Eläköön lumilautailu!

Suomalaiset tietävät, että Enni Rukajärvi pelasti talviurheilumaineemme Sotshissa Kakkahätä 77 –punkbändin tahtiin. Mutta pelastiko Enni samalla koko suomalaisen lumilautailun tulevaisuuden?

Lumilautailun nykytila on herättänyt tänä talvena epäilyjä ja keskustelua. Lumilautavälineiden myynti ei vedä ja lautailijoiden määräkin on monissa laskettelukeskuksissa pienin vuosikymmeniin.

Suosittu amerikkalainen Outside-ulkoilulehti nostikin kissan pöydälle, teki omat johtopäätöksensä lumilautailusta ja julisti kolumnissaan lumilautailun olevan syvässä lamassa suksilasketteluun verrattuna. Lumilautailijat huomasivat kolumnin sisältävän virheellisiä johtopäätöksiä ja älähtivät äänekkäästi. Relaa.comin keskusteluissakin lumilautailun nykytilan pohtiminen nousi yhdeksi talven kuumimmista aiheista.

Kiivaan keskustelun keskellä Suomi sai Enni Rukajärven lisäksi toisenkin uuden snoukkakeulakuvan. Suomen Lumilautaliiton toimintaa alkoi vetää uutena toiminnanjohtajana pitkäaikainen lumilautailuaktiivi Mika Andersson. Päätimmekin lopettaa spekuloinnit lumilautailun kriisistä ja käydä Anderssonin kanssa perusteellisesti läpi lumilautailun tilaa ja tulevaisuutta Suomessa.


Mika Andersson aloitti keväällä Suomen Lumilautaliiton toiminnanjohtajana.
 

Aloitetaan Mika ihan perusasiasta eli lautailijoiden määrästä Suomessa. Mikä on sinun näkemyksesi lumilautailijoiden määrästä täällä? Onko lumilautailijoita nyt paljon?

“Määrää arvioidessa joutuu luottamaan osittain omaan mutu-tuntumaan eli siihen mitä keskuksissa itse näkee. Huippu on tosiaan varmasti mennyt eikä lautailevaa kansaa nyt näe ihan niin paljoa kuin huippuvuosina.

Oikean lukumäärään suhteen olen itsekin yrittänyt löytää statistiikkaa ja luvut vaihtelevat aika paljon. Tuoretta tietoa määristä ei ole. Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen mukaan lautailua harrastaisi noin 200 000 suomalaista ja lumilautaliitossa harrastajamääräksi on viimeksi arvioitu noin 100 000.

Lumilautailijoiden ja suksijoiden suhde ja määrät tulevat elämään jatkossakin. Suksien ja laudan sekakäyttäjiäkin on varmasti tulevaisuudessa nykyistä enemmän ja sekin vaikeuttaa tarkkojen määrien arviointia.”

Eivät nuo lukumäärät onneksi kovin pieniäkään ole. Lumilautavälineiden kaupan heikossa tilassa taitaa näkyä harrastajamäärien lisäksi epävarmat talvet ja internetin vaikutus.

“Välinemyynnissä määrien arviointi on tosiaan vaikeaa. Nettikauppa liikuttaa rajojen yli tavaraa.

Lisäksi käytettyjen välineiden myynti on tosi keskeinen osa kokonaisuutta. Aikoinaan on myyty paljon nykyistä enemmän tavaraa. On vaikea arvioida paljonko se vanha tavara liikkuu vieläkin.”

Minäkin olen yrittänyt tarkastella lumilautailijoiden määrää omakohtaisesti. Laskin 2000-luvun alkupuolella lumilautailijoiden perinteisesti suosimassa Talmassa streetillä ja pipessä suksilla. Talmassa oli tuolloin suksien kanssa aika orpo olo.  Nyt 2010-luvulla olen sitten laskenut Talmassa taas lumilaudalla. Yllättäen olenkin uudestaan vähemmistössä. Nyt Talman streetillä temppuillaankin tosi paljon suksilla.

