Päiväretki Alpeille

Uudet monot

Lähtemiseen olisi monta hyvää syytä. En ole päässyt hiihtämään oikeassa rinteessä sitten elokuun, enkä edes sisähiihtokeskuksessa sitten syyskuun. Uudet sukset ja monot pitäisi koekäyttää. Lentoyhtiön mailinkeruuohjelma tarvitsisi lisää pisteitä. Lauantaina ei olisi mitään tekemistä. Ja tarvitsisin kuntoilua.

Mutta matkan järjestäminen on silti vaikeaa. Olin palannut työmatkalta Ruotsista, vaihtanut vaatteet lentokentällä ja mennyt suoraan firman pikkujouluihin. Eihän noista voi olla poissa! Mutta kun tulin takaisin kotiin, kello oli jo kolme yöllä. Tunti aikaa pakata, ja sitten jo takaisin kentälle ehtiäkseni kuudelta lähtevään koneeseen. Unta? Tänä yönä nukkuisin vain lentokoneissa. Ensin tunti Ruotsista palatessa, ja kohta kolme tuntia matkalla hiihtämään. Ei riittävästi pidemmän päälle, mutta riittävästi, jotta pysyisin hereillä auton ratissa kohti hiihtokeskusta. Pian edessäni aukeavat rinteet pitäisivät kuitenkin mieleni virkeänä.

Mutta kohteen löytäminen oli vielä vaikeampaa. Olisin halunnut mennä Leville, mutta valitettavasti kaikki lennot oli loppuunmyyty. (Joo. Veikkaan, ettei rinteessä kuitenkaan ollut montaa ihmistä. On aika tavallista lähteä Lappiin "hiihtämään", jättää sukset kentälle, ja viettää koko viikonloppu Hullussa Porossa. On sekin tullut kokeiltua. Siis yksin hiihtäminen Levin rinteessä, vaikka yhtään majoituspaikkaa ei ollut vapaana koko kylässä.)

Ja muita vaihtoehtoja tuntui olevan vaikea keksiä. Esimerkiksi Chamonix oli vielä kiinni. Sitten kavereiltani alkoi tulla ehdotuksia. Melinda ehdotti Alyeskaa, mutta Alaska taitaisi kuitenkin olla hieman liian kaukana päiväreissun kannalta. Christer ehdotti sisähiihtokeskusta Liettuassa. Sen haluankin hiihtää joskus, enhän ole vielä "kerännyt" Liettuaa listaani hiihdettyjä maita. Mutta ei nyt, haluan oikealle vuorelle.

Mutta Val Thorens, korkein kylä Kolmessa Laaksossa oli avattu pari päivää sitten. Varasin lennot Geneveen, ja auton matkalle kohti kylää.

Paluumatkan auringonlasku

Val Thorens

Vaikka lähdin kotoa neljältä ja palasin vasta keskiyöllä, kolmen tunnin lennot ja kolmen tunnin ajomatka tarkoittivat sitä, etten ehtisi olla rinteessä kovin kauaa. Vain kolme ja puoli tuntia, ja sekin jo pienellä riskillä paluulennolta myöhästymisestä. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisi ollut hauska lounastaa, levätä, tai tarkistaa after-ski tilanne. Mutta nyt minulla olisi vain aikaa hiihtää!

Val Thorens

Val Thorensin rinteet olivat suurimmaksi osaksi auki. Esimerkiksi Funitel Peclet ja Grand Fond olivat auki. Sen sijaan Cime Caron ei ollut, eikä mikään eteläseinän rinteistä kohti Meribeliä ollut auki. Ja kaikki alueet Val Thorensista alaspäin olivat vielä lumettomia. Mutta olihan tuossa kuitenkin riittävästi hiihdettävää kolmeksi ja puoleksi tunniksi!

Funitel Peclet, yksi päähisseistä

La Folie Douce, legendaarinen after-ski baari on noilla suljetuilla etelärinteillä. Noh, siis enemmän aikaa keskittyä itse asiaan eli hiihtämiseen. Suosittelen kaikille kuitenkin visiittiä tuossa baarissa. Se on hyvin todennäköisesti paras after-ski paikka koko maailmassa. Tästä aiemmasta englanninkielisestä blogikirjoituksestani voi lukea millainen meno Doucessa on. Todella hurjaa!

La Folie Douce

Sukset

Val Thorensissa oli puuteria ja auringonpaistetta! (Tämä tapahtui siis marraskuussa, viikkoa ennen kuin Etelä-Suomeen tuli lumi.)

