Matkavakuutus kondikseen ja Maltalle tsygäilemään

Edellisen postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua kaikennäköistä. Muutin nimittäin viikko sitten hieman eteläisemmille laitumille seuraavan viiden kuukauden ajaksi. Nykyinen kotipitäjä on siis Malta – tuo naurettavan kokoinen saarivaltio Italian eteläpuolella. Tulin tänne harjoittelupaikan perässä ja brevettiharjoitteluun paikka on luonnollisesti sieltä parhaimmasta päästä. Nimittäin kun googleettaa “Malta and cycling”, niin ensimmäisten hakutulosten joukossa silmille lävähtää Times of Maltan otsikko “Malta ranked worst EU country for cycling”. Tämän lisäksi asfaltoitua tiepätkää täältä ei aivan huimasti löydy. Jos sopivasti mutkittelee, niin satkun lenkin saa kyllä aikaiseksi, mutta silloin koko saari on jo oikeastaan kierretty.

Pidemmittä puheitta asiaan. Lähtökohdat Maltalla pyöräilylle ovat seuraavat: a) liikennehän täällä on brittien peruja vasemmanpuoleista ja b) autoja on paljon ja valtaosa kuskeista ei varmaan ole eläessään polkupyörällä ajanut – tai siltä se ainakin näyttää, kun katsoo miten pyöräilijät huomioidaan (tai siis ei huomioida). Näistä pienistä hidasteista huolimatta pyöräilemään oli pikku pakko päästä jo senkin takia, että allekirjoittaneen pienimuotoinen välitavoite, Kööpenhaminen Ironman, kolkuttelee alle kuukauden päässä. Vuokrasin siis maantiepyörän ja sain sovittua sopivasti paikallisesta triathlonklubbenista treeniseuraa ja reittiopastusta sunnuntaiaamulle.

Lähtöajaksi sovittiin lämpötilasta ja edellä mainitusta liikennekulttuurista johtuen kello seitsemän. Vaikka turistisesonki täällä on parhaimmillaan, niin aamutuimaan Malta on kuin eri paikka. Turistiryysiksestä ei ole tietoakaan, kun paardihirmut nukkuvat univelkojaan pois ja saaren pieni pyöräilijäposse valtaa tiet muutamaksi tunniksi.  Kello herätti 5.50, hätäiset aamukaffet naamariin ja täsmälleen seitsemältä tapasin treeniseurani Marion, joka on ollut suureksi avuksi paikalliseen triathlon-skeneen ujuttautumisessa. Mario totesi, että valmentaja oli kuulemma sanonut, että tänään ajetaan tempoa. Lämpöä oli tässä vaiheessa jo +30 ja katselin mietteliäästi 0,75litran vesipulloa, joka oli ainoa jonka sain punavalkoiseen Bottechiaani kiinni. No jos valmentaja kerran sanoo, niin sitten tehrään. Vastasin Mariolle vahvalla maltallani "mala mala" – joo joo. 

 

Pyörittelimme ensimmäisen tunnin leppoisasti, kunnes saavuimme lentokentän viereen. Jo tässä vaiheessa tuli selväksi se, mitä olin jo viikon ajan bussin ikkunasta todennut – Maltalla on mäkeä. Ei vuoria, mutta mäkeä. Sellaista pienimuotoista nyppylää toinen toisensa perään, mikä takasi sen että jalat sai ainakin auki. Tunnin jälkeen kaarsimme lentokentän viereiselle asfalttibaanalle, joka toimi päivän intervalliharjoituksen näyttämönä. Kahden liikenneympyrän välinen noin viiden kilometrin baana, jota oli tarkoitus paahtaa 28 kilometrin verran. Kun reitti oli selvä, niin Mario otti komennon ja lähdimme vuorovedolla vääntämään. Ensimmäinen vitonen 39,2km/h ja lämmintä riitti. Jossain vaiheessa ajolaseista oli pakko luopua, kun en hikoilultani nähnyt enää eteenpäin ja loppua kohden vauhti pääsi hiipumaan, mutta loppukeskariksi saatiin kuitenkin n. 37km/h. Pienenä lisäeksotiikkana mainittakoon, että intervalli-reitti sahasi piikkilangoin eristetyn siirtolaisten vastaanottokeskuksen edessä. Siirtolaisuus kun oikeastaan on syy miksi täällä olen, niin asiaan tuli väkisin kiinnitettyä huomiota. Niin ne eri maailmat kohtaavat joskus hyvin odottamattomallakin tavalla. 

Tässä vaiheessa suomipojalla oli jo sokerit sen verran vähissä, että Mario totesi että eiköhän nautita hieman kolajuomaa. Kävimme siis Birzebbuggan satamassa nauttimassa hieman virvokkeita , josta pyörittelimme pölyistä maantien laitaa takaisin kohti pääkaupunki ja Unescon maailmanperintökohdetta Vallettaa, josta aamutuimaan oli lähdetty. Tässä vaiheessa kello oli jo yli kymmenen, lämpöä miltei 35 astetta ja sunnuntai-autoilijoita kiitettävästi liikenteessä. Torvet soivat ja horisontissa näkyi vanhan pääkaupungin Mdinan suuri kupolikirkko, meiningissä oli havaittavissa kummallinen sekoitus vanhoja arabivaikutteita ja eteläeurooppalaista turistiryysistä – ja ylipäätänsä kaaosta. Ohitimme pieniä kyliä ja kapeita kujia. Kahdella pyörällä liikkuvat ovat tässä vaiheessa päivää jo vapaata riistaa ja aamun seesteisyydestä ei ollut mitään jäljellä. Lopputulemana 90km ja 3h 40min, aurinkorasva tuli tarpeeseen ja kämpillä kola maistui. 

Team PBP:n blogi on luettavissa myös osoitteessa: http://parisbrestparis2015.wordpress.com

- Ana

AnssiAn