Kanadan Kalliovuorten valloitus vaeltaen

Teksti ja kuvat: Piia Kortsalo ja Julien Schroder

Alaskassa vietetyn työvuoden jälkeen syntyi ajatus Kanadan vaelluskesälomasta, olihan vaahteralehtimaa ”ihan vain tuossa rajan takana”. Minä ja poikaystäväni Julien halusimme reissullemme komeita maisemia joita kuvata, haastavia maastoja joita koluta ja pituutta pitkän vaelluksen verran. Ulkomaisilla vaellusfoorumeilla vilahti silloin tällöin maininta Great Divide Trail -reitistä (GDT), josta kehkeytyikin lopulta meidän kesäseikkailun selkäranka. 

GDT seuraa Kanadan Kalliovuoria Watertonin kansallispuistosta Kakwan provinssipuistoon asti ja käsittää noin 1200 km erilaisia polkuja, teitä ja lisäksi paljon alueita ilman merkittyjä reittejä. Vaellus kulkee viiden kansallispuiston, seitsemän provinssipuiston sekä usean erämaa- ja hallinnollisen metsäalueen läpi ja sen on sanottu olevan yksi maailman silmiä hivelevimmistä, henkeäsalpaavimmista ja haastavimmista erämaavaelluksista. Siis tarjolla oli juuri sitä mitä haimme.

Aloitimme vaelluksen suunnittelun jo tammikuussa ja otimme reitistä selvää mahdollisimman paljon jo alkuvaiheessa. Molempien vaelluskokemuksella ja Julienin valtavalla vaellukseen liittyvällä tietovarastolla selvisimme suunnitelusta enimmäkseen rutiinilla. Uusi manner toi kuitenkin mukanaan muutaman uuden muuttujan, joista osaan, kuten villieläimiin ja puskavaellukseen ilman merkittyjä polkuja, osasimme varautua ennakkoon. Toisiin yllätysmuuttujiin, kuten myrskyolosuhteisiin, sopeuduimme vaelluksen edetessä. 

Kevyesti kulkien ja sopivasti kiirehtien

Varusteiden suhteen meillä oli kevyt linja. Yhden rinkan paino ilman ruokaa ja vettä oli reilu 5-6 kg, mikä mahdollisti noin 15 päivän autonomian ruoan suhteen. Syötäväksi valitsimme kalorihirmuja, joiden energiamäärä oli mahdollisimman suuri painoa kohti. Siis paljon pähkinöitä, suklaata ja muita runsaasti hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa sisältäviä ruokia tuli ahmittua hyvällä ruokahalulla. 

Suhteellisen kevyet kantamukset mahdollistivat myös suhteellisen nopean vaellustahdin. Keskimäärin kävelimme päivässä 36 km, tosin erot päivien välillä olivat suuret riippuen siitä, kuljettiinko Jasperin kansallispuiston hyvin hoidetuilla ”vaelluksen valtateillä” vai Willmoren erämaa-alueiden keidasrämeissä, joissa kasvoi kaksimetristä pajukkoa ja maassa oli nilkkoihin asti vettä.

Kalliovuorten monet kasvot

Tyypillistä GDT:lle olivat monenmuotoiset maisemat, joiden läpi meillä oli kunnia kulkea. Vaellus alkoi Watertonista, jossa vastassa olivat jyrkät lumiseinämät ja kaksimetriset lumikinokset, joiden alle polku myös peittyi hankaloittaen sen seuraamista. Banffin kansallispuiston eteläalueilla kuljimme lähinnä puskaisessa metsässä ilman merkittyjä reittejä kuluttaen paljon energiaa kaatuneiden runkojen yli, ali ja ympäri kulkemiseen, mutta vanhat metsät itsessään olivat komeita ja tervetullutta vaihtelua Suomen metsätalouden muokkaamiin puupeltoihin. 

Mount Assiniboinen provinssipuistossa vaelsimme tundralla murmeleiden leikkiessä piilosta ympärillä ja jylhien vuorenhuippujen koristaessa näkymiä. Kootenayn kansallispuistossa ihailimme jäätiköitä ja taivalsimme valtavien lumi- ja kivikenttien yli, vieläpä kuumottavassa helteessä. Jasperin kansallispuisto tarjosi upeasti ylläpidettyjä reittejä, jotka tosin kesälomien aikaan täyttyvät myös turisteista ja aiheuttivat pienen kulttuurishokin erämaassa vietettyjen päivien jälkeen. 

