kuitenkaan harmittele.

”Sain paljon hyvää oppia. Vapaa-aikaa tosin jäi edellistalvia vähemmän, mutta sekään ei haittaa. Tykkään, kun on töitä ja toimintaa!” syntymätouhukas Härkönen tokaisee.

Alun perin Härkösen pohjoiseen kannusti elämäntilanne.

”Kaipasin välimatkaa silloiseen elämääni etelässä, myös avioliittooni. Tarvitsin muutosta, tilaa hengittää”, Härkönen kertoo.

Nyt, seitsemän talvea myöhemmin, hän tietää, että ratkaisu oli onnistunut. Luosto tuntuu kodilta.

Kesäisin Härkönen on työskennellyt itärajan tuntumassa Kesälahdella.

”Toimenkuvani on ollut Ruokkeen lomailualueen jokapaikanhöylä. Työpäivän aikana saatan työskennellä ravintolan keittiössä ja alueen vastaanottotiskillä sekä saunanlämmittäjänä. Pidän paikat kunnossa ja homman pyörimässä”, Härkönen kertoo.

 

Ulkona viihdyttävä kelillä kuin kelillä

Kausityön tekemisen edellytykset ovat kirkkaina Härkösen mielessä.

”On tykättävä ihmisistä, sekä vanhoista tutuista että uusista kasvoista. Ihmisistä saa voimaa, jolla töitä jaksaa painaa."

”Monia kausityöhön lähteneitä yhdistää myös se, että he ovat halunneet pois etelän oravanpyörästä”, arvelee Härkönen, ja suosittelee vaihtoehtoa kaikille.

Hän lisää, että myös luonnosta ja ulkona olemisesta on hyvä osata nauttia, kelillä kuin kelillä, vuoden ympäri. Mökkikylän isäntänä hän ei esimerkiksi voi vetää peittoa korviin lumimyräkkää seuraavana aamuna, vaan aloittaa varhain kolan kanssa huhkimisen. Lumitöiden jälkeen odottavatkin jo työtehtävät hiihtokeskuksessa.

Ensi talvena Härkönen uskoo löytävänsä itsensä taas Luoston kulmilta. Mutta nyt hän pakkailee romppeitaan ja suuntaa kesäksi Ruokkeelle.

”Syyskauden töistä en vielä tiedä mitään, saa nähdä, mistä itseni löydän”, Härkönen kertoo.

Tilanne ei häntä kuitenkaan kalva.

”Tietynlainen epävarmuus on elämän suola. Kesä tuonee jotain tullessaan syksyllekin. Elämäntapaintiaania ei mikään stressaa”, Härkönen summaa ja nauraa hörähtää päälle.

Geolocation
Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40725.0

Artturi Kröger