Kadonneen surffipäivän metsästys

Kuvat ja teksti: Tomi Tähti

27.7-5.8.2016

Suomen kesän kevyttuulisten ja lähes peilityynien päivien innoittamana lähdimme katsomaan Länsi-Norjan surffispotit ja jos luoja suo niin, myös muutamaan aaltoon oli myös tarkoitus päästää kyytiin. Kesä ei yleisesti kelien suhteen ole parhaasta päästä. Jos melottavaa aaltoa lähtee etsimään, isot myrskyrintamat kehittyvät Atlantilla sekä Norjan merellä yleisesti vasta syksyn aikana, eikä kesäisin aalto ole niin laadukasta. Optimitilanne kun on se, että satojen kilometrien päässä voimakas myrsky nostaa korkean aallokon ja tuulettomaan rantaan tullessaan mainingeiksi muuttunut merenkäynti nousee jälleen teräviksi surffiaalloiksi.

Oma lainelauta taustani on käytännössä viikko pari vuodessa noin kymmenen vuoden ajan, eli putoan helposti siihen "ikuinen aloittelija" kategoriaan. Reissukaverini taas harrastaa leijalautailua, mutta ei käytännössä koskaan ole surffausta kunnolla kokeillut.

Skoda täytteen pakattuna kohti ruotsinlauttaa, jonka määränpäänä oli Tukholman satama. Tarkoitus oli lähteä ajamaan Etelä-Norjan kautta kohti Stavangeria. Ajomatkalle ei oltu lyöty minkäänlaista tavoiteaikaa, eikä liian tiukkaa aikataulua kannata luodakaan, Norjassa kun tiet ovat hitaita ja ruuhkaisia eikä Ruotsin pääteilläkään liikenne paljon paremmin etene ainakaan päiväsaikaan liikuttaessa. Käytännössä 1000km päivämatkoihin on melkein mahdoton päästä.

Ensimmäinen viidensadan kilometrin etappi päättyi Mossin leirintäalueelle, joka sijaitsee Oslon eteläpuolella ja josta pääsee lautalla vuonon yli Horteniin, ajoaikaa säästyi tällä tavoin monta tuntia. Seuraavana päivänä matka jatkui Kristiansandin kautta kohti länsirannikkoa. Hiukan tämän jälkeen tapahtunut liikenneonnettomuus hidasti etenemistämme vielä puolentoista tunnin verran. Kun noilla teillä liikenne jostain syystä katkea, se pysyy poikki pitkään ja kiertotiet eivät aina löydy ihan siitä vierestä. Flekkefjordin kohdalla päädyimme jatkamaan matkaa rantatietä numero 44 pitkin, joka ei matkan pituudeltaan ja ajoajaltaan ole juurikaan päätietä hitaampi, mutta moniverroin mukavampi ajaa. Serpentiinitie nouse kallioille korkeimmillaan 300m korkeudelle. Näkymät ovat monessa paikassa erittäin hienot. Henkilöautolla liikuttaessa ei tilanpuute juuri haittaa vaikka useammassa paikassa tie on yhden auton levyinen ja väistäminen mahdoton kun vasemmalla on betonimuuri ja oikealla kallion seinä. Matkailuajoneuvolla tosin voi jo joutua hiukan tarkemmalla silmällä tietä seuraamaan.

Hiekkarannat alkavat Brusandiin kohdalla ja niitä sitten riittääkin vaikka muille jakaa. Maisemat ovat hyvinkin samanlaiset kuin Portugalissa, sillä erotuksella että Norjan rannikko ei ole karrelle palanut niin kuin Portugalissa rannikko on.

Brusandsin rantaa suuntautuu etelään ja noin 15km päässä pohjoiseen sijaitseva Orren ranta taas lounaaseen. Pohjaswelliä ei reissun aikana oikein ollut, vaan kaikki aallot olivat paikallisen tuulen luomia. Tuulen ollessa kohtuu kevyttä, noin 8m/s onshorea, ei mitään suurempaa aallokkoa päässyt syntymään ja länsituulen mukanaan tuomat aallot eivät jaksaneet kiertää Brusandsiin kunnolla ja siellä käydessämme keli oli vain nilkan korkuista. Orressa aallon koko kasvoi parhaimmillaan vyötärön korkuiseksi ja suomisurffiin tottuneena oli jopa ihan kivaa ja paljon selkeämpää kuin mitä Suomessa oikeastaan koskaan on tarjolla. Ensimmäinen päivä Norjan rannikolla meni näistä nauttien.

