Freekend-ekstra: Torstaina tarkastettiin lumiolosuhteita ja hengaillaan Relaa-iltamissa

K2 Free´kend -vapaalaskutapahtuma kerää viikonlopuksi vapaalaskusta kiinnostuneita Pyhätunturille. Torstaina järjestäjät kävivät tarkistamassa suorituspaikkoja. Varsinkin vapaalaskukisan perinteinen kisanäyttämö Aittokuru oli hyvässä kunnossa, koska tunturissa puhaltanut etelätuuli oli kerännyt kurun alueelle mukavasti pehmeää lunta.

Paikkoja tsekkailleet Skipe Oivo, Jani Johansén ja Antti Leuku ottivat jo etukäteen pieniä loikkia kisaseinämän alaosassa.
"Luntakin tutkittiin tapahtuman lumiturvallisuuskouluttajan Mika Salovaaran kanssa. Aittoa on laskettu talven mittaan niin paljon, että pohjat ovat hyvin pakkautuneet, kertoo tapahtuman järjestäjä Jusu Toivonen.

 

Viikonlopun ohjelmassa kisailua ja työpajoja

Free´kend on siis vapaalaskutapahtuma, jossa pääsee testaamaan eri lasku- ja turvallisuusvälineitä, voi osallistua lajiklinikoille ja lumiturvallisuuskoulutuksiin sekä kolmen lajin kilpailuun, jossa kruunataan Kukkulan kuninkaalliset.

Tapahtumiin ilmoittaudutaan ja maksut maksetaan hotellin vastaanotossa. Lumiturvallisuusvälineitä voi vuokrata hotellitasanteen vuokraamosta.

Torstai 15.3.

Klo 22 Relaa illalla -iltamat
Pyhän Bistron puolella luvassa rentoa hengailua ja lunkia musiikkia, josta vastaavat dj Skipe ja dj Jönssi. Laskuleffoja katseltavana ja muun muassa Salomonin, K2:n, Black Diamondin, Armadan ja Linen laskuvälineitä taivuteltavana. Esillä myös muun muassa Salomonin Guardian-side.

 

Perjantai 16.3.

Aamusta alkaen testikylä
City Sportin testikylä Callen edustalla koko päivän. Kylässä laaja kirjo vapaasti testattavia vapaalaskuvälineitä.

Klo 10  Kukkulan kuninkaalliset - Freecross
Kisassa lasketaan krossihenkistä rataa pitkin sinistä rinnettä, sen vierustaa ja ja parkkia.

Klo 12-18 Jääkiipeilykurssi
Vapaalaskijoille räätälöity jääkiipeily ja jäälaskeutuminen Tajukankaalla.

Klo 14 Vapaalaskuklinikat
Peak Performancen vapaalaskuklinikoilla pääsee tutustumaan vapaalaskemisen saloihin kokeneiden freeridereiden, eli Skipe Oivon (alpit) ja Jani Johansénin (tellut) opastuksella.

Klo 16 Kukkulan kuninkaalliset - randonnee-kilpailu
Poker Run Randonnee -kisassa skinnataan ympäri tunturia ja kerätään pelikortteja viidellä kääntöpaikalla. Myöhemmin pokeripyödän ääressä ratkotaan voittajat.

Klo 16 Lumiturvallisuuskurssi, teoria
Mika Salovaaran koulutuksessa käydään läpi lumiturvallisuuden ja vyöryjen perusteet.

Klo 18 Nietos Photochallenge -kuvakisan esityksiä Callessa
Viime syksyn Vapaalaskuiltamien kuvakisan kutsusarjan teokset näytetään pienten esittelyiden kera after skissä Callessa.


Lauantai 17.3.

Aamusta alkaen testikylä
City Sportin testikylä Callen edustalla koko päivän. Kylässä laaja kirjo vapaasti testattavia vapaalaskuvälineitä.

Klo 10 Lumiturvallisuuskurssi, käytäntö
Mika Salovaaran koulutuksessa vuorossa käytännön opetusta tunturissa.

Klo 12 Kukkulan kuninkaalliset - Aittokurun vapaalaskukisa
Perinteisellä kisaseinällä mitataan laskijoiden vapaalaskutaidot.

Klo 12-18 Jääkiipeilykurssi
Vapaalaskijoille räätälöity jääkiipeily ja jäälaskeutuminen Tajukankaalla.

Klo 19 Palkintojenjako
Kukkulan kuninkaalliset -kisan palkinnot jaetaan Bistrossa, josta ilta jatkuu illallisen merkeissä.

Klo 20 -> Fondue/Raclette-ilta
Juuston ja lihan makuun päästään Bistrossa, jossa ilta jatkuu niin pitkään kuin tarvitsee.

 

Sunnuntai 18.3.

Klo 10 Lumiturvallisuuskurssi, käytäntö
Mika Salovaaran koulutuksessa käytännön opetusta tunturissa.

Klo 12-18 Jääkiipeilykurssi
Vapaalaskijoille räätälöity jääkiipeily ja jäälaskeutuminen Tajukankaalla.

 

Voit seurata viikonvaihteen tapahtumia Relaa.comissa ja Twitterissä hashtagilla #freekend.

Relaa.com on Free´kendin yhteistyökumppani.

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=40062.0

Arttu Muukkonen