Asuntoautolla Alpeilla, mutta ei missään nimessä Ranskassa

Laskumiehet Antti Leuku ja Jaakko Blomqvist halusivat lähteä joulun jälkeen lomalle Alpeille. Parin viikon reissu sesongin kalleimpaan aikaan kuulosti lähtökohtaisesti hurjalta suunnitelmalta. Vielä kovempi oli ajatus pyöriä kyseiset kaksi viikkoa Verbierissä, tuossa Alppien Babylonissa, jossa molemmat herrat ovat asuneet useita talvia.
“Siellä on varmasti ainakin hyvä meininki, eikä tarvitse juoda kaljaa muovituopista varjoisilla terasseilla hytisen, kuten Chamonix´ssa," totesi Leuku yhdeksi, joidenkin mielestä erittäin validiksi, perusteluksi.

Ongelmaksi muodostui kämppä. Tuohon aikaan Verbierissä hinnat ovat tuplat tavalliseen nähden. Niinpä olisi majoituksenkin hinta pyörinyt yli 700 euron viikkotasolla – per henki. Tosin hintaa olennaisempaa oli laatu.
“Katsottiin tarjontaa ja todettiin, että taso ei ihan riitä. Hintahan nyt ei ole lomalaiselle mikään ongelma.”

Mikä sitten ratkaisuksi dilemmaan? Itävallassa on liian halpaa, Ranskaan ei mennä, Verbier on paras. Hihasta ravisteltiin ihan uusi ässä, eli asuntoauto.


Matkakoti odottelee pääsyä autojunan kyytiin. (Kuva: Jaakko Blomqvist)

 

Blomqvist ja Leuku vuokrasivat Elämysmatkoilta talven uutuuspalvelun, ja niin oli poikamiesboksi odottelemassa Geneven lentokentällä. Kumpi ajoi ensimmäisen vuoron?
“Noo, molemmat olimme ajokunnossa, joten se ei tällä kertaa ollut mikään neuvottelun paikka.”

Asuntoauto oli lopulta onni onnettomuudessa, Blomqvist sanoo. Verbierissä lumitilanne oli hengenvaarallinen, kuten monessa muussakin hiihtokeskuksessa joulun jälkeen ja uudenvuoden tienoilla. Jäätynyt pohjakerros teki useista seinämistä kuulalaakeroituja surmanloukkuja. Sinne ei uskaltanut siis mennä, koska reissun tarkoituksena oli tehdä muutakin kuin juhlia.

Helsinki-Vantaalla Leuku oli tarkistanut säätiedotuksesta, että Keski-Sveitsissä saattaisi olla lunta. Niinpä asuntoauton keula kääntyi parkkipaikalla tehdyn syväanalyysin jälkeen kohti Andermattia.
“Se oli hyvä siirto. Heti dumppasi hyvin, oli aurinkoista ja pääsimme kurvailemaan siistejä rinteenvierustapätkiä.”

Kävipä vielä tuuri, että yläkabiini avattiin iltapäivällä, kun pistöörit olivat pommittaneet irtolumet pois.
“Vähän kyttäilimme, että aukeaisiko hissi. Puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme ensimmäiseen kabiiniin. Kuulemma Andermattissa avataan ylähissi iltapäivällä hyvin harvoin. Joskus käy meilläkin tuuri,” Leuku sanoo.

Lunta oli aikalaistodistajien mukaan tullut paikoin jopa puoli metriä. Kaikki mansikkapaikkaopastukset eivät ihan vakuuttaneet dynaamista duoa.
“Jotkut parhaat laskut päättyivät ihme risukkoihin. Tiedä huijattiinko meitä sitten, mutta ihan hauskaa laskua oli kaiken kaikkiaan tarjolla.”



