Päivä Pilkkeen kuvauksissa

Muotibloggaajat tekevät päivä bloggaajan kanssa kuvina -postauksia. Niin mekin!


Meistä on tullut vähän köpöjä. Kämpässämme nimittäin herätään aamulla seiskalta jo ihan itsestään. Ensimmäinen joka nousee, keittää kahvit. Siksi lähtö on joskus vähän hidas. Ossi Halkola yleensä uhrautuu.

 


Viimeiset kuusi viikkoa Zillertalissa on näyttänyt maisema kohti laaksoa tältä. Ei kovinkaan tsemppaava näkymä heti aamuun.

 


Heti aamusta pitää saada energiaa, että jaksaa päivän. Kaikki meistä eivät ole aamupalaihmisiä, mutta kovin on ihmismieli taipuvainen. Facebookista tietysti pitää myös tsekata uutiset.

 


Tälle näyttää ruokapöydässä. Jengi lukee netistä uutisia. Aamulla on toisaalta ihan hyvä olla hiljaa ja keskittyä heräämiseen.

 


Ohjaaja-Matin Heikki-poika käy vierailemassa välillä meidän puolellamme. Heke on kuullut talven aikana aika paljon tärkeitä totuuksia elämästä vähän isommilta pojilta. Toivottavasti muistaa ne vielä sitten teini-iässäkin. Jostain syystä suurin osa vinkeistä on nimittäin niille ikävuosille.

 


Ylevä tavoite on olla kasin jälkeen autossa, jotta ehtisi kuvata mäessä mahdollisimman pitkän päivän. No, yhdeksältäkin ehtii ihan hyvin rinteeseen.

 


Ohjaajamme Matti etsi tällä kertaa "niitä mustia sauvoja". Aiemmin tänä talvena on etsitty kännykkää pari kolme kertaa. Toisaalta allekirjoittaneelta on etsitty varmuuskopioita hajonneesta tietokoneen kovalevystä sekä kuoletettu lompakon kortteja (selvin päin hävisi), eli ohjaaja-tuottajaduo on aika tasoissa. Matti lähtee maaliskuun alussa oikeisiin töihin, kiitos alkutalvesta muuten!

 


Zillertal näyttää ihan Chamonix´lta, tuolta hiihtomaailman Mordorilta.

 


SPARISTA SAA VIINAA! Tähän Keski-Euroopan liberaaliin alkoholipolitiikkaan ei vaan suomalainen totu sitten millään. Liian helppoa. Ja edullista. Muut ostivat evästäydennystä vielä lisäksi, siksi kauppakuva.

 


Aurinko paistaa yleensä, kun pääsee laaksosta ylemmäs. Antti Leuku pistää monoja jalkaansa. Aamua varten olemme yleensä päättäneet illalla, mihin menemme kuvaamaan. Laskijat ottavat usein kuvia seinämistä, jotka näyttävät houkuttelevilta. Niitä sitten tuijotellaan iltaisin ja katsotaan kelejä, että voiko tiettyihin ilmansuuntiin antaviin mäkiin mennä.

 


Mr. Leuku on tunnettu siitä, että skinnaaminen ei kuulu hänen suosikkiharrastuksiinsa vuorilla. Niin nytkin. Haikkaamalla niin pitkälle kuin pääsee. Me muut (Jaakko Blomqvist ja Ossi Halkola) luovutimme jo heti alussa.

 


Tänään mäkeen päästäksemme piti vähän harrastaa alppinismia. Kärjessä allekirjoittanut ravaa tuoreilla vibram-pohjaisilla monoillaan eteenpäin. (Kuva: Jaakko Blomqvist)

 


Antti ja Ossi jatkamassa perusnousun jälkeen kohti suunnittelemiaan laskuja. Usein seinät, joita kuvaamme, eivät ole tavallisen laskijan näkökulmasta kovinkaan kiinnostavia, koska usein niiden saavuttaminen tai laskun alta pois pääseminen voi olla vaivalloista. Kuvaajan kannalta taas tällaiset mäet ovat hyviä, koska niissä tai niiden lähellä ei ole turhia laskujälkiä.

 


Usein pyrimme kuvaamaan isommat laskut vastaseinämältä, koska se kuvakulma näyttää hyvältä. Tällä(kin) kertaa radiopuhelimista olivat akut lopussa ja puhelimen kuuluvuus vähän heikko. Huutamalla pärjää yllättävän hyvin... (Kuva: Jaakko Blomqvist)

 


Sieltä tulee Ossi. Yleensä kuvaamme laskut kahdella tai kolmella kameralla. Jos on yksi kuvaaja, seurataan toisella kameralla laskijaa läheltä ja toinen kamera on paikallaan kuvaamassa koko laskulinjaa vaihtelun vuoksi sekä varmuudeksi, jos seurantakameralla tulee jokin fiba.

Kahden kuvaajan taktiikalla toinen kuvaaja menee yleensä ylemmäs tai sivummalle hakemaan hieman erilaista kuvakulmaa.

 


Jaakko Blomqvist on tehnyt lumilippaan tilaa ja valmiina lähtöön hieman jyrkempään kuruun. Laajakulmalla lähdöstä tulee vauhdikas, mutta mäki ei näytä niin realistiselta. Toinen kamera on kuvan oikean yläkulman suunnassa tallentamassa laskulinjaa yläpuolelta.

 


Kivojen seikkailujen jälkeen pääsee yleensä rynnimään läpi erilaisissa pajukoissa ja jorpakoissa. Niin yllättäen tänäänkin. Hikistä puuhaa, kun jalat ovat jo puhki ja kiinnostustaso selviytymislaskemiseen lähellä nollaa.

 


"Miksi Itävallassa kaikki traverset on rakennettu ylämäkeen? Älytön maa." Näin sanoi Leuku ja lähti suurena ylämäkien ystävänä etsimään reittiä alamäkeen. Skinejä ei sentään tarvinnut enää kiinnittää suksiin, vaikka sitäkin vähän ehdoteltiin.

 


Lounaalle ehdimme tänään kolmen jälkeen. Yleensä metsäpäivinä ehtii asialliseen aikaan syömään, mutta haikkipäivinä voi lounas jäädä jopa väliin. Tänään emme lähteneet ottamaan enää toista nousua, joten oli aika ottaa yksi limonadi ja gulassikeitto.

 


Kylään laskeminen on lähes aina pelottavaa touhua. Joko kummut ovat jäässä tai sitten niiden vierestä on lanattu jäisiä ratoja, joita pitkin jengi keilailee toisiaan kumoon. Ei ihmetytä, että alamäkiluistelun on keksinyt itävaltalainen energiajuomafirma.

 


Jos jotain saa Zillerissä tehdä, niin istua autossa ja ruuhkassa. Laakson pohjalla menee kaksikaistainen kärrytie, jota pitkin eri keskuksista pääsee takaisin kotikyliin. Tuntuu, että maanantaisin täällä on alkuviikon ruuhka, tiistaisin muuten vaan ruuhka, perjantaina viikonlopun aloitusruuhka, lauantaina ja sunnuntaina viikonloppuruuhka ja loppuaika täällä vaan tykätään ajaa jonossa.

 


Noin kahdentoista tunnin jälkeen olemme taas samassa tilanteessa.

Sellainen päivä, toivottavasti nautitte kyydissämme! Lisää asukuvia ja muuta muotiblogikamaa esimerkiksi Indiedaysissa ja sellaisissa paikoissa.

Lisätietoja Pilkkeestä ja lisää huomattavasti parempia kuvia osoitteessa facebook.com/Pilke2013

 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=44710.0

Arttu Muukkonen