Abiskon jääkiipeilytapahtumassa kohtaavat gurut ja noviisit

Abiskon jääkiipeilyfestivaali, Abisko Ice Climbing Festival, käynnistyy helmikuun 27. päivä 2014 Pohjois-Ruotsissa. Nelipäiväisen tapahtuman puitteet ovat kunnossa: alueen jääputoukset tarjoavat hienon treeniympäristön niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin hakunheiluttelijoille. Abiskon jääkiipeilytapahtuma tarjoaa kelpo jatkon Etelä-Suomessa kehnoksi jääneelle jääkiipeilykaudelle.

Toista kertaa järjestettävän Abisko Ice Climbing Festivalin (AICF) isäntä on kokenut, ison joukon suomalaisiakin kouluttanut, ruotsalainen UIAGM-opas Anders Bergwall. Parasta antia AICF:ssä ovat huippuammattilaisten vetämät taitoklinikat, joista löytyy sopiva kaikille taitotasoille. Lisäksi kuullaan luentoja ja fiilistellään illanvietoissa.

Klinikat tarjoavat opastusta muun muassa mixed-kiipeilyyn, jossa jyrkkiä, jopa negatiivisia, kallionseinämiä kiivetään jääraudoilla ja huukkailaan hakuilla. Jäätä reiteillä saattaa olla hyvinkin hintsusti. AICF:ssä on myös mahdollista saada opastusta multipitch-kiipeilystä, eli monenköydenpituuden reiteillä tarvittavista tekniikoista. Asiantuntijaluennoilla kuullaan esimerkiksi jään eri muodoista sekä turvallisista varmistus- ja laskeutumistavoista.


Jääkiipeilyn perusteet saa kuntoon osaavien ohjaajien käsissä.
 

Omia jääkiipeilytarvikkeita tapahtumassa ei tarvitse välttämättä lainkaan. Tapahtumapaikalle Abisko Mountain Stationille pystytetään Petzlin kamapiste, josta saa käyttöönsä tarpeelliset varusteet, kuten hakut, jääraudat ja jääruuvit.

Pääkouluttaja UIAGM-opas Anders Bergwall on järjestänyt kauan jäätikkökoulutuksia Kebnekaisen alueella. Takavuosina hän oli aktiivinen Ruotsin vuoristo-opaskoulutusjärjestelmässä, ja sen puitteissa ohjasi myös suomalaisia vuoristo-opasoppilaita. Nykyään Bergwall opastaa kiipeily- ja vapaalaskuasiakkaitaan ympäri maailmaa sekä toimii Ruotsin poliisissa vuoripelastajana.

Bergwallin rinnalla AICF:ssa ohjaavat Said Belhaj, Stefan Lindblom ja Martin “Bruce” Lundberg. Muusikkonakn tunnettu Belhaj kisaili yli 10 vuotta Ruotsin kiipeilymaajoukkueessa. Lindblom puolestaan kuuluu Ruotsin jääkiipeilyhuippuihin. Myös Lundberg, UIAGM-opas hänkin, tunnetaan vankasta jääkiipeilyosaamisestaan.

Viimevuonna tapahtumaan osallistui Suomesta vaasalainen Hendrik Morkel. Melko kokematon kiipeilijä piti tapahtuman ystävällisestä ja asiantuntevasta ilmapiiristä. “Pääsin kiipeämään ensimmäisen useamman köydenpituuden reitin”, intohimoisena bloggaajana ja ultralight-retkeilijänä tunnettu Morkell myhäilee. Tänä vuonna hän aikoo tutustua Abiskon tapahtumassa mixed-kiipeilyyn.


Festivaalilla on mahdollisuus tutustua myös mixed-kiipeilyyn.
 

Relaan lukijoille reilu alennus Abiskon festaripassista

Relaa.com ja Abisko Ice Climbing Festival tarjoavat viimehetken varaajille 20 prosentin alennuksen festivaalipassin hinnasta, jolloin hinnaksi jää noin 178 euroa (normaalihinta 1990 kruunua,n. 223 euroa).

Festaripassin haltija pääsee osallistumaan vapaavalintaisille taitoklinikoille, luennoille, iltarientoihin ja päätöspäivälliselle sunnuntaina. Hinta pitää sisällään myös kuljetukset majoituksen ja jääputousten välillä. Jos kiinnostuit, ole yhteydessä suoraan tapahtuman järjestäjiin. Lähetä Merja Bergwallille sähköpostitse nimesi ja yhteystietosi sekä toiveet mahdollisesta erikoisruokavaliosta osoitteeseen merja@arcticguides.com. Merja puhuu suomea. Kirjoita viestin otsikoksi “Relaa.com/AICF”.

Abiskon jääkiipeilytapahtuma löytyy täältä Facebookissa.

Annetaan jääkiipeilykauden jatkua!
 

Teksti: Aleksi Mehtonen
Kuvat: Abisko Ice Climbing Festival

Kirjoittaja lähtee Abiskoon raportoimaan AICF-tapahtumasta Relaan lukijoille – sekä treenaamaan multipitch-kiipeilyä ja kenties hieman mixtaakin!

Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä
Relaa
Käyttäjän Relaa kuva
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 viikkoa 4 päivää sitten
Liittyi: 29.08.2011 - 11:59

Toisella kotimaisella AICF:n Saidista. Erikoismiehiä.

http://huskypodcast.com/2014/02/20/avsnitt-trettiotva-said-belhaj/

 

---------------------------------------
Elämä on ulkona. Relaa netissä.
---------------------------------------