Roolit vaihtuu

Servus,

Pari viime kautta ollaan menty setupilla, missä Jussi on toiminu "team managerina", ja Jenni on laskenu kisoja. Tänä vuona osat kuitenki vaihtu toisin päin, kun Jenni on loukkaantumisen takia ulkona, ja Jussia puri kisakärpänen. Team managerin toimenkuva on hyvin avoin, ja pientä sopeutumista tehtävä kieltämättä vaatii. Jennin kohalla managerointi on lähinnä ollu viimisenä sängystä ylös nousemista, auton kyydissä istumista, ja maalialueella varmistamista, että kaikki halukkaat saa lämpimän halauksen laskun jälkeen. Rankkaa hommaa! Laskijan homma onki hyvin selvä. Ole oikiassa paikassa oikiaan aikaan, älä missaa omaa lähtöä, älä ressaa, laske kovaa ja sujuvasti, ja hyppää isosti. Hyvin iisiä! 
 
Lähettiin Montafoniin Open Faces FWQ*** kisaan Macoilun kanssa. Pakattiin laskukamat ja ittemme Macon norjalaiseen pakuun. Lisäksi mukaan lähti pari makuupussia, koska ei oltu löyetty yöpaikkaa, ja yks vaihtoehoista oli nukkua autossa. 
 
Ajettiin St. Anton am Montafoniin, ja kurvattiin turisti infon pihaan. Sielä oli oikein lupsakka setä, joka hommas meille majotuksen noin kahessa minuutissa. Setä sano meiät majottavalle tätille, että täälä on kolme mukavaa, NUORTA tyyppiä vailla yösijaa. Kyllähän se lämmitti mieltä. Itävallassa toimii kyllä hyvin tämä! Booking.com näytti laakson majotuskapasiteetin olevan nimittäin 97% täynnä, ja paikan päällä kämpän saamiseen meni silmänräpäys. 
 
3 hengen huone, Maco porukan junnuna toimi perheen lapsena 
 
Siitä jatkettiin suoraan kohti Schrunsia ja akkreditointia. Kilpailijat (Jussi ja Maco) oli rentona, mutta manageria jännitti tuttujen näkeminen pitkästä aikaa. Akkreditointi tarkottaa sitä, että ilmottaudutaan, saahaan lähtönumerot ja goody bagit. Yleensä pussukka sisältää t-paian, ruoka/juomalippuja, ja jotaki tilpehööriä, nyt sieltä löyty lisäksi Siggin juomapullo. Tuttuun tapaan Open Faceseissä hommat toimi hyvin ja sujuvasti, tiedotus pelitti, ja hommat tapahtu melkeen ajallaan. 
 
Manageri oli ihan liekeissä, ku paikalla oli niin monta tuttua ja kaveria, ketä sei ollu nähny koko kautena. Totta kai se ois iteki halunnu laskia, mutta yllättävän vähän se oli haikeana. Se helpottaa, ku tietää faktana, että tämä kausi on pakko olla sivussa. Ja henkisesti tekee varmasti hyvää olla turistina kisoissa mukana, ilman minkäänlaista stressiä. Voi vaan nauttia kaikista kisojen positiivisistia puolista, kuten ilmasesta ruuasta. Ja olla kunnon wannabe freerideri. :) 
 
Siitä jatkettiin riders´meetingiin. Yleensä sielä käyään samat turvallisuuteen liittyvät jutu läpi, ja kerrotaan olosuhteista, niinku nytki. Kisajärkkääjät on tosi hauskoja tyyppejä, ja ilmapiiri oli letkeä. Muita suomalaisia mukana oli Tuomas Immonen ja Mikaela Hollsten, ja Tommi Virtanen toimi avustavana team managerina. Sitten tarjolla oli winter barbeque. Kilpailijat (ja managerit) sai mahan täyteen hyvää ruokaa, ja juomaaki. 
 
 
 
Akkreditointi, nimiä paperehein (tiedät riskit ym) ja numerolappua rintaan.