Andermattin kylää. (Kuva: Antti Leuku)



Mittanauhalla mitaten todettiin, että asuntoauto mahtuu junan kyytiin. Jäi vielä kymmenisen senttiä tilaakin. (Kuva: Jaakko Blomqvist)

 

Päivä mäessä, ruokaa ja illaksi uuteen paikkaan

Asuntoauto mahdollisti helpon liikkumisen. Leuku ja Blomqvist viihtyivät keskuksissa pääosin päivän tai kahden ajan. Andermattin jälkeen he siirtyivät autojunalla Disentikseen. Tai niin oli ainakin tavoitteena.
“Ostimme liput valmiiksi jo Andermattista ja lähdimme tyytyväisinä ajelemaan Disentikseen. No, ala-asemalla portit piippaavat punaista. Nämä liput kelpaavatkin Sedrumiin. Ei auttanut kuin ottaa junalla yksi kylä takaisinpäin, käydä pujottelemassa vähän mäkiä ja palata Andemattiin antamaan myyntitapahtumasta palautetta. Opittiin taas jotain – kannattaa tarkistaa hissilippu aina, kun sellaisen ostaa.”

Parin laskupäivän jälkeen oli jo vuoro ottaa löysät pois.
“Seuraavana päivänä makailtiin netissä ja pläänäiltiin tulevia. Aurinko paistoi ja ylhäällä olisi varmaan ollut hyvää puuteria, mutta välipäiviä on hyvä välillä pitää.”

Päivät, laskukohteet ja spagetti bologneset seurasivat toisiaan. Kymmenen reissupäivän aikana tuo perinteinen kausikämppäruoka maistui kahdeksana.
“Se oli helppoa ja hyvää. Jauheliha ja kasvikset säilyvät hyvin jääkaapissa. Asuntoautossa oli mukava matkustaa, mutta eihän ruoanlaittoon liikaa tilaa ole. Tosin uuni oli, ja kerran teimmekin lasagnea.”

Zermattissa Leuku ja Blomqvist kohtasivat pari suomalaista laskijaa, joilla ei taitanut olla taitotaso ihan offareiden vaatimalla tasolla.
“Siellä jäätiköllä nähtiin tavattiin pari laskijaa ilman mitään kamoja, ei edes reppuja selässä. Kuuntelimme, kun he totesivat että tuosta vuorenreunarailosta se vyöry lähtee jos on lähteäkseen. Totesimme, että kannattaa pysytellä poissa offareilta. Saattaa kuulostaa julmalta, mutta tuolla tavoin niitä onnettomuuksia sattuu. Mennään vain, eikä ajatella”, Blomqvist sanoo.


After ski Zermattin tyyliin: shampanjaa pihalla. (Kuva: Jaakko Blomqvist)

 


Lötschentalin takaa löytyi yllättävän hienoja mäkimahdollisuuksia. (Kuva: Jaakko Blomqvist)


Pehmeää takapöllyä. (Kuva: Antti Leuku)


Jaakko kurvailee. (Kuva: Antti Leuku)

 

Suihku alkaa kiinnostaa

Ennen uuttavuotta oli vielä laskupäiviä jäljellä. Verbierissä aiemmin vaikuttanut suomipekkojen takuumyrkyttäjä Arska Saarimäki ohjeisti puhelimitse kokeilemaan Lötschentalia. Kuulemma kiva pikku keskus.
“Pari kertaa sitä piti navigaattoriin tavata. Ihan ok, mutta vähän loivaa ja täynnä kiviä. Sukset sai ainakin ihan deekikselle sen päivän jälkeen,” Leuku kertoo.

Ja sitten miettimään vuodenvaihteen juhlimista. Verbierissä yökerhon sisäänpääsymaksut huitelivat 150 eurossa, eikä lännen suunnalla näyttänyt olevan luntakaan. Nokka kohti Saas-Feetä.
“Se oli kiva yllätys. Kylä on kompakti, tosi siisti ja mäet hyviä. Siellähän viihtyi hyvin.”

Ennen iltaa oli tavoitteena käydä peseytymässä. Muutaman päivän jälkeen alkoivat odöörit olla jo kohtuullisia. Ilta alkoi pimentyä, mutta julkisia kylpylöitä tuntui olevan kovin vähän enää avoinna. Kunnes yhdestä paikasta löytyi saunamaailma. Hintaa vain 40 euroa.
“Se oli jonkun viiden tähden hotellin kylpyläosasto. Kyllähän siinä vähän ihmeteltiin, kun porukkaa meni smokit päällä ohitsemme, ja minulla oli tuulipuvunhousut ja Leukulla verkkarit päällä. Kylpyläpuolen hinta ei ollut ongelma, mutta ei se ollut edes kovin pitkän enää auki, joten päätimme mennä käsipesun ja lisädeodorantin kautta eteenpäin,” Blomqvist nauraa.

