Euroopan kiertämiseen riittää vaikka fiksi ja reppu

Relaa julkaisee yhtenä kokonaisuutena Jouni Hurskaisen matkakertomuksen kesältä 2010. Jouni julkaisi tarinan alunperin reissupäiväkirjanaan yksivaihteisten ja kiinteävälityksellisten pyörien harrastajien suositussa Yksivaihde.net-yhteisössä. Nykyään Jouni palvelee pyöräilijöitä Helsingin Rengasmiehenä.

Jounin matkaraportista muodostui monipuolinen ja lennokas kuvaus pitkän pyörämatkan fiiliksistä. Tarinointi matkan varrelta kasvaa eeppisiin mittasuhteisiin matkapäivien ja kilometrien karttuessa.

Jounin reissuraportti kuvailee positiivisia pyöräilyfiiliksiä monipuolisesti ja itse polkemisen ulkopuolisia aiheita kaihtamatta. Sama pyöräilyn ja muun elämän suhde on esillä myös esimerkiksi nykyaikaisissa Bicycle Film Festivalin elokuvissa.

Hyviä kesälukuhetkiä ja pyöräreissuja kaikille!

Yksivaihde.net

Hallo!

Tämä on blogityyppistä tarinaa tsygäreissusta Länsi-Euroopassa. Arvioitu reissun kesto mun osalta 2kk ja veljeni Jarskin osalta 1kk. Ollaan retkellä kalustolla: Cannondale Caad 9 -maantiepyörä + Chrome Backbone ja Gorilla Hattaran runkoon koottu fiksi + Säg Air Force One.

27.5. Helsinki

Lähtö työpäivän jälkeen klo 19 Vuosaaresta Tallink Siljalla Rostockiin. Lepotuolipaikat + tsygä jotain vajaan huntin. Nukuttiin sitten huonosti makuupusseissa lepotuolisalin lattialla. Kilsoja jotain 20. Sää sateinen.

28.5. Itämeri

Laivamatkan kohokohdiksi osoittautuivat aamiainen ja päivällinen (eivät olleet aivan Tukholmanristeilyjen tasoisia). Muutoin melko vaisua elämistä. Käytiin vähän hypistelemässä laivan myymälässä sukkahousuja ja silleen. Kirja ois ollu pop.

Saapuminen Rostockiin nostatti mieltä. Olimme suunnitelleet leiriytimistä Warnemünden rannalle, mutta siellä oli yleinen härdelli menossa polizein ja nuorten kanssa. Lisäksi ranta oli tuulinen - yllätys. Leiripaikka saatiin läheiseltä niityltä. Leiri pystytettiin pimeässä jottei naapurin setä ois huomannu.

Kilsoja 30,6. Sää ajettaessa auringon laskuinen. Rengasrikkoja yksi.

Tästä se lähtee. Reissun eka yö ja aamu puskassa.
Tästä se lähtee. Reissun eka yö ja aamu puskassa.

29.5. Pohjois-Saksa

Kartan hankinta oli päivän epistola. Toivo oli laskettu turisti-infon varaan. Olihan Warnemünden infossa tsygäkarttoja, muttei Berliiniin asti muuta kuin Köpis-Berliini tsygäreitin oma pruju. Ei lähetty siihen kirjaan vielä näin varhain. Kirjakaupan tarjontakin oli laiha lohtu.

Rostockissa sitten sorruttiin siihen Köpis-Berliini kirjaan (mittakaava 1:75000) paremman puutteessa. Päästiin varsinaiseen matkaan. Kirjan reitti ohjasi meidät aivan upeille pikkuteille rypsipeltojen, kanaloiden ja lehtometsien väliin. Pikauinnit ja peseytymiset reitin varrella olleessa järvessä.

Leiripaikka otettiin keskeltä metsää. Eväät ripustettiin yöksi vähän kauemmas puuhun villieläinten varalta ja miehet laitettiin vaakatasoon ottamaan lepoa.

Kilsoja 100,4. Sää aurinkoinen.

30.5. Pohjois-Saksa

Yöllä oli satanut ja joku ammuskeli metsässä yöllä mystisesti, mutta kukaan ei ollut syönyt eväitä puusta. Jarskin teltta päästi hieman vettä sisään sateessa.

Telttamme näkyivät pyörätielle ja saimme saksankielisiä huomenen toivotuksia aamiaista nauttiessamme. Tiedossa oli sateinen sää. Teltat kuivattiin matkapyyhkeillä ja noustiin ratsaille.

Sade yltyi matkaa taittaessa ja hakeuduimme suojaan pikkukylän hotelli-kahvila-komboon. Aulaan astuttaessa tuli olo kuin olisi tullut vanhan puurunkoisen kartanon asuntonäyttöön. Kyseessä oli kuitenkin eilisen häävieraat. Kahvila oli upeassa salissa ja olimme ainoat asiakkaat.

Pienen freesauksen jälkeen villasukat vain jalkaan, latte käteen ja sohvaloungeen selaamaan valokuvakirjoja. Omistaja tiputteli jotain housemixtapeakin taustalle, joten ei se väärin ollut. Kolmisen tuntia siinä pötkisteltiin kunnes lähdettiin sadetta kesyttämään. Oli saatava kilometrejä alle. Luonnonpuistoa oli tiedossa ja kanalantaustoja.

Aloimme pohtimaan karttakirjamme reitin järkevyyttä. Ei ollut sopivaa, että Rostock-Berliini välin ajamiseen kuluisi viikko. Pääsimme Waren Müritziin, korkkasin reissun ekan dönerin ja valitsimme yöpaikaksi sillan alusen aivan keskustan kupeesta.

Kilsoja 79. Sää sateinen. Rengasrikkoja yksi.

31.5. Pohjois-Saksa

Sillan alla nukkuu huonosti, jos tavarajunia jyrää vierestä. Leiri pakattiin viideltä aamulla ja lähdimme kokeilemaan oikeaa maantieajoa Saksassa.

Ajoimme kolminumeroisia maanteitä, jotka vastaavat kooltaan esimerkiksi vanhaa Lahdentietä. Liikenne vain on vilkkaampaa ja pientareita ei ole lainkaan. Alkujärkytyksen jälkeen aloimme tottua täysperävaunurekkojen ohituksiin ja kilometrit taittuivat mukavasti. Neustrelitzissä päätimme ottaa alle maantien 96 (E251). Tie oli astetta isompi, mutta siinä oli onneksi pientareet.

Viiden kilsan jälkeen Polizei keräsi meidät pois tältä tieltä. Ei saanut siellä ajaa fillarilla.

Paluu Neustrelitziin, Shelliltä maantiekartta mittakaavassa 1:250000 ja pienempiä teitä pitkin kohti Berliiniä. Tiedossa oli noin 150 kilsaa, kun ysikutosta pitkin ois päästy satasella.

Döneriä ja karkkia pikkukylissä poskeen ja kilsoja alle. Kuutisen kymppiä ennen Berliiniä alkoi fiksimies hyytyä sateiseen säähän. Oli tarvis laittaa teltta pientareelle ja ottaa tirsat, jotta aanus saisi lepoa ja mieli uutta voimaa. Tunnin nunnumisen jälkeen oli olo parempi ja kadenssi jälleen kohdallaan.

Berliiniin saavuttiin iltakahdeksaksi ja hotelliksi valikoitui ensimmäinen kohdalle sattuva - hotelli Pankow. Lämmin vesi, pehmeä sänky ja viiden kybän hinta huoneesta olivat passeli sopimus.

Kilsoja 188. Sää sateinen ja halavatun kylymä.

1.6. Berliini

Lonkkaa Berliinissä. Itsepalvelupesulan, ompelukaupan, kauppakeskuksen urheiluosaston, turisti-infon, kahviloiden, ravintoloiden ja nettikahvilan avujen käyttämistä.

Kilsoja jotain 35. Sää edelleen haltasen kylymä.

Väsynyt pyykkäri Berliinissä.
Väsynyt pyykkäri Berliinissä.

2.6. Berliini

Jeps jeps. Päivä alkoi ankeissa merkeissä. Ei ole hyvä homma se, jos perseessä on punkki! Borrelioosi ja puutiaisaivokuume tulee ja tappaa. Härskille punkille annettiin kyytiä ja vielä ainakin henki pihisee, ja hei rahoille vastinetta, kun on tullut otettua niitä punkkirokotuksia.

Berliinissä siis oltiin ja päivän kohis oli Sex and The City kakkosen tsekkaaminen leffassa. Sää oli edelleen kylmä ja sadetta enteilevä, joten lämmin ja pehmeä elokuvasalin penkki ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Tällä kertaa päädyimme katsomaan leffan ihan orkkisversiona (viime Berliinin reissulla Strib langsam eli Die Hard nelonen katsottiin dubattuna ja no arsch sloss siinä huudeltiin).

Hyvä italialainen aamiainen ennen leffaa ja ai ai ai. Keirin Cycle Culture café tarkastettiin leffan jälkeen, pientä ostosta tarttui mukaan. Iltasella rullattiin vielä ympäri keskustaa East side Galleryt ja mitä näitä nyt on. Yöksi nykästiin päärautatieaseman lähellä olevalle leirintäalueelle, joka on ennen ollut maauimala.

Kilsat 29,9. Sää pilvinen.

3.6. Berliini

Tien päälle se on lähdettävä, jos haluaa seuraavaan kaupunkiin päästä. Ensin kuitenkin oli vielä pari mestaa Berliinissä käytävänä. Leirintäalueella huomasin, että keskiössäni oli klappia, joka oli saatava pois. Jarilla puolestaan kuului rutinaa omasta keskiöstä. Lähimpään huoltoon ja puolen tunnin päästä molemmat ajokit oli huollettu ilman ajanvarausta. Kiitettävää palvelua.

Cicli Berlinetta kuuluu niihin tsygäkauppoihin, jotka on käytävä, jos Berliiniin sattuu. Koukku sinne siis. Hieman aamiaista ja kohti hylättyä huvipuistoa - Uuuu! Siitä kuulleenna oli se myös nähtävä, vaan eipä tiennyt turisti-infon setä tämmöisestä. Onneksi kuumalinja paremmalle puoliskolle kotosuomeen tuotti heti tulosta. Puisto oli olemassa, mutta se oli suljettu. Kuitenkin aitojen yli jotkut sinne kiipeilevät. Sinne!

Pienen suunnistuksen ja metsässä samoilun jälkeen aidattu puisto Berliinin itäpuolelta löytyi, Plänterwald it is. Tilannekartoituksen jälkeen kameramies lähetettiin taistelulinjojen yli kuvausreissulle. Edelleen pystyssä oleva maailmanpyörä pyöri itsekseen tuulessa, dinosaurukset olivat kaatuneet, joutsenveneet kyyhöttivät kuivalla maalla ja grillihinnasto tuijotti yksin tyhjyyteen. Kiehtova paikka kerrassaan. Tiimimme vartiomiehelle ohi lenkkeilevä saksalaismies kertoi, että puisto on ollut hylättynä kymmenen vuotta ja että omistaja oli vain kadonnut.

Berliinistä ulos löytäminen vajavaisin kartoin ei ollut helppoa, mutta lopulta se onnistui. Kohti Hannoveria siis. Deutschland ist nicht Das Land Der tausende Seen, joten uimaan pääsemiseksi oli Muhammedin mentävä järven luo. Järvi odotti Kleßenissä. Sinne kertyi matkaa päivän Berliinisuhailujen kanssa reilu satanen, vaikka hyvänä päivämatkana pidimme jo pyöreää satasta.

Vakaa aikomus oli laittaa teltta järven rannalle, mutta joku peeveli oli perustanut tuolle kohtaa leirintäalueen. Uimaan päästiin, mutta ilmainen telttapaikka oli löydettävä muualta. Vajaan kilsan päästä varsin hyvä sellainen löytyikin. Ei näkymää maantielle eikä maatilallisen ikkunalle. Teltat pystyyn ja miehet kumolleen.

On kumma miten telttaan päästyään kaikki ulkopuoliset äänet erottuvat todella selvästi ja mielikuvitus ja järki niitä yhdessä analysoivat joksikin. Ulkoa kuului todella käheän ison koiran haukuntaa ja sitten laukaus. En vaivannut asialla liiemmin päätäni, sillä olihan lähellä talo, jossa jotain illanratoksi varmaan tehtiin. Ammuskelua? No kuka näistä saksalaisista tietää.

Yöllä herään tuohon samaan käheään koiran haukuntaan, joka kuuluu nyt hyvin läheltä teltaa. Samassa tajuan ettei se ole koira vaan villisika. Rämö oli kirjassaan maininnut villisioista, jotka olivat häntäkin hieman kiusanneet matkalla Tunisiaan.

Tämä meidän karjumme olikin aivan villi tapaus. Infernaalista röhkimiskiljuntaa ja puskissa ravaamista kesti yli puoli tuntia. Sinä aikana tuli nukuttua aika heikosti ja pohdittua kuinka realistista olisi karkottaa mahdollisesti telttaan pyrkivä kolmesataakiloinen karju pyörän pumpulla.

Huutaako vai eikö huutaa? Leikkiäkö kuollutta vaiko suolistaa sika taskuveitsellä? No sikamainen meininki loppui lopulta ja saimme kuka nyt mitenkin hieman unta palloon aamun valjetessa.

Kilsoja 136,9. Sää helteinen.

Kauhujen yö on alkamassa Klessenin pellolla. Sika sika sika, sika sika sika, sika sanoo röh-röh-röh ja sqviiiik!
Kauhujen yö on alkamassa Klessenin pellolla. Sika sika sika, sika sika sika, sika sanoo röh-röh-röh ja sqviiiik!

4.6. Stendal

No selvähän se oli mistä aamulla puhuttiin. Sikamaisesta yöstä tietysti. Miksei sika uskaltanut kohdata meitä valoisaan aikaan. Kyllä U-lukolla nyt olisi laittanut dunkkuun, vaikka minkälaista porsasta.

Jätimme sikaniityn ja suuntasimme Stendaliin. Matkalla oli ylitettävä Elbe. Lossi maksoi pyöräilijältä kaksi euroa. Tämäkin päivä oli osoittautumassa helteiseksi.

Matka maittoi, vaikka Jarilla oli flunssaa. Elben jälkeisistä pikkukylistä ei lohjennut Döneriä samalla tavalla kuin Berliinin kortteleista. Itseasiassa ei lohjennut mitään ruokaa. Jouduimme "nauttimaan" energiageelit päästäksemme Stendaliin asti.

Hampurilaisateria ja pirtelö sitten palkitsivatkin kovan ajamisen ja nälän kurimuksesta kärsimisen Stendalissa. Uusi autotiekartta Agipiltä, tirsat nurmella ja keskustan kinkereitä tarkastamaan.

Koulut taisivat olla juuri loppu, sillä kylässä oli karnevaalijuhlan tuntua. Aikamme Lady Gaga-koveria ja muuta poppista kuunneltuamme poistuimme Stendalin lähipuskiin nukkumaan. Pientä röhkintää kuului puskassa, muttei mitään edellisyöhön verrattavaa.

Kilsat 83,7. Sää helteinen.

5.6. Saksa

Hannover oli edelleen kaukana. Teltalla nautitun aamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle. Nyt kun olimme saaneet uuden kartan oli vanhat kartat ja Berliinin ostokset postitettava kotia kantamusten pitämiseksi maltillisina.

Ja tien päälle. Sää oli jälleen helteinen ja hipiällä oli pian jo kahden päivän hiet ja aurinkorasvat. Eipä siis ihme että uimakeikka oli jälleen erittäin houkutteleva.

Velpken kohdilla näkyi kartassa muutama pieni lampi. Ne oli löydettävä. Pitsaa ja jätskiä naamaan matkalta ja lampia metsästämään! Tarkan kartanluvun, tien kysymisen ja reilun kasikympin polkemisen jälkeen lammet löytyivät. Voi sitä tunnetta, kun pääsimme sukeltamaan viileään lampeen. Ei se väärin ole!

Pienen nyrkkipyykin jälkeen suuntasimme turvesaippuanraikkaina Wolfsburgiin päivälliselle. Pastaa kaljalla ja pitsaa kokiksella ja kylläpä elämä taas maittoi.

Olimme päivällä puhuneet, että voisimme ajaa iltaa vasten Hannoveriin, sillä silloin olisi viileämpää. Pienten tirsojen jälkeen ryhdyimme tuumasta toimeen. Viitat 188 näyttäköön meille tien Hannoveriin.

Homma rullasi mukavasti ja näimme jänniä juttuja matkalla. Tienvarsien hämärissä oli matkailuautoja joissa oli ledivaloja kuin joulukuusessa konsanaan. Ohjaamoissa olivat valot päällä ja apukuskien paikoilla istua nököttivät seksityöläiset glitteririntsikoissa hymyillen. Siinä sitä olisi voinut vaudissa valita tulpaDD-magahinkkien tarjonnasta itseään eniten miellyttävät.

Olimme jo melko varmoja Hannoveriin pääsystä, kun vastaan tuli Polizei. Ajoimme ledivaloilla niitä vilkuttaen sekä edessä että takana. Tiellä ei tietenkään ollut katuvalaistusta.

Pohdiskelimme ääneen, että saa nähdä kääntyykö partio perään. Peräänhän se kääntyi, mutta ajoi ohitse ilman pillejä ja vilkkuja. Olimme, että sinne meni nou hätä, mutta parin risteyksen päässä meitä jo odotettiin.

Joku tiellä autoillut oli käräyttänyt meidät poliisille. Emme kuulemma näkyneet riittävän hyvin muulle liikenteelle. Siinä poliisien kanssa hetken patsasteltuamme ja yhteisen kielen löydettyämme oli lopputulos, että emme voisi jatkaa matkaa niillä valoilla, jotka meillä oli mukana. Olihan se itsekin myönnettävä etteivät valomme olleet mitkään majakan valot.

Kerroimme englantia puhuvalle konstaapelille, että matkassamme on teltat ja että voisimme majoittua tien poskeen odottamaan aamua. No poliisisetähän siihen, että ei ole sallittua telttailla Saksassa muuta kuin leirintäalueilla.

Seuraava ohje oli että tehkää jotain, mutta niin etteivät he sitä näe. Jäimme yöksi siihen mihin meidät oli pysäytetty, sillä paikka oli ihan ok eikä näyttänyt pahimmalta villisikasektorilta.

Laitoimme teltat tienposkessa oleva mansikanmyyntikojun taakse. Pohdiskelimme, että moneltakohan mahdollinen mansikanmyyjä tulee kojulle tuotteitansa myymään.

Herään yöllä siihen, kun päällystetyltä tietä kaartaa auto mansikkakojun viereen. Moottori sammuu ja pian kuulen miehen ja naisen puhuvan saksaa. On vielä hämärää ja ihmettelen mielessäsi myyjien aikaista saapumista kojulle.

Äänet kuulostavat ystävällisiltä ja olen jo nukahtaa uudelleen - myyjistä ei olisi vaaraa. Yht'äkkiä kuuluu naisen voihkintaa. Ynisevää voihkintaa, joka voimistuu... muutama avokämmenen läiskäys perseelle. Öööh, kyseessä ei taidakkaan olla mansikanmyyjäpariskunta. Villiä aamuyön ulkoilmanaintia, voihkintaa ja läiskintää kestää jotain puolesta tunnista tuntiin.

Rakastavaiset olivat varmasti panneet merkille telttamme, sillä ne näkyivät tielle asti. Heille ei siis ollut yllätys, että saattaisimme kuulla tuhmat puuhat.

Nukkua sitä ei saanut tuonakaan yönä, kun ilmassa oli taasen sikamaista meininkiä. Eipä tohdittu mennä häiritsemään herkkää hetkeä, vaan pötköttelimme omissa teltoissamme kymmenisen metrin päässä ja odottelimme ääneti rauhallisempia aikoja.

Jossain vaiheessa homma rauhoittui ja kurkistin ulos teltasta. Näin hopeisen Toyota Yariksen ja sujahdin takaisin telttaani. Pian auto käynnistyy ja kaartaa pääteille.

Kaaaaikenlaista!!! Vaan mistäpä muusta ne saksalaiset ovat kuuluisia kuin hyvistä hydrauliikkaelokuvista.

Kilsat 135,2. Sää helteinen. Rengasrikkoja yksi.

Kiitti muuten kaikille kannustuksesta ja sori mahdolliset kirjoitusvirheet! Oikoluku on olematonta, ku tarinaa suolletaan minuuttiveloituksella kaikenlaisista nettikahviloista.

Sanomatta jäänyttä:

-Sun Race-ketju. Onko tyyppien mielestä hyvä? Hankin sellaisen fiksiini ennen reissua ja viba on vähän huono, vaikka kauppa josta poistin olikin parhain. Tuntuu kuin ketju vain venyisi ja venyisi. Henkisen tasapainon säilyttämiseksi hankin Sramin PC ykkösen Berliinistä. Sun Race painaa vielä repussa, mutta saattaa jäädä ehkä kyydistä kohta. Vai piiskaisiko sillä villisikaa tiekassa paikassa? Rookiemarksit siassa nice!

-Halti lite 500-makuualusta on paska. Mulla on sellanen reissussa. Viime kesänä se palveli ihan hyvin, mutta nyt vuotaa saumoista. Alustan mukana tullut liimakin on kohta käytetty, mutta rakkine vaan vuotaa. Kolme kertaa yössä siihen on puhallettava lisää ilmaa. Oon jo tottunut futonmaiseen nurmikkopohjaan ja aamuöiset puhaltelut jäävät vähemmälle. Huono homma vaan siksi ettei koko/paino-osastolla oikein ole varteenotettavaa kilpailijaa. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

-Saksan pyörätiet. Noin 50 prosentilla ajamistamme teistä on ollut jonkinlainen pyörätie autotien rinnalla. Yritystä siis saksalaisilla on ollut homman kanssa. Ajamme kuitenkin pääasiassa autotiellä, sillä pyöräteiden päällyste on aina huonommassa kunnossa kun autotiellä. Pyörätie kiertelee enempi metsässä, katkeaa isojen siltojen kohdalla, hyppii autotien puolelta toiselle, omaa kanttareita ja puuistutuksia, kavennuksia ja välillä vaan päättyy kuin seinään. Alkoi muuten kuulostamaan tutulta. Helsingissähän on ihan sama meininki :)

-Kantapään kautta oppiminen voi olla välillä karvasta. Ei uskottu matkalla Berliiniin liikennemerkkejä, joissa kerrottiin tien olevan poikki tietyön takia ja ilmoitetusta kiertotiestä. Vajaa kymppi ajettiin ja olihan se tie poikki. Silta oli vähän vaiheessa. Könyttiin junaradan yli, jonka ylitse siltaa bygattiin. No tie ei oikein jatkunut radan toisella puolella, joten päädyttiin seuraamaan rataa. Ratapenkan huoltotie vain pieneni ja pieneni. Lopulta tarvoimme savimaassa, joka oli mehukasta viime päivien sateiden takia. Jälkikäteen katsoimme kartasta tarpomisen olleen noin seitsemän kilsaa. Tähän kun ymppää yhet sissarit ja kaksi paria mutaisia Sidejä, joista kahvilan täti ei muuten ilahtunut seuraavassa kaupugissa, voi varmaan arvata, että reissuliekki loimusi aika pienellä tuolloin. Mutta voi sitä iloa ja lentelevien savikokkareiden määrää, kun kestopäällysteelle taas päästiin.

-On muuten hieman enempi kaikenlaisia haukkalintuja täällä Saksassa kuin Suomessa. Vautsivau!

Tietyöt ja heikko suunnanotto ajattivat välillä hieman vaikeakulkuisemmille teille.
Tietyöt ja heikko suunnanotto ajattivat välillä hieman vaikeakulkuisemmille teille.

6.6. Hannover

Siinä kun aamuun sitten heräiltiin niin niistettiin se viimeinen reilu kolmekymppinen Hannoverin keskustaan. Vaan keskustapa ei löytynytkään aivan parilla polkaisulla. 1:300000-kartta ei ole aivan näppärin kaupunkisuunnistuksessa.

Lisäksi tyhmyydesta sakotetaan Saksassakin. Huomattiin kartan liiteenä oleva Hannoverin keskustan kartta vasta, kun korvien välissa ollut pinna korkkas kierteiltä ja Hannover tuomittiin paskaksi paikaksi.

No keskustaan kuitenkin päästiin ja siellä oli yllättävan hiljaista. Paikalliset taisivat olla kotosalla vielä pitkillä brunsseilla.

