Kuinka kuvataan laskuleffa

Pienen tauon jälkeen palaamme vielä hetkeksi Pilkkeen kuvausasioihin. Koska laskuelokuvan tekeminen oli jälleen myös sen puuhamiehille oppimiskokemus, haluamme jakaa saamaamme kokemusta myös muille leffan tai muun vastaavan projektin toteuttamista suunnitteleville.

Yleisesti ottaen sanottakoon, että pienen piirin elokuvasta on vaikeaa realistisesti tehdä suurta taloudellista menestystarinaa. Todennäköisempää on, että siihen menevät niin omat, lainatut kuin yhteistyökumppaneidenkin rahat. Mutta kun kyse on intohimosta, ei taloudellisilla asioilla ole lopulta niin merkitystä. Olennaisempaa on matka, tie, jonka aikana on opittu paljon niin kuvaamisesta, tarinankertomisesta, vapaalaskijoista, vuorista, reissaamisesta ja ties mistä.

Viime syksynä teimme loppusäätöjä leffalle ja puhuimme keskenämme, että oi voi, olisi voinut kyllä tehdä paremmankin pätkän. Että jos nyt aloittaisi... Se ajatus on oikeastaan positiivinen - on hyvä, että projektin tekemisen jälkeen tietää osaavansa tehdä seuraavaksi vielä parempaa jälkeä. Se tarkoittaa, että jotain on opittu ja kokemusta kerätty.

 


Olemme istuneet niin Itävallassa... 

Kuin myös Oulussa. Monta tuntia.

1. Tee käsikirjoitus
Kaikki alkaa ajatuksesta, siitä, että on jokin asia, jonka haluaa kertoa muille. Tee tarina. Pelkkä idea riittää alkuun, mutta sitä on jalostettava. Pitää miettiä mistä on lopulta kyse. Hyvä tarina on dynaaminen, tiivis, sen pystyy iskulauseistamaan.

Meidän ideamme oli tietysti tehdä vapaalaskuelokuva. Tarkennettuna halusimme kertoa ihmisistä mäessä ja niiden ulkopuolella. Ajattelimme, että haastattelut toisivat lisää syvyyttä pelkkään geneeriseen laskemiseen. Olimme myös realisteja: aikataulu ei sallinut kuin yhden talven kuvaukset, joten henkilökuvilla voi pelastaa myös huonon sään vaikutuksia itse laskukuvaan.

Käsikirjoitimme laskijoiden henkilöhaastattelut aiemman kokemuksemme ja tietämyksemme perusteella. Esimerkiksi Ape Majava on tunnettu kahvin juomisesta, joten päätimme rakentaa henkilökuvan kahvinkeiton ympärille. Skipe Oivo on Suomen kokeneimpia vapaalaskijoita, ja uutena tekijänä hänen elämäänsä on tullut perhe - kuvataan perhettä ja puhutaan siitä. Antti Leuku on siviiliammatiltaan kokki, joten rakennetaan sen päälle henkilökuvaa.

Käsikirjoitus on dokumentaristissa projekteissa hyvä pohja, mutta todellinen tarinan rakentaminen tapahtuu aina lopulta leikkauspöydällä. Mutta taustalla on hyvä säilyttää alkuperäinen ajatus - se auttaa keskittymään, kun klipit alkavat tuntua palapeliltä, jota ei saa ratkaistuksi.


Sääsuojattu kalusto auttaa lumisissakin tilanteissa.

2. Hyvä kalusto säästää murheilta
Jep, kyllä se kirpaisee, kun hyvät filtterit maksavat kolminumeroisia summia, järjestelmäkamera monta tonnia ja videopää jalustan nokalle satoja euroja. Tai steady cam -vehje 750 euroa. Mutta kaikkia näitä investointeja kiittää, kun on mäessä tai missä tahansa lokaatiossa. Iso ja hyvä videopää takaa pehmeän liikkeen, jolloin ei tarvitse säätää jälkikäteen hakkaavaa kuvaa tasaisemmaksi. Kunnon filtterit linssien nokalla taas eivät heikennä kuvanlaatua, toisin kuin meidän jotkut halvemmat filtterit. Heitimme ne pois.

Edullista videopäätä ehdimme kiroilla useasti. Käytimme jotain vähän halvempaa Manfroton videopäätä, ja sen nesteet jäätyivät viileässä tuulessa salamannopeasti. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun tunnin odottelun jälkeen Norjassa keli aukesi ja aurinko alkoi tervehtiä hytiseviä laskijoita ja kuvaajia. "Voi tulla" -huudon jälkeen "EI EI EI!" ja homma seis. Videopää jäässä. Vyörylapiolla iskuja, pää takin sisälle lämpimämään ja toivotaan toivotaan. Ei aina toiminut. Kun mäessä on useampi laskija ja kuvaaja, ei tällaisten teknisten asioiden pitäisi enää rajoittaa tekemistä. Siksi hyvään kalustoon kannattaa panostaa.

