Hybridikrossia Menninkäisten Maailmassa - Pyöräilyä Irlannissa

Jostain syystä viime aikaiset blogipäivitykset ovat omalta osaltani keskittyneet reissurapsoihin ja keskeisenä tematiikkana ovat olleet pari vapaapäivää, halvat vuokrapyörät ja sopivan summittainen "mitäs tänään tehtäisiin" -mentaliteetti. Niin tälläkin kertaa, kun lentokone suuntasi perjantai-iltana Maltalta kohti Menninkäisten (ja Guinnessin) mekkaa eli Irlantia.  

Reissu oli kyllä tiedossa jo useampi viikko etukäteen, mutta arkikiireiden lomassa ennakkotiedustelut matkakohteen reippailumahdollisuuksista tuli  pääosin tehtyä alkuillan tunteina Frankfurtin lentokentällä koneenvaihtoa odotellessa. Ulkoilmaan teki kuitenkin mieli, joten Irkku-googlettelun sekä reissupartnerin kanssa suoritetun pikapalaveerauksen jälkeen neljän päivän suunnitelmaksi muodostui Dublin-Cork-Kilranney-Takaisin. Fokuksen ollessa Kilranneyssa eteläisessä Irlannissa. Siellä kun sijaitsi yksi saarivaltion perinteisimmistä kansallispuistoista.

 Alkuperäisenä plääninä oli kävellä ja mieluusti ylämäkeen. Muutaman pelipaikoille suunnatun majoitusjärjestelyihin liittyvän puhelun jälkeen tämä suunnitelma alkoi kuitenkin sananmukaisesti vesittyä. Meitä siunattiin koko neljän päivän ajan irlantilaisittain mahtavilla syyskeleillä (lue: ei jatkuvaa kaatosadetta), mutta viime viikkojen sateet olivat tehneet maastosta mukavaa mutavelliä, jossa ei tehnyt mieli tapsutella.

 Noh, nos problemos. Off-seasonista huolimatta Kilranneyn pitäjästä löytyi yksi avoinna oleva pyörävuokraamo, joka tarjoili jo niin tutuksi tulleita hybridihirvityksiä opiskelijaystävälliseen 12,5e päivähintaan. Eipä siis muuta kuin massia pyörävuokraamon papalle (jonka aksentista ei saanut mitään selvää), fillarit kainaloon ja kartta kädessä baanalle. Suunnaksi valikoitui luonnollisesti luonnonpuisto ja siellä sijaitseva Gab of Dunloen laakso, jonka pohjalla  kiemurtelee pienen pieni ja mutkainen asfalttitie halkoen ympäröiviä luonnonpuiston vajaaseen tonniin kurottavia mäennyppylöitä. 

 Kilranneyn maine Irlannin perinteisempänä luontoturismi-kohteena näkyi tienvarsiopasteiden määrässä. Laaksoon löytäminen oli helppoa ja sen pohjalta löytyi pieni asfalttipäällysteinen tie, mutta tämä tie ei taatusti ollut sieltä tavallisimmasta päästä. Tämä tie on kenties eeppisin, jota koskaan olen ajanut. Se on pieni, ennalta-arvaamaton, altis tuulelle ja sateelle – hento, mutta juuri tämä pienipiirteisyys ja kontrasti ympävöivien vuorien kanssa tekevät siitä sellaisen, jota on yksinkertaisesti tolkuttoman hauska ajaa.

   

 Ja tänä marraskuisena maanantaina tätä pientä viatonta tietä oli todellakin ilo ajaa.Olimme käytännössä ainoat tielläliikkujat. Lukuunottamatta lampaita, jotka tienvarrella toljottivat menoamme. Suurin puute tässä mahtavassa tiessä oli, että se loppui aivan liian nopeasti. Siinä vaiheessa, kun sen makuun alkoi vasta päästä. Gap of Dunloe on noin kymmenen kilometriä pitkä, jonka jäljeen merkattu pyöräreitti tekee lenkin luonnonpuiston ulkopuolelle palatakseen takaisin Kilranneyn pitäjään.

 Hiljaisesta ajankohdasta johtuen päätimme katsastaa voisiko luonnonpuistoon merkattuja kävelyreittejä ajella vuokrakalustollamme, jotta saisimme maksimoitua päivittäisen raikasilma-annoksemme. Iloksemme ilmeni, että tässä osassa luonnonpuistoa kävelyreitit oli päällystetty ohuella sorakerroksella kestämään kesäsesongin kävelijämääriä, mikä mahdollisti käytännössä hassunhauskaa hybridikrossia helpolla singletraililla, kuitenkaan polkupohjia sen pahemmin kuluttamatta. Kiersimme järven (Upper Lake), kiersimme toisen (Muckross Lake), söimme eväitä suuren laattamaisen kiven päällä maisemissa, jotka olivat kuin Käsivarren Lapista ja lopulta palasimme maantien laitaan, joka johdatti meidät iltahämärässä takaisin kylille. Viiden Tähden***** ulkoilupäivä, joita ei aina ole tarjolla. Irlantiin on vielä palattava, ihan ajan kanssa.

Teksti on luettavissa myös blogistamme http://parisbrestparis2015.wordpress.com/.

- Ana

 
Käyttäjän teamPBP kuva

teamPBP