“Keskuksissa on lautailijamäärän suhteen eroja riippuen keskuksen panostuksista. Esimerkiksi Helsingin Lumiparkissa panostetaan lautailuun. Se näkyyy ja suksijoiden sekä lautailijoiden suhde onkin Lumiparkissa aika fifty-fifty.

Mutta kukaan ei voi kieltää etteikö suksijoita olisi yleisesti paljon enemmän. Ja suksien muuttunut määrä näkyy erityisesti streeteillä, joihin on tullut freestylesuksijat.

Lapsissa ei ole katoa lumilautailijoista ja se lupaa hyvää tulevaisuutta. Varttuneemmissakaan ei ole katoa lautailijoista, vaan ne jotka ovat lautailleet yli 10 vuotta lautailevat edelleen. Sitä varttunutta porukkaa riittää paljonkin. Sama 90-luvulla lautaillut jengi pyörii edelleen aktiivisesti mukana.

Katoa lumilautailijoissa tuntuisi olevan lähinnä teini-ikäisissä. Ja se näkyy streeteillä.”

Mikähän tuohon streeteillä näkyvään teinien tilanteeseen on vaikuttanut?

“Tavallaan voi ajatella, että suksien kanssa on helpompi aloittaa temppuilu.

En sano, että suksilla temppuilu olisi pitkän päälle helpompaa. Upeita ja vaikeita juttujahan suksillakin nykyään tehdään. Mutta aloitusvaiheessa suksilla voi olla helpompi lähteä liikkeelle.”

Molempien välineiden sekakäyttäjänä olen samaa mieltä. Enkä tiedä koskeeko tuo vain temppuilua vain onko suksilla muutenkin helpompi aloittaa laskemista ja laskettelukeskuksissa olemista?

“Ihan pienimmät oppivat kyllä tosi nopeasti ja luontevasti lautailun. Oma viisivuotias poikani on laskenut monta vuotta laudalla. Hän ei halunnut aloittaakaan suksilla. Itse en kovin vahvasti ohjaillut ja kysyin suksillakin laskemisesta, mutta poika halusi heti laudalle.

Mutta alkuvaiheen jälkeen lautailussa on toki haastavia vaiheita. Näyttäähän se ilkeältä kun laudan kantti leikkaa kiinni ja vetää kunnon ruoskat rinteeseen. Suksilla ei tule ihan yhtä helposti vastaavia kaatumisia.”

Lumilautailijoiden määrä on siis Suomessakin nyt huippuvuosia alhaisempi. Onko huippuvuosia pienemmällä harrastajamäärällä merkitystä? Olisiko mahdollisimman suuri harrastajamäärä tarpeellinen lumilautakulttuurin kannalta? Vai elääkö kulttuuri vahvana pienemmälläkin harrastajamäärällä?

“Lumilautakulttuuriihan elää ja voi Suomessa nyt oikeastaan paremmin kuin koskaan. Olen kulkenut mukana 80-luvun lopulta asti ja nythän tämä kulttuuri vaikuttaa erittäin elinvoimaiselta ja hyvinvoivalta.

Jos lumilautailun harrastajien määrä kasvaisi vaikka sinne 200 000 lautailijaan, niin saataisiin lähinnä lisää sellaisia, jotka kävisivät lumilautailemassa vain pari päivää talvessa. Sillä porukalla ei olisi niin suurta merkitystä varsinaiseen lumilautakulttuuriin. Olisivatko tällaiset muutamia kertoja laskevat sitten todellisia lumilautailun harrastajia vai jäisivätkö he varsinaisen aktiivisen lumilautakulttuurin ulkopuolisiksi kokeilijoiksi?

Ja sitäkin on vaikea arvioida paljonko he lopulta ostaisivat tai tai vuokraisivat välineitäkään.

On kuitenkin erikseen se jengi joka tekee lumilautailua tosissaan. Heille lumilautakulttuuri on kokonaisuutena jopa isompi juttu kuin itse laskeminen.

Suomalainen lumilautailukulttuuri voi hyvin niin kauan kun tuolla intohimosimmalla jengillä on paikat missä laskea ja he nauttivat laskemisesta. Nytkin tilanne on tältä osin ihan kunnossa.”

