Pisan suunnalla

Näytös 1: Matka

 Istun paikallisjunassa Sienasta Empolin kautta Pisaan. Juna on pieni tinapurkki, kuuma ja täynnä tiukkailmeisiä ihmisiä. Olen iloinen rajallisesta italian kielitaidostani. En näet oikeastaan mahdu tänne. Matkalaukkuni on liian suuri nostettavaksi tavarahyllylle ja en edes jaksa nostaa sitä suorille käsille. Kaksi rouvaa on jo käynyt selittämässä minulle, että tee laukulle jotain, minä kun vien kahden ihmisen paikan. Minkäs teet. Tässä kohtaa en yritä puhua italiaa, ainoastaan englantia ja jos tilanne menee tiukaksi, unohdan englanninkin. Hymystä ei taida olla apua, niinpä tuijotan ikkunasta ulos ja annan ihmisten olla kiukkuisia. Empoliin on kuitenkin aika lyhyt matka.

 

Helpointa olisi matkustaa omalla autolla. En silti vuokraa vielä autoa. Junamatkoilla on aikaa ajatella, kun on pakko olla paikoillaan varsinaisesti tekemättä mitään. Mielelle tekee hyvää tyhjentää se välillä. Muistan lukeneeni tarinan miehestä, joka hakeutui zen-mestarin luokse oppiakseen tältä viisautta. Mies oli itsekin opettaja, muttei zenin. Mestari tarjosi miehelle teetä ja kaatoi sitä kuppiin. Tee tulvi kupin yli ja miehen oli lopulta sanottava, ettei sinne mahdu enempää. Mestari sanoi silloin miehelle, että kuppi on kuin mieli, joka on täynnä asioita - sinne ei mahdu uutta. Mestari sanoi, ettei voi opettaa miehelle viisautta, koska tämän mieli on täynnä kuin teekuppi. 

 

Valitsin Pisan tähän kohtaa matkaani, koska oletan ennakkoon Pisan olevan jotenkin “tylsempi” kuin Firenze tai Siena, vähemmän tekemistä tai nähtävää. Aion olla Pisassa viikon ja osittain vain keskittyä olemaan. Olen aiemmassa elämässäni tottunut siihen, että loman alkaessa startataan heti matkaan, jonnekin missä sitten kiipeillään tai vaelletaan tai muuten urheillaan tai puuhataan koko ajan ja sitten kotiin tullaan suoraan töihin. Huonolla kelillä voi pitää taukoja ja jos ei ole huonoa keliä, ei ole taukoja. Loma voi tällä reseptillä olla joko loistava tai siitä voi tulla suoritus, leima, pieneen siniseen Elämänsuoritukset -vihkoon. En halua tästä lomasta leimaa. Haluan katsella niin kaupunkeja kuin maaseutuakin rauhassa ja kuunnella italialaista elämänmenoa. Se kuulostaa hyvin erilaiselta kuin suomalainen. 

 

Näytös 2: Campo dei Miracoli 

 

Campo dei Miracoli, Pisa


Alan epäillä aliarvioineeni Pisan alueen. Tutkailen aamukahvia juodessani Pisan ja Luccan väliin sijoittuvan Monte Pisanon vaelluskarttaa ja hetkeä myöhemmin katselen kaukana siintävää mäkijonoa Pisan kaltevan tornin huipulta. Minusta tuntuu, että Monte Pisano saattaa olla hyvinkin kiinnostava paikka. Niin, kalteva torni itsessään on myös kiipeämisen arvoinen. Se on kerrassaan hämmentävä ja itseoikeutettu osa Campo dei Miracolia, ihmeiden kenttää. Opaskirjani tietää kertoa, että torni alkoi kallistua jo rakentamisvaiheessa, ennen kuin kolmas kerros saatiin valmiiksi. Kallistumisesta huolimatta torni rakennettiin ja kallistuminen jatkui vuosisatojen kuluessa. Campo dei Miracolilla sijaitsevat myös Pisan Duomo ja Campo Santo, hautausmaa 1270-luvun lopulta. Turisteja on niin vähän, että saan kävellä lähes yksin Campo Santossa. Täällä mieltä on helpompaa tyhjentää kuin tinapurkkijunassa.

 

Campo Santo

 

