Vesisadepyöräilyn pitkä oppimäärä

On hyviä päiviä – ja sitten on niitä ei niin hyviä päiviä. Eilinen meni tuohon jälkimmäiseen kategoriaan, kun tämän vuoden brevetti-kausi ja Paris-Brest-Paris karsinta-sarjan metsästys alkoi 200km polkaisulla. Meidän pyöräily-projektin uusille seuraajille mainittakoon, että homman nimi on siis hankkia starttipaikka viiden vuoden välein järjestettävään Paris-Brest-Paris (PBP) pyöräilytapahtumaan, joka ajetaan seuraavan kerran tämän vuoden elokuussa  ja sisältää polkimien pyörittelyä 1200km edestä 90 tunnin aikarajalla. Starttipaikka täytyy kuitenkin ansaita ja karsintaprosessi sisältää muutaman ranskalaisen byrokraattisen kiemuran – ja tietysti hieman pyöräilyä – tarkalleen ottaen 200km, 300km, 400km ja 600km matkojen hyväksytyn suorittamisen ennen kesäkuun loppua. Ja eilen tämän prosessin piti siis alkaa.

Lienee paikallaan myös mainita, että viime kuukausien blogi-hiljaiselon aikana allekirjoittanut on muuttanut Maltalta pyöräilyn mekkaan Kööpenhaminaan Tanskaan, jossa tämän kevään brevettiseikkailut on tarkoitus toteuttaa. Kas niin, vihdoin viimein asiaan. Muutaman mukavan kevät-päivän jälkeen viikonlopun sää oli perinteisen tanskalainen ja tarjolla oli koko kattaus vesisadetta, 8m/s tuulta ja lämpötila muutaman asteen nollan yläpuolella. Säätiedotetta tuli sivusilmällä kyttäiltyä koko viikon, eikä se siitä minnekään muuttunut. Siispä reippaasti vaatetta päälle ja kello soimaan klockan 5 på morgonen, jotta starttipaikalle varmasti ehditään ajoissa. Katselin aamulla ikkunasta ulos ja tuumailin, että ihme on jos pelipaikoille ilmestyy yli kymmenen ajajaa.

Siirtymää Kööpenhaminan syrjäkylille oli jonkin verran, joka pienen eksymisen seurauksena aiheutti sitten viime hetken kiireen. Kurvasin starttipaikalle juuri samaisella hetkellä, kun (yllätyksekseni) yli 30 hengen pyöräilijä-juna oli lähdössä taipaleelle. Kerkesin juuri joukkoon mukaan ja olin hetken tyytyväinen itseeni, kunnes mieleeni juolahti – se penteleen brevettikortti! Keltainen, ranskankielinen pahviläpyskä, johon kerätään leimoja matkan varrella sijaitsevilta tarkastuspisteiltä, ja joka toimii tositteena siitä, että matka on hyväksytysti suoritettu. Kysäisen kohteliaasti vierustoverilta – olikos teillä jo kortti taskussa: “Joo, ne jaettiin tuolla parkkipaikalla”. U-käännös ja takaisin parkkipaikalle, josta nappaan brevettikortin matkaani. 

Oppitunti 1) Ole ajoissa paikalla

Onnekseni en ole ainoa mattimyöhäinen, vaan starttia valmistelee myös kaksi muuta tanskalaisherraa, joilta toiselta löytyy reittikartta Garminin gps:ään tallennettuna. Brevetti-reittejä ei siis ole pääsääntöisesti merkattu pääristeyksiä lukuunottamatta, ja suunnistus on osallistujien omalla vastuulla. Myös minulta löytyi reittikartta puhelimesta, mutta suunnistuksen puolesta olin ensisijaisesti luottanut pyöräilijä-junaan, koska puhelin kädessä vesisateessa pyöräily ei ole kovin mukavaa tai turvallista. Aloitimme siis pääjoukon takaa-ajon verkkaiseen tyyliin. Alussa oli mutkia moneen suuntaan, kun hakeuduimme ulos syrjäkyliltä ja jossain vaiheessa aloin ihmetellä mutkien määrää. Vastaus selvisi vartin kuluttua, kun kaarsimme takaisin lähtöpaikkana toimineelle parkkipaikalle. Vierestä kuului: “for helvete”. Noh, gps oli ilmeisesti imaissut itseensä myös osan paluureittiä.

 Oppitunti 2) Ota myös itse vastuu suunnistuksesta

 Hetken ihmettelyn jälkeen Garmin saadaan pelittämämään ja matkaa jatkuu, varmistan vielä etenemissuuntaa aika-ajoin puhelimen näytöltä ja meno alkaa maistua. Lukuunottamatta, että alkaa olla pikkaisen kylmä ja sateessa on värjötelty jo tovin. Erityisenä ongelmana ovat jalat, joita on aina pyöräillessä vaikea saada lämpimäksi – ja nyt ne ovat likomärät. Noh, kylmät jalat eivät menoa pysäytä, mutta tyhjä eturengas pysäyttää. Sanon tanskalaisjampoille, että jatkakaa vaan matkaa ja vaihdan renkaan. Pyörittelen rapiat kymmenen kilometriä eteenpäin tarkistaen reittiä kartasta – on  oikeasti aika kylmä ja ohitan Farumin lähijuna-aseman. Ajatus 180 ajokilometristä summittaisella reittisuunnistuksella ei oikein houkuta. Matkamittari näyttää 36km ja 1h 56min. Hyppään junaan ja suuntaan kotiin. 

 Oppitunti 3) Laita ne muovipussit sinne ajokenkiin. Eipähän tule jaloille kylmä.

 Lähtökohtaisesti luovuttaminen ei ole niitä ensimmäisiä asioita, joita tulee tienpäällä pohdittua - ainakaan kovin heppoisin perustein. Eikä näin saakaan olla, jos tavoitteena on ajaa 1200km reilussa kolmessa päivässä. Oliko sitten eilisen päätös keskeyttää oikea? Tätä on vaikea sanoa, mutta monen pienen tekijän summa vaikutti eittämättä tilanteeseen, jossa sen suurempia menohaluja ei vain löytynyt. Seuraava 200km brevetti ajetaan ensi lauantaina. Säätiedote näyttäisi lupailevan vesisadetta. Siispä leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. 147 päivää Pariisiin.

Team PBP:n blogi on luettavissa myös osoitteessa: http://parisbrestparis2015.wordpress.com

- Ana 
Käyttäjän teamPBP kuva

teamPBP