Toki erilaisilla kuvanvakautusohjelmilla voi jälkieditissä säätää kuviin stabiiliutta, mutta oma aikansa siinäkin menee.


Skipen kanssa Mer de Glace -jäätiköllä Chamonix´ssa. 
 

3. Kuvaa kaikilla säillä
Jos haluaisi kuvata vain täydellisessä kelissä, olisi päivittäin kaunein valo noin 20 minuuttia auringonnousun ja 20 minuuttia auringonlaskun aikaan. Valitettavasti realismi puskee päälle, ja mäkeen on mentävä myös muuhun aikaan.

Flätti eli pilvinen ja harmaa keli on tuskastuttava. Olisi kiva kuvata aina vain sinisellä taivaalla pehmeää puuteria auringonvaloa vasten, mutta toisaalta huonon sään kautta alkaa luovuus kukkia. Hyvin harvoin ei saa yhtään mitään aikaan, eli aina kamera mukaan ja rec-napista nauha päälle. Mutta myönnettäköön, jos uutta lunta ei ole satanut viikkoihin, alkavat vaihtoehdot olla vähissä, jos kuvauspaikkaa ei voi vaihtaa.

Skipe Oivon kanssa löysimme Chamonix´sta viikon, jonka aikana aurinko paistoi ehkä vain muutaman tunnin ajan, muuten oli pilvistä ja sateista. Hakeuduimme kurujen äärelle ja kuvasimme hieman erikoisemmista kuvakulmista samaa touhua. Ammattitason laskijat auttavat tässä touhussa: itse en olisi voinut edes siinä sinkkikelissä laskea kolmea käännöstä putkeen, mutta Skipe loikki paikasta kuin paikasta tyylillä. Samanlaista taituruutta esitti esimerkiksi Niklas Hollsten, jonka kanssa jouduimme kurvailemaan välillä hyvinkin jäisillä ja korppuisilla rinteillä. Mutta hyvillä laskijoille alusta ei näy yhtä pahasti kuin tavallisella harrastajalla.

Huonolla säällä hyvä vaatetus on tärkeää. Untuva- tai keinokuituinen vastaava paksu takki on melkeinpä kesää lukuunottamatta aina kuvaajan ystävä.


Välillä pelotti, kuten Marecottesissa.

4. Kiipeä, hikoile, näe vaivaa
Vastaseinältä kuvattu mäki näyttää hyvältä. Mutta jos vastamäkeä tai helikopteria ei ole käytössä, kannattaa yrittää olla luova. Kiipesimme usein puuhun saadaksemme hieman vastamäkimäistä maisemaa kuvakulmiin. Suoraan alapuolelta kuvattu näyttää usein turhan tasaiselta. Sitäkin kuvakulmaa voi käyttää vahvuutena, mutta pidemmän päälle samat kuvakulmat puuduttavat sekä kuvaajaa, leikkaajaa että katsojaa. Nykyisin GoPron ja pian varmasti muidenkin tarjoamat edulliset pienoishelikopterit ovat toki loistava vaihtoehto, mutta viime talvena niitä ei vielä ollut saatavilla.

Ja kokeileminen kannattaa. Hyviä otoksia ei saa kuin yrittämällä. Niinpä köydet, valjaat ja hakut ovat hyvä lisä kamerareppuun. Niillä pääsee roikkumaan kurun päälle ihan eri tavalla kuin reunalta vähän kurkottelemalla. Tietenkään kaikki kikkailut eivät toimi, mutta ei ainakaan ehdi sormet jäätyä samalla tavalla kuin rinteen reunalla laskijaa odotellessa.

Mutta ei sillä, kyllähän rinteessä - tai parhaimmillaan rinneravintolan terassilla - kuvatessa on elämä mukavaa. Ei haittaa, jos pääsee välillä kuvaamaan ilman tuntien rämpimistä.