Usein melko pienilläkin lajeilla voi olla tosi aktiivinen harrastajayhteisö ja tiivis lajikulttuuri. Tietty harrastajamäärä pitäisi kuitenkin olla, että se kulttuuri voi siirtyä sukupolvesta toiseen. Liian pienten lajien tosi intohimoinenkin lajikulttuuri näivettyisi alkuperäisen aktiiviporukan vahnentuessa. Suomalaisten lumilautailijoiden määrä taitaa riittää sukupolvien yli siirtymiseen?

“Nykyiselläkin aktiiviharrastajien määrällä lumilautatoiminta on Suomessa tosi virkeää. Snoukkapuolella on todella paljon tapahtumia. Visuaalinen puoli voi hyvin. Täällä kuvataan ja tehdään leffoja ja valokuvauksen taso on ihan mieletön.

Lumilautailun ympärillä on nyt valtava kirjo erilaisia asioita ja toimijoita. En usko että kovin monessa muussa lajissa on Suomessa ihan yhtä paljon hyviä ammattimaisia tapahtumantekijöitä, kuvaajia ja leffantekijöitä. Jatkuvuuttakin on ollut jo 20 vuotta.”


Spine Magazine edustaa tämän hetken ennakkoluulotonta lumilautakulttuuria. Kuvat: Spine Magazine
 

Eikö tuolla kulttuuripuolella sitten näy vielä yhtä voimakkaasti suksifreestylen vahva kehitys ja harrastajamäärät? Ovathan Nipwitz, RealSkifi ja muut kuitenkin alkaneet luoda laadukasta visuaalista kulttuuria suksipuolellakin.

“Lumilautailun parissa olevat aktiivitekijät ovat henkeen ja vereen lautailijoita. Ne aktiiviset kulttuurin tekijät eivät vaihda suksipuolelle. He jatkavat lumilautailukulttuurin parissa ja ylläpitävät sitä lumilautakulttuuria.

Enkä tiedä näkyykö tuo suksipuolen uusien nuorempien tekijöiden luoma kulttuuri vielä ihan yhtä voimakkaasti ja monipuolisesti ulospäin kuin lautailussa? Suksipuolella ei välttämättä touhuta kuitenkaan yleisesti ihan yhtä paljoa ja yhtä monipuolisesti? Esimerkiksi tapahtumia freestylesuksijengillä voi olla huomattavasti vähemmänkin kuin lumilautailijoilla?”

Suksilla laskemisen ja lumilautailun vertailu voi olla vähän harhaanjohtavaa ja turhaa. Laskettelu on juuriltaan talviurheilua. Onko lumilautailu edes osa samaa talviurheilukokonaisuutta vai pitäisikö lumilautailua ja lumilautailun harrastajamääriä verrata vain skeittiin, surffiin ja muihin lautailulajeihin?

“Kyllähän lautailulajit nivoutuvat yhteen ja samat ihmiset harrastavat eri lautailulajeja. Ne ovat toisiaan tukevia hommia ja lumilautailijan elämäntapaan kuuluu myös skeittaus ja vesijutut.

Mutta on lumilautailu kuitenkin myös selvästi talviurheilulaji. Lumilautailu on osa sekä lautailumaailmaa että talviurheilumaailmaa. Ja onhan murtsikkakin muuten nyt tavallaan trendikästä touhua eikä vain pelkkää talviurheilua.”

Vähentyneisiin lautailijamääriin voi olla turha etsiä syypäitä lumilautailusta itsestään. Keskustelun käynnistäneessä jenkkikolumnissa syyteltiin kuitenkin esimerkiksi lumilautateollisuutta liiallisesta freestylen painottamisesta 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Oliko lumilautailu tuolloin Suomessakin liian freestylepainotteista?

“Suomessa asiaa on katsottava suomalaisittain. Suomessahan lumilautailu on osittain pakotetustikin freestylepainotteista. Meidän mäet on sen kokoisia että niihin sopii freestylen suoristuspaikat.