Jasperin pohjoisosille sekä Willmoren erämaa-alueille olivat tyypillisiä valtavat keidasrämeet. Niillä taistelimme sissisotilaiden tavoin pajukkoja vastaan. Lopulta nimesimme Willmoren  vaelluksen kohokohdaksi, sillä soiden lisäksi erämaa-alue tarjosi loppumattomia tundraniittyjä, joilta avautui vuoristomaisemia silminkantamattomiin ja joilla kaiken lisäksi kulki helposti seurattava polku. Lisäksi saimme ihastella kirkkaita turkoosinvärisiä jäätikköjärviä ja juoda vettä puhtaista vuoristopuroista harva se päivä. 

Eteenpäin epätavallisissa olosuhteissa

Vaikka vaelluksen suunnittelu tehtiin kaikkea mahdollista silmällä pitäen, luonnossa leikkiminen tuo aina eteen yllätyksiä. Kaikista varotoimista huolimatta ensimmäisenä aamuna jotakin tuntematonta hajua ilmeisesti seuraten karhu yritti tulla telttaamme sisään. Kuulleessan meidän huudot kontio kuitenkin luikki heti tiehensä jättäen taakseen vain kolon teltan sääskiverkossa. Toisella kerralla yllätimme karhuemon pentuineen tien varren pusikosta, mistä emo ei suinkaan ilahtunut vaan äristen ajoi pennun puuhun turvaan ja jäi itse vartioon tielle. Helppo arvata, ketkä väistivät tieltä metsään. Muutoin eteen sattuneet karhut, hirvet, peurat, wapitit, villilampaat, piikkisiat, ahma, murmelit, kotkat, haukat ja muut monituiset linnut antoivat meidän vaeltaa rauhassa, vaikka niiden mailla kuljimmekin.

Epätavallisia vaellusolosuhteita aiheutti myös reissun ensimmäisen viikon jälkeen Etelä-Albertaan iskenyt vuosisadan myrsky, jonka alkaessa vettä satoi taukoamatta pari vuorokautta. Rankimpien sateiden jälkeen vaellus vei meidät myrskyalueen läpi. Siellä tiet ja polut täyttyivät tulvavesistä, joet tulvivat äyräidensä yli ja sillat olivat huuhtoutuneet virran mukana pois, mikä tiesi meille vaarallisia jokiylityksiä. Joskus sopivan ylityskohdan löytyminen vei useita tunteja. Silti jatkoimme matkaa, koska meillä ei ollut tietoa myrskyn laajuudesta ja vakavuudesta ennen Banffiin ja ihmisten ilmoille tuloa.

Haastavinta vaelluksella oli kuitenkin kulku ilman GPS:ää tai reitille kirjoitettua opaskirjaa. Koska GDT:tä ei ylläpidetä lyhyttä 100 km osuutta lukuunottamatta ja koska reitti kulkee usein puistojen vähän käytetyillä alueilla, merkittyjä polkuja oli välillä vaikea löytää tai seurata, varsinkin pelkkien tulostekarttojen ja kompassin avulla. Polun peittyessä lumen, veden tai sankan kasvillisuuden alle tai reitin hävitessä kokonaan alta kartan- ja maisemanlukutaidot testattiin äärimmäisissä olosuhteissa eikä virheille ollut sijaa.

Kaikki nämä elementit muodostivat kuitenkin meidän vaelluksesta juuri sellaisen kuin odotimme. Maisemat hivelivät silmiä ja mieltä.

Grande Cachessa, reissun päätepisteessä nautimme tyytyväisinä palkintosuklaat ja totesimme ylpeinä: ”Tuli tuossa valloitettua Kanadan Kalliovuoret!”

 

Piian ja Julienin vaellustarinoita voi lukea lisää heidän blogistaan.

Lisätietoja Kanadan puistoista ja niiden vaellusmahdollisuuksista saa Parks Canadan sivuilta

Keskustelu artikkelin aiheesta.

 

Geolocation
Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä