Jäänviljelijä on luontoäidin kaheli kumppani

Kahlaan munia myöten hangessa rapsakassa pakkassäässä. Ilta on kääntymässä yöksi. Taivas on täyttynyt tähdistä – ehkä pian syttyisivät revontuletkin. Kiskon olallani järeää vesiletkua, jota pakkanen on jäykistänyt. Pinnistely tuntuu kropassa hyvältä. Jatkan ähellystä ja naurahdan mielihyvästä.

Revontulia varmempaa on Pyhätunturin laskettelukeskuksen valojen loimotus. Lähin rinne, Sininen, sijaitsee sadan metrin päässä työmaaltani, Tajukankaan kallion laelta. Yli kolmisenkymmentä jäistä metriä alempana on laavu tulipaikkoineen.

Hengitys höyryää ja selkä kastuu. Retuutan vuoroin letkua ja metallista sirotintankoa, jonka voi kiinnittää letkun päähän pirstomaan veden pieniksi noroiksi. Yritän olla suikaloimatta gorehousujen lahkeita jääraudoillani.

Pysähdyn huilaamaan. Höllään kypärän hihnaa ja mietin, että onko tässä jäänviljelyurakoinnissa järjen häivää. Totean jälleen, että pirun kivaa hommaa tämä ainakin on!

 

Hiekat kiduksiin

Pyhätunturilainen jäänviljelijä on lähes poispilattu. Hotellilta, paikalliselta maamerkiltä, kävelee alle kymmenessä minuutissa Tajukankaan kallioseinämälle. Sen profiili on kiipeilyyn passeli. Pari-kolmekymmentä metriä leveälle sektorille syntyy linjoja, joiden pituudet ja jyrkkyydet vaihtelevat.

Infrastruktuuri on kunnossa jäädytyskumppanin Pyhätunturi Oy:n ansiosta: vettä piisaa rinteiden lumetussysteemistä – ellei sitten pakkanen pääse tekemään tepposiaan rinteiden vesijärjestelmässä. Myös sähköä ja valoa on tarjolla.

Lahden suunnalla, missä porukalla kehittelimme pompöösisti nimettyä Orimattila Ice Parkia vuosia sitten, meininki oli karumpi. Puitteet muodosti hyvänkorkuinen ja -profiilinen kallio sekä pari lammikkoa kuravettä.

Lisäintoa jäänviljelyyn hönki yrittäjähenkinen maanomistaja. Hän kenties näki silmissään reiteille jonottavat jääkiipeilijöiden massat, joille tarjota majoitus- ja ravintolapalveluita.

Orimattilassa jäätä syntyi lopulta säästeliäästi, mutta projekti tarjosi loistomahdollisuuden yleistouhukkuuteen. Pumppu- ja sähköosaamisen lisäksi oli kysyntää esimerkiksi nikkarointitaidoille. Rakensimme eristetyn, soman kopin, jonka tehtävänä oli estää jäädytystoiminnan sydämen, pumpun, jäätyminen.

Rakkaudella leivottu koppi jäi vähälle käytölle, sillä toinenkin sinnikkäällä ruinaamisella saamistamme sponssipumpuista paukahti imaistuaan lammenpohjaa kiduksiinsa.


Tajukankaan kiipeilymiljöötä. (Kuva: Mika)

 

Yhteispeliä äiti luonnon kanssa

Tajukankaan jääpyhättöä, kaunista kallioamfia, on viljelty vaihtelevalla intensiteetillä parisenkymmentä vuotta. Tunturin parasta jäänviljelyosaamista edustaa Matti Honkanen, joviaali herrasmies Pelkosenniemeltä. Hänen neuvoja kannattaa kuunnella kypärä kädessä. Samalla jäädytystyömaalla on nähty aikojen saatossa myös tunnettuja hiihtomiehiä, kuten Skipe Oivo ja Sami Haapasalmi.

Joinain vuosina jäätä on syntynyt niin läskisti, että kiipeilykausi on jatkunut vappuun. Tajukankaalle taikoo jäätä myös luontoäiti, mutta luomua muodostuu niukanlaisesti. Muhkeasti luonnonjäätä kerää sen sijaan samalla seudulla sijaitseva Pyhäkasteenputous, jolla kiipeily on luonnonsuojelusyistä kielletty. Kaikki eivät tätä kieltoa muista noudattaa kaamoksen pimeydessä.

Jäänviljelystä haastavaa ja kiehtovaa tekee pakkasen ja veden peruskimurantti suhde. Jäällä on taipumus muodostua jäädyttäjän näkövinkkelistä väärään paikkaan ja usein myös väärällä hetkellä. Sen sijaan, että vesi liruisi kauniisti pystylle kiipeilysektorille jähmettymään, se voi muodostaa anarkistisia puroja sinne tänne – tai jopa sulattaa aiemmin muodostunutta jäätä. Joskus se myös jäätyy jo systeemiin, jonnekin vesipumpun ja jääseinämän välimaastoon.

Sähköllä toimivien pumppujen hyvinvointia uhkaa paitsi kylmyys myös veden saatavuus. Sitä voi jäädytysaskareissa hurahtaa odotettua enemmän. Moni jäädytysporukka on yllätyksekseen imaissut pienempiä rapakoita tyhjäksi.

Jäätä syntyy monenlaisella kelillä, kunhan lämpötila on pakkasella. Pyhätunturin olosuhteissa jääseinämä varttuu parhaiten, kun celciukset ovat reippaasti toisellakymmenellä. Jään syntymiseen vaikuttaa pakkasen lisäksi esimerkiksi tuulen voimakkuus ja suunta sekä mahdollinen lumipeite. On myös esitetty varsin uskottavia teorioita Jäämeren vuoroveden vaikutuksesta tunturijäähän.

Parhaassa tapauksessa jäätä pääsee valamaan paljaalle, lumettomalle kivelle tai jäälle. Lumikerroksen päälle tehty jää muodostaa yleensä vain hyisen kannen, joka romahtaa ensimmäisestä hakun iskusta. Tomera jäänviljelijä paneekin varsiharjat heilumaan ja puhdistaa alustan köydessä killumalla ennen kuin ohjaa veden seinämälle. Toinen vaihtoehto on kajauttaa irtolumi pois vedenpaineella, palomiestyyliin.

 

pyhä, lappi, jää, ice, lapland
Jäädyttäjä virittämässä settiään Pyhätunturin Tajukankaan seinämän laella. (Kuva: T. Turova)

 

Kylmää, märkää, pimeää, ihanaa

Jäänviljely asettaa henkilökohtaiselle varustukselle tiettyjä haasteita. Työmaa on kylmä, märkä ja usein pimeä. Sille on työturvallisuuden nimissä viisasta viritellä mahdollisuuksien mukaan järeitä työmaavaloja. Lisäksi farmarin otsalla loimutkoon kirkas otsalamppu.

Vaatetuksen suhteen kevyehkö kerrospukeutuminen toimii parhaiten, sillä liike pitää viljelijän lämpimänä. Tauoille on syytä varata paksumpaa palttoota ja termarillinen kuumaa mehua. Jäädytystöissä aika lentää ja rupeama tuppaa venähtämään. Siksi farmarin taskusta löytyy myös jotain puraistavaa, ainakin kangistunut energiapatukka.

Koska viljelijän palsta on liukas, jääraudat, kypärä ja valjaat kuuluvat kuvaan. Valjaisiin voidaan kiinnittää köysi, jonka avulla farmari liikkuu ketterästi ja turvallisesti jäisillä jyrkänteillä. Hakku toimii sekä liikkumisen turvaajana että vääriin paikkoihin juurtuneen jään poispaukuttelutyökaluna. Jään hakkaaminen voi aiheuttaa lapsenomaista riemua.

Kylmä vesi ja pakkanen tekevät käsinevalinnasta vaikean – aivan kuin talvikiipeilyssäkin. Pumpun hanikoihin ja letkujen liitoksiin pitäisi päästä käsiksi. Siinä talviduunihanskat kumitettuine kämmenineen toimivat parhaiten. Ne kaipaavat seurakseen kuorirukkasia, jotka suojaavat ranteet, kun jäädytysrekvisiittaa kurkotellaan hangen syövereistä.

 

pyhä, lapland, ice, forest
Iltahetki jäädystyömaalla Tajukankaalla. Konttorilla viihtyy. (Kuva: Artturi Kröger)

 

Vesi jäädyttää ja etenkin sulattaa

Liiallinen vesimäärä seinämälle johdettuna synnyttää helposti puroja. Jos jäätä on ehtinyt muodostua, nämä murhapurot kaluavat nopeasti kiven jälleen esiin. Liiallinen paine puolestaan lennättää vedet taivaalle ja jäädyttää lähistön puita kiipeilysektorin sijasta.

Roiskeista syntyy ilmataskujen täyttämää kukkakaalijäätä. Ihan komeaa katseltavaa, mutta varsin hasardia kiivettävää – varsinkin liidattaessa, eli alaköysikiipeillessä. Kiipeilijän varmistamiseen käytettävät jääruuvit haukkaavat enemmän ilmaa kuin jäätä.

Tavoite on saada vesi lilluttelemaan seinämää alas hissun kissun. Nätisti. Silloin jäästä syntyy yhtenäistä ja ehjää, tiivistä tavaraa. Sellaista on kiva kiivetä, ja se myös kestää hyvin hakun iskuja ja jäärautojen potkuja.

 


Rompetta kuivumassa jääkiipeilypäivän jälkeen. Jääruuvit, jääraudat ja hakuniskut kuluttavat jäätä. (Kuva: Artturi Kröger)

 

Tiedettä,  tuntumaa, taidetta

Jäänviljelijän pitää saada infra kuntoon niin, että pumput ja muut puksuttimet uskaltaa jättää yöksi töihin.

Monissa tapauksissa on perusteltua viritellä mahdolliseen vettä pirskottavaan sirotinosaan lämpövastus, mikä estää pikkureikiä jäätymästä. Sähkölämmitystäkin tärkeämpää on säilyttää veden virtaus; jos se pääsee pysähtymään, jää valtaa systeemin muutamassa minuutissa.

Tieteellisen tarkka systeemin ja vedenpaineen säätäminen ei kannata. Lopputulos ei ole missään tolkullisessa suhteessa pakertamisen määrään. Arktisen yön aikana ehtii joka tapauksessa tapahtua paljon, yllätyksiäkin. Pakkanen vaihtelee ja usein myös vedenpaine, haluttiin tai ei.

Aamulla on jännittävää tulla otsalampun kanssa kurkistelemaan, mitä on saatu aikaan. Tämä hetki on viljelijän joulu. Osaamisella ja hyvällä tuurilla jääseinämä onkin usein pulskistunut, mutta yleensä hitusen eri paikassa, mihin olisi suonut. Ei ole epätavallista, että viljelijälle kehittyy suorastaan isällinen suhde seinämäänsä. Tekee hyvää nähdä, kun lapsi kasvaa ja pulskistuu!

Kun riittävä määrä jäätä kiipeilyyn on saatu tehtyä, voi viljelijä laittaa hanskat naulaan. Väärin. Koska jää kuluu hakkujen ja rautojen höykytyksessä, myös ylläpitävä jäänviljely on tärkeää. Muuten kiipeilijät huomaavat pian nousevansa jäähän louhittuja tikkaita. Siksi veden ja sähkön saatavuus tulisi turvata kevääseen saakka. Tästä esimerkki tyylikkäimmästä päästä on tuulivoimasähköratkaisua jäätorniinsa kehitelleet oululaiskiipeilijät.

Kiipeilytuntuman ja fiiliksen puolesta jäädytetty seinämä vastaa varsin hyvin luonnonolosuhteita. Molemmissa jään laatu ja määrä vaihtelevat reitillä aikamoisesti – mikä osaltaan tekee jääkiipeilystä kiehtovaa.

 

pyhä, jää, ice, climb, kiipeily, lappi, lapland, finland
Jääkeijun työnjäljestä Pyhätunturissa nautiskelemassa Jussi Koskinen. (Kuva: Lasse Porch)

 

Suomessa viljeltyä jäätä pääsee kiipeämään Pyhätunturin lisäksi ainakin Helsingin Pirunkalliolla ja Rukalla. Pyhällä kiipeilytoimintaa pyörittää Bliss Adventure, Helsingissä Adventure Partners ja Rukalla Hiking Service Finland. Kaikissa kolmessa aloittelijakin pääsee kokeilemaan jääkiipeilyä. Pyhällä ja Helsingissä pääsee myös jääkiipeilukurssille.


Kirjoittaja on Relaa.comin toimittaja ja Suomen kiipeilyliiton auktorisoima jääkiipeilyohjaaja (JKO).

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=43402.0

Artturi Kröger