Riders´meeting 

Markus Kogler kertoo turvallisuuspuolesta ja olosuhteista 
Ruuan jälkeen jäätiin vielä vähän nettailemaan ja hengailemaan Explorer Hotel Schrunsiin 
 
Loppuilta meniki kuvia kattoessa, seinää opiskelessa, ja linjaa miettiessä. Tällä kertaa mäki oli semmonen, että Jussin oli vaikia löytää hyvää, itelle sopivaa linjaa. Kaikki hypyt oli joko tosi pieniä, tai tosi isoja. Manageri keskitty sosiaaliseen mediaan, eikä kertakaikkiaan jaksanu miettiä linjoja, ku kerrankaan ei tarvinu sitä tehä. Yleensä se on kivaa hommaa, ja oma linja löytyy nopiaa, mutta tällä kertaa seinä oli vaikeaselkonen, ja lopullinen päätös laskulinjasta jäi auttamatta aamuun. 
 
Pojat suunnittelee (hox miten ihanat tapetit meiän kämpässä oli!)

Gameface on! 
 
Aamulla nopia aamupala ja siirtyminen hissille. Hissit aukes kello 8, ja pojat lähti ekalla hissillä toppiin. Manageri sai pressilipun myös, mikä oli kyllä kiva juttu. Ku päästiin ylös, Jussilla oli eka jännäkakkaa vähän housussa, mutta lopulta lepposa fiilis, ku oli riittävästi aikaa valita oma linja. Face Check tapahtu tällä kertaa hyvin kaukaa ravintola Nova Stobalta, mutta hyppyjen ja välimatkojen kokojen hahmottamista helpotti vuoristo-oppaat, joita oli pitkin seinää. Kisoissa on tosi tärkeää löytää linja, mistä on varma. Jos on vielä lähtöpaikalla epäröinti ilmassa, se näkyy mitä todennäkösimmin myös laskussa. 
 
Facecheck Facecheck. Lähtö ei ollu mäen topissa(niinku alkuperänen suunnitelma oli ollu) vaan oikealla olevan harjanteen kulmassa 

Olipa kiva nähä tätäki tyttöä (Angelika Kaufmann) pitkästä aikaa! Montafonissa on muuten hienot vuoret, niinku taustalla vähän näkyy. 

Managerin varusteet parkissa 

Pojat lähti traversen kautta haikkaamaan kohti lähtöpaikkaa. Tällä kertaa matka starttiin kesti vajaan tunnin. Lähtöpaikan harjanne oli hyvin kapea, ja sinne mahtu kerrallaan vain 3 tyyppiä. Ylimäärästä aikaa sielä ei siis tarvinu viettää. Toisaalta se voi olla helpottavaa, ku pitää saman tien lähtiä laskemaan, ku saat sukset jalkaan ja monot kiinni. Toisaalta sopivan mittanen hetki ylhäällä on hyvä viettää, ehtii miettiä vielä ylhäältä päin oman runin ja rauhottua hetken. Jenni hengailli maalialueella Tommin ja muutaman laskija kans. 
 
Jussin mielestä lasku tuntu tosi lyhyeltä, niinku se kisoissa monesti menee. Kaikki opstaakkelit tuli tosi nopiaa vastaan, ja yhtäkkiä olitki jo maalissa. Sen verran manageri hoiti ihan oikeitaki töitä, että se soitti Jussille, joka oli haikkaamassa ylös, ja kehotti vaihtamaan vähän keskiosan suunnitelmaa. Alkuperäsen suunnitelmaan mukanen paikka oli slaffannu niin paljon, että sielä oli enää töröttäviä kiviä jäljellä. Tuolla hetkellä, ku linjan muuttaa, niin on hyvä olla jo etukäteen mietitty varasuunnitelma (niinku tässä tapauksessa Jussilla onneksi oli). Varasuunnitelman ainut huono puoli oli se, että Jussi ei ollu 100% varma, miten se kohta oikein meni, joten taas pieni jännäkakka hiipi takasin pöksyyn. Jussi laski tosi hyvällä hanalla, mut just tämä kyseinen opstaakkeli keskellä feissiä meni vähän ohi, ja kallio jäi melkeen kokonaan hyppäämättä. Jennillä oli syke aika korkialla, ku Jussi laski, mutta luotto oli kova, ettei sielä mitään hölmöillä. 
 
