Gotlannin alla

Tämä mahdollisuus tulee vain kerran vuodessa. Janne ja minä ryömimme luolassa. Ruotsin luolaseuran kokeneemmat jäsenet ovat ystävällisesti tarjoutuneet mukaan neuvomaan reittiä. Matkalla näemmä uskomattoman hienoja luolamuodostelmia, kuten "Inre sjön", pieni järvi (tai vesiallas) kilometrin päässä ulkomaailmasta.
 
Lummelundan luola Gotlannissa ja Ruotsin toiseksi pisin luola, 4.5 km pitkä nykyisen kartoituksen mukaan. Luolalla on kaksi päähaaraa, kuiva (tai siis ei tulviva) fossiilihaara joka on noin kaksi kilometriä pitkä, sekä vesihaara. Vesihaarassa voi harrastaa veneilyä, uintia, ja siellä on paljon mutaa. Suuri osa vesihaarasta on kuitenkin vain sukeltajille, sillä matkalla luolassa on useampia sumppuja.
 
Olimme olleet Lummelundassa ennenkin, sekä turistikierroksella että järjestetyllä seikkalukierroksella. Molemmat ovat erittäin suositeltavia, mutta on tietysti eri asia liikkua luolassa vapaasti. Ja varsinkin mennä syvemmälle luolaan!
 
Tämä hauras luola on auki vain kerran vuodessa, Ruotsin luolaseuran (Sveriges Speleologförbund eli SSFjäsenille. Lopun ajasta luola on suljettu, sen herkkien stalaktiittien ja muun ekosysteemin suojaamiseksi. Luolassa on ilmeisesti myös enemmän veden virtausta ja korkeampi vedenpinta muina vuodenaikoina, joten tutkiminen voisi myös olla hankalampaa muulloin.
 

Tänä vuonna tapahtuma veti 53 innokasta luolailijaa, ikähaitari vauvasta vaariin! Useimmat luolailijat pystyttivät teltan rannan leiriin, mutta me kämppäsimme lähistöllä olevassa hostellissa. Hostellin sauna tuntui hyvältä luolapäivien jälkeen!
 
Halusimme Jannen kanssa vierailla fossiilihaarassa. Tuonne päästäkseen pitää kuitenkin aloittaa vesihaarasta, matkata veneellä ja alittaa muutama ahdas luolakohta vesialtaassa. Tuossa vaiheessa lähes koko vartalo piti kastaa veteen, joten päätimme pukeutua ohuisiin märkäpukuihin ja päälle luolahaari. Märkäpuku pehmensi myös ryömimistä kivikossa myöhemmin :-) Fossiilihaarakaan ei varsinaisesti ole kuva, matkalla on monta lätäkköä ja niihin lionnutta savea.
 
Kilometrin päässä luolan suuaukosta fossiilihaara kohtaa Inre sjön ("sisäjärvi"). Tämä pieni allas on yleensä veden täyttämä, ja siitä on lähes mahdotonta päästä eteenpäin. Lummelundaviikon aikana järvi on kuitenkin pumpattu lähes tyhjäksi. Luolakammioon tulee pinnalta tässä kohtaa porareikä, josta saadaan pumpulle sähköä ja vesiletku ulos.
 
Inre sjön jälkeen luola jatkuisi vielä toisen kilometrin, päättyäkseen Sifonkatedraalettiin, kuivan osan suurimpaan kammioon. Miksi suurin kammio on vasta täällä, luolan perällä? Tämä on mysteeri, ja looginen vastaus mysteerille olisi se, että luola jatkuu tuosta vielä eteenpäin. Jatkoreittiä etsitäänkin aktiivisesti. Me käännyimme kuitenkin takaisin jo hieman Inre Sjön jälkeen. Ehkä ensi vuona pidemmälle? Mutta reitti tännekin asti oli yllättävän raskas! Puolitoista tuntia suuntaansa! Missään ei ole mitään aivan liian tiukkaa, mutta koko ajan on oltava kontallaan tai jopa vatsallaan, ja välillä vedettävä itseänsä eteenpäin kuralammikoissa. 
 
Retken jälkeen olin hetken aikaa sitä mieltä, että jos en näkisi yhtään luolaa tämän jälkeen niin sekin voisi olla ok. Retki oli rankka, varsinkin kun kunto ei ole paras mahdollinen, vartalon keskikohta on liian suuri, ja toisin kuin muilla, mulla oli myös mukana kameraa varten säkki. Mutta, jo seuraavana päivänä olimme innokkaana menossa takaisin :-)
 
Vesihaaran puolella on monta mielenkiintoista kohtaa, myös meille ei-sukeltaville luolalijoille. Esimerkiksi Sälpromenaden, tiukka kolo jossa kokeilin käydä ehkä metrin pari. Se ei sinänsä ole mahdottoman tiukka, on helppoa liikkua, mutta kuitenkin niin tiukka että esimerkiksi päätä ei voi kääntää toiseen asentoon kuin se aloittaessa oli! Ja jossain kohtaa keuhkot pitäisi tyhjentää, että saa rintakehän reitin tiukasta kohdasta läpi. Mutta se fyysinen puoli ei ole ongelma tällä reitillä, vaan henkinen: reikä on 20-30 metriä pitkä, ja siellä ei voi kääntyä vaan takaisin on palattava peruuttaen. Eikä kukaan voi tulla hakemaan. Huh. Yksi juttu jota EN tee ensi vuonna!
 
Luolatutkimus jatkuu uusien osien löytämiseksi. Esimerkiksi Rabbishålet on pienellä padolla suojattu ahdas reikä, jonka takaa on löytynyt jo lisää luolaa. Tämä mutainen reikä oli kokonaan veden peitossa kun menimme sen ohitse ekana päivänä, ja Ralf ja Tor yrittivätkin tyhjentää patoallas käsin, ilman pumppua. Se ei tietenkään onnnistunut. Mutta ehkä tuolla voisi käydä ensi vuonna.
 
Vierailimme myös kanaali- ja bryet-projekteissa, jotka ovat luolaston lähellä maanpinnalta alkavia halkeama-alueita. Kanaali on vain sadan metrin päässä Sifonkatedraalenista, ja tuonne on ehkä yhteys. Siitä ei kuitenkaan ehkä ihminen mahdu, ja joka tapauksessa paljon kiviä ja mutaa olisi poistettava raoista ennen kuin asiaa voi edes tutkia. Bryet on taas mahdollisesti Lummelundan luolan alkulähde.
 
Kiitokset vielä kaikille jotka mahdollistavat tämän seikkailun: järjestäjille mutta varsinkin kahdelle muulle mukana olleelle suomalaiselle (Ralf ja Tor), erikoisprojektien puuhaajille (Åsa ja Per) sekä Inre sjön oppaille (Leif ja Jonas). Kiitos!

Leiri:

Lummelunda:

 

Kanalen-projekti:

 

Bryet-projekti:

 

Galgbergetsgrottan Visbyn lähellä:

 

Kuvat ja videot (c) 2017 Jari Arkko. This blog is also available in English at Blogspot and TGR.

Musiikki: Krackatoa - "Corporate Conga Line Instrumental" (Free Music Archive). Musiikki ja video on jaettu Attribution-NonCommercial-ShareALike 3.0 (CC BY-NC-SA 3.0 US) sääntöjen alaisuudessa.

jariarkko