5. Käytä kahta tai kolmea kameraa
Yhdelläkin kameralla saa kuvattua vaikka mitä, mutta helpointa on jos samaa tilannetta kuvaa kaksi kuvaajaa. Me pyrimme kuvaamaan kahdestaan aina kun mahdollista. Toinen kuvasi lähikuvaa, toinen laajempaa yleiskuvaa, yleensä eri kuvakulmista vieläpä. Jos jonakin päivänä vaikutti siltä, että hyvää materiaalia on saatu kuvatuksi samasta setupista riittävästi, saatoimme toisella kameralla kokeilla jotain erikoisempaa. Mutta varoituksen sana: hyvää materiaalia ei ole koskaan liikaa. Varsinkaan hyvin suunniteltua.

Jos joudut kuvaamaan yksin, kannattaa silti asettaa toinen kamera kuvaamaan vaikkapa laajaa yleiskuvaa samalla kun itse seuraat laskijaa tai muut atleettia lähempää. Varianssia saa myös, kun laskija käyttää kypäräkameraa - erityisesti, jos ja kun hän muistaa painaa rec-nappia ennen laskua.

Kuva on mahdollisuuksien mukaan järkevää rajata lähtökohtaisesti kuin kauniiksi valokuvaksi. Sitten ei puutu kuin laskija ja onnistunut suoritus, niin kaikki on hyvin.

6. Puhu ihmisille
Rinteen ulkopuolella liikkuu nykyään paljon väkeä varsinkin helposti saavutettavissa paikoissa.  Jos näyttää siltä, että joku on laskemassa juuri siitä kohtaa, johon on itse suunnitellut vuoden hienointa klippiä, kannattaa avata suu ystävällisesti. Yleensä auttaa, kun pyytää muita laskijoita antamaan minuutiksi tai pariksi tilaa - harva haluaa tuhota toisten leffaprojektia. Toinen vaihtoehto on skinnata vain paikkoihin, joissa ei ole muita.


Jan-Erik Blomberg ja Ossi Halkola lähdössä into piukeana ylöspäin.


Samat herrat jo hieman ylempänä.


Kyllä, sinne asti on mentävä.
 


Ylöspäin, ylöspäin.


Erityisesti Norjassa kiivetään, kiivetään ja kiivetään.

7. Haikkaa
Josta pääsemmekin hikoilemiseen. Parhaiten kuvausrauhan saavuttaa menemällä paikkoihin, joihin ei pääse kovin helposti. Yleensä se tarkoittaa skinnaamista tai haikkaamista pois ihmisten ilmoilta. Sen lisäksi kannattaa hikoilla kuvakulmien vuoksi. Kun näkee vaivaa, se yleensä palkitsee. Rauhallisessa tilanteessa on mukavampaa kuvata myös valmistautumista ja laskijoita muutenkin kuin laskemassa, eikä tarvitse huolehtia takana näkyvistä hissitolpista tai muista epäolennaisuuksista.

Haasteita syntyy toki toistojen määrästä. Niitä ei skinnaamalla välttämättä liikaa tule, jolloin on vaarana, että koko leffa kertoo lopulta skinnaamisesta ja haikkaamisesta eri paikkoihin. Jätettäköön sellaiset keskieurooppalaisille randovuohille.

 


Kalassa.


8. Kuvaa myös muuta kuin laskemista

Me laskijat usein luulemme, että juuri se mäkien laskeminen olisi jotenkin kiinnostavaa. Mutta muille ja suurelle yleisölle koko elämäntyyli on kiinnostavaa. Niinpä kameran kannattaa antaa kuvata mahdollisimman paljon myös muuta arkea. Esimerkiksi mäkeen lähteminen, pakkaaminen, eväiden tekeminen ja vastaava touhu on kiinnostavaa ihan kaikille - laskijoille siksi, että siihen voi vertautua itse, ulkopuolisille taas on kiinnostavaa tietää esimerkiksi minkälaisia tavaroita reppuun pitää pakata, kun lähdetään rinteeseen.

Monta kertaa ajattelin, että voisi herätä joskus tuntia muita aiemmin kuvaamaan näitä valmisteluja, mutta kertaakaan tämä ajatus ei realisoitunut. Ihminen tarvitsee myös unta.

 

9. Sessaa samaa paikkaa
Vaikka puhdas puuterikenttä tai neitseellinen tyynylinja on mahtavan näköinen, ei pari jälkeä siellä täällä ihan hirveästi lopulta haittaa. Ensinnäkin turvallisuusseikka. Alastulot ja muut voi ja kannattaa käydä katsomassa, ettei sieltä tule ylläreitä. Toisekseen jos joku hyppy menee huonosti, voi vähän kuvakulmaa vaihtamalla sen käydä loikkaamassa uudelleen. Laskija on tyytyväinen, kun aiottu droppi onnistuu ja päivässä on heti taas hyvä svengi päällä.