Mutta toki ratalasku oli Suomessakin voimissaan vielä 90-luvulla. Lumilautaskenessä oli silloin aktiivisia ratalaskijoita. Lisäksi samat aktiivityypit laski montaa lajia. Ratalaskijat kävivät laskemassa myös pipekisat.

Voisi olla hyväksi lumilautailulle, jos nykyäänkin käytäisiin kiertämässä välillä keppejäkin. Siinä opitaan kuitenkin laskutaitoa ja pitämään lautaa kantilla.

Keppien kiertämistä pitäisi ehkä pukea eri muotoon. Veikkaan että banked slalom onkin yksi nousevista jutuista Suomessakin ja auttaa tässä. Se yhdistelee sopivasti rataa ja freestylen fiilistä.

Lisäksi banked slalom kisat ovat helpommin lähestyttäviä kuin freestylekisat. Niihin voi osallistua vaikkei corkit lähtisikään.

Banked slalomit ovat helpompia järjestääkin. Ei tarvita tuomareita, vaan kello on helppo mittari. Banked slalomissa voisi jo pelkällä omalla kaveriporukallakin kisailla.

Freestylelajit taas ovat vaikeampia kisaformaatteina. Arvostelu vaatii tuomareita ja tuomarointi on haastavaa kun makuasiatkin vaikuttavat kokonaisuuteen.”


Perinteisellä boardercrossilla on Suomessa pujottelua vahvempi asema. Nyt crossin rinnalle on tulossa myös banked slalom. Kuva: Suomen Lumilautaliitto.
 

Myös Snowboarder Magazinen vastineessa Outsiden kolumniin nostettiin esiin juuri banked slalomit esimerkkinä lautailun nousevista ilmiöistä. Omasta mielestäni banked slalom onkin yksi puhtaimmista lautailuformaateista. Banked slalomin tiukat kallistetut kurvit eivät ole edes kovin nautittavia suksilla. Laudalle tuollaiset tiukat kallistetut kurvit taas sopivat kuin nenä päähän.

“Kaaret ovat banked slalomin lisäksi muutenkin kiinnostavia ja erittäin tärkeitä lautailulle. Kaarien kehittämistä ja hyödyntämistä on Suomessa harrastettu perinteisesti esimerkiksi Wappulounaalla, jonne on rakenneltu erilaisia lisäkaaria.”

Nuo monipuoliset ja erikokoiset kaaret ovat kyllä hauskoja laudalla. Voisiko ajatella että nykyiset freestylen isoksi kasvaneet hyppyrit ja pipet hukkaavat kaarifiiliksen ja samalla suosivat suksia? Halfpipekään ei ole enää samalla tavalla tiukkaa kaarta kuin aikaisemmin. Sitä voisi pitää nykyään yhtenä isona jatkuvana ja kovavauhtisena megahyppyrinä.

“Halfpipejen kasvaminen ei välttämättä ole suosinut suksipuoltakaan. Pipejen kasvamisen myötä pipestä on nimittäin kadonnut kokonaan jokamiesluokka. Jäljelle jäi pelkkä vaativampi huipputaso. Siinä on tavallisella harrastajalla miettimistä kun laitetaan jäisten 6,5 metriä korkeiden kaarien keskelle laskemaan.

Halfpipe elää varmasti nyt suvantovaihetta. Lumilautaliitollakin on paljon ajatuksia siitä mitä pipelaskemiselle pitäisi tehdä.

Suomessa ei ole montaa halfpipeä. Nykyvaatimusten mukaisia superpipejä Suomessa on vain kaksi. Mutta niistä ei ole silti varsinaista pula, vaan kaksikin riittää aika hyvin tyydyttämään superpipeihin kuuluvan huippukilpaurheilun tarpeet.

Tarvetta olisi enemmän vähän pienemmillekin halfpipeille ja halfpipen jokamiesluokalle. Muuta nyt niitä pienempiäkään ei ole enää.”

Halfpipe taitaa olla keskuksille haastava?

“Keskukset varmasti puntaroivat asiaa tarkkaan ja lopettivat paippien tekemisen vasta kun niissä laskeminenkin väheni. Pipen rakentaminen ja huoltaminen vie valtavasti aikaa ja rahaa. Kourussa pitäisi näkyä paljon laskijoitakin että se kannattaisi tehdä.