Seuraavana päivänä nähtiin hissijonossa yllätys, kun kaksi suomalaista paukkasi heti aamupäivästä paikalle.
“Ei ollut mitään krapulaa, oli hyvä ja aurinkoinen laskupäivä jälleen!”


Leuku, lintu ja vuoden ensimmäinen päivä Saas-Feessä. (Kuva: Jaakko Blomqvist)


Pesuhommia Verbierissä. (Kuva: Antti Leuku)



Lumi pysyi myös paikallaan, kun tiesi mihin oli menossa Verbierissä. (Kuva: Antti Leuku)


Sitten olikin jo aika lähteä kohti kotikeskusta, eli Verbieriä. Auto Sport Centerille parkkiin, suihku, uima-allas ja pari päivää rallattelua.
“Mäet olivat edelleen pääosin aika vaarallisessa kunnossa. Kaikki seinät olivat tulleet alas joitakin kuruja lukuun ottamatta.”

Niinpä viidestä päivästä mäessä kannatti käydä yhtenä.
“En ole koskaan nähnyt yhtä koskemattomia laskupaikkoja Verbierissä. Ennen jengi on juossut mäkeen vaikka millaisen kelin jälkeen, mutta nyt varoitukset olivat ilmeisesti tehonneet.”

Verbierissä ja lähialueilla menehtyi tammikuun alussa yhtenä päivänä viisi laskijaa lumivyöryissä.

 

Asuntoautomatkailu kannattaa

Leukun ja Blomqvistin mukaan asuntoautolla reissaaminen oli hyvä veto. Kuuden hengen auto on kahdelle mukava, tilaa riittää. Leukulla oli kokemusta asuntoautoilusta myös edelliskeväältä Norjasta, jossa Pilkkeen kuvausryhmä ajeli asuntoautolla ympäri Lyngeniä ja Tamokia.
“Kamat sai kuivumaan hyvin, lämmitykset pelasivat ja tilaa oli kivasti. Alpeilla välimatkat ovat lyhyitä, joten autolla on helppo liikkua paikasta toiseen. Harvoin näkee noin paljon eri paikkoja pienellä vaivalla.”

Kapeilla serpentiiniteillä alkoi välillä tosin vähän jännittää.
“Ajelimme Italian puolella Verbierin-reissun aikana yhteen keskukseen, johon vei varmaan 15 kilometrin mittainen tiheä serpentiinitie. Lumisateessa ja neljän sentin loskassa ylös ajaminen oli hieman jännää, kun koko ajan suti vähän. Bensaa taisi kulua ihan kiitettävästi. Alaspäin tullessa näimmekin melkein kilometrin pudotuksen tien ulkopuolella. Hyvä ettei tarvinnut alkaa peruutella,” Blomqvist sanoo.


Asuntoauton vessassa oli ohjeistus oikeanlaiseen wc-käyttäytymiseen. (Kuva: Antti Leuku)


Parkkikselta mäkeä kohti. (Kuva: Antti Leuku)

Asuntoautolle löytyi suihkullisia ja vessallisia camping-alueita helposti. Keskuksissa leiriytyminen oli kiellettyä, mutta poikamaisella hymyllä ja siistillä elämisellä varustettua kaksikkoa ei kukaan tullut häätämään hissiaseman lähettyviltäkään.
“Zermattissa hommat oli hoidettu hyvin. Se on autoton kylä, joten camping-parkkialue maksoi noin 20 euroa vuorokaudelta ja taksi keskukseen ja takaisin muutaman euron.”

Autossa oli myös 100 litran käyttövesitankki, mutta pojat päättivät käydä suihkussa muualla. Myös vessakäynnit ajoitettiin pysähdyspaikkojen mukaan. Muutenkin kaikki sujui hyvin.
“Asuntoautolla oli ihan helppo ajaa. Toki jos Suomessa ajaa kerran viikossa, voi vähän jännä tulla, mutta tottuneelle kuskille tuollainen hieman isompi auto tulee nopeasti tutuksi.”

Ja sitä oluttakin sai juoda vain lasituopista, ei tarvinnut ranskalaisiin kertakäyttömukeihin koskea.

 

Arttu Muukkonen