Pulteilla vai ilman - kuuma aihe kalliokiipeilyssä

Yksi kiihkeimmistä puheenaiheista kiipeilyn saralla lienee keskustelu pulttauksesta. Kiipeilyä vähemmän seuranneille kerrottakoon, että termi tarkoittaa kalliokiipeilyreittien varustamisesta lehtihaoilla ja/tai liimapulteilla, jolloin se voidaan kiivetä sporttikiipeilyrettinä. Silloin kiipeilijän varmistamiseen ei tarvita luonnonnollisia varmistusvälineitä, "trädipiissejä", kuten kiiloja, camalotteja jne.

Ja kun puhutaan suomalaisesta kiipeilystä, nousee ykkösaiheeksi halkeamareittien pulttaus. Joku puhuu pulttauksen puolesta, kun taas toisen mielestä se on kallion raiskaamista. Jotkut ovat jopa valmiita poistamaan toisen asettamat pultit. Näkökulmia on monia. Vaikka sanotaan, ettei makuasioista voi kiistellä, herää väkisinkin kysymyksiä pulttien tarpeellisuudesta.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole provosoida vaan herättää ajatuksia ja keskustelua tärkeästä aiheesta, johon ei ole kiinnitetty huomiota tarpeeksi. En tarkoita, että Suomen pitäisi olla pulttivapaata maaperää. Mutta pulttireittejä voisi tehdä tietyillä laatuvaatimuksilla.

Suomalainen graniitti on jopa 2800 miljoonaa vuotta vanhaa. Esimerkiksi kalkkikiveen verrattuna siihen on muovautunut harmillisen vähän monimuotoisia otteita. Suomalaiseen kalliokuvaan kuuluu halkeamien pirstoma tasainen kallioseinä. Kiipeilyllisesti kotimainen kivi on haastavaa juuri otteiden niukkuuden vuoksi. Monilla kallioilla mahdollisuuden kiipeilyyn muodostavat juuri nuo halkeamat. Halkeamat voi lähes poikkeuksetta varmistaa luonnollisilla varmistusvälineillä.

Jokainen kiipeilyn aloittanut päätyy jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että tulee aika alkaa miettiä ulkokiipeilyyn siirtymistä.  Helpoin tie on tietysti siirtyä sisähallien pulttireiteiltä ulkokallioiden pulttireiteille. Ensin ehkä yläköysitellään ja jossain vaiheessa tekee mieli lähteä liidihommiin. Asia kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se myös on, kun muistaa pitää mielessä muutaman seikan. Ensinkin, ulkokiipeily Suomessa ei todellakaan vastaa minkäänlaista sisäseinää, ei edes niitä hienoja muotoseiniä. Toiseksi, jatkoja ei välttämättä voi klipata metrin välein, ja usein tonttiin asti putoamisen riski on vielä varsin korkealta. Ulkokiipeily vaatii aivan erilaista harkintakykyä, kuin sisäkiipeily. Kiipeily luonnossa on haastavampaa ja myös vaarallisempaa, kiipesitpä sitten pulteilla tai ilman.

Kiipeilyn kehityksen kannalta on toki suotavaa että Suomessa on pulttireittejä. Kuitenkin kallioperän luonteesta johtuen selkeät pulttilinjat, joihin ei saa luonnollisia varmistuksia, ovat yleensä haasteellisia. Toki Suomesta löytyy myös muutamia hyviä sporttikiipeilykallioita, joilla on helppojakin reittejä. Helpommat linjat kulkevat usein halkeamia pitkin jolloin pystyy melko helposti varmistamaan luonnollisella rojulla. Näin muodostuu epäsuhta helppojen ja vaikeiden laadukkaiden sporttilinjojen välille.

Joskus kuulin perustelun että Suomessa pitäisi olla enemmän helppoja pulttireittejä aloittelijoille ja siksi halkeamia on pultattu. Kysymys kuuluu: mitä vikaa niissä luonnollisissa varmenteissa on? Helppoja ja hyvin varmistettavia halkeamia löytyy pilvin pimein ja frendi ("mekaaninen, liikkuvaleukainen kiila") on lähes yhtä luotettava varmistus kuin pultti. Lisäksi luonnollisten varmistusten puolesta puhuu se, että niitä saa usein reitille niin paljon kuin haluaa.