Jengi siirtyi pois pipeistä kun esimerkiksi reililaskeminen kehittyi voimakkaasti. Jossain vaiheessa rautaa alkoi tulla yhä enemmän rinteeseen. Ja rinteisiin laitettu rauta oli entistä parempaa ja monipuolisempaa.

Halfpipe on kuitenkin ehdottoman olleellinen osa lumilautailua. Toivotaan, että löytyy keinot saada nykyistä enemmän laskijoita Suomessa jäljellä oleviin pipeihin ja siten keskuksille motivaatiota tehdä taas lisää erikokoisia pipejä.

Pipejähän oli aikoinaan enemmän ja vanhoja SnowTurbo-kaarentekokoneita saattaa edelleen olla keskusten omistuksessa. Pitäisi löytää keinot saada ne uudestaan käyttöön eri paikoissa.

Ei pipeä kuitenkaan joka keskukseen tule jatkossakaan. Eikä tarvitsekaan tulla. Keskustenkin kannattaisi profiloitua selvästi suorituspaikkojen suhteen.”

Snowboarder Magazine nosti omassa jutussaan banked slalomin rinnalle uutena snoukan nostajana myös splitboardingin. Nostavatko splittilaudat lumilautailua Suomessakin?

“Ei splittitouhu voi täällä Etelä-Suomessa oikein merkittävästi näkyä ja vaikuttaa. Eikä se varsinaisesti näy muuallakaan. Splitin luonteeseen kuuluu että spilittijengi katoaa näkymättömiin takamaastoihin.

Splitti helpottaa kuitenkin bäkkärilaskemista. Bäkkäritouhut taas ovat keskeinen osa lajia ja lumilautakulttuuria. Kävin ensimmäisen kerran Japanissa laskemassa bäkkäriä ja huomasin ilokseni ettei lumilaudan kanssa tarvitse todellakaan olla siellä yksin. Lumilautailu voi nyt aika hyvin vapaalaskupuolellakin.

Vapaalaskuhan voi tosin erittäin vahvasti suksipuolellakin. Vapaalaskussa onkin eniten suksien ja laudan välistä yhdistymistä. Lautailijat ja suksijat pyörivät vapaalaskutouhuissa ihan samoissa porukoissa. Tamokissa ja Lyngenissä käy taas melkoinen kuhina ja siellä on varmasti jatkuvasti molempia.

Vapaalaskuhan kyllä kiinnostaa laajalti. Lumisina talvina putikkaa laskettiin ja kuvattiin paljon Helsinginkin mäissä ja puistoissa. Putikan laskemisesta tämä laji kuitenkin on lähtöisin. Ja kun ihminen pääsee kerran laskemaan kunnon puuteria, niin kohtalohan on aika lailla sillä taputeltu.

Vapaalaskun osalta lumilautailussa on muistettava myös noboard. Hemmetin hauskaa puuhaa. Toki noboardia laskevat paljolti ne samat tyypit, jotka muutenkin laskevat aktiivisesti vapaalaskua. Mutta myös noboard vetää sitä porukkaa entistäkin syvemmälle lajiin.”


Teemu Tiiro nauttii siteettömästä noboardista Tamokissa. Kuva: Arttu Muukkonen
 

Bäkkäreillä laskee osittain hieman vanhempaa porukkaa kuin streeteillä tai kaupunkien reileillä. Onko siirtymä reilien ja hyppyrien laskemisesta vanhempana ja kokeneempana bäkkäritouhuihin automaattista? Vai lopettaako moni laskemisen kokonaan siinä vaiheessa kun ikätoverit alkavat siirtyä bäkkäritouhuihin?

“Oma fiilis on että jengiä tippuu valitettavasti poiskin. Eteläsuomalaisen lautailijan kannalta puuteriin ja isoihin mäkiin on kuitenkin tosi pitkä matka. Kaikkien kohdalla ei siksi onnistu siirtyminen iän myötä hyppyreistä ja reileistä bäkkäritouhuihin.”