Normi mesta ja sillai. Nettikahvilaahan sitä tuli eksyttyä ja jälkeenpäin voi kyllä sanoa, että käytettiin reissun tähän asti lämpimin päivä (+27 C) vähän väärin. Ois pitänyt suunnistaa eväiden kanssa pienelle järvelle keskustan vierelle. Siellä ne kaikki bikini-irmelit olisivat olleet.

Järvelle päädyimme vasta illaksi telttapaikkaa yytsimään. Hieman härskisti laitettiin teltta järven takalaidalle ulkoilutien ja järven väliin. Paikka oli tähän astisista paras, vaikka hyttisiä oli niin, että piti jatkuvalla huitomisella pitää oma ilmatila jotensakin hallussa.

Iltauinnit, pyykkäykset, proteiinipatukkaa naamaan ja telttoihin.

Kilsat 71,7. Sää helteinen, yöllä satoi.

7.6. Hannover

Tämän päivän oli määrä olla Hannover-päivä. Kävimme hakemassa turisti-infosta kartan ja ajattelimme kiertää tsygillä päänähtävyydet. Kauppojen urheilu-/ tsygaosastot vetivät kuitenkin kovasti puoleensa. Tuli hankittua poliisisedän mieliksikin oikein uusi takavalo. Futispaitahankinta puolestaan poltteli Jarskia kovasti ja oikeaa metsästettiin antaumuksella ja saatiin.

Mainitsemisen arvoinen näky oli kaljapyörä. Pyörä oli normi pakettiauton kokoinen. Keskellä pyörää oli iso kaljatynnyri, jonka ympärillä oli baarijakkaroita. Yhdellä kaverilla oli ratti jolla ohjata kulkuneuvoa. Kaikkien jakkaroiden alla oli polkimet. Nähdessäni pyörän se oli täysi ja liikenteessä. Jengi imaili bissea kuin baarissa konsanaan ja polkivat, jos muistivat. Vauhti olikin verkkainen, mutta tunnelma sitäkin kovempi.

Hieman mietitytti, että onko polizeille moinen ihan ok. On niin saletti, että kypsimmat asiakkaat tippuvat kyydistä vastaantulevien kaistalle loppuillasta.

Loppupäivä sitten niitä nähtävyyksiä ja Auf Wiedersehen Hannover. Ei se niin paska kaupunki ollutkaan, kun päästiin vaan sinuiksi. Autokaupugiksi kuitenkin sitä tituleeraisin. Ajettiin auringonlaskuun ulos kaupungista. Ilma oli kymmenisen astetta kylmempi tuolloin kuin edellisenä päivänä. Telttapaikka otettiin pienen betonoidun pellonlaitatien varresta niin että teltat olivat 1,5 m päällysteestä. Tiellä oli autolla ajo kielletty.

Kilsat 53,6. Sää pilvinen ja tuulinen.

8.6. Saksa

Herään aamulla siihen kun auto painaa betonitietä pitkin täysiä ja melkoinen renkaiden rahina kuuluu aivan pääni vierestä. Huomaan unenpöpperöisenä vaistomaisesti hakeutuvani teltan takalaitaan. Muutama vastaava telttani ohitus, tööttäys ja olen kypsä. Teltat pakettiin ja satulaan.

En ajatellut lähteä täältä niin, että auto ajaa pääni ylitse minun nukkuessani teltassa. Kurkkukin oli tullut kipeäksi yöllä. Oireita punkinpuremasta? Jaiks!

Seuraavasta pikkukylästä, jonka Uffin tarjonta oli hyvin laiha, ostettiin messevät aamiaistarvikkeet ja brunssi perustettiin kirkon juurella olevalle torille. Vajaaksi jääneet yöunet kuitattiin jossain pikkukylän joen rannalla auringon paisteessa. Samalla saimme kuivatettua telttoja ja makuupusseja, jotka kostuvat jatkuvasta käytöstä ja märkänä pakkaamisesta.

Päivän tavoitteena oli päästä Osnabruckiin ja niinhän me päästiinkin. Reitille ilmestyivät ensimmäiset mäet. Tähän asti oli fiksilläkin saanut painaa menemään vain satulasta, mutta nyt putkellenousu oli välttämätöntä. Jonkinlainen paikallinen Salpausselkä oli siis kyseessä.

Edellisenä päivänä oli tonni matkamittarissa nasahtanut rikki. Tonnikaljat korkattiinkin sitten jossain Hullhorstin bensiksellä tankkauskatoksen alla sadetta pitäen.

Maisemana oli aivan vieressä nököttävä jättimäinen ydinvoimala. Pieneen nestehukaan kaljan nykäseminen tuotti mukavan pikku hiprakan, jossa kelpasi päästellä rinteitä alas. Harmi vain että rengasrikko katkaisi hyvän tykittelyn lyhyeen. Dösärillä sitten snigua (Snikkerssiä) naamaan ja uutta rengasta alle.

Neljän maissa taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla. Jarski oli tuolloin parisataa metriä jäljessä ja jäi pitämään sadetta puun alle, joka oli virhe. Siinä meni kaatosade läpi Gore-tex-kopiosta.

Kuuroja tulikin sitten pitkin iltaa. Teltat tirvastiin Osnabruckin laidalle jonkun siirtolapuutarha-alueen viereen sellaiseen oikein pitkään heinikkooon, jossa oli saletisti tuhat punkkia.

Sää sadetta ja aurinkoa. Kilsat 135,5. Rengasrikkoja yksi.

Ensimmäiset tonnikaljat bensiksellä ja Hollannin raja jo miltein häämöttää.
Ensimmäiset tonnikaljat bensiksellä ja Hollannin raja jo miltein häämöttää.

9.6. Osnabruck-Hollanti

Uusi päivä ja samat kujeet. Tosin suuren askeleen reissullamme oli määrä tapahtua tänään. Tavoite oli päästä Hollantiin tai Alankomaihin... mitä näitä nyt on maita Euroopassa.

Osnabruckissa toiset söi aamiaista dösärillä ja toiset kahvilassa. Aamiaisen jälkeen suunta länteen. Tien päältä yritimme etsiä saunaakin sekä Saksan että Hollannin puolelta. Mutta tuloksetta.

Joissain uimahalleissa sellainen olikin, mutta kyseisenä päivänä vain naisille tai ei vaan kellekkään. "Snadisti ankeeta" sanoisi suomalainen.

Ankeapa oli rajanylityskin. Hemmetin EU vie gloorian Glorian Kuvalehdestäkin. Kukaan ei kysellyt Omega 3-pillereistä eikä kaivellut hikisiä kalsareita eikä toivottanut tervetulleeksi pyöräilyparatiisiin.

No päätetty oli kuitenkin, että myös maanvaihtokaljat juodaan, kun sellainen hetki koittaisi. Rajanylityksen oli määrä tapahtua Enscheden kohdalla, mutta suunnitusvirheen takia ylitimmekin rajan pohjoisempana Oldenzaalin kohdilla.

Nälkäkin oli taas tuolloin ajamisen jälkeen ja niukahkosta tarjonnasta valitsimme kreikkalaisen ravintolan. Olipa muuten pihalla oleva olo hollanninkielisen ruokalistan kanssa. Saksahan nyt oli suvereenisti hallussa ja brochteneitten ja dönereitten tilaus oli kuin työpaikkaruokalassa asioimista. Evästa kuitenkin saatiin pöytään hollanninkielestä huolimatta ja paikka oli tähän astisista hienoin, vaikken tiedä oliko hienhajumme juuri tuolloin vienoin.

Hollanti jaiks. Eiks täälla asu ihan simona simoja? Mihin teltta jemmaan? No tietty johonkin luonnonsuojeluvirkistymisulkoilualueelle, jossa ei merkkien mukaan saanut edes pieraista. Olihan siinä vieressä oikea leirintäaluekin, mutta ei kai me nyt sinne.

Laitoinpa sitten oranssin telttani niin puskaan kun koskaan oon laittanut ja olipa vielä maa kallellaan niin, että pää oli nukkuessa alamäkeen ja varmaan käpykin oli selän alla ja patja edellen puhki. No unta kuuppaan ja vettä niskaan, sillä yöllä satoi taas.

Kilsat 123,5. Sää sateinen.

10.6. Hollanti

Olimme suunnitelleet pitävämme lepopäivän Oldenzaalin biitsillä, jos sää olisi hyvä. No eipä ollut eikä ollut fiiliskään ainakaan mulla.

Syystä jos toisesta henkinen selkärankani alkoi tässä vaiheessa katkeilla. Fiilis oli melkoisen heikko kahdeksan peräkkäisen telttayön jälkeen, joista seitsemän puskassa. Haaveilin mielessäni kahden tähden hotellin lämpöisestä huoneesta, jossa voisin kuivattaa teltan ja makuupussin, pestä pyykkiä ilman hyttysiä, käydä suihkussa ja nukkua ilman seremonioivaa villisikaa.

Veliseni vaan reippaana opiskelijana oli matkassa pienemmällä budjetilla ja tämä aiheutti näkemyseroja puskayöpymisestä ja vaatimattomasta ruokailusta lipeämisessä. Sitä paitsi yksin reissaaminen olisi ollut sekin melankolista.

Pakkasin teltan ja kamat puskasta reppuun melko aikaisin aamusella ja sovimme Jarin kanssa, että tapaamme kylän kirkolla puolelta päivin. Tiesin veljeni hakeutuvan budjettiaamiaisen pariin, mutta itse ajattelin käväistä sisätiloissa nauttimassa aamiaista kahvin kera. Kyliltä löytyi välttävä ruokintapiste ja sain selata samaan syssyyn päivän lehdestä säätiedotuksen, joka ei nostanut sekään mielialaa.

Hollannin kartta oli hankittava, jotta saisimme luotettavan suunnan kohti Amsterdamia. Polkaisimme Almeloon kartan hankinnan ja kylän kirkossa, jota Jarskille oli paikallinen herra kassajonossa suositellut, käymisen jälkeen.

Matkan tekeminen pikkuteiden kautta vaatii muuten hyvää paikkakuntanimimuistia, jota meillä veljeksillä ei juurikaan tuntunut olevan. Juuri ja juuri saimme painettua yhdet kylän nimet muistiin kerrallaan per ukko.

Esimerkiksi tämmöinen yhden päivän litania olisi tarjonnut mahdollisuuden ajaa koko päivän ilman karttaa: Haste-Rehren-Ottensen-Lindhorst-Ludersfelt-Stadthagen-Hobbensen-Levesen-Stemmen-Deinsen-Cammer-Minden-Minderheime-Hartum-Rothenuffeln-Bergkirchen-Schnathorst-Hullhorst-Reineberg-Oberbauenhorst-Rodinghausen-Linken-Buer-Holzhausen-Oldendorf-Westerhausen-Ellerbeck-Wissingen-Osnabruck.

Niin Almeloon oli matka ja unelmoin edelleen kahdesta tähdestäni. Sain matkakumppanilta luvan yytsiä mahdollisia hotelleja Almelosta. Puolen tunnin kurvailu ristiinrastiin pikkukaupunkia ei tuottanut yhtään näköhavaintoa hotelleista.

Oli käännyttävä turisti-infon puoleen. Sieltä osattiin kertoa kaupungissa olevan kaksi hotellia ja niiden olevan kalliita ja täyteen buukattuja. Myös seudun bed and breakfest-paikat olivat kuulemma hinnakkaita. Siispä kirves kaivoon!

Sainpa sentään tiedusteltua suru-uutisten perään, että onko kaupungissa uimahallia. Sellaisen osoitteen sain, mutta olisi ollut ehkä parempi etten olisi saanut. Apeat kokemukset ja näkemyserot ajoivat meidät matkakumppanukset toistemme kurkkuihin kiinni ja niinpä Jarski katosi horisonttiin ja tiemme erkanivat. Voihan aunus! Paska reissu ja silleen.

Päätinpä sitten siinä yksinäisyydessäni alkaa kuivatella makuupussiani ja telttaani tienposkessa samalla itse rikkinäistä sisäkumia paikaten. Eipä tätäkään toimenpidettä kauan kestänyt, kun alkoi ripotella vettä. Pakenin viereiseen uimahalliin, jonka osoitteen olin saanut turisti-infosta.

Saunaa ei ollut saatavilla eikä sisä-allastakaan. Suikun, josta en saanut lämmintä vettä tulemaan lainkaan, jälkeen molskahdin ulkoaltaaseen palelemaan. Vesi oli kylmää ja satoi vettä. Siinä oli itku lähempänä kuin aikoihin.

Joku uivelo hollantilainen rullas vielä pukkarista mun kakstoista vuotta vanhan juomapullon ja Voi hyvin-ekoturveshamppoon. Jos saan sen uivelon kiinni, niin sidon sen kiinni mun pyörän konepeltiin.

No asioilla on tapana järjestyä ja Jarskinen tuli takaisin ja illalla juotiin jo baarissa Amstel maanvaihto-oluet ja katsottiin paikallista lentopalloa livenä. Teltat laitettiin yöksi tien vierustan koivikkoon.

Kilsat 61,3. Sää saadekuuroinen.

11.6 Hollanti

Perjantai oli ensimmäinen vakavasti otettava pyöräilypäivä Hollannissa. Huomasimme nopeasti ettei vähääkään suuremmilla maanteillä saanut pyöräillä, vaan viereen oli bygattu erillinen pyörätie. Näitä teitä kihnutimme tunnollisesti.

Soveltamiselle oli selkeästi vähemmän varaa kuin Saksassa. Homma oli näköjään tässä pyöräparatiisissa niin, että tsygäilijöille oli annettu tasa-arvoisempi asema autoilijoiden kanssa, mutta niiden mukana myös selkeitä kieltoja.

Pyörätiet olivat toki parempia kuin naapurimaassa, mutta täyttä kymppiä en kyllä tohdi kuitenkaan niille antaa. Päällyste oli ajoittain hyvinkin karheaa tai laattaa, joka täristi kaposilla renkailla ja samantyyppistä kiemurtelua pyöräteissä oli havaittavissa kuin Saksassakin.

Uutta oli, että väistämissäännöt poikkesivat jonkin verran suomalaisista autoilijoiden ja pyöräilijöiden välillä.

Amersfootissa pysähdyttiin sitten huilimaan ja katsomaan Etelä-Afrikka vs. Meksiko futismatsia. Paikaksi osui pieni hyvä hamburilaisbaari ja siinä tuli syötyä kaikenlaista burgeria matsin aikana. Ei se väärin ollu.

Flunssakin helpotti. Se oli tainnut tullakin siitä, kun olin kuivattanut villaisen ajopaidan päälläni kuivaksi pesun jälkeen eikä siitä punkin puremasta.

On muuten tuo pyykin kuivatus ajossa aika taiteellista hommaa. Sitä tulee ripusteltua laukkuun kaikenlaista ja sidottua märkiä sukkia satulan kiskoihin yms.

Illaksi meinasimme ajaa vajaan nelikymppisen pois Amsterdamiin, mutta kolmekymppiä ennen Damia löytyi sen verran hieno hiekkasärkkäalue pyörätien varresta, että siihenhän se oli jäätävä ilmaiselle "leirintäalueelle".

Kilsat 113. Sää pilvinen ja vastatuuli kova.

Lähes täydellinen telttapaikka pyörätien vieressä noin 15km ennen Amsterdamia.
Lähes täydellinen telttapaikka pyörätien vieressä noin 15km ennen Amsterdamia.

12.6. Amsterdam

Hiekkasärkillä sai nukkua makeasti ja paikka oli "puskista" tähän asti paras. Ajoimme Damiin ja lähiöstä hankimme aamiastarvikkeita. Tulimme siihen päätelmään, että Hollanti oli maana kalliimpi kuin Saksa.

Meikän vaatimuksesta otimme sen kaipaamani kahden tähden hotellin yhdeksi yöksi ja aloitimme mittavan varustehuolto-operaation pikkuruisessa hotellihuoneessamme. Pyykkäystä ja kuivattamista. Ruokailua kaupungilla, yleistä rullailua ja fudista.

Kilsat 38. Sää pilvinen. Rengasrikkoja 1.

13.6. Amsteeeeerdaaam!!!

Täällä tosiaan ollaan ja takana on 1400 kilsaa. Fiilis on huippu ja kaupunki alkaa tarjoamaan parastaan.

Ensituntuma 600 000 polkupyörään oli hämmentävä, mutta nyt homma luistaa ja osataan soveltaa ajamisessa siellä missä pitää ja voi. Se on hieno fiilis, kun oppii lukemaan uuden suurkaupungin liikennettä ja voi vaan päästellä menemään.

Fikseja ei muuten reissun päällä juurikaan ole näkynyt mitä nyt Keirin Cafella muutama Berliinissä. Stadin fiksihype taitaa olla ainutlaatuista? Muutenhan täällä on kaaaaikenlaaista. Mites se tsygalähettiviisaus menikään RED LIGHT GO!!

Kilsat 38. Sää pilvinen.

14.-15.6. Dami is da place to be!

Kun tultiin Amsterdamiin, ajoi kanaalin ylittävällä sillalla vanhempi pariskunta fillareilla edessämme käsi kädessa ja asfaltti oli punaista. <3 Ihanaa!

Seuraavat päivät sisälsivät hengailua kaupungilla. Jounin ja Jarskin Damivinkit:

1) Pristine-fiksikauppa, Kinkerstraat 14. Sitä itteensä ja ystävällistä palvelua.

2)Hap-hmm.nl Hyvää hollantilaista kotiruokaa kohtuuhinnalla. Toimii erityisesti, kun on syönyt alle döneriä, pitsaa ja hampurilaisia kaksi viikkoa putkeen.

Tsygäily Amsterdamissa siis toimi. Pyörätiet olivat kuin pieni liikennekaupunki oikean kaupungin sisällä omine liikenteenjakajineen. Kypäriä porukka ei käytä. Ei edes fillaripoliisit eivätkä mopoilijatkaan.

Tsygäkiisbereitä on myös huomattavasti liikenteessä. Hieman mietitytti, että kuinka ne pärjäävät hameidensa kanssa pyörän päällä. Vielä kun Dami on tuulinen kaupunki, mutta yksienkään pikkupöksyjen en nähnyt vilahtavan.

Moni Damin mimmeistä ajaa varmasti tonneja vuodessa ja se näkyi myös siinä vaudissa jolla mummiksia liikutettiin. Anne Frankin museoon ei päässyt ison laukun kanssa, eikä heillä ollut narikkaa. Snadisti heikosti järjestetty. Mihkä laittaa laukun reppumatkailija tuollaisessa tilanteessa häh?

Partakin tuli Damissa ajatettua. Se on pientä matkaluksusta tuollainen. Ja joku suomalainen tsygämatkailija tavattiin Zeeburgin leirintäalueella. Oli kaverinsa kanssa ajamassa Ranskan Lyoniin. Ruotsin ja Tanskan olivat jo hanskanneet.

Lopuksi vielä kerrottakoon ettei 2Pac ole kuollut vaan pelaa Norsunluurannikon MM-jalkapallojoukkueen maalissa.

Kilsat 14.5 27km ja 15.6 20km. Sää puolipilvinen. Rengasrikkoja 1.

16.6. Hollanti

Lähdettiin Damista kohti Brysseliä. Kaupungista ulos löytäminen oli taas hieman työlästä. Goudassa syötiin ja katsottiin Etela-Afrikka vs. Uruguai futismatsi. Futista on muuten tullut katsottua ihan kiitettävästi reissun aikana, mut ei se väärin oo.

Matsin jälkeen otettiin vähän knight ridea (kikkarapää kikkarapää naisia metsästää) hetken mielijohteesta ja ajettiin Belgian rajalle. Aamuyöllä Jarski vääns vitsiä, että missäs ne hollantilaiset pyöräilijat on, ku ei näy missään ja heti tuli nippu kilpapyöräilijöitä puskista hulisemaan risteykseen, jossa otettiin yövalokuvia.

Melkoinen maa, melkoiset pyöräilijät. Lepoa otettiin sitten kuudelta aamulla Belgian puolella puistossa.

Kilsat 196. Sää aurinkoinen. Rengasrikkoja yksi.

17.6. Antwerpen

Rullattiin Antwerpeniin. Oltiin molemmat poltettu itsemme eilisessä auringonpaisteessa eikä tämä päivä näyttänyt yhtään huonommalta. Kaupunkiin päästyämme haalittiin turisti-infosta kartta ja kysyttiin postin ja uimahallin sijainnit.

Lähetettiin postipaketti kotiin ja mentiin uimaan. Ei ollut saunaa hallissa, mutta hiki ja ketjuöljy lähtivät.

Ja nyt hyvät naiset ja herrat Jounin ja Jarskin kovin Antwerpen-vinkki. Tämä saattaa liikuttaa myös Berliinin dönerkeebanien asemaa. Uimahallin vieressä turkkilaislähiössä sijaitseva keebanapaikka oli ihan sairaan hyvä!!! Jos joku heti huomenna haluu tulla tsekkaa paikan niin osoite oli Lange Stuivenbergstraat 42-46. Nimeltään Mevlana. Helmi soossit, jotka tuodaan erikseen pöytään. Hyvät annokset ja riittävästi tuoretta leipää lisukkeena. Kaksi Hurskaista saatiin tuolla täyteen ruokaa ja se ei ole ihan vähän se.

Teltta ranskamatsin puoliajalla uuden oikeustalon taakse puskaan lähelle keskustaa.

Kilsat 42. Sää aurinkoinen. Rengasrikkoja kaksi. (Meikän pistosuojanauhat on alkaneet hapertua ja puhkomaan takarengasta. Ei hyvä. Yritän korjata tilanteen).

Meikän kalliit pähkinät katutasossa veljen toimesta.
Meikän kalliit pähkinät katutasossa veljen toimesta.

18.6. Antwerpen

Antwerpenissä pyykin pesua ja lonkkaa. Ei näemmä ole nuo belgialaiset nuoret miehet ihan ässiä pyykin pesussa. Oli loistavaa hupia seurata pesulassa naapurikoneiden toimintaa. Yhdessä pestiin kirjopyykkia 90 asteessa ja huuteluainelokerossa oli pesuaineet, joten viimeinen huuhtelu vaahtosi melkoisesti. Toisella puolen taas koneeseen tungettin semmoista määrää pyykkiä, ettei sinne tainnut enää vettä sekaan mahtuakkaan. No meillä homma futas. Kiitos kotona opittujen oppien. Puhtaat sukat, parempi mieli.

Ajattelin pyykkäyksen lisäksi helliä itseäni myös hankkimalla ehjän makuualustan. Hyvän hinta-laatu-paino-tilavuus-yhdistelmän löytäminen aiheutti hieman pohtimista, mutta lopulta tiesin mitä halusin ja sen sainkin, en tosin ensimmäisestä retkikaupasta. Nyt on Termarestin 2/3-pitkä itsestääntäyttyvä makuualusta, joka funkkaa kesäkäytössä hyvin; mahtuu pieneen tilaan ja painaa vain 400g. Kyllä kelpaa nukkua.

Iltasella tsekattiin jalkapalloa baarissa, nautittiin kirsikkabisseä (Jarski sai opiskelijakortilla bissestä alennusta) ja painuttiin puskaan Oikeustalon taakse.

On muuten ihan karmeeta ajettavaa tuo Antwerpenin keskustan kaposilla renkailla. Keskusta on pelkkää nupukiveä ja siinä olevia kuoppia ja sporakiskoja. Tämä selittänee miksi kaupungissa näkyi vain yksi fiksi omani lisäksi. Jos ei selkäkipuja ennestään ole, niin tuolla niitä taatustu saa.

Kilsat 42. Sää puolipilvinen.

19.6 Bryssel

Polkastiin Brysseliin johon olikin vain yksi matkapyöräilijän kusema. Karseeta nupukivihelvettiä on täälläkin, mutta onneksi sen ohella myös smuuttia kestopäällystettä.

Belgian autoilukulttuuri on hyvinkin lähellä saksalaista: ajetaan kovaa, mutta pääasiassa väistetään pyöräilijöita ja ohitetaan nätisti. Mulkkuja nyt mahtuu joka maahan ja niin varmasti tännekin. Suurin taitanee olla vielä tapaamatta.

Turisti-infoa tästä EU-päämajasta saikin sitten hieman etsiskellä. Sellaista ei ollut päärautatieasemalla, kuten olisi voinut kuvitella. Moinen loytyi eteläiseltä steissiltä ja sinne osattiin suunnistaa kun luettiin salaa kaupungin karttaa matkamuistomyymälässä ja pahan silmän alla.

