Adventure Night ajatuksia

Helsinki Adventure Night 2016

Kuvat ja teksti: Tomi Tähti

Aamulla relaa.comin Markku puhelimessa kysyi, että onko sulla jo joku ajatus minkälaisen jutun meinaat illasta kirjoittaa. Totesin että ei kyllä oikeastaan vielä mitään hajua mitä meinaan kirjoittaa, kai siitä illan mittaan ajatus syntyy. Olisihan sitä voinut kirjoittaa kuinka mukavasti porukkaa paikalla oli ja miten hienoja leffoja oli taas esitettäväksi valittu mutta se nyt olisi ollut itsestäänselvyys.

Alkuun pitää mainita että alla oleva teksti ei ole sanasta sanaan Adventure Nightissa kuultua, vaan niitä ajatuksia jotka itselle heräsi illan aikana.

Katsoessa sen genren elokuvia kuin mitä Meru edustaa herää helposti ajatus, että miten ihmeessä voi saada itsensä kasattu niin mieleltään kuin fysiikaltaan, vaikka takana on lähes hengen vienyt loukkaantuminen. Itse en ole koskaan kiivennyt BK:n seiniä korkeammalle ja tuskin tulen koskaan kiipeämäänkään. Kymmenisen vuotta sitten runtelin oman selkäni leijasurffauksessa siihen kuntoon että, arvostus mukavaan ja kivuttomaan heräämisen aamulla on noussut melko korkealle omassa arvoasteikossani. Silti on helppo ymmärtää se palo mikä ajaa takaisin suorittamaan sellaista mikä ei välttämättä enää ole järkevää. Jos on rakentanut elämänsä liikunnan ja urheilun ympärille voi olla erittäin vaikea nähdä mitään muita vaihtoehtoja kuin sen lajin joka sillä hetkellä on sydäntä lähinnä. Itse jouduin aikanaan myöntämään noin neljännen pitkän kuntoutusjakson jälkeen että ehkä nyt olisi aika vaihtaa lajia.

Illan tähtivieraiden hyvinkin erilaiset taustat ja elämän aikana tehdyt matkat maailmalla ovat varmasti muokanneet heidän arvomaailmaa merkittävästi.
Suomen vapaalaskun kärkikaartiin kuuluvan lumilautailija Miikka Hastin kannanottoon on helppo yhtyä, nykyinen kulutusyhteiskunta kun on tullut tiensä päähän jo aikoja sitten. Ammattilaskija joutuu varmasti tavallista sunnuntailaskettelijaa vielä useammin kohtaamaan sen tosiasian, että ilmasto on muuttunut. Vaikeampaa onkin sitten se mitä kukin on valmis tekemään muutoksen pysäyttämiseksi. Monet lajit kun vaativat päivittäistäkin henkilöauton käyttöä harrastuspaikolle pääsemiseksi. Missä menee se raja mikä on sallittua ensimmäisen maailman vapaa-ajan huvituksissa? Vaikeaa olisi ainakin itselle luopua henkilöautosta. Ajan noi 25 tkm vuodessa josta 100% työajoa oli tänä vuonna noin 9 tkm, loput kilometrit tulivat harrastuksiin liittyvistä ajoista. Ilman henkilöautoa jäisi surffireissut surffaamatta, laskureissut laskematta ja myös melkeinpä kaikki kuvat ottamatta. Ei taitaisi onnistua ihan helpolla itseltä autoton elämä.
Juho Jumiskon esimerkkiä noudattaen voisi tietenkin juoksulenkkarit kaapista kaivaa ja kipaista käymässä vaikkapa ees sun taas Vaasassa. Jos sitkeys palkitaan, niin vaikea kuvitella kuinka paljon sitkeyttä vaaditaan kun matkan pituus on 920 km ja non-stoppina se pitäisi juosten Pyreneiden vuorilla suorittaa. Rapiat kaksikymmentäyksi peräkkäistä maratonia kolmessatoista päivässä. Ei voi kuin hattua nostaa, ihan noin vihreään matkailuun en itse kyllä kykene.

Helpolla täällä silti päästäisiin vaikka luovuttaisiinkin suurimmasta osasta saavutetuista eduista. Vahvaa elämänkokemusta omaavan aina Viatnamin sodan kriisialueelta lähtien raportoineen Rauli Virtasen puheenvuoro maallaili osittain melko karun toisen todellisuuden, joka eroaa melko tavalla siitä mihin täällä olemme tottuneet. Varsinaisesti uutta tietoahan tämä ei ole, mutta joka kerta silti tuntuu pahalta ajatella että jossakin joudutaan turvautumaan niin äärimmäiseen voimankäyttöön päivittäisessä elämässä. Pitää kiittää siitä että ainakaan toistaiseksi ei kukaan ole iltalenkillä kävellyt vastaan Kalashnikov tai kaksi kädessään Espoon rantaraittia, puhdasta vettä tulee hanasta niin paljon kuin ikinä vain kerkiä kuluttamaan, kauppojen hyllyt pursuavat kaikenlaisia kulutushyödykkeitä ja yön tullen voi painaa pään tyynyn murehtimatta siitä, että silmien sulkeuduttua Su-25 pommittasi rakennuksen maan tasalle. Liekö tilanne samanlainen jos you're fired tosi-tv tähti valitaan maailmanvaltiaaksi?

Jos jokin niin tekeminen ja kokeminen ovat niitä asioita jotka lopulta voimme viedä mukanamme hamaan loppuun asti. Kyllä sen 60” ruudun kerkiää sitten aikanaan hommaamaan kun kiikkustuolissa eläkepäiviään viettelee ja itse asiassa yhdelläkin pakoputkella pärjää oikein mukavasti liikenteen mukana. Astuminen tilapäisesti pois oravanpyörästä tekisi varmasti hyvää jokaiselle. Useimmissa tapauksissa joiden kanssa asiasta olen keskustellut, on sapattivapaa jopa auttanut löytämään sen mikä on omalle elämälle se olennaisin asia. Saattaapa jopa tuottavuuskin parantua kun aiemmin loppuun palanut insinööri siirtyy pitkän tauon jälkeen tekemään jotain minkä kokee mielenkiintoiseksi. Milja Fromholtzin puheenvuoroa kompaten matkailu avartaa. Uskoisin että järkevästi toteutettuna matkailusta on silti enemmän hyöty kuin haittaa myös tulevaisuuden kannalta, lisäähän se yleistä tietoisuutta maailman tilanteesta enemmän kuin yksikään iltapäivälehti koskaan voi saada aikaiseksi.

Illan aikana julkistettiin myös Finnish Alpine Awards alppikiipeilystipendi jonka tarkoituksena on kannustaa ja helpottaa Suomalaista kiipeilytoimintaa antamalla rahallista tukea yhdelle tai useammalle Suomalaiselle kiipeilyhankkeelle.

Lisää aiheesta http://alpineaward.fi/

Lopuksi voisi todeta, että porukkaa oli taas päässyt paikalle erittäin mukavasti, meno oli rennon letkeää ja leffat hyvin toteutettuja. Itse tosin näin Takaisin pintaan - elokuvasta vain lopputekstit, koska muut kuvaus hommat pitivät alkupäivän kiireisenä. Sääli sinällään, elokuvana tämä oli juuri se minkä olisin toivonut näkeväni. Luulenpa että joudun sen vuokraamaan vielä lähipäivinä.

Illan anti oli erittäin positiivinen, huolimatta siitä että osa aihealueista olikin vakavia eivätkä niin mukaa kuultavaa.

Tomi.T