Jäätiin maalialueelle kattomaan koko kisa loppuun, tsillailtiin ja rusketettiin naamona. Siitä siirryttiin takasin Nova Stoballe, missä oli ihan livebändi, ja kunnon afterski käynnissä. Oli niin hyvä tunnelma sielä! Jussilla ei ollu superhyvä fiilis, ku se ties, ettei tuu pärjäämään, mutta hyvä mieli siitä, että jokaisen kisan tähän asti se on laskenu aika lailla suunnitellusti. Lisäksi hyppyihin pitäis saaha lisää ilmaa, mutta ehkä tulevaisuuessa sitten. Jennillä oli hyvä, mutta hieman haikea fiilis. Sitä olotilaa, mikä kisan jälkeen on, ei saa oikeen millään muulla. Tietty helpotus ja stressin laukeaminen. Mutta ympärillä oli samat tutut ihmiset, ku aina, joten se helpotti haikeutta. 
 
Slaffin kohalla on laskija, ei kyllä tietoa kuka se on. 

 
 
Maco maalissa 

Maalialueella fiilistelyä

Tuomas maalissa hyvän laskun jälkeen, Jenniä jännittää vielä Jussin lasku 

Happy faces in Open Faces! 

Katottiin vielä palkintojenjako. Miesten suksisarjan top3 oli aika jäätävää menoa! 1. ja 3. sija meni Headin tiimilaskijoille, ja voittaja on lisäksi Jennin Haglöfsin saksalainen tiimikaveri, Jochen Mesle, onnea poijjat! Lisäksi täytyy nostaa hattua naisten lautasarjan voittajalle, Danielalle, joka hyppäs isommin, ku ikinä oon FWQ:lla lautanaisen hyppäävän! Mahtavaa, että on tyttöjä, jotka uskaltaa alkaa puskemaan tasoa enemmän! 
 
After ski Nova Stoballa.
Tätä tyttöä (Sabine Schipflinger) Jennillä on ollu kova ikävä!  

Jennistä on mukava viettää aikaa välillä myös tyttöjen seurassa (yleensä laskuseura on aika miesvoittosta).
 
Ruotsalaiset (ja saksalaiset) osaa tämän lajin! Head korjas potin tällä kertaa. 

Hienoa Daniela!! 
 
Kotimatkalla mentiin vielä isolla (ja hyvin kansainvälisellä) porukalla juustobuffaan Käsehausiin. Oli kyllä juustoa joka lähtöön tarjolla! Loistava päätös hienolle viikonlopulle. Tuomas ja Tommi lähti ajamaan kohti Suomea, meillä matka jatku takasin Zillertallin. Saa nähä miten nuija (Jussi) pärjää ilman tosinuijaa (Tuomas). 
 
Karavaanarit valmiina olemaan teiden tukkona.
 
Jenni entisenä Itävallan ravintolatyöntekijänä opettaa Immoselle hanankäytön saloja, vähän ehkä oli taidot ruosteessa. 

Yhtä suurta perhettä, pöydässä edustettuna Saksa, Hollanti, Itävalta, Suomi ja Norja. 

 
Ens viikonloppuna Jussi menee Open Faces Axamer Lizumiin FWQ***, siistiä, että sillä on nyt 3 tulosta, ja pisteet riittää jo kolmen tähen kisoihin. Jenni lähtee keskiviikkona Riksgränseniin Haglöfs Arctic Weekendiin freeride guidoilemaan, ja tulee seuraavalla viikolla takasin (mikä ei ollu alkuperänen suunnitelma). Ihan hyvinhän tämä roolin vaihto tuntuu toimivan! Jussi on tutustu moniin uusiin, hyviin tyyppeihin, ja Jennistä tuntuu kivalta huomata, että on edelleen osa kilpailuperhettä, vaikka rooli onki muuttunu (tosin vain toistaseksi).
 
Wiederschauen, Servus ja Ciao! 
 
Jenni&Jussi 
 

Jenska-Penska