Steissi nyt oli aika iso eikä info ollut siellä mihin infotaulut osoittivat. Mutulla se kuitenkin löytyi ja ilmainen kaupungin kartta oli käsissämme. Uimahalli oli jo mennyt kiinni joten kassit hiessä painuttiin kartan laitamien puskiin kuorsaamaan ja yölla satoi vettä; kuten edellisenäkin yöna.

Kilsat 76,4. Sää pilvinen.

20.6. Brysseli

Pyhä aloitettiin kirkolla. Ei keretty puskasta siihen kaupungin suurimpaan ja komeimpaan katedraaliin, kun eksyttiinkin vielä, mutta kohdille sattui pienempi kirkko. Sinne vaan lauteille toimitusta odottamaan.

Joku paikallinen hefe siinä tuli toivottamaan vielä tervetulleeksi ja kyseli vähän, että mimmonen homma. Sitten alkoi menot. Aika normi homma muuten paitsi suitsukkeita käryteltiin, joka viittannee katoliseen kirkkoon?!?

Jossain vaiheessa otettiin myös vierustovereita kiinni käsistä ja käteltiin muita seurakuntalaisia. Snadisti oltiin pihalla, ku toi ranskankieli on aika huonoissa kantimissa. Se kuitenkin hiffattiin, että yhdessä vaiheessa toimitusta kahden suomalaisen pyöräilijän reissua Belgiassa siunattiin. Tämä osuus tuli englanniksi. Palveluksen lopuksi saatiin vastailla paikallisten kysymyksiin reissustamme. Kurko homma kaiken kaikkiaan, vaikkei lähetty hakemaan mitään feimiä vaan hiljentymään.

Kirkollisten menojen jälkeen kaupasta evästä reppuun ja steissille syömään. Ulkona oli vain 12 astetta lämpöä, joten poustailu kartsalla ei napannu juurikaan. Steissin odotushuoneessa puolestaan oli mukavan lämmintä ja vedettiinkin siellä pienet tirsat siihen brussin päälle.

Brysselin kuuluisimpia museoita on sarjakuvamuseo. Sinne! Tinttien ja Lucky Lukien seassa oli myös aika laaja setti Muumeja ja Tovea. Au!

Museon lisäksi bongailtiin näyttäviä sarjakuva-aiheisia seinämaalauksia kaupungilta. Joku kuseva pikkupoikakin nähtiin.

Brasilia-Norsunluurannikomatsin jälkeen tehtiin poikkeus ja mentiin aivan samoille mestoille yöksi kun edellisenäkin yönä. Ollaan tätä vältetty tietoisesti aikaisemmin puskamajoittumisessa. Edellisenä yönä teltoille kuului teknobiittiä (mikä ei väärin oo) läpi yön, mutta tänä yönä kuului jotain ihan muuta.

Heräsin puoli kahdelta siihen, että pimeässä metsästä kuului rasahduksia toistuvasti. Metsä oli sellaista Blair Witch Project-tyyppistä lehtoa, jossa ei voi köpötellä rapisematta. Siinä sitten rupesin kuulolle ja hapuilin jo pyöränvaloakin ulottuville. Saumathan oli, että se oli joku elukka, peura? Tai naapurin psyko?

No valoa metsässä ei näkynyt, joten kyseessä oli joku elukka tai pimeänäkölaitteen kanssa liikuva lihamestari. Tontilla oli meinaa sen varta pimeä, ettei siellä nähnyt metsää puilta kukaan. Sitten se sika alkoi jotain röhkintäulinaa pitää ja paljasti itsensä. Perushomma siis, oltiin sikamaisessa seurassa.

Ties vaikka telttamme olikin juuri sen ruokailujuurakon päällä. No possu oli jo nähty juttu Saksan puolelta emmekä vaivautuneet tekemään mitään asialle. Telttoja iltasella pystytettäessä ympärillämme lenteli tulikärpäsiä. Ne olivat varsin symppiksiä kavereita.

Kilsat 33,6. Sää kylmempi kuin Suomen juhannuksena ja yölla satoi.

Naisille vielä kerrottakoon, että kesän kuuminta muotia täällä Lansi-Euroopassa ovat poikaystäväkangashousut siis mallia löysät ja valkoiset farkut.

Brysselissä etsimässä telttapaikkaa. Tämä kohta valittiin kahdeksi yöksi. Ensimmäisenä yönä kuului diskomusaa ja toisena villisian rapinaa.
Brysselissä etsimässä telttapaikkaa. Tämä kohta valittiin kahdeksi yöksi. Ensimmäisenä yönä kuului diskomusaa ja toisena villisian rapinaa.

21.6. Brysseli

Kikkelis kokkelis ja silleen. Kel on mun luonto? Tänään oli matkavahvistuksen Seikkailija-Savolaisen määrä liittyä seuraamme Brysselin lentokentällä ja niinhän tapahtuikin. Sitä ennen herättiin sateeseen puskasta, syötiin täytekakkua, patonkeja ja jogurttia kadulla, kirjoitettiin kotiin postikorteja ja istuttiin hämyisissä nettikahviloissa, joissa kämmättiin digikameranmuistikortin kuvat ainakin osittain.

Ei ollut hyvä ajatus yrittää siirtää kuvia muistikortilta USB-tikulle niin hämyisessä paikassa. Kun parikin virusvaroitusta napsahti näytölle eikä kamera enään tunnistanut kuvia, tajusimme tämän virheen.

Matkalla kentälle liian lyhyessä ajassa Jarskilta meni rengas ja jatkoin yksin matkaa kentälle jättäen veljeni korjaamaan fillariaan tienposkeen. Kuinka ollakkaan tsygällä harvoin pääsee helposti suurelle lentokentälle eikä näin tapahtunut nytkään.

Saapuvien terminaali kuitenkin löytyi ja Seikkailija-Savolainen saatiin otettua lämpimästi vastaan. Uuden jäsenen kunniaksi otettiin vähän kirsikkabisseä ja belgialaista suklaata. "kaksi pientä tsygäjamppaa polki näin aurinkoista tietä eteenpäin, koska matka oli hauska niin pyysivät he mukaan yhden Savolaisen."

Tien päällä ehtii sanoittamaan uudelleen yhden jos toisenkin kappaleen. Kentältä emme kovin kauas enään samana ilta ehtineet ja teltat laitettiin kentän vieressä sijaitsevan omakotialueen puskaan. Paikka oli mainio paitsi, että puskan pohja oli vanhaa perunapeltoa eikä siksi ihan tasaisin nukkuma-alusta. Mutta oi oi kuinka uusi makuualustani tämänkin kiperän tilanteen hanskasi.

Kilsat 38,3 km. Sää aamusta sateinen iltallasta aurinkoinen.

22.6. Luxenburg

Luxemburgiinhan se oli suunta otettava. Sitä ennen napattiin aamiaista läheisestä leipomosta ja kaupasta. Päivästä oli pitkästä aikaa tulossa helteinen. Savolaisen etuvaihtaja jotain kiukutteli. Olin naistenpäivän lahjaksi kevättalvella tarjoutunut huoltamaan Saviksen fillarin, mutta vaihteiden säätö ei ole se bravuurini, siksi ajankin fiksillä.

Nooh Belgialaisessa tsygäliikkeessä vaihteet vinssattiin kuosiin ilmaiseksi ja Jarski poisti nipun uusia sisureita vanhojen kyykähtäneiden tilalle. On muuten noita kumeja puhjennut muutama. Jep jep.

On ollut pidemmän aikaa Jarin kanssa sellaista ilmiötä, että pyörän päälle noustessa ja parit ekat kampipyöräytykset tehdessä jalat menee ihan hapoille. Se menee ohi, mutta toistuu miltein joka kerta, kun lähtee ajamaan. Magnesiumin puutetta vai mimmonen homma?

Muutenkin on ollut tuo ravinto vähän ehkä ala-asteen terveydenhoitajan ruokaympyrästä poikkeava. Ruisleipä vaihtui Saksassa sämpylöihin ja Belgiassa kroisantteihin. Maito on vaihtunut kaljaan ja kokikseen ja karkkia syödään koko ajan. Muu eväs on pitsaa, hampurilaisia ja kebbeä.

Belgian pikaruokaerikoisuus on ranskalaiset hattaratötterössä. Ei kovin spessua, itse asiassa hyvin laimeeta. Kaks litraa ranskalaisia alkaa monella tökkimään jossin vaiheessa. Kaljapuoli onkin sitten paljon pirteämpi. Monella pikku kylällä on oma bissensä ja osan niistä tuntee suomalainenkin. Esimerkiksi Hoegaardenin ohi ajettiin juuri tänään.

Jarilta nasahti taas yksi rengas puhki erään kylän keskustassa. Siinä ehdittiin ottamaan kahvit  Saviksen kanssa samalla kun Jari saattoi kilpuriaan ajokuntoon. Se on monelle ihmiselle jännä paikka, kun joku turisti vaihtaa fillariinsa rengasta. Sitä on moni pää kääntynyt ja ilme ollut kummastunut, kun tienvarsikorjaamo on havaittu.

Samaisessa paikassa huomasin jälleen liikkeen nimeltä Hunkemöller. Voiko olla kuvaavampaa nimeä rintaliivikaupalla? Tästäkö hieno slangisana hinkit on lähtöisin? Mmmm... Marabou vai miten se nyt meni?

Asiallisia ravintoloita emme kohdanneet silloin kun nälkä oli kovimmillaan, joten ostimme evästä marketista. Lisäksi Jarski oli ostanut tien varressa oman portinpielensä kulmalla istuvalta pikkupojalta pussillisen kirsikoita.

Kirsikoilla saatiinkin aikaan muikea peli, kun asettelimme jukurttipurkit ja pullarasiat nurmikolle. Peli kulki Rosa Hoegaardenia nauttien niin, että vapaassa tahdissa kirsikat suuhun ja siemeniä piti ampua rasioihin tietyn matkan päästä. Otimme Jarin kanssa tässä kisassa toistamiseen turpiin Siljalta. Möh.

Maasto alkoi tuolla Etelä-Belgiassa muuttumaan mäkisemmäksi ja joen penger illalla oli värsin nätti paikan nimeltä Slay kohdilla. 1:275 000 maantiekarttamme kertoi tuolla paikkakunnalla olevan leirintäalueen vaan eipä ollutkaan, sen paikalliset osasivat meille kertoa.

Hotelliakaan emme löytäneet. Teltat laitettiin sitten kylän vieressä olevan joen varteen joutomaalle hiekkakasojen viereen. Hipiällä oli tuolloin aika tiukka hikiaurinkorasvamarinaadi ja nukkuminen marinoituna oli nyt vähintäänkin nihkeätä.

Kilsat 102. Sää helteinen. Rengasrikot yksi.

Sclaynissa piti olla leirintäalue vaan eipä ollut. Nukuimme aurinkorasvahikimarinadisina sorasiilon alla. Aamulla luettiin Hesaria kyykyssä telttojen edessä.
Sclaynissa piti olla leirintäalue vaan eipä ollut. Nukuimme aurinkorasvahikimarinadisina sorasiilon alla. Aamulla luettiin Hesaria kyykyssä telttojen edessä.

23.6. Belgia

Ei tarvinnut kauaa houkutella porukkaa nihkeän yön jälkeen satulaan. Harmi vain, että Siljalla oli flunssa puhjennut yön aikana ja hän oli vähintäänkin huonossa hapessa. Satuloihin kuitenkin noustiin ja etelään suunnattiin.

Maasto osoittautui varsin mäkiseksi. Mäkisimmäksi tähän saakka. Ajoittain tintattiin yli kolmen kilsan pituisia yhtäjaksoisia mäkia ylös helteessä. Myöhemmin huomasimme ylittäneemme Ardennit.

Sineyssä huilittiin, otettiin tietysti mm. paikallista Siney olutta ja arvioitiin tuopin kyljessä olevan logon kirkontornin yhdennäköisyyttä siihen torniin, joka torin laidalla oli, jossa olusia nautimme. Nuo oluset olivat mun ja Jarin kakstonniset kaljat!

Otimme kamerakämminkin haltuun Sineyssä. Muistikortti ilmoitti olevansa täynnä vaikkei se ollut mahdollista. Nettikahvilan kämmit olivat tehneet näemmä hallaa kortille. Päätimme hankkia uuden kortin hetken kameraliikkeessa pohdiskelun jälkeen.

Siljan flunnssa tykkäs vähän kyttyrää mäkisestä ahertamisesta. Ja Silja olikin aivan romuna päivän saatossa. Homma vihellettiin poikki Saint Hubertissa ja aloimme selvittämään majoitusmahdollisuuksia.

Kaupungissa oli sekä lerintäalue että hotelleja. Jarski valitsi edullisen leirintäalueen ja me Siljan kanssa edullisen hotellin. Kyllä suihkussa käynti oli luksusta kahden päivän mäkietapin jälkeen.

Kilsat 92. Sää helteinen.

24.6. Belgia

Ja tähän väliin hieman lvi-tekniikkaa: St. Hubertin hotellihuoneen vessa ei ollut ihan ässä ja tuhdimmat kakkoset jäivät pytystä vetämättä. Ei ollut Ido ei. Alan insinöörin viisaudella järkeilin, että kun istuimen viemäriaukon otsapintaa ei voinut suurentaa oli virtaamaa lisättävä. Homma hoitui valjastamalla kylppärin roskis ämpäriksi ja hulauttamalla kymmenen litraa lisävettä pyttyyn samalla, kun normaali huutelu tehtiin. ja Voilà kyllä lähti kakkonen liikenteeseen. Jälleen kerran todettin etteivät opinnot olleet menneet hukkaan.

Siljan vointi oli niin heikko, että aamiasen jälkeen Savis pakattiin pyörineen junaan ja lähetettiin kohti Luxemburgia. Me Jarin kanssa lähdettiin jatkamaan sitä Ardennien selätystä. Niille joille fiksin tekniikka ei ole ihan tuttua voin kertoa, että fiksillä ajaminen on hyvin lähellä tavallista fillaria kun tie ja vauhti ovat tasaisia. Mitä enemmän on jarrutuksia/kiihdytyksiä tai mäkiä, sitä vaativampaa fiksillä ajo on. Tässä Ardennien ylityksessä tämä asia korostui.

Yli kilomertin pituisissa mäissä jouduin tekemään niinkin paljon työtä "paketin" eli minun, ison repun ja pyörän kasassa pitämiseen, että olkapäät menivät hapoille. Tätä ei mulle ole ennen tapahtunut.

Alamäissä vauhti olisi kohonnut yli viidenpympin, jos olisin ajanut vapaarattaallisella fillarilla, kuten Jari ja Silja. Meikän hallittu maksimivauhti keikkui neljänkympin tiennoilla.

Ja joo, sille talvella hankitulle etujarrullekin on ollut käyttöä. Itse asiassa ilman sitä ei olisi viime päivien ajoista tullut mitään. Speksaajille kerrotaan, että kahvi on Paulin E-lever ja länki Campan skeleton Chorus, vaijerin kuori on valkoinen. Hyvin on vörkkinyt yhden sormen kahvaksi jarrukokonaisuus.

Sen verran oli lämmintä keliä, että Jari luuli aurinkorasvan kuivuneen mun naamaan valkoisiksi rannuiksi. Tarkempi tarkastelu osoitti valkoisen olevan suolakiteitä. Ei se väärin oo vaan suolaista.

Rajan yli päästiin ja todettiin että Luxemburgissa tiet olivat varsin moitteettomassa kunnossa. Peukku. Cityyn päästiin illaksi ja leirintäalueelle oli tarkoitus mennä. Savis oli tsekannut pari aluetta valmiiksi odotellessaan meitä poikia tien päältä saapuviksi.

Kun saavuimme ensimmäisen leirintäalueen portille huomasimme respan menneen kiinni kahdeksalta. Kello oli kymmenen. Ajattelimme soveltaa aikaisempia tapoja ja mennä alueelle yöksi ja maksaa aamulla. Vaan kuinka ollakkaan respan viereisestä leirintäaluebaarista ponkaisi äijä pystyyn ja alkoi solkata ranskaa.

Hetken hulinan jälkeen kävi selväksi ettei meitä haluttu alueelle, koska kello oli yli kahdeksan ja ettei englantia puhuttaisi, sillä olimme Luxemburgissa. Tilanne oli niin naurettava, että otin vähän kierroksia ja yritin saada äijän puhumaan englantia ja vastaamaan kysymykseen oliko hän paikan omistaja vai millä oikeudella hän huuteli meille ja eväsi pääsyn alueelle. Savis heitti mukaan vielä ranskaakin, muttei sekään auttanut.

Olimme aivan hämmästyneitä tästä vieraanvaraisuudesta ja lopulta kuumensimme äijän ja muun baariyleisön käpyjä vain yrittämällä mennä alueelle ja huutelemalla solvauksia suomeksi. Näytelmän jälkeen paikalle sattui Luxemburgissa asuva suomalainen paikallisen kaverinsa kanssa. Hekään eivät saaneet meille leirintäalueen ovia aukeamaan.

Aikamme siinä päiviteltyämme tätä vihamielisyyttä lähdimme kohti seuraavaa aluetta. Homma ois ollu aika ok muuten, mutta Savis oli kuumeessa eikä ollut siis parhaassa iskussa lisäpyöräilyä ajatellen. Onneksi seuraavassa paikassa bamlattiin enkkua ja oltiin ystävällisiä. Saatiin hyvä telttapaikka ja päästiin suihkuun ja elämä taas hymyili.

Mustan tussin hankkiminen ja mulkvistin leirintäalueen kylttien bommaaminen poltteli takaraivossa, mutta katsotaan jaksanko moiseen kostotoimenpiteeseen vaivautua.

Kilsat 123. Sää helteinen.

Da city.
Da city.

25.-28.6. Luxemburgggg!

Pieni hassu kaupunki pienessä maassa mäkien ja laaksojen seassa. Ihan nasta paikka vaikkei ihan halvin. Se täällä hämä, että nistejä ja laitapuolen kulkijoita on paljon enemmän kuin missään muualla tähän asti. Varakkuuden varjopuoliko?

Hellettä on ollut koko Luxissa olomme ajan ja auringolta on pitänyt jo hakeutua tietoisestikin suojaan. Siljan kanssa vietettiin yksi päivä vain leirintäalueella puun alla varjossa Stieg Larssoneita lukien. Kiitos muuten K:lle kirjan lainaamisesta.

Lonkan ottamistahan tää on muutenkin täällä ollut. Jari lähtee 28. päivä kotiin ja me jatketaan Siljan kanssa seikkailua kahdestaan.

Kilsat 25. päivä 22, 26. päivä Jarilla 10km, Silja ja Jouni 0 km. 27. päivä 10km. Sää helteinen lähellä kolmeakymppiä ja silleen.

29.6. Luxenburg

Jau! Käsillä oli sitten Jarin kotiin lähdön paikka. Emme pysyneet alkuperäisessä reittiaikataulussa, jonka mukaan meidän oli määrä olla 29.6. jo Pariisissa jonne Jari oli lennon ostanut. Tämä tiesi velikullalle junamatkaa Luxista Pariisiin.

Ihan halvin junamatka tuo ei ollut, mutta saimme kuulla Luxissa useamman vuoden asuneelta suomalaiselta, että junalippujen hinnat vaihtelevat paljonkin ostoajankohdasta, kuunkierrosta ja naamakertoimesta riippuen. Ei siis VR:n kiinteitä hintoja.

Easy Jettihän se sitten osoittautuikin Jarille ongelmaksi. Viisi minuuttia ennen lähtötarkastuksen sulkeutumista yhtiö ilmoitti ettei fillaria saa koneeseen ilman laatikkoa johon pyörä on pakattu. Parempien yhtiöiden koneisiin fillari otetaan ilman laatikkoa.

Jarski hanskasi laatikon kentaltä hienoisella kiireellä ja kuuli sitten surukseen, että lento perutaankin. Ylimääräinen hotelliyö lentoyhtiön piikkiin ja uusi yritys seuraava päivänö. Lisää harmaita hiuksia komeille pikkuveljen ohimoille tuotti polkimet, jotka oli Velosportissa fillaria kasatessa vedetty kiukkutiukalle, ettei niitä varmasti saisi irti lentokentällä kiireessä. Ei vaikka käytössä olisikin Park Toolin hieno kuusiokolotyökalu, joka melkein muovautui banaaniksi kiukkutiukkojen polkimien irroitusyrityksissä pariisilaisessa hotellihuoneessa synkimmällä hetkellä lennon peruutuksen vuoksi. Lopulta käsittääkseni pyörä tuli pahvilaatikossa Suomeen polkimet kiinni kammissa.

Palataanpa vielä aamuun. Lähtö oli siis aikainen Luxin leirintäalueelta, jotta Jari ehtisi junaansa. Halaukset ja hyvän matkan toivotukset veljelle hieman herkistivätkin. Olihan takana melkoinen reissu rakkaan veljen kanssa.

Lähdimme Siljan kanssa myös aikaisin siis seiskalta tien päälle. Tiedossa kun oli taas hellettä ja halusimme ajaa edes pari tuntia ilman niagaramaisia hikinoroja ohimoilla. Tarkka määränpää oli vielä snadisti auki. Sen toki tiesimme, että Ranskaan suuntaisimme ja Reimsissa tulisi olla 7.7. katsomassa Touria.

Ajoimme Metziin ja menimme syömään kaupungin laidalla olevaan Ikeaan. Kyllä pohjoismaalaiset lihapullat vaan maistuivat aivan työpaikkaruokalan lihapullilta ja se vasta on jotakin se. Kakskyt pullaa upposi kuin tyhjää vaan.

Hakeuduimme keskustan vieressä olevalle leirintäalueelle suihku ja yöpyminen mielessä. Reissun luonne on nyt muuttunut sen verran, että Siljan toiveesta suosimme emmekä karsasta leirintäalueita. Minullekin tämä passaa, silla suihku todellakin on tarpeen auringossa ajamisen jälkeen.

Ja kun täällä Ranskassakaan ei ole noita järvia joka notkelmassa, niin ilmaiset uinnit ovat todella vähissä. Olen oppinut arvostamaan tällä reisulla suomalaisia järviä todella paljon. Täällä jengi ei pääse uimaan luonnonvesiin juuri ollenkaan ja kalastaminenkin on istutettujen karppien onkimista kaivinkoneella kaivetusta lammesta. Se on hieman ankeampaa kuin Saimaan selällä kalastelu vaikkakin Saimaalla olisi hieman viileämpää.

Edellisenä yönä olimme nukkuneet heikosti ja päiväunet tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta. Kuumuus vain oli meille suomalaisille sen verran suurta, ettei edes varjossa makoilu oikein onnistunut. Pieni tuulen virekin oli kuin paistetun lehmän henkäys eikä viilentänyt yhtään.

Onneksi yhdeksän maissa lämpötila alkoi laskea suomalaisiin hellelukemiin ja varjoisalla terassilla olikin jo oikein mukavaa. Metzin ravintolasuositukseksi Silja ja Jouni suosittelevat Pasta Chérie Baria (3 rue du Faisan). Paikka oli idyllinen ja pastat italialaisellakin asteikolla hyviä ja kohtuuhintaisia. Tiramisu oli Siljasta parasta hänen koskaan syömistään ja suussahan se sulikin tosiaan, kun sain sitä yhden lusikallisen maistaa.

Iltasella leirintäalueelle palatessamme oli telttamme viereen ilmestynyt suuri teltta, jonka ymparistö oli täynnä lasten leluja. Arvelin jo tuolloin, että tämä saattoi tietää itkuista iltaa/yötä ja niinhän se tiesikin. Pillitystä ilmeni auringon laskettua ja se hieman raastoi lapsettoman pariskunnan korvia.

Savis oli varautunut reissuun korvatulpilla ja nyt niille oli käyttöä. Itkuun herättyäni päätin kuoria teltastamme ulkoteltan kokonaan pois, jotta teltassa olisi edes hieman viileämpi. Teltan oven auki pitäminen olisi tietysti hieman viilentänyt, mutta sitten ongelmana olisi ollut harvat hyvin varttuneet hyttyset.

Se jäi hieman leirintäalueessa mietityttämään, että kun kyseessä oli neljän tähden alue, niin miksei wc-istuimissa ollut istuinrenkaita ollenkaan. Luulisi tämän kuuluvan jo kahden tähden alueen varustetasoon. Kantaakohan joku reissussa omaa wc-istuinrengasta? Mahtuuko moinen edes vanhemman tädin käsilaukkuun? Ei kai sellaista kehtaa kantaa näkyvasti kainalossa. Kaikenlaista.

Kilsoja 76,5. Sää helteinen.

30.6. Ranska

Tarkoitus oli lähteä taas matkaan aikaisin ennen auringon nousemista lakipisteeseensä, mutta uni maittoi aamusta rikkonaisen yön jälkeen. Lisäksi nautimme kiireettä aamiaista leirintäalueen kahvilassa. Satulassa olimme hieman kymmenen jälkeen.

Olimme edellisenä päivänä laskeskelleet, että jos halusimme ehtiä käymään Pariisissa ennen Touria, olis tänään ehdittävä Chalonsiin (noin 130 km päähän).

Heti Metzistä ulos ajaessamme kohtasimme useamman kilometrin pituisen mäen, jonka selättämiseen joutui tekemään oikeasti töitä. Muutamien mäkien jälkeen olimme Verdunissa, joka oli puolessa välissä Metziä ja Chalonsia.

Silja totesi olleensa tuon tehdyn puolimatkan aikana niin kovilla ettei jaksaisi Chalonsiin enään samana päiväna. Samalla päätimme olla yrittämättä käydä Pariisissa ennen Tourin katsomista.

Hakeuduimme leirintäalueelle Verduniin. Siellä minunkin oli myönnettävä, että oli oikea päätös olla ahnehtimatta liikaa kilometrejä helteisessä ja mäkisessä maastossa, vaikka jalassani olikin edellisenä päivänä ostetut uudet väljän malliset bokserit, jotka mahdollistivat edes jonkinlaisen ilmanvaihdon intiimialueella, olihan kyseessä loma.

Sattumalta Verdunin leirintäalueella oli uima-allas vesiliukumäkineen. Totesimme altaan reunalla, että 30 asteen helle sopii paremmin altaalla patsasteluun ja uimiseen kuin pyöräilyyn.

Kilsat 74,5. Sää helteinen.

1.7. Verdun

Lepopäivä leirintäalueella. Ohjelmassa uimista, nukkumista varjossa, syömistä, juomista, lukemista ja pussailua. Kaupungillakin aiotaan pyörähtää pyörillä. Tällä kaupungilla on muuten karu historia, kertoo Wikipedia. Äijää on kaatunut 1. maailmansodassa täällä ihan helvetisti ja kaupunki on perustettu jo antiikin aikana gallialaisten toimesta.

Tämmöisen tsygäretken ehdoton plussa on se, että tulee käytyä hieman vähäpätöisemmissäkin kaupungeissa kuin Berliini, Dami tai Pariisi. Näistä pikkukaupungeista emme ole tienneet mitään ennakkoon, mutta usein ne osoittautuvat varsin mielenkiintoisiksi ja niiden historia ulottuu kauas.

Tämmöistä on seikkailu. Jeps. Altaalle lompsis!

2.7. Verdun

Verdunissa edelleen. Uima-altaalta ei raaski lähteä ihan noin vain maanteille hikoilemaan. Eilen käväistiin keskustassa ja lehtikioskista oli poistettava Tour de France -lehti. Harmi vaan ettei ollut kymmenessä vaihtoehdossa yhtään englanninkielistä. No Savolainen lupautui suomentamaan ranskankielistä Tourin erikoislehteä mulle iltasella.

Kyliltä ostin myös lisää omega kolme-tabuja, jotta polvet eivät alkaisi jatkossakaan kiukuttelemaan. Lisäksi päätin kokeilla magnesium-nappeja, sillä Verduniin ajettaessa tuntui, että jalat saataisivat krampata pian ja se ois mulle ihan uutta. Muinoin tuli naureskeltua MTB Tahko-maastopyöräkisoissa niille jotka polun laidassa oikoivat kinttujaan irvistellen

Ja kerrotaakoon jo tässä, että magnesium-napit todella jeesaavat. Useamman viikon vainonnut jalkojen tukkoisuus ja hapotus heti pyörän päälle noustessa katosi. Ou-jee! Seka omega-, että magnesium-nappien käyttöohjeissa sanotaan, että napit jeesaavat kärttyisyyteen ja auttavat menttaalitasapainon hallinnassa. Mitään urheiluun viittaavia etuja napeilla ei mainita olevan. Hassua, mutta onhan se hyvä, että henkinen tasapainonikin on nyt hallinnassa. En varmaan sitten näyttele finkkua niin herkästi ikäville autoilijoille, jos sellaisia kohtaisin.

Ranska on iso maa ja järkevän kokoisia karttoja joutuu ostamaan useita liikkuakseen täällä. Pelkästään Luxemburgista Reimsiin päästäkseen jouduimme ostamaan kaksi 1/200 000 mittakaavan karttaa. Näissä Michelinin maantiekartoissa ei jostain syystä näy leirintäalueita. Ydinvoimalat yms. hassua kylläkin näkyvät.

Myös mäet ja kukkuloiden korkeudet on kartoissa esitetty. Silja on erityisen kiinnostunut laskemaan kartoista mäkiä. Leirintäalueet on kuitenkin löytynyt aina vähäkin suurempiin kaupunkeihin saavuttaessa ja opasteet aluielle ovat olleet kiitettävää luokkaa.

Leirintäalueellamme on altaan lisäksi ihan ok ravintola, jossa iltaisin syömme laiskuuttaamme. Ravintolassa on parikymppinen ranskalaismisukka töissä tarjoilijana ja hänen edesottamuksiaan on hauska seurata. Ura hänellä taitaa olla vielä aika alussa, sillä skumppapullojenkin korkin hän avaa viinipullon korkinavaajalla. Tuon suorituksen seuraaminen aiheutti ihan myötähäpeän tuntemuksia. Teki mieli käydä opettamassa muutamia tarjoilun perusteita, mutta yhteisen kielen puuttuessa jätin opastuksen väliin. Niin, mimmi ei tosiaan puhunut englantia nuoresta iästään huolimatta.

Kotopuolesta Jarilta pukkasi viestiä että muistitikku, jolle siirsimme valokuviamme Brysselissä, sisälsi jotain kolkyt troijalaisvirusta. Ei hyvä tuo. Pienen taistelun jälkeen Jarski sai troijalaiset selätettyä ja kuvat pelastettua, huh!

Joo ja koska lomaa on enää kuukausi jaljellä ostettiin Siljan kanssa jo lennot kotiinkin. Sitä mistä aiomme lentää en kerro vielä.

Kilsat 4,75. Sää helteinen.

Aamiaisella ranskalaisessa lähiössä.
Aamiaisella ranskalaisessa lähiössä.

3.7. Chalons

Verdun oli nyt nähty, joten seitsemältä aamulla tsekkasimme itsemme ulos leirintäalueelta ja jätimme hyvästit varjoisalle telttapaikalle ja keidasmaiselle uima-altaalle. Otimme suunnan kohti Chalonsia. Ranskan puolella olemme törmänneet ajoittain todella karkeaan asfalttiin, joka täristää ikävästi kaposilla renkailla. Tuo tärinä pidemmän päälle väsyttää kämmenet.

Meikältä puhkes ekaa kertaa eturengas. Itse ajossa ei muuten kummempaa ollut.

Todella lämmintä oli taas ja hikeä meni silmiin ja repun olkaimet muuttuivat jälleen hiestä valkoisiksi. Leirintäalue Chalonsissa löytyi helposti.

Kaupunki oli ihan normi: hillitön katedraali keskellä kaupunkia, ympärillä vanhoja rakennuksia ja kauempana lähiötä. Noita kauniita kirkkoja ja katedraalejakin on jo sen verran nähnyt tällä reissulla ettei juurikaan enää säväytä, vaikka pikkukaupunkienkin kirkot ovat verrattavissa Pariisin Notre Dameen.

Iltasella tehtiin vielä täsmäisku paikalliseen italiaiseen ravintolaan/kauppaan, jonka mainos oli kaupingin ilmaiskartan laidassa. Huippupaikka taasen. Oli isot annokset ja sekä pennepasta että lasagne olivat ensiluokkaisia ja ravintoloitsijasetä selitti raaka-aineista ja kaikesta suurella intohimolla meille.

En tajunnut mitään, sillä ukkeli puhui ranskaa. Savis sai syödäkseen parasta tiramisun korviketta ikinä. Joku jätskikahvihärdelli se oli. Hyvä ettei lähtenyt koko Savis sen italialaisen ravintoloitsijan matkaan, sen verran hyvää oli kuulemma.

Kilsat 102,8. Sää helteinen, yksi säälittävä sadekuuro. Rengasrikkoja yksi.

4.7. Chalons

Lonkkaa Chalonssissa. Reimsiin ei ollut vielä mikään kiire, joten otimme taas vähän lonkkaa, luimme kirjoja ja katsoimme tietysti Touria leirintäalueen telkkarihuoneessa. Edellisiltana telkkarihuone oli ollut täynnä Saksan futismatsin vuoksi. Touria saimme katsoa ihan kahdestaan, mutta ei se väärin oo. Kaikki ei vaan tajuu.

Rotterdam-Bryssel etappia oli erityisen mukava seurata siksi, että maisemat olivat osittain tuttuja tältä meidän reissulta. Esimerkiksi Antwerpenissahan me just oltiin Jarin kanssa ja siitähän ne Armstrong, Schleckit ja Contador ajoivat just meidän puskayöpymispaikan vierestä. Teltat ois näkyneet hienosti ilmakuvissa, jos olisivat vielä olleet samoilla paikoilla kuin 17.6.

Kahdella viimeisimmällä leirintäalueella telttailijoillekin on osoitettu selvä oma "tontti" johon teltta on laitettava. Onneksemme saimme sellaisen tontin, jolle teltan sai varjoon aamuauringolta.

Varjon ansioista pystyimme nukkumaan teltassa kymmeneen asti aamulla ilman tuskan hikeä. Tämä tietysti edellytti nukkumista teltan ovet auki, erittäin vähäistä määrää vaatteita sekä makuupusseista kaukana pysymistä.

Mainitsen vielä sen, että jos Damin leirntäalueella haisi spliffi joka paikassa koko ajan, niin täällä Champagnen maakunnaassa, vai mikä tää nyt on, myydään shampanjaa leirintäalueen respassakin ja skumppapullojen korkit vaan poksahtelee telttojen edustoilla, mut ei se väärin oo.

Kilsat 8,4. Sää helteinen.

5.7. Reims

Nykäisimme iisisti Reimsiin. Täältä olimme varanneet kahden tähden hotellin etukäteen. Tourikuume alkaa jo nousta ja hotellihuoneessa tuli tsekattua toinen etappi. En ala tässä hihkumaan etapin käänteistä, sillä te joita kiinnostaa niin tiedätte homman nimen.

Se on sanottava, että Reimsin turisti-infon täti oli vähän nihkee, kun yritin kysellä Reimsin meiningeistä Tourin tiimoilta. Jotain ölinää tuli ranskaksi, mutta tuon kielen ymmärrykseni on edelleen heikko. Olin toivonut englanninkieliseen kysymykseen englanninkielistä vastausta sillä asioinhan turisti-infossa. Kiitin kuitenkin pinnistämällä kaiken ranskan osaamiseni ja sanoin merci poku.

Tourin kisareitti Reimsin keskustassa on kuitenkin saatu jo selville ja huomenna ois tarkoitus käydä tsekkaamassa tuleva maalialue ja hyvä katsomisspotti reitin varrelta.

Keskustan alueella ei taida olla mahdollista ajaa kärjen rinnalla fiksillä niin kuin jengi teki ekan etapin pätkillä Hollannin puolella, harmi. Pinkki takakiekko ois voinut näkyä ihan kivasti telkussa.

Leffaankin menoa illan mittaan pohdittiin, mutta snadisti ärsyttävää on se, että kaikki leffat on dubattu ranskaksi. Pelkkä tekstitys antaisi mahdollisuuden ranskaa osaamattomienkin nauttia pääsiassa jenkkileffoista koostuvasta elokuvatarjonnasta. Samoin kaikki telkkuohjelmatkin ovat vain ja ainostaan ranskaksi dubattuja.

Kilsat 57. Sää helteinen.

6.7. Reims

Kahden tähden hotellissa aamiainen voi olla kokemus, yleensä negatiivinen. Ainakin Reimsissa Hotel Nord tarjosi tällaisen kokemuksen. Yhdeksän euron aamiaiselta voisi jo jotain odottaa, mutta näin ei ollut tällä kertaa. Täällä Manner-Euroopassa nyt muutenkin näyttää olevan vihannekset harvinaisuus aamiaisella. Mutta jos leikkeleet ja jogurtitkin ovat sen näköisiä, että ovat seisseet pöydässä jo viisi tuntia, niin ruokahalu katoaa helposti.

Njaah, eipä kummosempia tuona päivänä paitsi futiksen katsominen hotellihuoneessa oli hauskaa, koska pidimme ikkunoita auki kuumuuden takia ja ikkunamme alla oli vilkas ravintolakatu jossa myös seurattiin jalkapalloa. Ravintoloiden telkkarit vain olivat viisi sekunttia meidan lähetystä jäljessä mikä aiheutti hauskan aikaviiveen meidän näkemämme tilanteiden ja kadun yleisökuohahdusten välille. Naureskelua ja ilveilyä ei voinut välttää.

Kilsat 10. Sää helteinen.

7.7. Reims

Suuri päivä Jounille, normi päivä Lancelle. Tourin oli määrä saapua iltapäivällä Reimsiin, jossa olimme. Eilen olimme jo käyneet katsomassa kisareittiä kaupingissa. Mutta kadut olivat aivan normaalissa kuosissa lukuunottamatta autojen pysäköintikieltoja Tourin takia.

Uuu-mama!
Uuu-mama!

Tänään aamupaivällä kadut olivatkin jo täynnä myyntikojuja, autoja ja kisaturisteja. Touri oli saapunut kaupunkiin, AUUU! Odottamani myyntikojut tarjosivat tsygälippiksiksiä *kuolaus* ja ajotrikoita kaikkien tallien väreissä. Myös keltaista, vihreää, valkoista ja punatäpläistä paitaa oli tarjolla. Harmi vain ettei villaisina versioina.

En lähtenyt noihin keinokuitutsygäpaitoihin, kun ei niitä tule kuitenkaan käytettyä. Villaisia paitoja oli muutamia ei minkään tallin väreissä. Lippikset kuitenkin nostattivat pulssia ja kukkaroa oli raotettava. Veikkasen tallin lippis ja yksi vanhempi malli saivat hyvän kodin.

Itse h-hetkeen oli vielä useampi tunti kisapaikalle saapumisestani. Katsastin 1,1 kilometrin maalisuoran ja kävin kaupungin laidalla neljän kilometrin päässä maalista. Maalisuoralla ihmiset alkoivat varailla paikkoja jo viisi tuntia ennen pyöräilijöiden saapumista maaliin.

Me ei Siljan kanssa moista poustailua jaksettu vaan vetäydyttiin kebbelle parin kilsan päähän reitin varteen. Keebanapaikka olikin varsin loistava löytö, sillä ravintolan sisällä näimme telkkarista suorana Tourin ja vain silmiä hieman liikuttamalla näimme ulos kisareitille. Kun pyöräilijöiden edessä kulkeva karavaani alkoi lipua ohitsemme luovuimme kebbemestan telkkarista ja siirryimme helteiseen ulkoilmaan seuraamaan karvevaalia.

Köpöttelimme reitin vartta kolmen kilometrin kohdalle ja jäimme siihen äimistelemään tulevaa. Tuossa karavaanissa joka kulkee pyöräilijöiden edellä mainostettiin kaikkea pyykinpesujauheesta olueen. Tuon vielä jotenkin sulatti, mutta kun mainosautoista heitettiin hirmuinen määrä tuotenäytteitä ja roinaa, joka oli niin halvalla tehty Kiinassa, että hyvä kun kasassa pysyi. Ihmiset tietysti menivät aivan pähkinöiksi tästä roinasta ja keräsivät sitä itselleen vain heittääkseen kaiken roskiin kotona. Ei hyvä tämmöinen toiminta ollenkaan. Ahisti.

Muutoinkin pohdittiin Siljan kanssa sitä autojen ja moottoripyörien määrää, jotka karavaanissa ennen pyöräilijöita kulki. Jokaista pyöräilijää kohti, kun oli mopoja ja autoja arviolta kolme. Pyöräilijöitä kun on jo vajaa pari sataa, niin siitähän tulee melkoinen määrä moottoriajoneuvoja. Pöh!

No lopulta tulivat itse sankaritkin ja onneksi en räpäyttänyt silmiä väärään aikaan sillä melkoista haipakkaa ajoivat ohitse ja kaikki yhes koos. Harmiksemme tällä lyhyimmällä ja helpolla etapilla ei suuria irtiottoja ollut näköjään tapahtunut.

Tuon silmänräpäyksen jälkeen yleisö katosi yllättävän nopeasti koteihinsa ja kadut olivat jälleen autiot, kuten edellisenä iltana. Itse maalialueella hulinaa kuitenkin riitti pidempään, mutten jaksanut harrastaa ryysäämistä vaan siirryin hotellille seuraamaan telkusta Tourin yhteenvetoa.

Iltasella ostimme taas lähikaupasta shampanjaa, jota täällä Reimsissa myydään kuin appelsiinimehua Suomessa. Reimsin illat ovat osoittaneet, että shampanja toimii aika hyvin niin mansikoiden ja suklaan kuin sipsienkin kanssa kalsarisillaan tellua katsellen. Ei se väärin oo!

Kaikki oli siis varsin mukavasti lukuunottamatta pyöräni vasenta kapea, joka oli alkanut naksumaan.

Kilsat 17,45. Sää helteinen.

8.7. Ranska

Reims oli niin nähty ja hotelliaamiaiseen oli niin petytty, että lahdimme matkaan. Tavoitteenamme oli ajaa Chateau-Thierryyn vaan siellä ei ollutkaan leirintäaluetta. Siksipa ajoimme vielä hieman ja päädyimme Charly-Sur-Marneen.

Sää oli jälleen tietysti helteinen ja opin sen ettei suklaata voi kuljettaa yli kolmenkymmenen asteen helteessa sen sulamatta. Voitte tätä itse kokeilla siellä Suomessa.

Joiduin siis jättämään Tobleronet syömättä ja teltan viereen yöksi. Toivoin hartaasti, että ne muuttuisivat jälleen kiinteäksi materiaaliksi yön aikana ja niin oli käynytkin. Kuudelta aamulla oli syötävä suklaat pois etteivät ne aamuauringossa jälleen valahtaisi likviidiksi.

Ajon tauolla käväisimme ravintolassa nauttimassa hieman virvoketta. Täällä reissussa on tullut vaikka minkä kokoista juomaa pöytään. Esimerkiksi 0,2 litran Fanta on lähinnä naurettavuus pitsan kanssa. Siksi tilasimme tällä kertaa isot vedet. Pöytään tärähtikin litran pullot vettä. Hinta oli mojova, joten kaikki oli juotava. Kuumuudesta kertoo se ettei litran veden juominen ollut homma eikä mikään. Kaikki meni eikä kusihätä edes vaivannut tuon jälkeen.

Kilsat 86. Sää helteinen.

9.7. Ranska

Edellinen päivä oli kuljettanut meidät hyviin asemiin ajatellen tätä perjantaita. Olimme hyvin lähella Disneylandia. Tuo Disneylandi tupsahti reitillemme vähän salakavalasti, mutta halusin nähdä sen ainakin ulkoapäin, kun en ollut ennen nähnyt.

Savishan tuolla oli teininä käynyt kaksitoista vuotta sitten. Pääportille päästäksemme oli hieman nähtävä vaivaa. Ei ollut oikein opasteita pyöräilijöille. Mahtaako olla ettei pyöräilijät ole Disneylandin kohdeyleisöä?

Tie pukkasi kokoajan muuttumaan moottoriliikennetieksi. Lopulta isompia ja pienempiä teitä ajettuamme saimme Prinsessa Ruususen linnan näkökenttäämme. Kävimme puiston edustalla olevassa turisti-infossa hieman kyselemässä, että onks Väinöö näkyny ja sitten menimme Starbucksiin kahville.

Siinä se sitten syntyi lapsenmieleen tarve päästä seikkailemaan Aku Ankan, Buzz Lightyearin ja Pinokkion kanssa. Silja tarjosi piletin mulle synntärilahjaksi ja hymy oli herkässä. Jee!

Disneyland poikkeaa ns. tavallisista huvipuistoista siinä ettei sen suurin vetonaula ole hurjat vuoristoradat ja vispilät joissa silmät irtoaa kuopistaan ja kivekset vetäytyvät takaisin ties mine, vaan visuaalisuus. Laitteita on itse asiassa aika vähän, mutta niiden rekvisiitta on aivan huippua.

Big Thunder Mountain-vuoristorata oli lavastettu kaivokseksi, jossa oli kaikkea vanhoista vinsseistä lapioihin ja henkilökunnalla oli kaivosmiesten ja länkkäreiden asusteet yllään. Tuota visuaalisuutta oli kyllä pakko arvostaa. Huvipuistossa ryntäily aiheuttaa nälän tunnetta vatsassa ja sanat "all you can eat" aiheuttivat vastustamattoman mielikuvan nälkäisten pyöräilijöiden mieliin.

Pizza Planet ei kyllä aivan yltänyt legendaarisen Rax pitsapuffeen tasolle, mutta nälkä kyllä saatiin taltutettua. Harmillista oli vain se, että kesken ruokailun paikkaa alettiin sulkea. En tiedä saiko Pizza Planet varoituksen suuresta syömäristä Interpolilta vai miksi systeemiä alettiin ajaa alas juuri silloin, kun aloin päästä vauhtiin. Pikaisella santsauksella saimme kuitenkin aiheutettua huomattavat tappiot Pizza Planetin ruokavarastoon ja maha olikin tuon aktin jälkeen niin pinkeä, että hieman hävetti kulkea kireässä urheilupaidassa pitkin ja poikin puistoa, kun keissi pömpötti kuin pahimmalla amerikkalaisturistilla.

Pari laitettakin nousi ylitse muiden ja niihin oli päästävä pitkän päivän lopuksi uudelleen. Toinen oli Buzz Lightyear Laser blast, jossa ammuttiin laserpyssyillä liikkuvasta vaunusta pahisroboja. Aivan mahtava konsepti, jota en ole ennen huvipuistoissa kohdannut. Tuo vehje saa paatuneimmastakin ukosta pikkupojan esiin.

Toinen oli tietty vuoden -86 3D-leffa Captain EO, joka oli otettu takaisin ohjelmaan Michael Jacksonin kuoleman jälkeen. Kyseessä oli siis hyvinkin kasari 3D-leffa, joka oli varmasti aikanaan edellä muuta elokuvatekniikkaa ja tosi pop. Nyt tuo pop tuli lähinnä nostalgiasta ja tietysti itse popin kuninkaan roolisuorituksesta. Ne jotka Savista hieman tuntevat tietävätkin, että tämä kapteeni EO puri tyttöön melko vahvasti…

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja näin oli aika lähteä Torcyn leirintäalueelle. Olimme budjetoineet reilun tunnin noin kymmenen kilometrin matkan suunnistamiseen. Ilta alkoi kuitenkin hämärtyä eikä 1:200 000-karttamme tarjonneet tarkkaa reittiä leirintäalueelle. Kylien ja kaupunginosien nimien avulla suunnistimme kohti Torcya.

Kello 22 totesimme olevamme eksyksissä ja leirintäalueen check innin sulkeutuvat kahdenkymmenen minuutin päästä. Tuolloin ilmestyi skootterisetä, joka oli ajanut meidän ohitsemme jo aikaisemmin illalla ja tarjosi apuaan. Hän oli paikallinen ja hanskasi englanninkielen. Tuo setä kysyi matkamme määrää ja tarjoutui auttamaan. Hän soitti leirintäalueelle, kysyi sen tarkan sijainnin ja viimeisen saapumisajan. Vastoin meidän tietoja leirintäalue oli auki puoleenyöhön saakka. Setä soitti vielä vaimolleen ja kertoi myöhästyvänsä yöpuulta, sillä hän lähtisi näyttämään tietä leirintäalueelle kahdelle suomalaiselle pyöräilijälle.

Sitten vain seurasimme sedän skootteria pimeässä lähiössä kuuden kilometrin matkan. Oli kyllä tunnustettava, että ilman setää yöstä olisi tullut hikisen nihkeä puskayö.

Setä kertoi työskennelleensä metsäteollisuuden parissa ja käyneensä Suomessa monta kertaa. Kerroimme vähän reissustamme ja setä pyysi vastapalvelukseksi meiltä sähköpostia reissumme päätyttyä onnellisesti. Lupasimme moisen ja sitten otettiinkin jo kaverikuvia leirintäalueen portilla.

Suikun kautta telttaan, joka oli edelleen vain sisäteltta helteen vuoksi, ja näkemään unia Iineksesta.

Kilsat 67,9. Sää helteinen.

Pyykkipäivä on joka päivä.
Pyykkipäivä on joka päivä.

10.-15.7. Pariisi

26 euroa edellisestä yöstä on jo lähellä kipurajaa telttayöpymisestä. Vielä kun leirintäalueen veski yritti heittää huuhteluvedet jaloille ellen olisi ollut valppaana. High season is expensive season.

Olimme suunnitelleet olevamme Pariisissa myöskin leirintäalueella, mutta aamupäivän aikana aloimme puhumaan hotelleista ja Ibiksestä. Kun sitten reilut kymmenen kilsaa ennen Eiffeliä tuli Ibis-viitta vastaan, päätimme käydä kysymässä huoneen hintaa. 65 ekii oli kohtuuhinta yöstä, joten kaupat syntyivät koko Pariisissa olomme ajaksi. Olihan hotellihuoneen telkussa menossa Touri.

Huoneeseen päästyämme ja Touria katsellessa taivas repesi ja kunnon sade huuhteli maisemaa reilun kahden viikon yhtäjaksoisen kuivankauden jälkeen. Sää ei juurikaan kylmennyt, mutta vesisade oli silti tervetullut.

Tourin ja päikkäreiden jälkeen yritimme vielä käydä pyörähtämässä Pariisin keskustassa, mutta sinne löytäminen ei ollutkaan ihan helppo makkara. Kuningasajatus oli seurata jokea, joka pian muuttuisi Seineksi ja täten johdattaisi meidät Pariisin keskustaan. Emme vain huomanneet kartasta, että joki tekee hevosenkengän ennen Pariisia. Ajoimme joen vartta kakskyt kilsaa auringon pyöriessä ympärillämme ja todellisuudessa olimme päässeet vain viisi kilometriä lähemmäs Pariisia. Turhautuminen oli valtavaa ja palasimme nöyrinä hotellille.

Päätimme yrittää huomenna varovasti uudelleen. Takaisku oli melkein yhtä suuri kuin eilinen juomapullojen pölliminen pyöriemme telineistä sillä välin kun olimme Disneylandissa. Juomapullot ovat näemmä täälläpäin haluttua tavaraa ja niistä taitaa saada kanissa hyvän hinnan, koska tämä oli jo toinen pullo joka multa lähti. Meikän pullo oli tällä kertaa kertakäyttöiseksi tarkoitettu urheilujuomapullo, jossa oli kolmasosa ei niin hyvän makuista vesijohtovettä. Toivottavasti sinne oli hulahtanut vielä vähän sylkeä mausteeksi nipalle.

Silja kysyi respasta varovaisesti aamiaisen laadusta. Tarjolla oli kuulemma iso aamiainen ja päätimme pelata eikä pelätä. Aamiainen osoittautui paremmaksi kuin edellisessä hotlassa. Lisäksi tämä kahden tähden hotellihuone oli varustettu puhallinkonvektorilla, joten viileyttä oli tarjolla databeississämme. Miinukseksi huoneen varustelussa laskimme kuitenkin baarikaapin puutteen. Ei siksi, että olisimme juoneet ylihinnoiteltuja brandyja vaan siksi, ettemme voineet jäähdyttää omia juomia kaapissa.

Pariisin kaupan kylmäkaapista ostetut oluset kun tahtoivat lämmetä matkalla lahiöhotlaamme Nogenttiin eikä lavuaarissa voinut vesijohtovedella juomia jäähdyttää, kun hanavesi oli jäähdytettyä hotellihuonettamme lämpimämpää.

Pariisi tuo vahvalla imagolla varustettu rakastavaisten kaupunki, jossa haisee kesäisin kusi ja on jengiä niin paljon, että toisten hikiset käsivarret miltein hinkkaavat omiin.

Pikaisesti olen täällä käynyt helmikuussa muutama vuosi sitten. Tuolloin oli hieman vähemmän jengia. En tiedä onko koti-ikävä jo liian suurta, mutta ihan hirmuista säväytystä Pariisi ei tällä kertaa ole saanut aikaan. Totesin täällä, että Keski-Euroopan sisämaakaupunkien ehdoton puute on hiekkarannat. Helsingillä on kymmeniä biitsejä, mutta täällä ei yhtään.

Hellettä ei kaipaa bussin takana pakokaasupilvessä jättimäisessä liikenneympyrässä pyöräillessä samalla tavalla kuin vihreän Itameren rannalla makoillessa. Puistoja täällä on muutamia, mutta ne ovat pääasiassa niin kansoitettuja, että nurmi on aneemisessa kunnossa ja pieru haisee naapurin aanuksesta ikävästi sämpylää syödessa.

Emme myöskaan tajua ihan näitä paikallisia ravintoloiden aukioloaikoja. Jos kello on kuusi illalla ja ravintolan ovet ovat auki ja pihalla on menu esillä, niin onko ravintola tuolloin auki? Kysynpähän vaan. Vastaus on, että ei ole ja sen saa kuulla joskus jopa ihan englanniksi.

Mutta sitten viereinen vastaava tapaus onkin auki, hah. Ihan ei aukee ei. Tai jos aukee, niin se onkin kiinni. Myös töykeä palvelu syö turistin mieltä täällä. Silja sai tuta tämän ollessaan ostoksilla kenkä- ja vaatekaupoissa. Palvelua ei vain saa, myyjät jättää huomioimatta ja lopulta palvelu on hidasta ja tylyä. Ei kiva.

Oma lukunsa ovat katukauppiaat ja -taiteilijat. Mukavaa seurattavaa on, kun Eiffelin juurella tsygäpoliisit jahtasivat pitkin nurmikoita juoksevia Eiffelin pienoismallien myyjiä. Viihdyttävää oli myös istuskella Sacre Coeurin portailla ja seurata virtuoosimaisen jalkapalloilijan temppuja, kuten lyhtypylvääseen kiipeämistä futis tikun päässä suussa pyörien ja naisklovnin taiteillessa ilmapalloista miekkoja pikkupojille, jotka eivät ilmapallomiekkoja halua.

Sitten keskelle väkijoukkoa pystytti vielä muuan intialainen mikkitelineensä ja alkoi laulamaan Gunnareiden Knocking on heaven's dooria. Ympärillä kahdeksan intialaista myyvät bisseä vesiämpäreistä turistiryysikseen ja laulajan kaveri tulee lurauttamaan loistavalla äänellään biisin No woman no cryn ja rastafarit yleisöstä laulavat kuorossa kertsin. On myönnettävä, että Pariisissa on kyllä hetkensä, mutta ne on löydettävä ja ne haihtuvat nopeasti, kun taas joku kanssaturisti pieraisee ja on poistuttava henkeä pidätellen takavasemmalle.

Pariisilaiset spuget ovat aiheuttaneet myös kohtauksia meille. Hyväksymme vielä sen, että pyöriämme voi katsella hyvinkin läheltä niiden ollessa lukossa Starbuksin vieressä meidän ollessamme terdellä kahvilla, mutta jos pyörämme yrittää ottaa kantoon vaivihkaa, kivahtaa Savis nopeaan ja ottaa kierroksia. Oli jo lähellä, ettei pariililaishommespuge ottanut koteloon Savolaisen toimesta.

Meikä vain ehti terden pöydässä pudistelemaan paheksuvasti päätä. Vastaavaa toimintaa harrasti vatsakas spurgu Siljan ollessa yksin kaupungilla ostoksilla. Sipskun lukiessa karttaa liikennevaloissa pyörän kanssa kävi tämä mr. vatsa kopeloimaan kassista suomalaisneidin leninkiostoksia. Onneksi Savis kivahti taasen nopeaan ja alkoi jo arpomaan, että kumpaan silmään kumauttaisi. Tällöin hommevatsa räkäisin nauruin luopui kassin kopeloinnista ja alkoi kuulemma jälleen lihomaan.

Keitaaksi Pariisin sykkivän ruuhkan keskeltä nimeämme Siljan kanssa Pink Flamigno -pitserian Sacre Coeurin portaiden vierestä. Vaikka pitseria onkin turistirysäkirkon läheisyydessä ei sinne eksy suuria ihmismassoja, vaikka aihetta olisi. Pitsalistalla on mm. Obamaa, Afroditea ja Chetä. Pitsat ovat nimensä veroisia ja funkkaavat mukavasti hiphenkisessä ravintolassa tetrasta kaadetun punaviinin kanssa. Ravintolan vessakin, kun tarjoaa lvi-inssille insinööripornoa jalkapolkimella toimivan vesihanan muodossa, niin ei voi muuta kuin kiittää oreganon muruset hampaiden välissä hymyillen. Toinen keidastittelin ansaitseva paikka on Kabaree Crazy Horse. Vähän kabareeta shampanjan kanssa antaa paljon anteeksi Pariisille.

Paikallinen kuulemma paras fiksikauppa taas jätti skandinaavin kylmäksi. Cyclope ei tarjoa perusneonväripalikoiden lisäksi kummempaa. Kyselyihin vastataan ranskaksi ja Loctitea ei tunneta. Olisin moista tarvinnut kampiini, jotka jostain syystä löystyvät nyt jatkuvasti. Lieneekö syynä mahtavat reiteni vai väsyneet kampien pultit.

Myöskaan Sramin kettinkiä ei ollut tarjolla. Tarjolla ollut Izumi on ihan hyvää ketjua, mutten siitä tohtinut kahtakymppiä alkaa maksamaan. Uuden ketjun tarpeessa kyllä olisin, sillä pian loppuu dropouteista pituus, kun ketju on jo niin paljon venynyt. Aerospokea pääsin sentään livenä hiplaamaan, mutta juuri muuta en tästä Cyclopesta kostunutkaan. Putiikki jäi kauas Damin Pristinen palvelualttiudesta ja positiivisesta ilmapiiristä.

Ja sitten stereoetypisoidaan taas suomalaiset autoilijat yhdeksi ja haukutaan niitä. Pariisissa asuu 2 miljoonaa ihmistä ja Suur-Pariisin alueella 12 miljoonaa. On siis selvää, että autojakin on runsaasti ja tiet ovat isoja keskustassakin ja niillä ajetaan viittäkymppiä, kuten Helsingissäkin. Silti pyörällä pääsee liikkumaan pelkäämättä Hämeetie-efektiä, jossa bussi tai joku muu sekapääautoilija yrittää tappaa. Täällä pystyy ajamaan kahdeksan kaistaista Champs Elyseetä ja valtavia liikenneympyröitäkin pyörällä ja autoilijat huomioivat.

Pyörätietä on niukasti joten pyörällä ajetaan muun liikennevirran seassa. Usein olen kuullut, että Riemukaaren ympärillä oleva liikenneympyrä on kaaos, mutta Pariisi on täynnä noita valtavia liikenneympyröitä ilman ryhmitysmerkkejä tai kaistaviivoja. Ympyröissä mahtuu ajamaan miltein kymmenen autoa rinnan ja silti sinne uskaltaa mennä sekaan fillarilla. Tämä kertoo liikennekulttuurin eroista jotain Suomen ja Ranskan välillä.

Mahtuuhan Pariisiinkin muutamia näitä ilokaasutuningautoamisjätkiä, mutta onneksi he uskaltavat ulos vain öisin ja ovat selkeä poikkeus valtavirta-autoilijoiden keskuudessa.

Siljan lento kotiin lähtee tänään täältä Pariisista. Jätän haikeat hyvästit hetkeksi Savikselle ja lähden tavoittelemaan omaa määränpäätäni. Kevennän taakkaani lähettämällä Siljan matkassa kotiin: kahdet bokserit, kaksi matkamuisto-t-paitaa ja lippistä, pitkähihaisen ajopaidan, pitkät juoksutrikoot, yhden urheilu-t-paidan ja avaruuspeitteen. En tiedä tunnenko rajani vai enkö usko itseeni, mutta paljon kutkuttaneet ja himottaneet Alpit aion jättää rauhaan. 48-18 kiinteävalitys olkoon tekosyy tuohon. Suuntaan etelään!

10.7. kilsoja 45,2. Sää helteinen. Rengasrikkoja kaksi
11.7. kilsoja 38. Sää helteinen
12.7. kilsoja 42,4. Sää helteinen, mutta ajoittain sateinen.
13.7. kilsoja 34,8. Sää helteinen
14.7. kilsoja 32. Sää suomalaisen raikas ja sateinen.

Pätevän oloinen katutaiteilija Sacre Coeurin portaiden lyhtypylväässä.
Pätevän oloinen katutaiteilija Sacre Coeurin portaiden lyhtypylväässä.

15.7. Ranska

Padapim padapum! Tippahan siinä taas linssiin tuli, kun lähti Savikselle saatille Gare du Nordille. Nyyhkis. Saatin jälkeen oli käännettävä pyörän keula kohti etelää yksin ja kliksautettava Siljalta lainassa oleva matkamittari kiinni omaan fillariin. Jeps, ekaa kertaa matkassa niin, että mittari on kiinni omassa pyörässä.

Kävin vielä kysymässä Pariisin keskustan läpi ajaessa yhdestä pyöräkaupasta Sramin pc ykköstä, muttei ollut. Oli vain joku kahenkympin kettinki joka ei sanonut mulle yhtään mitään. Kauppoja ei syntynyt. Sen sijaan toisesta käymästäni kirjakaupasta sain ostettua kaksi uutta Michelinin maantiekarttaa. Niiden avulla voisin ajaa Lyoniin saakka.

Itse Pariisista pääsin ulos vaivatta, mutta Pariisin lähiöt jälleen nöyryyttivät mua. Kaikki oli mukavasti kun etelään vievällä N6:lla oli piennarta ja osan aikaa jopa pyörätie. Vaan sitten tuli se pelätty pyöräilykieltomerkki ja jouduin lähiöiden hellään huomaan.

Tuosta huomasta sainkin sitten rimpuilla irti pidempään ja lopulta luulin löytäneeni oikealle tielle, mutta se tietöiden takia ajattikin mut moottoriliikennetielle. Siinä ei ollut pyöräily kielletty, joten ajoin sinne. Tööttiä alkoi tulemaan muuten niin lauhkeilta ranskalaisautoilijoilta. Pian tie muuttui moottoritieksi ja käännyin seuraavasta liittymästä pois.

Se ei vain auttanut, sillä liittymä vei toiselle motarille. Onneksi sieltä pääsi takaisin lähiöön parin kilometrin ajan. Tuon suorituksen aikana pyörä kulki kummasti melkein neljää kymppiä ja ärräpäitä pääsi muutama. Ei kovin rentouttava kokemus.

Lopulta pääsin Meluniin ja siellä sain kartan luvun jälleen haltuun ja jatkoin pienempiä teitä Montarlotiin, jossa oli pieni lampi johon toivoin pääseväni uimaan. Lampi löytyi, mutta sen ympärillä oli hurjasti puskaa ja ainoa varteenotettava kohta, josta olisi voinut päästä uimaan oli yksityisomistuksessa.

Virkistäytymiset jäivät siis väliin ja könysin hikisenä telttaan, jonka pystytin pienen metsäautotien laitaan. Eväät ripustin hieman kauemmas puuhun villisikojen varalle.

Nukuin hyvin huonosti. Se oli varmaan monen tekijän summa: eka yö reissussa yksin, hikiaurinkorasvamarinaadi ja jatkuva puskien rapina ja viereisellä tiellä kovaa ajavat autot.

Kilsat 121,2. Sää helteinen. Kolme tuhatta kilometriä tuli täyteen.

16.7. Ranska

Huonosti nukutun yön jälkeen oli psyykattava itseään taas taistoon. Makuupussi oli kostunut jalkopäästä yöllä ja niskat olivat jumissa. Aamulla oli saanut hieman unta palloon ja karavaanin sain liikkeelle hieman ennen yhdeksää. Aurinko jo valmisteli hellettä tuolloin taivaanrannassa.

Kuumaa tien päällä tosiaan oli. Hikeä (eileistä ja tämän päiväistä) pukkasi silmiin koko ajan ja viiden minuutin välein jouduin kuivaamaan otsaa ja silmiä nenäliinalla. Pohdiskelin että olisi näppärää, jos olisi sellainen laskettelukeskuksen hissilippujojo stongassa kiinni ja sen päässä kangasliina.

Isossa ylämäessä jouduin jalkautumaan. Olin ihan poikki, väsyneempi kuin kertaakaan aikaisemmin. Tai no kerran olin ollut yhtä väsynyt. Se oli silloin 31.5. kun tehtiin Jarin kanssa kiukulla matkaa Berliiniin.

Vasen polvikin alkoi taas kipuilla. Se oli huono juttu. Yritin keskittyä polkemistekniikkaan ja muistelin Santun ohjetta kantapään kääntämisestä sisäänpäin.

Vielä ennen suunniteltua taukopaikkaani tietä oli korjattu piellä ja sepelillä. Helteessä tuore piki oli tietysti aika likviidiä ja tarttui renkaisiin. Pikiset renkaat taas keräsivat sepeliä hurjat määrät. Voi halavutun halavuttu, kun sitä sepeliä roiskui joka paikkaan ja rekat ohittelivat ja hikeä meni silmiin ja siinä rytäkässä oikea jalkakin kramppasi ekaa kertaa elämässäni. Ennen en ollut kramppeja kokenut. Sitä sepeliä sain pyyhkiä kämmenillä renkaista useaan otteeseen ennen kuin pääsin ajamaan taas puhtaalla tiellä.

St. Florentinissa pidin taukoa. Siellä oli turisti-info, josta ajattelin kysellä tulevien kylien leirintäalueista. Olin todella suihkun tarpeessa. Info oli kuitenkin keskipäivän aikaan kiinni. Yritin löytää auki olevan ravintolan, jossa söisin lounaan odottaessani infon aukeamista. Löysinkin restaurant Batmanin, joka oli pitseria. Täällä päin kuten Saksassakin pitsat paistetaan usein puilla lämmitettävässä uunissa. Pariisissa näin muuten pakettiauton, jossa oli tämmöinen puulämmitteinen pitsauuni integroituna ja takaa myytiin tietty pitsaa.

Ravintola ei ollut muutenkaan mikään aivan räkäisin. Suorastaan hävetti astua sinne sisään hikisen ruskeassa (paidan oikea väri on ollut valkoinen) kalsaripaidassa, joka oli aivan märkä. Hajukin lienee ollut jonkinmoinen.

Veskissä sain sentään pestyä suolakiteet ja aurinkorasvat ja paskat käsistäni ja naamasta. Tilasin pitsa Batmanin, joka oli kokin erikoinen. Pitsa oli hyvää ja parempi ruoka sai paremmalle mielelle. Jälkkäriksi tilasin vielä ison kahvin. Laskua maksaessani sanoin kokille, että belissimo, it was very good ja jätin pienen pinon hiluja tipiksi.

Turisti-info kertoi Tonneressa olevan leirintäalueen. Tonnere oli juuri sopivan päivämatkan päässä, joten tieto ilahdutti minua. Kiitin englantia puhuvaa virkailijaa ja hyppäsin taas satulaan. Sitä ennen otin kolminkertaisen annoksen magnesiumia ja omega kolmosta.

Tonneressa leirintäalue löytyi helposti ja oli maltillisen hintainen eli 5,50,-. Siinä oli huomattavat ero Torcyyn, jossa kaksi henkeä maksoi 26,-. Respassa telttapaikkaa maksaessani tein kaupat myös kolmesta kylmästä Heinekkenistä. Oli aika juhlistaa kolmea tuhatta ajettua kilometriä. Lähimarketista ilta-/ aamupalaa hakiessani huomasin marketin melko kattavan pyörävarustehyllyn. Poistin hintaan 5,40,- KMC:n ketjun, jonka laitoin illalla teltan vieressä paikoilleen.

Kilsat 120. Sää todellakin helteinen.

Yksin reissussa ja kolme tonnia täynnä.
Yksin reissussa ja kolme tonnia täynnä.

17.7. Ranska

Herätys oli soimassa viideltä aamulla. Päätin lähteä hyvissä ajoin, jotta välttyisin päivän kuumimmalta paahteelta. Eilinen oli vielä tuoreessa muistissa enkä halunnut uusintaa. Hampaiden pesulle otsalampun turvin ja kamat kasaan. Aamiaisen söisin tien päällä sitten kun pitäisin taukoa, vaikka eväät olikin jo ostettu. Puoli litraa vettä vain naamaan ja satulaan.

Sitä on melko hyvissä asemissa, jos ennen yhdeksää on ajanut jo 65 kilsaa. Pian alkaisi se hurja paahde ja Tommi Läntisen Via Dolorosa alkaisi raikaamaan.

Mutta tämä päivä olikin erilainen. Aurinko pysyi pilvessä pitkään ja Tomppa joutui pakkaamaan jo virittämänsä banjon takaisin laukkuun. Jokaisen päivän ei näköjään tarvinnutkaan olla kärsimysten tie. Oooo - Via dolorosa Oooo - Kärsimysten tie!!

Pariisista ostetut kartat olivat jo tarpeen, sillä olin jo päässyt sen verran kauas maan pääkaupungista, että karttaa oli vaihdettava. Ranskassa käyttämiemme karttojen etu on ollut se, että ne ovat pehmeäkantisia ja mahtuvat taitettuna hip pouchiini. Montbardin olin ohittanut huoletta jo jokin aika sitten, kun eteen tuli tietöistä johtuva kietotieilmoitus.

Kietotiessä ei sinänsä ollut mitään pahaa, koska se ohjasi minut mukavemmalle pikkutielle, joka ei kuitenkaan kiertänyt liikaa. Huono puoli oli vain siinä, että tuon pikkutien varrella ei ollut ravitsemusliikkeitä lainkaan ja nälkä alkoi ollu kova kun mittarissa oli jo kahdeksankymmentä kilometriä ja mahassa vain aamiaispatonki.

Laskin kartasta kilometrit Dijoniin ja jaoin ne kahdella. Samoin tein jäljellä oleville eväilleni. Säännöstely oli aloitettava. Söin banaanin, omenan ja kourallisen karkkia heti. Myöhemmäksi jätin energiageelin, proteiinipatukan ja loput karkit.

Pienestä kylästä nimeltä Verrey löytyi kuitenkin kauppa. Ostin pari purkkia säilykepapuja, omenamehua ja kitkatteja. Nykäisin nämä napaani juna-aseman penkillä ja kellistyin penkin viereen tirsoille. Oli niin viileä, että vedin takin ylleni. Kyllä Läntista mahtoi harmittaa.

Tuosta oli hyvä jatkaa ja lähdin keulien kohti Dijonia. No ok, en keulinut kun en osaa. Dijonia kohti tie nousi pystyyn. Tuo tunnetaan myös ylämäkenä. Meikän ylämäkivoimat on kyllä ehtyneet. Kitkuttelemalla pääsin ylös mäet ja sen jälkeen oli tiedossa serpentiinialamäkeä useampi kilometri.

Polvi alkoi taas tuossa alamäkisessiossa kipuilemaan, vaikka jarru oli jatkuvassa aktiivikäytössä. Tiedoksi, että Sveitsiin en jaksa lähteä, koska siellä päin on isoja mäkiä. Ne maisemat jäävät toiseen kertaan.

Dijon olikin jo onneksi alamäen juurella ja sinne pääsin ärtyneellä polvellakin. Dijonissa on järvi. Sanoin JÄRVI! Aikamoista. Tietysti kun tämmöinen uimakelpoinen hiekkarannalla varustettu järvi tulee kohdalle on Läntinen lakossa ja aurinko pilvessä. Menin kuitenkin uimaan. Rannalla oli oikein suihkutkin. Olisi ollut väärin olla käyttämätta näita fasiliteettaja ja mennä leirintäalueelle. Siispä uinnin jälkeen menin kylille ostamaan hammaslankaa ja eväät ja suuntasin puskaan Dijonin eteläpuolelle.

Ok puskan löytämisen jälkeen laitoin teltan pystyyn seitsemän maissa ja kasilta olin jo pitkällään. Kellon laitoin soimaan viideksi aamulla.

Kilsat 140,9. Sää aamulla ja päivälla pilvinen iltaa kohti kirkastuvaa, reilut kakskyt astetta.

18.8. Ranska

Dijonin puska.
Dijonin puska.

Hyvästä puskasta on hyvä lähteä. Tosin sieltä ei jaksanut tänä aamuna nousta viideltä, vaikka kännykkä tuolloin herätti. Olin kuitenkin tien päällä ennen yhdeksää. Joka aamuiseksi rutiiniksi on nyt muodostunut kampien kiristys, jotta naksunnat pysyvät aisoissa.

Aurinkorasvaa laitoin niukalti, sillä päivästä oli tulossa vain 25 asteinen. Tämä oli se iänikuinen virhe. Ei lämpötila vaikuta UV-säteilyn määrään ja nyt on nenukki ja käsivarret punakat. Hieman huono homma, kun täällä on noita pilvisiä päiviä kuin Suomen marraskuussa aurinkoisia.

Edellisen päivän suurehko kilometrimäärä olisi antanut varaa ottaa vähän löysemmin tänään, mutta jo aikaisemmin hieman odottelemani tuuli olikin tänään saapunut avukseni. Etelään kun ajoin, niin myötätuulta voisi järkeillä tuolloin olevan. Niin kuin Luke Skywalerille aikoinaan sanottiin: "May the force be with you" => airforce => air => tuuli eli olkoon tuuli Jounin kanssa. Vai miten se nyt meni?

Joka tapauksessa vähän oli kuin taivaalla olisi kävellyt, kun päästeli parasta matkavauhtia kolmenkypin paremmalla puolella etelään. Uusi kettinkikään ei tohtinut hyvässä myötäisessä murista niin paljon kun sillä olisi ollut aihetta. Vanha kettinki kulkee vielä laukussa varalta. Heitän sillä puskaa (oiskeasti laitan roskikseen tai metallinkeräykseen), kun uusi on todettu riittävän varmaksi.

Aamuisella on alkanut näkymään sukkisäijiä päästelemässä teiden varsilla. Oon niitä moikkaillut parhaani mukaan. Ne ei vissiin osaa kategorisoida mua hikilenkkeilijäksi eikä matkapyöräilijäksi ja vissiin osittain siitä syystä kaikki eivät saa moikkausta aikaiseksi. Nuo sukkissedät tietty seuraavat Touria, ajavat aamusella kuin Chavanel ja sitten menevät kotosalle päiväksi jännäämään kuinka Schleck kyykyttää Contadoria. Ei se väärin oo.

Päiväkahviseuraa olisi ollut taas tarjolla tien varressa. Tällä kertaa hipiältään vaaleaa. Aluksi luulin, että joku sikaniska oli jättänyt vahvasti meikatun naisensa liiasta suunsoittamisesta tien poskeen, mutta pian toinen irmeli jumppasi pelkässä aluspaidassa matkailuauton vierellä siihen malliin, että johtopäätöksiä oli vain yksi: Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Tosiaan Chalon-Sur-Sâoneen olisin jo voinut jäädä ja silti pysyä sen hetkisessä aikataulussa, mutta airforce oli käytettävä hyväksi ja laitettava jalat taas pyörimään. Mâcon tuli vastaan ongelmitta ja yhteen oli siis nivottu kahden kevyen päivän keikat.

Kurvaus leirintäalueelle ja voila. Neljästä tähdestä joutui maksamaan reilusti yli femman, mutta se hyväksyttäköön. Tällä leirintäalueella oli myös ylivoimaisesti paras leirintäalueravintola tähän mennessä. Ranskalainen sipulikeitto ja herkkusienikesäkurpitsapastapaistos olivat maittavia. Sen kyllä totesin, että yksin ravintolassa istuminen on aika yksinäistä.

Harmittelin, että olin jättänyt Larssonin teltalle. Jos joskus tuli valiteltua lapsen yöllisestä itkusta leirintäalueella, niin ei sitä ainakaan voita parikymppisten ranskispoikien teinityttömäinen kikatus jota jatkui puoli kahteen. Vaikka parista asuntoautosta käytiin poikia ojentamassa puoli yksitoista ja yhdeltä, niin kainolopieru on aina kainalopieru ja se naurattaa. Meikän oli määrä herätä viidelta, joten rauhaisaa nukkumisaikaa jäi rajatusti.

Kilsat 119. Sää helteinen.

19.7. Ranska

Hei sori jätkät ja mirmelit. Vannomatta ois ollut paras. Iltasella vaihdoin taas karttaa ja tajusin kuinka lähellä Geneve onkaan. Kovan pohdinnan jälkeen suunnitelmat menikin yön yli nukkumisen jälkeen uusiksi ja nokka kääntyi kohti itää ja Geneveä.

Laskeskelin, että sinne pääsisi fiksillä Mâcosta kahdessa päivässä. Välietapiksi olin valinnut Nantuan, jossa oli kartan mukaan pieni järvi. Heräsin siis viideltä, pesin hampaat ja pakkasin kamat.

Jos olisi ollut kannut mukana olisin spereijannut ranskispoikien teltan seinään kiitokset yöllisestä kiherryksestä, mutta jäi tarvikkeiden puutteen vuoksi tekemättä. Leirintäalueen portit aukesivat vasta puoli seitsemän, joten ulos päästäkseen oli kiivettävä aidan yli.

Juuri auenneesta leipomosta ostin laukkuun kolme vielä lämmintä kroisanttia ja nokitin kohti nousevaa aurinkoa. Fiilis oli vähintäänkin hyvä ja reissuliekki loimusi, olihan tiedossa itsensä haastamista Juran vuoristossa.

Olin henkisesti valmistautunut taluttamaan. Luin joskus luultavasti Yksivaihteen foorumilta hefestä, joka joskus aikoja sitten saatuaan alleen kiinteävälitteisen lähti kiertelemään sillä Eurooppaa. Tämä oli siis joskus silloin kun vapaarattaallista fillaria ei ollut vielä keksittykkään. Tuo kaveri varmasti joutui taluttelemaan paikoin ja samassa hengessä ajattelin minäkin nyt matkata.

Mielessä soi Paula Kouvuniemen kun" kuuntelen Tomppaa" (Läntistä), sillä hellettä oli luvassa ja Via dolorosaa. Onneksi "voi Walesin tiikeri lohtua antaa".

Eipä ollut tämän päivän reitti maisemiltaan mikään pliisu. Korkeutta alkoi tulla ja sitä myöten näyttävyyttä. Korkeimmillaan olin Col du Berthiandilla 780 metriä merenpinnan yläpuolella ja molemmilla puolilla kymmenen prosentin mäet. Tuolle nyppylälle päästäkseni jouduin taluttamaan noin kymmenen kilsaa.

Totesin että meikän välityksellä pystyn ajamaan ylämäissä noin kolmeatoista kilometriä tunnissa hitaimmillaan, jonka jälkeen kadenssi on niin pieni, että ajaminen on käytännössä mahdotonta tai ainakin hyvin epämukavaa. Opin myös lukemaan kartan mäkimerkintöjä tarkemmin: Karttaani on merkitty erikseen 5-9%, 9-13% ja yli 13% mäet. Liikennemerkeissä ohjeistettiin käyttämään moottorijarrutusta kymmenen prossan alamäissä ja niinhän mä fiksillä tietty teinkin.

Tuo tavoitteeksi asetettu Nantua ei tuottanut pettymystä. Järvessä oli vesi turkoosia ja uimaan pääsi joko tehdyltä hiekkarannalta tai luonnonkivirannalta puiden katveesta. Uimaan!

Järven rannalla oli muutoinkin mukavan viileää tuulen ansiosta. Varjossa pystyi huoletta istumaan villaisessa ajopaidassa, vaikka lämpötila oli jälleen yli kolmekymmentä astetta. Kirjan lukemista ja tirsoja. Herätessäni torkuilta ei voinut välttyä hymyltä, sillä maisema oli niin Välimerellinen.

Päivän haaste oli selvästikin ottamisen arvoinen. Siestahommat mulla ei vielä ole ihan hanskassa. Ajattelin, että raflat ovat kiinni kahdestatoista kahteen, mutta ne olivatkin kiinni kahdesta viiteen. Kroisanttien jäljiltä oli jo kova nälkä, joten kebbe ois maittanut. Sitä en kuitenkaan saanut ja jouduin kääntymään kaupan puoleen.

Onneksi reissu on opettanut painamaan mieleen hyvät kauppaketjut ja tässä kylässä oli yksi tuollainen hyvä kauppa. Ostin tiskiltä jotain risottoa, jossa oli mereneläviä, koska se oli hyvän näköistä. Puoli kiloa sitä ja rasiallinen kirsikkatomaatteja ja 750 ml juotavaa jogurttia tekivät tehtävänsä. Siirryin jälleen vaakatasoon yhteen puistoon.

Varjoisa paikkakin löytyi, mutta sen hyvyyttä heikensi se, että pian makuulle käymisen jälkeen iso koira väänsi tortut tuulen yläpuolelle ja vuorokauden mittainen löyhkä valitsemallani paikalla oli taattu.

Telttapaikka löytyi helposti järven viereisten kukkuloiden ulkoilupolkujen varresta. Paikka oli tasainen ja rauhallinen. Ikäväkseni siihen vain paistoi ilta-aurinko, joka piti tunnelman kuumana yhdeksään saakka. Mutta aamu olisi ainakin varjoisa, vaikka se ei mua paljon lohduttanut. Ajattelin nimittäin lähteä Geneveä kohti jo kuuden maissa aamu-uinnin jälkeen.

Odottelin auringon siirtymistä kukkuloiden taakse syömällä kirsikoita ja lukemalla kirjaa. Samalla oli hyvä tarkkailla telttapaikkani rauhallisuutta. Illan hulinat usein kertovat tulevan yönkin menosta.

Villisikojen etulinja on jo jäänyt näköjään kauas taakse, sillä kolmena yksinäisenä puskayönä ei ole kuulunut minkäänlaista röhkintää. Kirjaa lukiessani sain huomata, että heinikossa vilisti punkkeja ja niitä joutui sneppailemaan paljaalta yläkropalta pois pari kertaa niin teltassa kuin sen ulkopuolellakin. Kaksi punkkiahan olen jo itsestäni perannut tämän reissun aikana. Samoin teki Jari ennen Amsterdamia ja tappoipa hän punkkeja, jotka vilistivät teltassakin matkalla herkullisille ruoka-apajille.

Iltarutiineihin kuuluu nykyään istumaluiden kohdalta perseen rasvaus. Sen verta kovaa ajoa on takana, että tämä on välttämättömyys ajokunnon turvaamiseksi.

Kilsat 90,3. Sää helteinen ja nahka punainen.

Jura-vuoriston keitaalla Nantuassa lepäsi keho ja mieli.
Jura-vuoriston keitaalla Nantuassa lepäsi keho ja mieli.

20.7. Geneve

Jeps! Nantuassa olin vilkuillut telttapaikkaa siihen malliin, että palaisin noille sijoille Genevestä. Paikka oli tosiaan rauhallinen. Aamiaista oli laukussa niukalti, enkä jaksanut jäädä odottelemaan kahviloiden tai kauppojen aukeamista. Laukusta nautin siis pikaisesti Red Bullin ja Snigun. Aamuiset Omega-kolmoset ja magnesiumit hulahtivat myös huiviin. Olin iloinen koska kivut polvista olivat taas kadonneet.

Kartan mukaan tiedossa oli enimmäkseen alamäkeä ja vain pari ylämäkeä ja niinhän se olikin. Ajaminen siis maittoi. Yksi tunnelikin tuli, jahuu! Juu ja yhdessä ylämäessä oli maalaukset Chavanellille, joten olin Tourin jalanjäljissä. Myöhemmin tarkistin, että etappi kasi oli tänä vuonna mennyt juuri tuosta samasta kohdasta.

Mulla oli odotuksia jälleen rajanylityksestä, sillä nyt kyseessä ei olisi EU-maa. No mutta eihän siellä rajalla ollut kukaan taaskaan vastassa. Pöh! Miksei kukaan haluu nähdä mun passikuvaa paitsi leirintäalueiden vastaanottovirkailijatytöt?

Sieltä rajan takaa se Sveitsi siis löytyi eikä Genevekään ollut kaukana rajalta. Hakeuduin turisti-infoon ja varmistin, että eihän täällä käy eurot eihän? Eikä käyny. Menin vaihtamaan rahaa. Se oli hassua, koska kyseessä oli jo kuudes maa tällä reissulla eikä moisesta ollut ennen tätä tarvinnut piitata.

Kun oli käypää rahaa niin sitä piti tuhlata. Menin syömään pastaa ja ottamaan maahantulo-oluen. Sitten ostin postikortteja ja laitoin niitä menemään kotijoukoille. Samalla meikän oli tahtävä päätös, että lähtisinkö takaisin Nantuaan vai jatkaisinko muihin suuntiin. Tähän hätään piti ottaa Starbucksista neuvoa-antava juustokakku ja kafeolee. Nauttimisen jälkeen päätin etten palaisi takaisin Nantuaan ja sitä kautta vanhalle suunnittelemalleni reitille.

Oho, fiksi. Genevessa on fiksejä! Hakeuduin Geneve-järven rannalle leirintäalueelle ja menin uimaan. Se teki kutaa, taas. Illemmalla lueskelin kirjaa rannalla ja seurasin kuinka lentokoneet laskeutuivat järven toiselle puolelle ja kuinka järven päässä olevaan Geneven kaupunkiin syttyivät valot. Aurinko punersi taivaanrannan kauniisti laskiessaan Juravuoriston taakse.

Kilsat 79. Sää se sama helteinen.

21.7. Geneve

Otin aamun lunkisti enkä yrittänytkään kiirehtiä liikaa lähdön kanssa. Kahdeksalta leirintäalueen kaupasta sai tuoretta leipää, joten kävin poistamassa patongin ja 200g edamia. Kiireettömät mussutukset teltalla ja kimpsut ja kampsut rutinoituneesti laukkuun ja laukku olalle.

Edessä olisi suuri päivä. Vaikkei Ranska enää houkutellutkaan päädyin silti ajamaan Geneve-järven etelälaitaa. Kiertäminen pohjoista laitaa Lausannen kautta olisi lisännyt kilsoja ainakin kolmellakympillä. Sitä paitsi Ranskassa olisi halvempaa kuin Sveitsissä. Eilen kun olin tehnyt päätöksen, että lähtisin Alpeille. Niin ALPEILLE!!! Auuuuu!

Nöyränä sherpana Alpeille vähän poustailee ja kyselee et mikä fiilis. Niin tosiaan, kävin katselemassa karttoja Genevessä. Ne olivat puolet kalliimpia kuin kartta jonka ostin Evianista. Tolta Evianista taitaa muuten tulla se pullovesi? Evianissa ainakin oli dösäreillä Evian-pullovesimainoksia.

Tuolla Evianissa laitoin pitkäkseni rantabulevardin penkille hetkeksi ja kun olin noista kauniista maisemista lähtemässä jatkamaan, kuulen penkkiäni kärkkyvästä porukasta “noo jos työ meette tuohon penkillee…” Meinasin siihen tokaista, että “jos mieee tästä sitten lähdenkiii”, mutten tohtinut.

Härmäläisiä oli kuitenkin siis Evianissa vähän kahtellee suuren muuilman mennoo. Lämpö alkoi taasen olla kolmessa kympissä. Se lämpiää kipakkaan, koska yölämmötkin pyörivät siinä kahdenkympin korvilla. Järven laitaa ajellessani etsiskelin sopivaa paikkaa pulahtaa uimaan. Ruuhkaisille uimarannoille en halunnut mennä, sillä siellä matkatavaroiden hallinnointi olisi hankalaa ja kamat olisivat alttiina varkauksille, kun meikäpoika lilluisi ulapalla uppotukkina. Uimarannoilla olisi tietysti ollut nättejä kumpumaisemia silmän ruuaksi, mutta kaikkea ei voi saada tai nähdä.

No rantaviivaa, kun oli mukavanlaisesti niin löysin oikein kivan luonnonkivirannan, jossa ei ollut ketään. Tuo paikka oli jo lähellä St. Gingolphia eli kylää, joka sijaitsee melkein järven itäpäässä ja on Ranskan ja Sveitsin rajalla.

Kävin uimassa oikein pari kertaa ja soittelin välissä vähän huuliharppua pitkästä aikaa ja lueskelin kirjaa. Ajattelin myös nauttia aikaisemmin ostamiani viinikumeja, mutta huomasin ikäväkseni, että ne olivat sulaneet yhdeksi köntäksi. Ja kun ostin karkkia juuri siksi että tiesin suklaan sulavan.

Hieman haikein mielin jätin järven rannan ja siirryin jälleen tien päälle polkemaan. Kastelin lakkini vielä lopuksi järven vedessä, jotta se vilvoittaisi menoa seuraavat kymmenen minuuttia kunnes olisi jo kuivunut.

Tällä kertaa rajalla oli oikein tullivirkailijat tekemässä pistokoeluotoisia tarkastuksia. Meikää ei valittu moiseen. Kuvasin tällä raja-asemalla keräämäni maanvaihtokuvan, sillä aikaisemmin Sveitsiin saapuessani en nähnyt minkäänlaista kylttiä, joka olisi informoinut matkalaisen vaihtavan maata. Myöskään Geneveen saapuessani edellisenä päivänä en nähnyt mitään kylttiä, joka olisi kertonut Geneven alkavan tarkalleen tietystä kohtaa. Mälsää sinänsä, koska osa matkan tekoa on juuri valokuvaaminen noiden kylttien juurella.

Eniveis Sveitsissä taas! Tuo järven laita oli muuten aivan tasaista köröteltävää vaikka vieressä kohoili jo kunnioitettavan korkuisia vuoria esim. Le Gramont 2172m korkeine huippuineen. Suuntasin Martignyyn, joka oli reilut kolmekymmentä kilometriä järveltä etelään kohti Alppeja. Martignyyn asti tie nokkelasti pujotteli vuorien välissä ja oli käytännössä koko ajan tasamaata.

Olin jälleen pulassa siestan kanssa. Nälkä oli huimaava ja ravintolat ja kaupat säpissä. St. Mauricessa huomasin porukkaa ravintolabaarin patiolla ja poikkesin sisään, sillä ulkosalla oli pitsa-menuu.

Ensimmäinen toimenpide oli käydä hieman raikastautumassa miestenhuoneessa, sillä taas oli tien päällä ryvetty siihen malliin, että hikinoroja oli kaikkialla sekä jo kuivuneita että valtoimenaan tulvivia. Epätoivoissani huuhtelin koko yläkroppaa kylmällä vedellä. Täällä hanasta sai kylmää vettä. Lienee Alppien ansiota vai mistä nyt vesijohtovetensä haalivatkaan.

Jalkihiki ei ottanut loppuakseen, mutta pokka oli kasattava ja siirryttävä ravintolan puolelle, vaikkei edestus ollutkaan se siistein. Sain selville, että pitsaa tarjoiltaisiin vasta kuudelta ja kello oli hieman vailla neljä. No olutta sai kuitenkin, joten otin sellaisen.

Patiolla oluen kanssa ratkoimme paikallislehden sudokua. Se oli luksusta. Samaisesta lehdestä sain selvitettyä Tourin tilanteen. Hemmetin Contador oli siirtynyt kärkeen. Vaikka Schleck olikin vain sekunteja perässä näyttäisi siltä ettei Andy enää tavoittaisi Astanan käpyä, tyhmää. Armstrongin jälkeen olen antanut kaiken rakkauteni ja sympatian Andylle. Tuolle nuorelle härkäreisihymypojalle.

On muuten Tourit jäänyt hieman vähälle katsomiselle sitten Pariisin. Hieman tämä oman Tourin kolmas osuus, jonka suoritan yksin, on syönyt tuota telkunkatsomisaikaa. Mutta niinhän se on arjessakin. Iltaisin voi joko passivoitua telkun ääressä taikka sitten elää itse ja käydä tekemässä mitä hienoimpia asioita vaikka vain omalla takapihallaankin. Life is out there. You just need to disco with it. Oho kaikenlaista filosofiaa sitä sormenpäistä lähtee. Johtuu varmaan tästä herkästä musiikista, jota kuuntelen kirjoittaessani.

Joo tosiaan siinä patiolla olin ja sain sudokun ratkaistua ja olutkin loppui, joten otin uuden oluen ja aloin ratkomaan toisen lehdykän sudokua. Välillä vilkuilin sivusilmällä mulle vilkuttavaa Croix de Javerne vuorta, jonka huippu näkyi nätisti terassille. Hienoinen hymy kiipesi jälleen kasvoille. Ei se väärin oo Alpeillakaan pyöräillä fiksillä.

Odottavan aika palkitaan ja ystävällinen tarjoilijatäti tuli kertomaan, että keittiö on auennut ja pitsaa voisi tilata. Vegetarianakiekko oli maittava. Koska maa vaihtuisi Alppien huipulla Italiaksi olisi kaikki Swissmoney törsättävä pian. Siksi tilasin tiramisun ja kaffen oléé!

Misu ei tyydyttänyt, mutta napa ei nyt niin ronkeli ole etteikö kaikki oilsi ollut syötävissä. Maksoin ja poistuin. Tuo Martigny saapuikin sitten pian eteeni ja oli aika täydentää eväskori. Hieman näytti siltä ettei kauppaa löytyisi, joten etsin kioskia josta ostella kaaaikenlaista. Sain kiskasta vettä, kaksi Red Bullia ja kahdeksan Twixia. Eikös noilla jo Alpit ylittyisi? Ennestään laukussani olivat ne sulaneet viinikumit, yksi snigu Bourg En-Pressestä, energiageeli jostain Hannoverista ja proteiinipatukka Luxemburgista.

Koska vatsani oli pinkeä en ostanut enää keebanaa vaan lähdin kipuamaan ylös. Tosta se mäki siis alkoi. Yli yhdeksan prosentin nousuja ei mäessä ollut lainkaan. Hetken ajettuani katsoin viisaimmaksi taluttaa hieman. Jalat olivat väsyneet reissusta ja takana oli jo satanen tältäkin päivälta. Kello oli kahdeksan illalla, kun kävelin pyöräni rinnalla mäen juurta ylös.

Yhdeltä yöllä pystytin telttaa reiluun kahteen tuhanteen metriin. Oli pilkko pimeää ja tuulista. Alppien huipulla oli tunneli, josta olin tietoinen. Tuo tunneli oli kuusi kilometriä pitkä ja oikaisi huomattavasti niin ettei olisi tarvinnut kiivetä aivan huipulle Cd. St.-Bernardille asti pientä serpentiinitietä. Luulin jo aikaisemmin olevani tuossa tunnelissa, sillä tie kulki tunnelimaisesti vuoren rinteessä, mutta yksi sivu luulemastani tunnelista oli auki. Se ei ollutkaan oikea tunneli vaan vain katettu pätkä vuoristotietä.

Tuolla katetullakin pätkällä Siljan lainaama otsalamppu ja kaikki pyörän valot olivat tarpeen, sillä myöhäisestä ajankohdasta riippumatta autoliikennettä oli valaisemattomalla vuoristotiellä. Siispä laitoin tosiaan sen teltan siihen tunnelin suun viereen puskaan.

Tunnelin suulla äijä oli sanonut etten pääsisi tunneliin pyörän kanssa. Minun olisi kiivettävä vuoren yli. Ennen tuota yöpymistä olin taluttanut pyörääni 27 kilometriä ylämäkeen ja siihen oli kulunut melkein viisi tuntia. Tuon taluttamisen aikana pari avuliasta autoilijaa, joista toinen oli pyöräilytrikoissa, kysyivät josko tarvitsisin apua. Selitin vain, että koska pyörässäni ei ole vaihteita joudun välillä vähän taluttamaan. Avuliaat ihmiset kyselivat sitten että mihin olen matkalla ja että missä aion yöpyä. Vastailin suomalaisen niukasti, että mulla oli teltta ja että olin matkalla Italiaan.