Samoin alle 300 vertikaalimetrin metsäpätkiä voi kohtuullisuuden rajoissa skinnata uudestaan ja uudestaan monta kertaa. Silloin voi parhaimmillaan hakea pitkää laskua ja hyppyjäkin sinne tänne, kun pomppupaikat on tsekattu.


Ansaituilla after-oluilla.

10. Osta hodareita, laske rahat vasta kesällä
Kuvaajana ja tuottajana kannattaa muistaa, että laskijat antavat arvokasta aikaansa kuvaajan ja tuotannon hyväksi. Toki kyse on aina yhteistyöstä, eikä kukaan vastentahtoisesti laske kameran edessä. Mutta silti limonadit rinneravintolassa tai joku snäkki, vaikka vain suklaapatukka mäkipäivän jälkeen luo hyvää fiilistä. Rahaa menee, mutta niin sitä kuluu kaikilla laskijoillakin. Kesällä ehtii murehtia sitä, kun säästötkin ovat menneet. Mutta onpahan tehty kaikki sen eteen, että projekti onnistuu.


---

Pieniä huomioita

- Kamerat kannattaa synkata väriavaruuksiltaan, valotuksiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan samanlaisiksi. Hyviä vinkkejä Vincen Laforetin blogissa.

- Kuvasimme kaiken joko 25 fps tai 50 fps jos halusimme hidastaa jotakin. Näillä rateilla saa kuvaan elokuvamaisen fiiliksen, eikä hidastuksissa kuva näytä jäkittävän. Kypäräkameroilla (käytimme Sony Action Camia ja vähän myös GoProta) mahdollisuuksien mukaan 120 fps teki kivaa jälkeä.

- Timelapseista on yllättävän vaikeaa saada tosi hienoja. Niitä kannattaa silti kuvata aina kun ehtii.

- Tallensimme kuvatut materiaalit kolmeen - neljään paikkaan. Muutama ulkoinen kovalevy, pari sisäistä. Sata euroa varmuuskopiosta eli 1Tb kovalevystä ei ole paljon.

- Käyttökelpoiset klipit kannattaa nimetä tai muuten järjestellä heti kuvauspäivän päätteeksi. Silloin se on nopeaa, kesähelteillä tuskastuttavaa. Klippejä voi nimetä monella tavalla. Yksi tapa on ryhmitellä kansiot joko paikan tai laskijan mukaan. Kannattaa käyttää sellaista tapaa, jonka logiikka avautuu myös muille. Silloin lainamateriaalit voi saada hyvin nimettynä!

 

Bonuksena
Lisää välineistä, tekniikasta ja sen läheltä tästä blogipostauksesta:
11.4.2013: Pilkkeen kuvaaja Setämiesten kysymysten ristitulessa 

Sinänsä koko blogi on hyvää luettavaa:
Pilkkeen perässä -blogi 
 

Valmis leffa löytyy täältä, traileri tästä:

 

Tässä muita julkaistuja Pilkkeestä ja sen vierestä:

The Powder Segment of Pilke at CMH Monashees, BC from Pilke on Vimeo.

  

 

 

Suurkiitos projektiin kaikin puolin osallistuneille! Nyt suunta kohti uusia seikkailuita!
 

Terveisin Arttu Muukkonen ja Matti Möttönen
Pilkkeen tekijät 

Arttu Muukkonen

Kohto
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 26.10.2004 - 16:50
Re: Kuinka kuvataan laskuleffa

Erittäin mielenkiintoinen kuvaus Pilkkeen tekemisestä. Itse IT-alan miehenä kommentoisin tätä kohtaa:
********************
- Tallensimme kuvatut materiaalit kolmeen - neljään paikkaan. Muutama ulkoinen kovalevy, pari sisäistä. Sata euroa varmuuskopiosta eli 1Tb kovalevystä ei ole paljon
********************
Yksi tapa tehdä varmuuskopiot, on ostaa varmistettua tallennustilaa joltain palveluntarjoajalta. Uskoisin esimerkiksi yhden teratavun verran tilaa irtoavan jo ihan kohtuullisella hinnalla. Sinne on kätevä siirtää kaikki ja samalla myös fyysisesti eri paikassa oleva kuvauskaveri pääsee kamoihin käsiksi.

mökkis
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 8 kuukautta sitten
Liittyi: 10.11.2012 - 19:43
Re: Kuinka kuvataan laskuleffa

sveitsin pojat pätkässään "kuinkas teetkään mtb-filmin?" kovasti samoilla linjoilla!

