Kuinka kiireettömyyttä harjoitellaan?

Lauantai–aamu, lievä päänsärky, joulustressi ja paljon tekemättömiä asioita. Viimeinen viikonloppu Maltalla on alkamaisillaan, mikä tarkoittaa viimeistä mahdollisuutta lisätä muutamat pyöräilykilometrit tämän vuoden lenkkipäiväkirjaan. Tuumin, että mahdollisuuteen on tartuttava. Burana, kaksi kuppia kahvia parvekkeella ja pieni probleema: viime viikonlopun lenkillä ketjut kitisivät kaameasti, asialle tarvisi tehdä jotain, mutta Maltalla on kansallinen juhlapäivä ja fillariliikkeet kiinni. Hajamielinen vilkaisu keittiön kaappiin ja katse tarkentuu kaasulieden vieressä olevaan rypsiöljy-pulloon. Naurahdan. Lähetän team PBP:n toiselle jäsenelle Ilpolle viestin Helsinkiin: “Voiko rypsiöljyllä voidella ketjut?” Ei-vastausta. No, ei kait se voi huonommaksikaan mennä. Puolidesiä pullosta ketjuille , painetta renkaisiin ja baanalle.

Alku on nihkeä. Kaikki liikkuu liian nopeasti ja autoja on paljon, siis todella paljon. Kaikki tuntuvat olevan liikkeellä juhlapäivän kunniaksi ja Maltalaisittain omalla autolla – tottakai. Auto on täällä status-symboli, johon ollaan valmiita sijoittamaan suuria summia ja koko saarella on tilastojen mukaan kolme autoa neljää asukasta kohden. Pujottelen läpi Msidan, St. Jualianin ja San Qwanin kaupunginosien läpi kohti pienempiä teitä. Hiljalleen pääsen mukaan liikenteen rytmiin. Maltalla pyöräillessä pitää olla hieman törkeä ja ottaa oma tilansa autojen välistä ilman epäröintiä. Oma elintila pitää täällä ansaita, sitä ei anneta ilmaiseksi, koska pyöräilijä on kummajainen, joka ei kuulu normaaliin katukuvaa. Joulumieltä ei pyöräilijälle jaeta.

Puolentunnin päästä olen ulkona pahimmasta liikenneruuhkasta, keskellä peltomaisemaa, joka vihertää ensimmäisten syyssateiden jäljeltä. Vaikka on joulukuun puoliväli lämpötila lähentelee kahtakymmentä, pysähdyn tienpientareelle ottamaan tuuliliiviä pois. Päänsärystä ei ole enää tietoakaan. Vilkaisen Garminin näyttöä, 30 kilometriä poljettuna. Tosin tänään ei kilometreillä ole väliä, päätän kerrankin keskittyä siihen olennaiseen – ulkonaolemiseen, aurinkoon, naatiskeluun. Edes ketjut eivät kitise, rypsiöljy tuntuu tekevän tehtävänsä. Nyt ei katsella sykkeitä tai keskinopeutta. Laskettelen alas Birżebbuġan satamakaupunkiin, haen päivän kolmannen kahvin ja pastizzin välipalaksi. Istun kallioiselle rannalle. Nautin hetkestä – taito jossa en ole kovin hyvä, mutta näin sitä kait harjoitellaan. Kiireettömyyttä lienee parempi harjoitella, ensi elokuussa hetkestä on aikaa nauttia kokonaisen 1200 kilometrin ja 90 tunnin edestä, mutta pienistä asioista on hyvä aloittaa. Antaa joulukiireiden siis hetkeksi olla.

1 päivä Jouluun.

235 päivää Paris-Brest-Pariisiin.

Team PBP2015 toivottaa blogin lukijakunnalle Hyvää Joulua ja Lukuisia Pyöräilykilometrejä ensi vuodelle!

Team PBP:n blogi on luettavissa myös osoitteessa: http://parisbrestparis2015.wordpress.com

- Ana

Käyttäjän teamPBP kuva

teamPBP