Toinen autoilijoista tuli vielä myöhemmin yöllä uudelleen vastaan ja kysyi toistamiseen, että oliko kaikki hyvin ja että vieläkö haluaisin mennä Italiaan? Sanoin että kaikki ok. Kaveri halusi vielä kerran teroittaa, että Italia on tosi kaukana. Eipä tainnut heppu tietää kuinka paljon olin jo kilometrejä tuohon mennessä niellyt, joten ei se Italia nyt niin kaukana ollut. No ystävällisiä ihmisiä toki ja arvostin moista.

Pilkkopimeässä kuului tien vierestä joen kohinaa, purojen solinaa ja lehmien kellojen kilkatusta. Kuu mollotti taivaalla ja tähdet alkoivat tuikkia. Aina välistä rengasten agressiivinen kohina kertoi auton lähestyvän.

Siristelin useita kertja silmiäni, kun autoilijat ohittivat minut edestä ja takaa pitkät ajovalot päällä. Yhdessä vaiheessa veden solina tuli niin läheltä, että tajusin tien poskessa olevan pienen vesiputoksen. Pesin tuossa naamaani ja kainaloita ja vaihdoin puhtaan villaisen ajopaidan ylle. Kastelin vielä lakkinikin, jotta kiipeäminen olisi ollut hieman viileämpää.

Siljalta lainassa oleva Sigman langaton mittari alkoi reistailla kosteassa yössä. Hermo hieman kiristyi. Noustessani ylöspäin join eväistäni toisen Red Bullin ja söin suklaapatukan.

Kilsat 141,8. Sää helteinen.

Elämäneliksiiriä. Oheinen pullo oli itseasiassa jopa parempi kuin kaksi aikaisempaa, jotka pöllittiin.
Elämäneliksiiriä. Oheinen pullo oli itseasiassa jopa parempi kuin kaksi aikaisempaa, jotka pöllittiin.

22.7. Italia

Teltan huojuessa on levollista nukkua. Samoin jos sataa. Tuo tunnelin suu ei vain ollut kaikkein rauhaisin paikka nukkua pitkään aamulla, sillä vieressä oli työmaa jolle rekat alkoivat kurvailla kuuden jälkeen. Nousin siis 6.30 viiden tunnin yöunien jälkeen.

Liekkiä silti oli, sillä maisemat taas saivat puhtia mieheen. Lähdin kipuamaan tunnelin yli pienempää tietä, joka oli sitä niin sanottua serpentiiniä. Aamiaisen ajattelin nauttia vasta hieman myöhemmin tien laidalla. Oli meikän onni, että tunneliin ei päästetty pyöräilijöitä, sillä parhaat maisemat olivat todellakin tunnelin yllä. Tai enhän mä edellisenä iltana mitään maisemia edes juuri nähnyt, kun pimeässä patikoin.

Olin tarkoituksella ajoittanut eilisen kipuamisen iltaan, sillä silloin olisi viileämpää ja vähemmän liikennettä. Tuo tie oli kuitenkin joku E27, joten liikennettä päivisin sillä luulisi olevan. Lisäksi jos en jaksaisi koko nousua kerralla voisin nukkua yön tien laidassa, kuten teinkin. Ajattelin myös, että yöllä pääsisin livahtamaan siihen tunneliin, mutta en tullut ajatelleeksi, että siellä on joku hefe passissa 24/7.

Sitä en ollut tullut ajatelleeksi, että meikän rullaaminen tuolla tien poskessa keskellä yötä olisi voinut olla liiankin helppoa, jos joku olisi moista pahuutta halunnut yrittää. Tiedä sitä mimmoisia trokareita siinä ohi suhahteli keskellä yötä. EU:sta Sveitsiin kiikutettiin salettiin ainakin halpoja kopioita linkkareista.

Aamiaiseksi laukusta löytyi kuitenkin Red Bull ja Twixi. Ei huono, koska Red Bull antaa siivet ja Twix... ooh, mita Twix tekee? Se saa sormet menee sillai saksiliikkeeks.. Raider!

Aikaa oli ruhtinaalisesti kivuta, siis taluttaa fillaria huipulle, ja siinä samalla napsin tietty kuvia vuorien huipuista ja vähän ajokuvia ja sitten hyvin vaatimattomista mökeistä joita pari oli tien varressa. Yksi niistä oli SOS-mökki, johon voisi hakeutua vaikkas lumimyrkyssä. Käväisin siellä sisällä. Se oli ihanan askeettinen. Ois niin siistiä asua moisessa ja paimentaa hieman lampaita vuoristoniityillä. Ei liikaa nykypäivän hömpötyksiä. Sherpahommia nääs.

"leijonaa mä metsästän, leijonaa mä metsästän; tahdon saada suuren, tahdon saada suuren; enkä pelkää yhtään, enkä pelkää yhtään, edessä on Alpit, edessä on Alpit; ne voisi kiertää, ne voisi kiertää; niille ei tarttis mennä, niille ei tarttis mennä; voisit käyttää junaa, voisit käyttää junaa; vaan päätin mennä yli, vaan päätin mennä yli"

Ja oli mulla laukussa leipää ja piimää vaan!

Pari kilsaa ennen huippua takaa lähestyi pyöräilijä punaisissa. Vähän niin kuin puna-asuinen lenkkeilijä vintiöissä. Morjestelin jo kaukaa serpentiiniltä, mutta vastausta en saanut. Likelle päästyään morjestelin uudelleen ja sain vastauksen. Kaveri oli liikenteessä hybridillä ja pyöritteli pienimmällä vaihteella kohti huippua. Selitin oman tilanteeni että miksi kävelin.

Kysyin myös, että oliko hän se joka oli eilen pystyttänyt telttansa keskelle peltoa ollessaan samoissa kipuamishommissa kuin minä. En moista olisi pimeässä muutoin huomannutkaan, mutta kun kaverilla oli valot teltassa. Punainen mies ei kuitenkaan ollut hänmies.

Heppu jäi ajelemaan vierelleni ja fiilistelimme yhdessä maisemia ja jutskasimme tsygäjuttuja. Huipulla otimme kaverikuvat ja menimme kahville. Mun uuden kaverin nimi on Massimo ja hän asuu Italiassa. Huipulla oli ihanan viileä ja raikas ilma, liian kylmä kuulemma italialaiselle, mutta mielestäni oikein sopiva suomalaiselle. Aamulla telttaa kasatessa mäkin tosin käytin pitkästä aikaa takkia varuiksi ettei vilustuminen yllättäisi.

Olimme siis Grand St. Bernandilla 2473 metrin korkeudessa. Näin tuolla huipulla ihka oikeita niitä Bernhardin koiriakin, vai mitä ne nyt on oikealta nimeltään. Rommityynyriä niillä ei ollut kaulassa, mutta ensiapulaukku kuitenkin selässä. Tiedä sitten kumpaa sitä kaipaisi enemmän lumivyöryn alle jääneenä - rommia vai laastaria.

Pilvet lipuivat samalla korkeudella kanssamme. Tuolta huipulta virittelin majapaikkaa tekstarein Milanoon Andrean luo, johon tutustuin Dublinin ECMC:ssä muutamia vuosia sitten. Huipulta nappasin laukkuun vähän paikallista likööriä viemisiksi Milanoon.

Rullailimme Massimon kanssa yhtä matkaa alas Italian puolelle hetken päästä. Puhdasta alamäkeä riitti reilut 30 kilsaa. Alussa mäki oli sen verran jyrkkää, että myöhemmin tullut loivempi osuus ei tuntunut enään oikein miltään. Hupia tuo laskettelu kuitenkin oli.

Maisemien kuolaaminen jäi hieman vähemmälle, sillä emme juurikaan pysähdelleet laskun aikana. Hieman ennen Aostaa meikältä puhkesi takarengas. Massimo odotteli kun vaihdoin renkaan. Massimon reissu oli loppusuoralla sillä hän lähtisi kotiin junalla Aostasta.

Aostassa tein hieman hätäisen hankinnan ja ostin kartan välille Aosta Milano, vaikka tuo samainen väli olisi ollut ajettavissa jo hankkimallani kartalla, jossa näkyi Alpit.

Morjesteltiin Massimon ja kanssa ja lähdimme omille teillemme. Meikä livahti heti ensimmäiseen ruokaa myyvään kauppaan, koska tuo piinallinen siesta oli taas pukkaamassa päälle. Sainkin yhdestä kaupasta kilon luumuja, mansikoita ja 1,5 l Fantaa. Viereisestä ostin focaccialeipää, joka on ihan ässää. Siis leipää johon on upotettu oliiveja. Se on ikäänkuin vaatimatonta pitsaa. Ostin myös pitsaa.

Noita sitten mutustelin random penkillä ja otin tuntumaa Italiaan. Suuntasin Milanoa kohti ruokailun jälkeen. Tuuli oli yltynyt ja oli huomattavan voimakas ja tällä kertaa meikää vastaan. Homma oli saman tyyppinen kuin Sveitsin puolella.

Vaikka Alpit oli jo ylitetty jatkuivat vuoret teitä vierustavan laakson ympärillä. Noilla vuorilla oli selkeästi nyt menossa jokin sääilmiöhomma, koska näkyvyys laaksossa kauempana oli huono ja tuuli niin kova. Pari sadekuuroahan sieltä sitten niskaan tulikin. Ne eivät toki yhtään viilentäneet vaan lämpötila pysyi kolmessakympissä.

Tuo tuuli yhdessä juuri ylitettyjen Alppien ja vajaiden yöunien kanssa olivat niistäneet meikästä kaikki mehut ja jouduin taas tosissaan puristamaan jotta matka eteni. Reittini oli edelleen laskupainotteista, mutta silti todella takkuista. Vastatuuli oli arviolta jotain 20m/s.

Satasen sain itsestäni niistettyä, jonka jälkeen aloin todella kaipaamaan leirintäaluemerkkiä. Onnekseni sellainen tulikin kuin kreivin aikaan. Suihku ja laukusta viimeisten eväiden syönnin jälkeen käytin viimeiset voimani nyrkkipyykkiin, jonka jälkeen hakeuduin telttaan jo kahdeksalta pitkälleen.

Tuuli oli edelleen kovaa ja pian satoi kaatamalla vettä. Nukahdin nopeasti ja nukuin kuin tukki kunnes kännykkä herätti klo 5.30.

Kilsat 103. Sää helteinen ukkoskuurohöystein. Rengasrikkoja yksi.

Yhä ylös yrittää.
Yhä ylös yrittää.

23.7. Italia

Oli herättava ajoissa, koska edellisenä päivänä tuuli oli ollut niin kaamea. Tuuli on nimittäin harvoin vielä aamuisin yltynyt. Olin aamulla vieläkin aivan poikki ja olisin kovasti halunnut jäädä nukkumaan vielä viileään telttaan. But sherpas got to do what sherpas gotta do.

Nälkä oli huomattava. Se oli ollut sitä jo edellisenä iltana, mutta nukkuminen vei tuolloin voiton. Ivrea oli arviolta kympin päässä, joten sinnittelin sinne aamiaiselle. Sitten Saksan ei ole hyviä aamiaispaikkoja oikein löytynyt. Saksasssa kahviloilla oli valmis aamiaissetuppi, jonka sai vain tilaamalla aamiaisen. Ivreassa sain kahvin ja pari toustia. Ne olivat aivan liian kepoiset eväät meikälle, mutta niillä oli mentävä.

Tuuli ei onneksi vaivannut matkantekoa, mutta muutoin olin ihan romuna. Niistin itsestäni viiskyt kilsaa heti aamusta, jonka jälkeen pääsin hyvän kauppaketjun ruokakaupaan ostamaan lisaa ruokaa. Foccacia-leipää, eko-appelsiinimehua, poweradea, omega-kolmosia lisää ja banaaneja. Niistä oli Jouni tuon tauon jälkeen tehty.

Eipä muuta kuin satulaan sulattelemaan. Se on kyllä hyvä homma, että pystyn ajamaan täydellä mahalla helposti eikä ala pistämään. Fiilikset vaihtelivat tänä päiväna ihan paskoista tosi hyviin. Hyvällä taukojen ja ajamisen rytmittämisellä matka kuitenkin taittui ja Milano lähestyi.

Sää oli onnekseni pilvinen, mutta heti kun aurinko alkoi pilkistelemään pilvien takaa, läiskäisin lotionit nahalle, jottei palaneen käry taas nousisi nokkaan.

Italialaisten rekkakuskien kanssa joutui hieman pelaamaan. Ne kun tahtoivat ohittaa hieman liian läheltä, jos ajoi itse aivan kestopäällysteen laidalla. Kun ymmärsi ottaa itselleen metrin verran marginaalia päällysteen laidasta, niin rekat ohittivat nätimmin ja tarvittaessa pystyi itse marginaalia käyttämällä siirtymään ohiottavasta rekasta kauemmas.

Italialaisten tööttäilyyn en kyllä varmaan koskaan totu. Jostain syysta ne tööttäilee jos ne on iloisia ja ne töötäilee jos ne on surullisia ja ne töötäilee ihan muuten vaan. Tööt!

Ja sitten hieman ennen Milanoa valitsemani tie muuttui moottoritieksi. Pyöräilyä kieltävää kylttiä ei ollut. Tai oli oli, mutta se tuli vasta, kun olin päättänyt jo ajaa moottoritietä pitkin.

Motarin päässä olikin sitten jo Milano. Uuh! Tuo muodin mekka. Centro-kylttejä seuraamalla keskusta lähestyi vääjäämättä. Kehäteillä meno oli kyllä ajoittain hektistä ja jengi tööttäili taas mielialojensa vaihteluiden vuoksi.

Keskustan tavoitettuani oli löydettävä turisti-info ilmaisen keskustan kartan saamiseksi. Kokeilin vanhaa temppua ja yritin vilkuilla turistiroinaa myyvän kojun matkaoppaasta keskustan karttaa ja turisti-infon sijaintia ikään kuin miettisin ostaisinko kirjan. Myyjä ei mennyt vipuun vaan sanoi että kirja olisi ostettava ennen kuin sitä saisi lukea. No en ruvennu osteleen.

Onneksi lähellä oli kaupungin pystyttämä iso kartta, josta sain paikannettua turisti-infon Duomon viereen. Tuohon suuntaan siis. Siinä köpsötellessäni huomasin tosiaan olevani siinä muodin mekassa. Irmuskat täällä olivat todella hottei ja fine äässiä ja hinkkinaturaalea oli katukuvassa huomattavia määriä viimeisimpiin muotivaatteisiin käärittynä. Meikälle tuli altavastaajan olo siinä ja infosta kysyinkin sitten paikallisten muotikauppojen sijainnit. Oli tehtävä statuksen korotus.

Milanon Stokkalla sitten palloilin pokkana hikikalsaripaidassani. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin sovittaa Lacosten pikeepaitaa. Olin otettu, että myyjä antoi meikän sovittaa paitaa. Haisin varmaan hieltä jonkin verran ja otsa helmeili edelleen.

Sovituskopissa putsasin kärpäsiä naamastani ja sovitin tietty paitaa. Tein kaupat, mut hei pikee ei tee must Ikee eikä mulla oo mitään tekemista EU-tukiaisten kanssa. Olisin siis pian samalla viivalla kuumien irmuskojen (ei Tukiaisen vaan milanolaisten) kanssa. Olinhan kuitenkin laihduttanut tässä matkan aikana urheilemalla ja hankkinut hieman väriä hipiään. Tosin vain hieman. Pohjan poikaan ei oikein väri tunnu tarttuvan vaikka tätä papua on kyllä tänä kesänä paahdettu aika lailla.

Tällit Andrean kanssa ja kämpille siistiytymään, turisemaan kuulumisia ja lopulta goiaamaan.

Kilsat 144. Säästä ei enään tästä eteen päin puhuta, koska se on aina helteinen.

24.7. Milano

Andrealta kuulin kaikenlaista. Muun muassa sen, että EHBPC 2010 eli European Hardcourt Bike Polo Championship oli pidetty Genevessa 17.-18.7. Meikä nasahti mestoille 20.7. Tuo siis selitti ne satunnaiset fiksit, joita näin Genevessa. Osa jengistä jatkoi kuulemma pelejä turnausviikonlopun jälkeenkin, joten läheltä liippasi etten ollut Moilasena naapurin ovella. Samaisesta tietolähteestä kuulin myös, että Pariisissa oli ollut jotain hälinää joskus silloin kuin siellä päin liikuskeltiin.

Milanossa myös jotkut fiksiheppulit suunnittelivat jotain kilpailun tapaista nimikeellä Milano-Venetsia. Tuossa oli siis tarkoitus ajaa täysii 340 km Milanosta Venetsiaan. Andrea vähän tuohon hommaan mukaan lähtemistä pohdiskeli. Meikä aika nopeasti laittoi ajatuksen hyllylle, sillä sehän oli ihan hullu. No ikinä en oo sivistynyt ollu ja elämä ei oo vaan sitä, että nostellaan murkuloita. Jalat oli tuona aamuna ihan tukossa, joten jo portaiden kapuaminen veti reidet hapoille. Keho oli äänestänyt siis jo mieltä aikaisemmin.

Päivä sujui rattoisasti pitkään nukkuen, blogia näpytellen ja Milanon puistoissa torkkuen ja eväitä mussuttaen. Kävin myös paikallisessa maauimalassa vähän uimassa. Tarkemmin sanottuna uin viisitoista sekuntia, jonka jälkeen uimavalvoja vihelsi uinnin poikki ja laittoi väliin makkaroita. Tai tarkemmin sanottuna ois pitänyt olla uimalakki, jotta altaassa olisi saannut ilokoida. Lakki olisi maksanut muutaman euron, joten en moiseen hölynpölyyn lähtenyt.

Sisäänpääsymaksun 5,50e hinnalla tuon uintireissun tuntihinta oli melko arvokas. No tsekkasin vähän uimalan menoa ja livahdin pois. Ei liipannut edes läheltä Stadikkaa taikka Kumpulaa. Ilman saunaa tosin uimala kuin uimala on kuin ratsu ilman satulaa.

Iltasella käytiin vielä Andrean kavereiden kanssa vähän kylillä jätskillä. Mukavata moinen. Kavereille meikän reissua selostaessa nousi esiin se, että meikä ajaa ilman tsygähousuja. Taisipa siitä jokin vitsin tapainenkin Andrealta irrota paikallisten fiksihefejen kuullen tyyliin: karhea aanus...

Puhetta oli myös meikän loppureissun reitistä. Etelästä kuulemma tulisi vastaan taas vuoristoa. En ollut moista oikein noteeraannut, joten hieman säpsähdin. Kyseessä oli kuitenkin vain Apenniinien jämät Genovaa ennen. Hieman siis joutuisi puristamaan muttei mahdottomia.

Italian kielestä jota en yhtään ymmärrä eli ymmärrän vähemmän kuin Ranskaa on sanottava, että kun sitä puhuu hieman nopiampaan ja painottaen, niin se kuulostaa hyvin uskottavalta ja intensiiviselta. Jaiks! Moisella molotuksella saisi ojennettua varmaan mukavasti yläasteen luokkia Härmässä.

Kilsat 20,9.

Andrea my friend!
Andrea my friend!

25.7. Italia

Pitkällisten unien jälkeen kamat kasaan ja keskustaan katsomaan Milano citytriathlonia. Andrea kun moista harrastaa, niin hänen kiinnostus kisaan oli kova. Mielenkiintoistahan sen seuraaminen olikin.

Jengi ui keskustassa olevassa joessa ja pyöräily sekä juoksukin suoritettiin keskustan maisemissa. Lipesin kyllä paikalta ennen kun jengi pääsi maaliin. Oli päästäva etelämmäs!

Italiassa pyöräilyn hyvä puoli on se ettei samanlaista tärinäasvalttia kuin Ranskassa esiinny. Matkalla Alessandriaan ylitin useamman joen/kanaalin. Erään joen rannalle oli kokoontunut huomattava määrä ihmisiä vilvoittelemaan hellepäivänä. Kauempaa sillalta katsottuna meininki oli hyvä, joten päätin itsekin poiketa joen rantaan.

Lähempänä sainkin sitten todeta, että homma oli itse asiassa hyvinkin ällöttävää. Roskia oli todella paljon joka puolella ja puiden juurilla oli oikein roskapussikekoja. Kärpäsiä lenteli tietysti kuumassa ilmassa ja haju oli hieman ikävä. Jengiä oli kaikkialla. Vaikken Intiassa koskaan ole käynytkään oli meno etäisesti saman tyyppistä. Jälleen kerran kotimaa tuntui hyvältä. Onneksi meidän Järvi-Suomi ei näytä samalta.

Tosin kyllä suomalainenkin sotkemisen osaa. Eipä tarvitse kuin katsoa Kaivaria Vapun jälkeen. Onneksi meillä kuitenkin on toimiva jätehuolto. Italian eduksi laskettakoon kuitenkin halpa hintataso, jos dönerin (täällä liikkuu nimellä panino kebab) ja puolen litran limun saa hintaan 4,50 ei se väärin voi olla.

Satasen kun olin saanut mittariin kerättyä oli aika alkaa katselemaan tien poskia vähän sillä silmällä. Kovasti oli täyden oloista tai liian vaikeakulkuista maastoa tarjolla. Hetken tiirailun jälkeen vasemmalla rinnetontilla hieman kauempana tiestä oli kuitenkin talon rauniot puskien peitossa. Pieni pihaan vievä hiekkatie oli teljetty puomilla. Vaikutti siis lupaavalta. Eipä muuta kuin puskiin toteamaan tilanne. Raunioiden juurella pönötti asuntovaunu. Lähempi tarkastelu osoitti ettei se ollut asuttu. Piha oli nykyään jonkinlaisessa varastokäytössä, mutta ainakin sunnuntai-iltana hyvinkin rauhallinen.

Jäin paikan päälle lukemaan kirjaa. Kellon lähestyessä yhdeksää pystytin teltan. Ilta tummeni eikä kukaan tullut häätämään. Jo unen päästä kiinni saatuani alkoi kuulumaan musiikkia. Aluksi luulin, että joku ohi ajava auto popittelee. Muusiikki vain jatkui ja ajattelin, että jollain on teinibileet läheisessä talossa. Sitten äänenvoimakkuus kävi niin suureksi, ettei moinen ollut mahdollista normikotisterkoilla.

Melkoista mixtapea kuitenkin jostakin pukkasi: get down on it... daddy daddy cool, daddy daddy cool... crying at the discotech... Lopulta päädyin siihen tulokseen, että lähistöllä oli menossa jokin kyläkonsertti. Tämä kaikki päättely tapahtui horrostasolla ja pian näin jo unta kuinka olin Ilosaarirokissa ja Juno tulisi pian lavalle esiintymään.

Kilsat 102.

26.7. Italia

Läksin hylätyltä tontilta aikaseen siinä puol seiskan maissa. Eihän sitä tiiä, jos isäntä tarttis jotain rekkuloitaan tuolta ja tulisi niitä jo heti aamusta noutamaan. Myös agressiivisesti haukkuvien koirien äänet vahvistivat päätöstäni aikaisesta liikekannallepanosta.

Alessandriassa poikkesin kahvilaan aamiaiselle. Tilasin kaksi kroisanttia ja kafe latten. Kahvin saannin kanssa oli taas ongelmia. Englanniksi asiaa teroittaessani sain lisäkysymyksiä italiaksi. Lopulta tiskille ilmestyi erikseen espresso ja kuuma maito. Kiitin ja siirryin pöytään, jossa sekoitin espresson ja maidon itse.

Aamiainen oli jotain kolme euroa. Ei se... *daba-bimba-bum*.

Kahvia nauttiessani haikailin vielä pinkeistä renkaista, jotka olin ajatellut ostaa Milanosta palkinnoksi Gorillalleni ajetuista neljästä tonnista. Sisäpiiritietona sain kuitenkin kuulla, ettei Milanossa ollut oikein päteviä fiksikauppoja. Homma taitaa pyöriä niin vahvasti netissä, ettei fiksiputiikeilla ole oikein tilausta vai?

Sitten vaan kilometrejä kuuman ilmaan nielemään. Italialaisilla muuten noi kilometrimerkinnät ei ole aivan hanskassa, koska jossain vaiheessa Genovaan oli yli nelkyt kilsaa ja kahden kilometrin päästä etäisyys oli lyhentynyt kolmeen kymppiin.

Ovadassa ajattelin säätää tonnikaljat ajan tasalle. Neljä tuhatta ajettua kilometriä tiesi neljää olutta. Puiston penkillä varjossa oluet haihtuivat patongin ja mansikoiden kera. Se mikä kurkkuun kulahti, se päähän hulahti. Hetken aikaa yksinäisellä penkillä oli hyvinkin hilpeää ja tuolloin tekemäni muistiinpanot olivat hieman tökeröitä niitä jälkeenpäin luettuani.