Vastakkainasettelut ovat aina turhia, muttei vastakkainastettelujen aika ole koskaan ohi. Olemme vähän väkisinkin laittaneet tässä vastakkain suksia ja lautaa sekä freestyleä ja vapaalaskua. Vastakkainasettelua voisi nyt vääntää vielä ammattimaisen kilpaurheilun ja vapaamuotoisen lautailunkin välille. Miten tuollainen maajoukkuetasoinen kilpaurheilupuoli sopii sinusta lumilautailun imagoon ja lumilautakulttuuriin?

“Ei kilpaurheilupuolessa ole varsinaista ristiriitaa muuhun lumilautailuun. Huippu-urheiluahan on tosi mukava seurata. Sitä kautta se palvelee ihan kaikkia lumilautailijoita.

Lumilautailun osalla huippu-urheilu on nykyään aikamoista touhua. Ennen ero kisoissa menestyvän laskijan ja tavallisen laskijan välillä oli paljon pienempi. Ei silloinkaan kaikki päässeet huipulle, mutta huippu oli periaatteessa tosi monien saavutettavissa. Nyt kisoissa menestyvät laskijat ovat aivan käsittämättömällä tasolla.

Muutos huippu-urheilussa näkyy kilpailun kovenemisena. Suomesta tulee edelleen maailman kärkilaskijoita, mutta niin tulee jo monesta muustakin paikasta. Ja jatkossa tulee yhä useammasta paikasta.

Mutta lumilautailun kilpailutoimintakin elää nyt murrosta. Kilpailutoiminnan puolella mielipiteet tulevaisuudesta jakautuvat paljon. Kukaan ei oikein tiedä millaisia kilpailujen ja kilpailulajien pitäisi tulevaisuudessa olla.

Kisapuolellakin tullaan ehkä näkemään rinnakkain takaisin juurille menevää toimintaa ja nykyisen kaltaista isoa ja teknistä triplojen hyppimistä.”

Suomalaisten tulevan kisamenestyksen ratkaisevat nykyiset lapset ja aloittelijat. Lautailu siis hyötyisi isojen kisapaikkojen lisäksi monipuolisista helppotasoisista suorituspaikoista. Onko Suomessa sinuta panostettu riittävästi kaikkein helpoimpiin suorituspaikkoihin?

"Burton Riglet Parkit ovat olleet suosittuja. Riglet-kiertue keräsi noin 1500 lasta. Mutta ne ovat puhtaasti ihan pienimmille lapsille.

Helsingin Lumiparkki on hyvä esimerkki riittävän helpoksi tehdystä paikasta. Sinne ei ole tehty mitään isoa. Silti Lumiparkki on onnistuttu tekemään sellaiseksi että osaavammatkin aktiiviharrastajat tykkäävät siitä.

Lumilautailuun liittyy kuitenkin luovuus ja hauskuus. Pienempi neppailtava voi olla taitavillekin laskijoille jopa parempi ympäristö tehdä jotain luovaa kuin isoimmat hyppyrit ja reilit.

Suorituspaikkojen osalta tullaan siihen, että monenlaisia paikkoja tarvittaisiin. Suorituspaikkojen osaltakaan ei ole tarvetta tai tilaa esimerkiksi vastakkainasettelulle suksijoiden kanssa. Harrastuspaikkojen ja olosuhteiden suhteen lautailijat tekevätkin tosi paljon yhteistyötä suksipuolen toimijoiden kanssa. Suomen kokoisessa maassa normaali parkki palvelee kuitenkin lähtökohtaisesti molempia. Ja toki lumilautaliitossa ja lumilautailussa muutenkin tehdään paljon yhteistyötä suksipuolen kanssa.”


Nykyaikainen superpipe on jo tosi iso. Kuva: Suomen Lumilautaliitto
 

Kilpailutkin hakevat siis uusia muotoja. Onko juuri halfpipe tässä esimerkkinä? Halfpipeähän on alettu pikkuhiljaa kritisoida tylsäksi ja kliiniseksi lajiksi. Terje Haakonsenkin suunnitteli uudenlaista pipeformaattia omassa Arctic Challenge -tapahtumassaan.