http://vimeo.com/88627743

Markku Jussila
Offline
Viimeksi kirjautunut: 1 vuosi 7 kuukautta sitten
Liittyi: 15.08.2011 - 21:35
Re: Kuinka kuvataan laskuleffa

[quote=pl56272]Itse IT-alan miehenä kommentoisin tätä kohtaa:
******************** - Tallensimme kuvatut materiaalit kolmeen - neljään paikkaan. Muutama ulkoinen kovalevy, pari sisäistä. Sata euroa varmuuskopiosta eli 1Tb kovalevystä ei ole paljon
********************
Yksi tapa tehdä varmuuskopiot, on ostaa varmistettua tallennustilaa joltain palveluntarjoajalta. Uskoisin esimerkiksi yhden teratavun verran tilaa irtoavan jo ihan kohtuullisella hinnalla. Sinne on kätevä siirtää kaikki ja samalla myös fyysisesti eri paikassa oleva kuvauskaveri pääsee kamoihin käsiksi.[/quote]

Nyt ei varmaan tarkoiteta Dropboxia, Google Driveä tai vastaavaa koko kansan perusratkaisua?

Eikös noiden palveluiden esittelyissä ja kaikkialla korosteta sitä että ne eivät missään nimessä ole oikeita varmuuskopioratkaisuja. Ne ovat tiedostohallintaan, käytettävyyteen ja työskentelyyn liittyviä apuvälineitä, joiden avulla on helppoa ja joustavaa tehdä töitä monilla laitteilla ja porukassa. Varminainen varmuuskopio on sitten eri asia.

Mulla ei tosin ole itsellä pahoja kokemuksia Dropboxista tai Google Drivesta varmuuskopioinnissakaan ja olen moiseen niitä vähän käyttänytkin. Mutta paljon kuulee varoittaviakin esimerkkejä. Vahingossa poistettuja tiedostoja, laitevikojen yhteydessä tai muiden teknisten ongelmien yhteydessä poistuneita tiedostoja, epävarmuuttaa kaatuilevien applikaatioiden takia,...

Lisäksi videotiedostot on tuskaisia varmuuskopioida jonkun Alppikylän 3g:n yli. Sitä kamaa tulee helposti sata gigaa päivässä. Kauankos sellainen 100-200 gigaa kulkisi vähän pätkivän 3g:n yli pilvikovalevylle?

Arttu Muukkonen
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 viikkoa 3 päivää sitten
Liittyi: 16.09.2011 - 19:47
Re: Kuinka kuvataan laskuleffa

Kiitos, kiva kuulla jos oli kiinnostavaa matskua!

Meillä ei talven aikana ollut tosiaan mahdollisuutta aina luottaa pilvipalveluihin niin isosti kuin olisi ollut tarvetta. Päivittäin saattoi tulla 20-30 gigaa materiaalia, ja vaikka tukikohtamme verkkoyhteys oli nopea (perheen teinipoika hallinnoi wifiä, nimi tietysti "trololololoo" ...), ei ihan joka kylässä ollut sitä mahdollisuutta. 

Mutta varmaan tulevaisuudessa pilvi on fiksuin ratkaisu.  

Kohto
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 kuukautta 2 viikkoa sitten
Liittyi: 26.10.2004 - 16:50
Re: Kuinka kuvataan laskuleffa

[quote=Markku Jussila]Eikös noiden palveluiden esittelyissä ja kaikkialla korosteta sitä että ne eivät missään nimessä ole oikeita varmuuskopioratkaisuja.

[/quote]

Oikeastaan en tässä tarkoittanut Dropboxia tai muita yleisiä pilvipalveluita. Toki eivätköhän nekin ole ihan päteviä varmuuskopiointivälineitä. Itse kuitenkin olen sen verran vanhanliiton mies, että pitäisin omalla kovalevylläni aina yhden kopion ja monistaisin sen sieltä verkkopalveluun.

Dropboxi ja muut tuollaiset palvelut rupeavat ikävä kyllä Muukkosen kaltaisilla 20 - 30 gigatavun päiväannoksilla maksamaan jo jotain. Ehkä järkevintä olisikin hommata esimerkiksi ihan suomalainen palvelu. Siis ostaa tallenustilaa, jostain varmuuskopioidusta serveristä.

Esimerkiksi Kapsi Ry Oulun seudulla tarjoaa tallennustilaa halpaan hintaan. Varmaan pojat siellä sympatiseeraavat vielä pienen budjetin laskuleffailijoita, joten saattaisi tallennustila irrota sopuhintaan. Muukkonen mainitsi muutaman sadan euron hintaiset ulkoiset kovalevyt. Tallenustilan hinta lienee samaa luokkaa.