Mutta olin siellä paitsi hiihtämässä, niin myös testaamassa uusia Salomon Rocker suksiani. Sukset ovat 90 mm leveitä puoliläskisuksia. Ne on tarkoitettu niin rinteeseen, rinteen ulkopuolelle, kuin touraamiseenkin. Tarkoituksenani ei ollut hankkia läskisuksia, koska minusta ei kannata optimoida suksia helpoimpiin oloihin eli puuteriin. Mutta oli vaikea löytää suksia, jotka toimisivat hyvin sekä touring nousuissa että alastulossa. Niinpä päädyin ostamaan sukset, jotka olivat leveämpiä kuin entiset sukseni ja joihin voisi kiinnittää Markerin touring siteet. Ostin silti kapeimmat mahdolliset tällaiset sukset. Taustaksi mainittakoon muuten, että aiemmat touring keikkani olen hiihtänyt lähinnä 160 senttisillä äärimmäisen kapeilla suorilla tikkusuksilla, K2 Lightweighteillä. Ne ovat erinomaiset pahoissa paikoissa, ja Dynafitin siteillä varustettuina myös keveämmät kuin juuri mikään muu vaihtoehto. Mutta nyt hakusessa oli kuitenkin sukset, joiden siteen laukeaminen olisi säädettävissä DIN-asteikolla, ja joilla rinteessä hiihtäminen tuntuisi turvalliselta. 

Uudet sukset

Läskisuksien suurin ongelma oli, että toimisivatko ne tiukoissa paikoissa ja jäällä. Joudun yllättävän usein hiihtämään erittäin jäisillä rinteillä. Tai niin kapeissa kuruissa, että normaalipituiset sukset saattavat olla ongelma. Val Thorensin kokeilut varmistivat, että uudet sukset toimivat erinomaisesti puuterissa. Tämä ei ollut yllätys, mutta oli hauska hiihtää puuteria paremmin kuin olen koskaan pystynyt hiihtämään! Minulla on myös ollut vaikeuksia hankalissa lumiolosuhteissa, valmiiksi hiihdetyissä tai osittain upottavilla hangilla. Uudet sukset tuntuivat toimivan näissäkin olosuhteissa yllättävän hyvin. Tämä on varmaan niiden tärkein hyöty. 

Mutta sukset eivät ole kuitenkaan niin hauskat perusrinteissä, kuin vanhat sukseni (Atomicin suurpujottelusukset). Ja ne ovat huomattavasti hankalammat jäällä.

Sukset elementissään

Vaihtoehdot ovat hankalia. Aion edelleen käyttää superkeveitä K2:ia kiipeilyssä ja vaarallisissa laskuissa. Ja uusia suksia muualla. Tai ehkä pitäisi ostaa vielä rinnesukset erikseen... mutta olisi tuskaa raahata kolmea suksiparia matkoilla. Varsinkin kun se tarvittava pari kuitenkin olisi hotellissa eikä helposti saatavilla juuri sillä hetkellä kun sitä tarvitsisi.

Huomasin muuten myös tyypillisen alkukauden ongelman. Hiihdettäviä offareita ja puuteria saattaa löytyä, mutta todennäköisesti lumen alla on kuitenkin vielä kiviä. Alla olevasta kuvasta näkyy osa uusien suksieni vaurioista ekana käyttöpäivänä. No, ne saa korjattua. Ja menin Val Thorensiin hiihtämään mielenkiintoisia rinteitä, en säilyttämään suksiani ikuisesti. Edelliset sukset kestivät tätä yli viisi vuotta. Eli ei kaduta.

Naarmuja!

Monot

Hirveä tuska. Olivat monot sitten kiinni tai auki. Tuska jatkui ensimmäisen tunnin, enkä pystynyt hiihtämään kuin pieniä pätkiä kerrallaan. Ovatko monot sittenkin liian pienet? Mutta seisoin ne jalassa kaupassa ainakin tunnin. Toisaalta näin taisi käydä edellistenkin monojen kanssa, sillä niiden kuorta piti hieman venyttää, ennenkuin ne sopivat jalkojeni muotoon. 

Onneksi tilanne parani ensimmäisen tunnin jälkeen. Nyt en itse asiassa tiedä, miltä monot tuntuvat seuraavalla kerralla. Testausta pitänee jatkaa.

Monot tuntuivat muuten hyviltä, tukevilta, ja niissä oli kaikki tarvittavat säädöt.

Johtopäätökset

Onko päivämatkassa alpeille järkeä? Eipä juuri, matkustamiseen meni omassa tapauksessani kuutisentoista tuntia. Toisaalta, jos vaihtoehtoina on joko tällainen matka tai ei ollenkaan hiihtoa, niin mikä ettei? Totta kai edes yhden yön viikonloppumatka olisi paljon järkevämpi ratkaisu, jos aikaa riittää. Tällä kertaa minulla ei ollut aikaa kuin yksi päivä.

Matkalla spotattua

Kuvat ja videot (c) 2012 Jari Arkko. Hieman isommat versiot kuvista täällä.

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=43017.0

jariarkko