"Terje mietti pipeformaattia oikeaoppisesti yhdessä laskijoiden kanssa. Kyllähän pipeissä voisi olla jotain uusia malleja.

Ei tuo halfpipen uudistaminen ihan uusi juttukaan ole. Suomessakin on eri tapahtumissa kokeiltu vastaavaa. On ollut pientä transferia pipeen, yksittäistä gapia kaaressa ja wallrideä sekä reilejä hyllyllä. Nuo ovat tapahtumissa toimineet hyvin.

Mutta vaikea sanoa kuka loisi yleiset kisasäännöt tällaisiin muokattuihin pipeihin. Yksittäisissä tapahtumissa voi luoda omia ratkaisuja. Mutta saman yleistäminen laajemmin käytettäväksi on vaikeaa. Kansainvälisten kilpailukiertueiden halfpipekisojen muuttaminen onkin tosi pitkän ajan asiaa.

Ja nykymuotoinen halfpipekin on kuitenkin edelleen pidetty yleisölaji. Vancouverissa se oli yksi katsotuimmista lajeista ja Sotshissakin varmasti todella katsottu.”

Vaikutat luottavaiselta suomalaisen lumilautailun suhteen. Resepti lumilautailun mahdolliseen harrastajamäärien nousuun voisi näiden juttujen perusteella löytyä monipuolisuuden kautta. Kaiken kokoisia ja mallisia suorituspaikkoja, kaikenlaisia välineitä ja aktiivista tekemistä hyvällä fiiliksellä.

“Lumilautailu on valtavan iso ja monipuolinen asia. Pelkän yksittäisen metodi-trikinkin voi tehdä sadoilla tavoilla ja todella tyylikkäästikin. Lumilautailuun liittyy niin paljon kaikkea kiva, että se tulee aivan varmasti tarjoamaan tulevaisuudessakin hienoja juttuja tuhansille suomalaisille.”
 

Kuvat: Suomen Lumilautaliitto, Spine Magazine, Arttu Muukkonen ja Markku Jussila

Markku Jussila

punni

------------
"En usko että kovin monessa muussa lajissa on Suomessa ihan yhtä paljon hyviä ammattimaisia tapahtumantekijöitä, kuvaajia ja leffantekijöitä."

Eikö tuolla kulttuuripuolella sitten näy vielä yhtä voimakkaasti suksifreestylen vahva kehitys ja harrastajamäärät? Ovathan Nipwitz, RealSkifi ja muut kuitenkin alkaneet luoda laadukasta visuaalista kulttuuria suksipuolellakin.

“Lumilautailun parissa olevat aktiivitekijät ovat henkeen ja vereen lautailijoita. Ne aktiiviset kulttuurin tekijät eivät vaihda suksipuolelle. He jatkavat lumilautailukulttuurin parissa ja ylläpitävät sitä lumilautakulttuuria.

Enkä tiedä näkyykö tuo suksipuolen uusien nuorempien tekijöiden luoma kulttuuri vielä ihan yhtä voimakkaasti ja monipuolisesti ulospäin kuin lautailussa?”
------------

Eikös suksipuolella ole leffa- ja kuvapuoli ihan yhtä hyvää ja aktiivista. Jos lumilautapuolella on enemmän "ammattimaisia" tekijöitä niin se johtuu vain siitä että tekijät ovat 10 vuotta vanhempia kuin suksipuolen Nipwiz ja Realskifi. 10 vuoden kulutta taas moni suksipuolen tekijä saattaa jo olla ihan ammattilainen näissä hommissa.

Mutta kunnon tapahtumia on suksitemppuilussa kyllä ihmeen vähän. Miksköhän?

Kaitsu
_Henkka_

[quote=Kaitsu]Tällanen löyty freeridestä: http://www.freeride.se/olympiska-snowboard-storre-alpint/

[/quote]

Ja sama lähdeartikkeli alkuperäiskielellään:

http://www.snowboarder.com/featured/boycott-the-olympics-the-ioc-needs-s...

Ajattelimisen aihetta, jos aihe kiinnostaa.