Sopivaa telttapaikkaa etsiessämme siirryimme Boren rannalle, joka sijaitsee noin 6km pohjoiseen Orresta ja on hiukan enemmän auki länteen. Aallon korkeus oli täällä hiukan korkeampi ja ranta tuntui vetävän aaltoja puoleensa muutenki paremmin. Olisikohan meri tämän rannan edustalla syvempi se ainakin on suurin yksittäinen tekijä tuulen suunnan jälkeen aaltojen muodostukseen. Vuorovedellä ei täällä tuntunut olevan suurta vaikutusta ainakaan siihen kuunkierron aikaan johon meidän matkamme sijoittui. Vuoroveden vaihteluväli oli noin 40cm. Yleisestihän laskuveden aikaan ei kannata surffille mennä, koska aallon muodostus ja laatu on paljon huonompi kuin mitä nousuveden aikaan.

Telttamajoituksella liikkeellä olevan on kivuttomin käyttää leirintäaluetta, joka sijaitsee rannan yhteydessä ja vaikkakin on palveluiltaan kohtuu vaatimaton, tarjoaa siltä kaiken tarvittavan. Telttapaikka kahdella henkilölle ja autolle maksoi 20€/yö. Pysäköinti alueen kaikilla rannoilla on kielletty yöaikaan. Norjan hintataso ei muutenkan päätä huimannut. Polttoaine on samanhintaista tai edullisempaa ja ruoka käytännössä aivan samaa tasoa, eikä edes ravintola-annoksien hinnoista ei löytänyt eroavaisuutta Suomen vastaavaan. Jo Lofootin reissulla oli sama pistänyt silmään, mutta Etelä Norjassa tuntui hintataso oleva vielä astetta lähempänä Suomen vastaavaa, tosin eipä 10€/yö/henkilö Suomessa majoitu juuri missään, ei edes teltassa.

Boren rannalta voi myös kesäaikana vuokrata muutamia yksittäisiä päiviä lukuunottamatta surffilaudan ja muut tarvittavat varusteet hintaan 25€/päivä tai pelkän laudan 12€/päivä. Vuokrakalusto koostui Picin ämpärimuovisista minimaleista, joka nyt on kesän pieniin ja löysiin aaltoihin ihan ok laite vaikka olisi jo pidempäänkin lajia harrastanut.

Kelipäiviä reissulle tuli yhteensä neljä joista kaksi meni allekirjoittaneella penkin alle niskan lihasten lyödessä kaularangan totaali jumiin, pitääpä varmaan taas muuttaa kuivaharjoittelu ohjelmaa. :)

Hiukan hämmentävää on aina huomata leijasurffareiden puuttuminen rannoilta, joissa lainelautailu on mahdollista. Kelit reissun aikana olisivat olleet melko asialliset lenkittömällä lainelaudalla aaltojen ajeluun. Toisinaan olisi päässyt ajamaan oikea jalka edellä vasten aalto sideshore tuulessa. Reissukaverianikin taisi lainelauta kipinä hiukan puraista kun leija kävi taivaalla vain yhtenä päivänä. Alueen rannat solveltuvatkin hienosti tuulilajeihin, tilaa on yllinkyllin ja merellä ei ole saaria jotka aiheuttaisivat puuskia tuulen.

Jos kelit eivät suosi vesillä harrastamista niin tälläkään alueella ei näkeminen ja kokeminen silti lopu kesken, lähialueiden kartoituksen lisäksi kävimme alueen suosituimmalla nähtävyydellä Preikestoolenilla, 604 metrin korkeuteen kohoavalla pystysuoran kalliojyrkänteen päällä. Huipulle johtavan reitin pituus on neljä kilometriä ja vertikaali nousumetrejä kertyy 300. Reitti on helppo ja sateisellakaan kelillä kivet ja kallio eivät muuttuneet liukkaiksi. Maisemat huipulta ovat erittäin hienot. Tosin tällä kertaa juuri kun kameran sain kaivettua esille, pilvimassa sateineen peitti näkyvyyden alas vuonoon täydellisesti.

Reissu ylitti monella tappaa odotukset ja paikallisten rento ja ulopäinsuuntautunut elämäntyyli teki reissusta mukavan leppoisan. Itsellä oli myös melkein nolla odotukset aaltojen suhteen ja jokainen kiinni saatu onshore lippakin kelpasi vallan mainiosti. Vielä mukavana plussana meriveden lämpökin huiteli noin +17 celsius asteen tietämillä, joten vesillä ollessakaan ei palelemaan päässyt.

Paluumatkalla oli vielä hyvää aikaa käydä Oslossa kulttuurimatkalla!

Tomi.T