Näytös 3: La Grotta agriturismo


 Hyppään Luccaan päin menevään bussiin ja pyydän kuljettajaa pudottamaan minut kyydistä Rigolissa. Hän unohtaa, mutta onneksi virhe havaitaan vain kilometri kauempana.  Kaivan kartan repustani ja lähden etsimään reitti numero 13:en alkua. Monte Pisanon alueella risteilee useita polkuja ja erilaisia teitä. Alueen korkein kohta on Monte Serra, 915 metriä. Olen valinnut helpolta näyttävän reitin, noin nelisen kilometrin matkan Rigolista San Guiliamo Termeen. Risteyksiä ei ole monia, joten minun pitäisi löytää perille. Alkumatka on mitä viehättävintä maaseututietä, joka kiemurtelee serpentiinin lailla ylös mäkeä. Molemmin puolin tietä on oliivitarhoja. Eräässä mutkassa on nuoli pusikkoon päin. Katson hieman epäuskoisesti reittimerkintää, mutta sinne se polku vain näyttää katoavan. Laitan sukat housunpunttien päälle ja mutisen itsekseni. Mitähän punkkeja löydän täältä. Polku on hyvin kapea, vain vaivoin poluksi tunnistettava. Merkintöjä on kuitenkin säännöllisin välein, joten oikealla tiellä ollaan. Alan kyllä epäillä, että oliko tämä sittenkään kovin viisasta. Kukaan ei oikeastaan tiedä missä olen, ketään ei näy missään ja jos tästä lipsahdan tuonne alamäkeen, niin siellähän olen. Paikoittain minun on peruutettava alamäkeä, sillä en vielä oikein luota polveeni, enkä ole ollut näin vaikeassa maastossa tällä erää. Vähitellen polku muuttuu enemmän poluksi ja hetken päästä kuulen puhetta etäänpänä. Hämmästytän iäkkään herran ja pari metsätyömiestä, kun pujahdan polulla heidän silmiensä eteen. “Hyvää päivää, buongiorno!” 

 

 

 

Herra kertoo omistavansa maatilan, jonka alueella kuljemme. Tilan nimi on La Grotta ja herra kertoo sen tuottavan extra virgine oliiviöljyä ja sekä punaista että valkoista Chianti-viiniä. Kaikki tilan tuotteet ovat biologisesti viljeltyjä. Tilalla on myös lampaita, mutta ne ovat vain syömässä ruohoa. Kun saavumme maatilan pihaan, herra kutsuu minut kahville 1500-luvulla rakennettuun päärakennukseen. “Kiitos, mielelläni, pidän italialaisesta kahvista.” Kahvilla tapaan myös herran pojan, Giulion, joka kertoo lisää tilan toiminnasta. Heillä on talossa aurinkopaneelit tuottamasa lisäsähköä ja uima-altaalla käytetään hyödyksi sadevesi, joka puhdistetaan ohjaamalla se erityisten suodatinten läpi. Tilalta voi vuokrata kahden hengen huoneen tai asunnon, jossa voi majoittua maksimissaan kuusi ihmistä. Kyseessä on agriturismo- eli maatilamatkailutila.

 

La Grotta, päärakennus

 

Ostan pullon tämän syksyn satoa olevaa oliiviöljyä ja pullon punaviiniä. En ole vielä koskaan maistanut näin tuoretta oliiviöljyä, joten maltan tuskin odottaa. Opin viinikurssilla Sienassa, että tuore oliiviöljy on alle vuoden vanhaa ja että vain sitä syödään sellaisenaan. Vanhaa oliiviöljyä käytetään ruoanlaittoon. Katselen kuinka Giulio valuttaa öljyn sammiosta ja laittaa etiketit pullon kylkeen. Tämän syksyn satoa oleva viini on valmistumassa viinitynnyreissä. Se pullotetaan huhtikuussa. 

 

Lähden iloisesti hymyillen kävelemään kohden San Giuliano Termeä, ja unohdan vilkaista karttaani. Tutkailen karttaa vasta myöhemmin, kun istahdan lounaalle odottelemaan bussia takaisin Pisaan. Hetkinen. Unohdin kävellä puolet reitistäni! Harhauduin siltä pois, kun tapasin tilanomistajan ja keskustelin hänen kanssaan kastanjapuista ja oliivin viljelystä. Reitin hienoimmat kohdat, se varsinainen reitti näyttäisi alkaneen vasta maatilan jälkeen. No, sattuuhan sitä. Ehkä kävelen reitin loppuun jonain toisena päivänä, ehkä en. 

 

 

Yksityiskohtia:

 

  • Juna Siena - Pisa (Via Empoli) 7,40e
  • Pääsylippu Kaltevaan torniin, 15e, sisäänpääsyajat on porrastettu, laukku pitää jättää säilytykseen
  • Pääsylippu Santo Campoon, Kastekappeliin ja Duomon museoon, yht. 8e
  • Monte Pisano, Carta degli itinerari escursionistici, 1:25 000, 6e, karttaa myy Libreria La Mongolfiera, Via S. Francesco 8c (Osoite metsästetty suurella vaivalla!!!)
  • Bussiliput menomatka; Pisa-Rigoli 1,20e, paluumatka; San Giuliano Terme - Pisa 1,20e. Ostin liput bussiasemalta Piazza San Antoniolta. Bussit ovat sinisiä Vai Bus-firman busseja ja pysäkki (sininen kyltti) sijaitsee Via Francesco Crispin alussa, aivan Piazza San Antonion reunassa. 
  • La Grotta Agriturismo, Azienda Biologica, maatilamajoitus ja ekofarmi, loc. Monticelli, www.agriturismo-lagrotta.com 
http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=38213.0

Suski Kaisla