Nyt täytyy miettiä hieman sanaa helppo. Se on kovin suhteellista riippuen kiipeilijän tasosta.. Jokainen kiipeilijä nostaa harjoittelun myötä sisäistä helppouden rajaansa. Ulkokiipeily voi tuntua vaikealta, ainakin graniitilla, kaikille aloittelijoille. Pikkuhiljaa, kun taidot kehittyvät ja ruista tulee ranteeseen, taso pikkuhiljaa nousee. Se mikä oli viime vuonna vaikeaa voi tänä vuonna tuntua helpolta jos treeni on osunut kohdilleen. Kiipeily on haastava laji, joka vaatii paljon harjoitusta, ainakin lahjattomilta. Niinhän sitä sanotaan. Nykypäivän trendinä kuitenkin näyttää olevan, että kaikki pitää saada heti ja helpolla.

Jokainen kiipeilijä voisi itse miettiä reitin varmistusmahdollisuuksia. Jos ei vielä valmis kiipeämään katsomaansa linjaa luonnollisesti varmistaen, kannattaa miettiä, voisiko joku muu sen tehdä ennen kuin ottaa Hiltin käteen ja alkaa porata neitseelliseen kallioon pultteja. Periaatteessahan pulttaamisella reitistä ei tule yhtään sen helpompi, ainakaan teknisesti. Psyykkinen puoli on eri asia.

Joidenkin kallioiden osalta, täällä Varsinais-Suomessa hieman useampien, on päädytty täysin pulttivapaaseen kiipeilyyn. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Taivassalon Pärkävuorta. Kalliolle saisi varmasti kymmeniä erinomaisiakin pulttireittejä mutta niitä ei ole tehty. Sen seurauksena on syntynyt monta erinomaista ja ainutlaatuista linjaa, viimeisimpänä O-P Mannin tekemä The Nenän ensimmäinen vapaanousu. Ja kyllä! Monet reitit ovat haastavia varmistaa ja epäonnistuminen voisi johtaa vakaviinkin seurauksiin. Silti sanoisin, että jos kiipeilijä ja varmistaja tietää mitä tekee, reitit ovat turvallisia kiivetä.

Näissä reiteissä fyysisen haasteen lisäksi kiipeilijä joutuu haastamaan mieltään ja tekemään vaikeitakin valintoja nousun aikana. Suurin haaste on pitää pää kasassa nousun aikana. Ei ole aivan samantekevää, putoaako loppumuuvissa epäonnistuessaan 2 vai 12 metriä, varsinkin jos reitti on 12 metriä korkea.

On sight -kiipeilyyn (reitti kiivetään ilman ennakkotietoa sen yksityiskohdista, arvostettu tapa) tällaiset reitit eivät sovellu. Usein kokenut silmä näkee jo alhaalta, ettei reittiä kannata ruveta onsightina haastamaan. Osalla suomalaisista kallioista on otettu käyttöön varmistettavuusgreidi, joka osaltaan auttaa valitsemaan sopivat onsight-reitit. Hieman kuten Englantilaisessa E-greidauksessa. Elleivät rahkeet jollekin reitille riitä, voi sen jättää kiipeämättä tai sitten viritellä yläköyden, jolloin muuveja pääsee koittamaan ihan yhtälailla kuin liidiköydessä. Ja joka tapauksessa moni harjoittelee ainakin oman tasonsa yläpään reittejä ensin yläköydellä.

Yksi merkille pantava seikka on myös sekavarmisteiset reitit, jotka on osittain pultattu, osittain varmistettavissa luonnollisesti. Niitä en oikein ymmärrä. Varsinkin jos pulttien jälkeen käytettävä varmistus on jotenkin epäilyttävä. Joko linjat pultataan tai sitten ei, tietenkin edellä mainittujen seikkojen valossa.

Pulttausetiikka on vaikea puheenaihe. Jokaisella on varmasti oma sanottavansa asiasta ja mielestäni Suomessa pitäisi kehittää pelisäännöt asian suhteen. Tarvitaan jonkinnäköinen etikettisääntö siitä, mihin niitä pultteja porataan. Trädittelymekka Kustavista esimerkiksi löytyy yhden pultin bouldereita ja jossain muualla Suomessa pultteja on kylvetty surutta halkeamien viereen. Jokaisen, joka poraan tarttuu, tulisi tarkkaan miettiä tarvitseeko pultteja, ja mihin niitä laittaa.

 


mattikivi