Ovadan jälkeen sitten tuli vastaan tuo Ardenniinien häntä eli kipuamista oli tiedossa. Korkeimillani olin 532 metrin korkeudessa meren pinnasta. Nousu oli onneksi helpompi kuin Appeniinit tai Jura.

Eipä siinä kuin laskettelua Välimerelle sitten. Siinä alamäessä tuli pakottava tarve sylkäistä ja neljänkympin vauhdissa räät tietysti heilahti poskelle. Siinä sitten taituroitiin serpentiiniä alas mootorijarrutuksella, nyittiin yhden sormen jarrukahvaa ja kaivettiin taskusta hikistä nenäliinaa naamarin siistimistä varten.

Genovaan saapuminen tuntui hyvältä, mutta tarkempi tarkastelu näytti, että kyseessä olikin ruma kaupunki. Genovalaiset olivat sössineet infrasuunnittelulla koko komean rannan. Koko ranta oli täynnä motariramppeja ja laivatelakoita.

Poistuin Genovasta Rivieeraa pitkin länteen paremmille maille. Noiden rannan motariramppien välissä pyöräily oli hyvin stressaavaa. Homma kyllä hoitui, mutta liikennettä oli paljon, tienpinta oli täynnä reikiä, kaivonkansia ja epätasaisuuksia. Lisäksi menossa oli joku mopomiitti, koska joka paikassa oli mopoja ja vespoja.

Ajaminen helteessä oli saattanut miehen ja varusteet taas siihen kuntoon, että leirintäalue oli tarpeen. Ihan halvinta ei ollut Rivieralla yöpyminen, kuustoista eukkii leikatusta nurmesta on hunajaista.

Kilsat 125.

27.7. Italia

Päästessäni Genovan ruuhkasumasta väljemmille vesille alkoi Välimeren rantakin päästä oikeuksiinsa. Rantatiellä ajelu oli kuin jatkuvaa Kaivarin ja Hietsun sekoitusta, jota oli satoja kilometrejä molempiin suuntiin.

Meikä oli siis matkalla länteen. Rantatie pukkasi kuitenkin hieman aaltoilemaan läheisen vuoriston takia ja hikoilulta ei voinut välttyä, nyyhkis. Palmujakin muuten pukkasi kuvioihin. Ei tuokaan väärin oo.

Tiukka hiki kirvoitti halun päästä turkoosiin Valimereen uimaan. Rannalla oli sekä maksullisia osioita aurinkotuoleineen ja luonnonrantoja with no charge. Etsiskelin varjoisaa paikkaa rannalta, jotta herkkä hipiäni ei palaisi saman tien. Varjot olivat vähissä, mutta rannalle läksin vahvoin voitein. Uiskentelun ja paistattelun jälkeen siirryin rannalla olevaan ravintolaan nauttimaan pastaa ja olusta. Pöytään nasahtikin 0,75 litran vaalea olutfestareilla palkittu Blanche de Namur. Maittoi!

Kilometrejä ja jäätelöä. Savonassa löysäsin tai koko paivähän oli ollut löysää. Oli meinaan niin vähän jäljellä, että ainakin mieli oli jo päästetty vapaalle.

Kävin kyselee iltasella hieman leirintäalueiden hintoja ja osoittautui, että yö leikatulla nurmikolla olisi maksanut kakskybaa tällä kertaa. Moinen ei vedellyt ja siirryin loitommalle tarkastelemaan puskia. Mäkisellä tiheään asutetulla alueella, jossa maa kasvaa piikkipuskaa on hyvät jemmapuskat vähisssä. Ja jos loytyy puska johon pääsee repimättä itseään, on se yleensä täynnä sissipaskaa ja vessapaperia.

Kuitenkin harjaantuneella silmällä ja hyvällä jalkatyöskentelyllä liukumiinojen väistely onnistui ja menettelevä telttapaikka oli löytynyt. Samassa kuului *sviik-roh kopoti-kopoti-kopoti* ja otin yhteyttä komentokeskukseen: Houston we have a visual contact with a forestbig vai mikä nyt wild boar onkaan. Pakeneva villisian perse oli siis havaittu pusikossa. Siihen jäin sitten pohtimaan, että vieläkö pystytan telttani samaiseen puskaan.

Päätin lähteä läheiselle rannalle. Rannalla oli telttailu kielletty joten en pystytänyt telttaa. Lueskelin kirjaa ja odottelin auringon laskua. Hämärässä virittelin makuualustaa hietikolle. Ranta oli pieni ja siellä oli enää aasialaistaustainen perhe kalastelemassa. Hekin poistuivat ennen yhtätoista.

Viritin vielä taskuveitsen kiinni avaimiini ennen kuin aloin torkkumaan, jotta se olisi nopeasti saatavilla, jos joku tulisi laittamaan meikää dunkkuun. Meri kohisi voimakkaasti vieressä ja peitti alleen suuren osan muista äänistä. Tämä vaikeutti korvakuuloon luottamista tunkeilijoiden havaitsemisessa. Tarkkailin ympäristöäni siis silmin. Se vaikeutti nukkumista.

Hämärässä alkoikin tapahtua ja pienellä rannalla vilisti yllättävän paljon hahmoja. Oli pariskuntia, jotka etsivät vissiin paikkaa lemmiskelläkseen, oli kalastajaa ja nuorisoporukkaa. Eräät henkilöt hipsivät yllättävän lähelle meikälaistäkin ja nousin jo istumaan. Heppulit vaihtoivat kuitenkin suuntaa heti, kun huomasivat meikäläisen. Nukuin koiran unta.

Jossain vaiheessa huomasin kalastajaporukan poistuneen. Rannalla oli enää muutama tyyppi, jotka olivat samoissa aikeissa kuin itsekin eli nukkumassa. Heräsin kauniiseen auringon nousuun.

Kilsat 50,4.

Ansaittua lepoa Välimeren rannalla.
Ansaittua lepoa Välimeren rannalla.

28.7. Italia

Läksin tien päälle ilman aamiaista. Otin kuvia tien laidassa kun yksi maantietsygäpappa painelin ohi. Lähdin imuun. Rivieralla tsygäpappoja oli aika lailla. Valitsemallani papalla oli harmaat kalapuikkoviikset ja hiilikuituinen takahaarukka pyörässään. Reilun tunnin sain vetoapua ja vauhti oli sopivan rivakka, 28 km/h.

Valitsemani pappa oli terästä. Lisäksi hän oli kylmähermoinen eikä vilkuillut taakseen kertaakaan tuon tunnin aikana, jonka veti meikää. Porukkaan lyöttäytyi pariin otteeseen muitakin pappoja mutteivat he pysyneet vauhdissa mukana.

Sitten pappa vaan kääntyi pois rantatieltä, jota itse ajoin ja elämäni oli hetken tyhjä. Minulla ei ollut karttaa Rivierasta, koska halusin säästää rahaa. Ajattelin löytäväni Nizzaan ilman karttaakin seuraamalla rantaviivaa.

Lähestyin Imperiaa ja yht’äkkiä yksissä liikennevaloissa Massimo morjesti meikää. Se samainen Massimo, jonka kanssa olin lasketellut alas Alpeilta. Olin niin hämmastynyt etten tajunnut pyytää äijää kaljalle. Morjestelin vain ja kysyin lähimmän nettipisteen paikkaa. Sitten moikkasin ja läksin.

Nettipisteestä mut heitettiin ulos siestan aikana. En kyllä totu tuohon siestaan. Massimon lisäksi olen toki jutskannut muidenkin pyöräilijöiden kanssa reissun päällä. Esim. Damissa leirintäalueella oli kaks kundia, joista toinen oli suomalainen. He olivat matkalla Lyoniin. Verdunissa oli yksinäinen hollantilaispyöräilijä, joka oli matkalla jonnekin Lyonin eteläpuolelle ja Gevenessa oli hollantilaisperhe, joka oli matkalla kotiin. He olivat ylittäneet keskiylängön Ranskassa.

Riva Liguressa rannan tuntumassa oli sellaista puskaa, jota ei voinut jättää käyttämättä yöpymiseen. Menin uimaan ja tapoin aikaa rannalla. Iltasella kävin ostamassa kaupasta evästä ja söin puistossa. Pimeän laskeuduttua siirryin valmiiksi katsotulle telttapaikalle. Oli todella hiostavan kuuma vaikka kello oli jo yli kymmenen. Makasin pelkässä sisäteltassani ovi sepposen selällään ja pyyhin hikeä otsaltani. Hyttysiä tuli teltaan sisään.

Kilsat 87,8.

29.7. Monaco

Yöllä tiputteli taivaasta vettä juuri sen verran, että heräsin moiseen ja vaivauduin ulkosalle virittämään ulkoteltan sateensuojakseni. Ulkoteltan ollessa kirkkaan oranssi olisin aamun sarastaessa matalassa pusikossa kuin punahilkka härkätaisteluareenalla eli siro ja kimakkaääninen. Siispä puoli kuusi joku pääni sisälläni huusi: ylös, ulos ja lenkille!

Homma rupesi olemaan jo tässä vaiheessa sen verran mukavasti pulkassa, että ajelumotivaatio oli miltei negatiivinen, henkinen sparri oli hukassa kuin Osama pitkään ja kroppakin oli aikas wasted.

Aamujen iloksi Rivieralla oli onneksi jokaiselle aamulle muutama tiukkakehoinen lenkkeilijäritva spurttailemassa tien laidalla. Tiukka kisakuosi ja naamasta näkyvä liikunnan tuoma hyvän olon tunne on kyllä jotain mitä arvostan kanssaihmisissäni, siis myös noissa italoritvoissa.

Jotain mäkeähän se taas alkoi pukkaamaan eteeni ja jupinoin kävin taas rinteeseen käsiksi. Kyykisteltyäni muutamat mäet molempiin suuntiin kajasti kasari-Monaco edessäni ja autojen rekkarit muuttuivat pieniksi ja siroiksi. Voi, niissä on vain neljä merkkiä. Joka toinen auto oli joku Ferrari tai mitä näitä nyt on Buickkeja ja semmosia.

Monaco oli siksi kasari, koska kaikki talot olivat jotain beigejä. Toisaalta kokonaisuus oli hallussa juuri siksi kun kaikki olivat samassa hengessä nolon beigejä ja siksi näkymä ei ollut hullumpi. Poustaukset Monaco-kyltin juurella. Tirkistely legendaariseen formula GP:ssä osana olevaan autotunneliin, jota varten Niki Lauda harjoitteli pupilliensa pullistelua aurinkolasien heiluttelulla simmukoiden edessä (kyl te Laudan tiiätte ja ehkä Takayankin).

Siinä olivatkin sitten Monacon jutut. En lähtenyt Häkän ovikelloa soittelee ja kysyy et voisko se olla. Ei ois voinu kuiteskaa, kun mun kalsaripaita ois ollu sen mielestä nolo, jos ois menty jahtiklubille vähän irmuskoita riiamaan. Läksin siis pois. Jotain tunneleita oli ajettava, jotta pääsi Nizzan suuntaan. Tunnelissa oli keskipäivän ruuhka, kun monacolaiset monimiljardöörit oli kaikki yheskoos menos vissiin markettiin. Rullailin siinä tunnelissa autojonon ohitte kapeine stongineni ja kuuntelin tööttikuoroa. Vasta hetkisen päästä hokasin, että suosionosoitukset olivat kaikki meikälle, kun seuraava pyöräilijä sai samaisen shown.

Kermapyllymiljardöörit tykkäsivät vähän kyttyrää, kun joku uskalsi ohittaa heidän Bentleynsä kevein mielin, vaikka pakokaasuahan mä nielin. Kyl mää sanon, et moiset pissapäät joutais ostaa helikopterin, jos ei eko kestä hyväkuosista pyöräilijää. Ois varmaan kieltä tarvinnu näytellä huvin maksimoimiseksi.

Kaks korttii mää tunnelin jälkeen ostin iskälle ja äiskälle. Kun ei mul sitä karttaa ollut, niin vähän pienemmille teille eksyin sitten siinä rannan tuntumassa. Niin pieneksi meni, että talutteleemaan joutui. Mutta oikein se oli sillai, koska polun varressa pukkasi semmottii kivoi varjosii lukunurkkauksii ja uimarantakin suihkulla. Kui must ny tämmönen turkulainen tul? Onks mitää käryy? Pois se miust moinen.

Hikihän ei kauaa odotellut tulemistaan uinnin jälkeen. Nizzasta ilmoittava kyltti kuitenkin yllätti meikän ilmestymällä tien poskeen aavistuksen verran aikaisemmin kuin olin olettanut. Taas kuvasin ja iloisin mielin rullasin maaliini.

Olin siis ostanut lennon Nizzasta Stadiin lauantai-illaksi. Turisti-info oli piilottanut itsensä kaupunkiin ja kuurupiiloa jouduin leikkimään taas ennen kuin sain kaupungin kartan, tiedon nettikahvilan, leirintäalueen ja leffateatterin sijainneista.

Leirintäalueita ei ollut itse Nizzassa, mutta rantaa seuraamalla länteen parin kylän päässä olisikin sitten useampi. Koska olin wasted kävin jo Ibis-hotellin eteisessäkin. Satasen hintainen hotellihuone kuitenkin karkoitti minut.

Leffateatterin ovella puolestaan jupisin, kun ei sitä uutta Karate Kidiä mennyt vieläkään missään teatterissa. Mimmonen homma se nyt oli? Eikö kurkipotku noussutkaan vielä tarpeeksi korkealle, kun sitä ei tohdittu esittää yleisölle. Hä?

Mokoma pyöräily aiheuttaa aina nälän tunnetta mahalaukun alueella ja laihahko aamiainen, josta joutui taistelemaan ryövärimurkkujen kanssa jemmatelttapaikalla oli jo ohutsuolessa muuttunut gluteiiniksi ja palanut pinkeissä reisissäni muuttuen hitaaksi liike-energiaksi. Siispä kahvilan tyyppisestä ravitsemusliikkeestä ostin itselleni kolme isoa palaa pitsaa, suklaakakkua ja pari kokista. Nauttiminen oli mielekästä.

Kun joku panttasi kurkipotkuja, niin läksin sitten leirintäalueiden suuntaan. Matkan varrella oli lentokenttä, jonka riittävän aikainen paikantaminen oli järkevää, jottei kävisi niin, että myöhästyisin lennolta. Ei se Nizzassakaan leireily halpaa ollut, mutta palkinnoksi määränpäähän pääsystäni annoin itselleni luvan hieman kermaperseillä ja otin leirintäalueelta paikan oikein kahdeksi yöksi, viimeisikseni. Iltasella huomasin kaksi kuukautta ylläni olleiden shortsien kuluneen puhki perseestä.

Kilsat 99,7.

Ansaittua lepoa Välimeren rannalla.
Savonasta Nizzaan ajoin ilman karttaa merta seuraten. Välillä tie veti hieman pieneksi.

30.7. Nizza

Määränpää saavutettu! Kiitos.
Määränpää saavutettu! Kiitos.

Nyt oli vähän! Nukuin sen kunniaksi pitkään eli puoli yhdeksään. Melkoista luksusta oli tiedossa, sillä aioin jättää teltan ja huomattavan osan tavaroistani leirintäalueelle ja pakata selkäreppuun vain tarpeellista pientä. Nizzaan hep. Ja nettipisteeseen hups.

Koska olin aikaisessa ajattelin blogia kirjoitellessa kuunnella netistä Basson aamuohjelmaa "Hyvää huomenta Helsinki" Jaakon houstaamana, mutta eetterissä olikin itse suomenmestari Ruudolf Kulmala. Ei se väärin oo.

Minimaalisesti jamitellen kuuntelin sitten macgyverliveremiksiä ja välillä joku kyseli et voisinks mä rakastaa asfalttisoturii? Mieli oli hilpeä. Näpyttelyn jälkeen siirryin viereiseen myymälään poistamaan brunssia. Kadunvarsipenkillä aterioidessani taivaasta tipahti muutama pisara. Myös netissä norkoillessani oli satanut.

Siinä juuri nautinnollisemmalla hetkellä sitten hokasin, että olin jättänyt teltan leirintäalueelle ilman ulkotelttaa. Kaikki kimpsut ja kampsut makuupussista lähtien olivat levällään teltassa. Se siis tiesi sitä, että kaikki kamat kastuisivat jos sataisi. Ja nyt satoi.

Pyhän sylvin nimeä toistellen tungin herkut laukkuun ja kiiruhdin satulaan. Koko viidentoista kilsan matkan satoi vaan enempi ja enempi ja persekin kastui, koska lokarikin oli tietysti teltassa eikä mukana. Enhän mä tajunnut, että voisi sataa, koska hellettä oli jatkunut niin pitkään. Tyhmästä päästä kärsii retkivarusteet.

Teltalle päästyäni pahin oli jo tapahtunut eli kamat olivat märkänä ja teltan lattialla lainehti vettä. Olin matkalla toivonut, että kuuro olisi ollut paikallinen eikä teltalla olisi satanut. Sateen tauottua ei auttanut muu kuin ripustaa vehkeet aidalle kuivumaan ja mopata pyyhkeellä teltan pohja kuivaksi. Pian pukkasi uutta kuuroa ja kosteat kamat oli kerättävä takaisin telttaan. Painuin perään ja nukahdin päikkäreille.

Iltapäivän kuivattelu sujui kirjaa lukien. Miljöö alkoi kuitenkin tympimään ja lähdin lähibaariin Cagnes sur Merin rannalle ottamaan pari aikani kuluksi.

Nyt oli todettava, että idyllisimmät kahvilat olivat pienemmissä kylissä, joissa kuppilasta pystyi astumaan suoraan rannalle. Tässä missä nyt oleilin oli kyllä myös merinäköala, mutta välissä oli vilkkaasti liikennöity autotie. Ranskan Riviera oli kuitenkin mielestäni viihtyisämpi kuin hieman hämyisempi ja epäsiistimpi Italian vastaava. Ace of Basen soidessa hyvissä fiiliksissä polkaisin vielä iltasella Nizzaan pitsalle ja pimeän jo laskeutuessa rullailin takaisin teltalle valokuvia napsien. Silloin takarengas puhkesi. Vahvalla etunojalla pääsin juuri ja juuri leirintäalueen portille renkaan tyhjentyessä samalla.

Kilsat 55. Sää normaalista poiketen sateinen ja siksi selvisin ilman aurinkorasvaa kokonaisen päivän. Rengasrikkoja yksi.

31.7. Nizza

Kotiin mä lähtisin tänään syntymäpäivänäni. Juhlan kunniaksi aioin taas kermaperseillä. Sitä ennen oli nautittava edellisenä päivänä ostetut runsaat eväät eli yksi patonki, purkillinen hedelmäsalaattia ja neljä donitsia sekä puoli pulloa appelsiinimehua ja paikattava rengasrikko.

Takarengas 4000 kilometrin jälkeen.
Takarengas 4000 kilometrin jälkeen.

Pakkasin viimeisen kerran teltan, makuupussin, retkilakanan ja makuualustan pussukoihinsa ja rutinoidusti nakkasin moiset reppuun, joka tuli taas aivan täyteen, kuten oli ollut koko matkan ajan. Nizzassa lunastin rannalta aurinkotuolin varjolla ja kävin makuulle aivan aaltojen viereen.

On mainittava, että vasta Nizzassa näin ensimmäiset ritvat ilman yläosia juuri tällä useamman kilometrin pituisella kivirannalla, vaikka rannan tapaista olin rullaillut jo useamman päivän. Pisteet moisesta Nizzalle. Turisti-infossa leirintäalueita tsekatessani noteerasin myös nudistileirintäalueen, mutta se oli aika kaukana enkä tiedä olisiko muutenkaan ollut hyvä juttu nähdä karavaareiden riippupyllyjä silmän kantamattomiin.

Aalloilla pulikoidessani hymy oli jälleen herkässä, sillä killuminen vedessä oli kivaa. Kiiruksesta ei ollut tietoakaan ja lueskelin edellisenä paivänä ostettua dekkaria verkkaisseen ja välistä vilkuilin kanssaihmisten tekemisiä.

Kun aika oli täysi siirryin kaupan kautta lentokentälle. Oi että kuinka teki eetvarttia mielelle kuulla suomenkieltä kentällä ja tunnistaa laumallinen suomalaisia kytiksellä check in -tiskin edustalla. Oli sitten suomalaiset juntteja tai ei, niin tunsin kuuluvani joukkoon ja olin ylpeä siitä. Kotimaa oli mielessäin.

Kävin kentän veskissä siistiytymässä ja haikein mielin hylkäsin kalsaripaidan vessan roskikseen pukeutuakseni pikeeseen. Check innissä meikälle tarjottiin ylibuukatun lennon vuoksi vaihtoehtoa lentää vasta seuraavana päivänä ja ansaita näin pari saturaista.

Kypsänä miehenä en kuitenkaan lähtenyt moiseen. Virkailija ei tainnut hiffata, että tuolloin missaisin Yksivaihteen komponenttikirppiksen. No ei vaineskaan. Missaisin odottavan Saviksen hymyn, jonka halusin nähdä tänään enkä vasta huomenna.

Siinä tarjousta selvittäessä jäi tädiltä fillarin kuljettamisesta perittävä maksu perimättä ja sain tsygän koneeseen ilmatteeksi. Ei se väärin oo.

Lentokenttäbussiin astuessani katkesi reilun yhdeksän viikon moottoriajoneuvoton kausi. Reissuni aikana en ollut matkannut millään muulla kuin omalla tsygälläni ellei rullaportaita ja paria kertaa hississä lasketa.

On muuten tuo lentäminen sitten laiskojen hommaa. Kuin pikakelauksella näin taivaasta sen kaiken, jonka olin kahden kuukauden aikana polkenut. Alpit olivat lintuperspektiivistäkin katsottuna mykistävät, eikä tällä ylityskerralla edes hapottanut jalkoja. Sumppiakin tuli oikein yhtiön puolesta tarjolle, joten nautin olostani.

Viron kohdilla ihailin ikkunapaikaltani yöllistä salamointia. Keskiyön jälkeen lähestyimme Etelä-Suomen rannikkoa. En tälläkään kertaa hahmottanut laskeutuessamme mistä suunnasta kentälle tulimme, vaikka kuinka yritin bongata tuttuja maamerkkejä, kuten Pasilan tv-tornia.

Kentällä kokosin fillarini reissun viimeiseen ajoon ja poistuin rauhalliseen yöhön. On kyllä sanottava, että Helsinki on tasainen kaupunki. Tiukin mäki täällä on joku Metsälästä Pasilan ratapihan ylittävä pyörätie ja se oli niiin ihanan loiva, että oi voi. But Helsinki I love you!

Alaovelle päästyäni minua tervehdittiin armaani toimesta avonaisesta ikkunaluukusta. Olin kotona ja siksi onnellinen.

Kilsat Nizzassa 19,1 ja kentältä kotiin 18,6. Sää helteinen.

"It is by riding a bicycle that you learn the contours of a country best, since you have to sweat up the hills and coast down them. Thus you remember them as they actually are, while in a motor car only a high hill impresses you, and you have no such accurate remembrance of country you have driven through as you gain by riding a bicycle." --Ernest Hemingway

Jouni vuorokausia reissussa: 65
Jounin ajamat kilometrit kotiovelta kotiovelle: 4619,22
Reissun korkein kohta metreissä: 2473
Rengasrikkoja koko seurueella: 12
Jounin kadonneet kilot vyötäröltä: 3
Jounin laukun paino kilogrammoissa: 9
Öitä puskassa: 26
Öitä leirintäalueella: 25
Öitä katon alla: 15
Öitä enimmillään yhtäjaksoisesti puskassa: 9
Sadepäiviä: 15
Hellepäiviä: 42

Reitti:
Suomi: Helsinki->
Saksa: Rostock-Berliini-Wolfsburg-Hannover-Osnabrück->
Alankomaat: Apeldoorn-Amsterdam-Rotterdam->
Belgia: Antwerpen-Bryssel->
Luxenburg->
Ranska: Metz-Châlons-Reims-Pariisi-Melun-Sens-Dijon-Chalon-Mâcon->
Sveitsi: Geneve-Grand Saint Bernard->
Italia: Aosta-Milano-Genova-San Remo->
Monaco->
Ranska: Nizza

Foorumilinkki: 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=41123.0
Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä